Mä kyl tiedän, että tämmönen huolehtiminen saattaa näyttää hölmöltä ja vakavasti otettavalta tämä varmaan tuntuu vaan mun pään sisällä, mut kirjoitan tän nyt kuitenkin, kun tämä asia nyt pyörii mielessä...
Olen vain 15 vuotias ( kohta 16 ) poika, joka lähdössä lukioon. Tässä kun on nyt ylä-aste vaiheet takana ja miettii peruskouluaikojaan taaksepäin, sitä havahtuu aika helvetisti muistellessaan koettuja konfliktitilanteita ja kyllähän sitä ajattelee pikkulapsena itsensä jopa erittäin hyväksi ihmisenä, mutta nyt se kuva itsestään hyvänä jätkänä on alkanut karista. Olen alkanut miettimään, että olisinko konfilktitilanteitteni perusteella narsisti, narsistinen, kehitykseltään häiriintynyt tai sitten vain luonnostaan tälläinen riitapukari. Otettaisko yks esimerkki ?
Oli nyt tälläinen tilanne, jossap elailin koripalloa helteessä ilman paitaa. Yksi tyttö tuli istuskelemaan kentän laidalle ja katseli välillä peluutani. Hänen poikaystävänsä ( tuttuni ) tuli istumaan siihen tytön luokse. Kun tyttö sanoi minulle vierestä " Paita päälle ", suutuin. Minulla tuli automaattinen refleksi sanoa " jos ei kelpaa, niin painu helvettiin " ja sitten sen poikaystävä suuttui ja uhkasi vetää turpaan, jos vielä sen sanon. Suutuin siksi, että jotenkin, kun tyttö sanoi, laita paita päälle, koin hänen pitävän kroppaani huonona ja siten loukkaannuin. Pyysin kyllä anteeksi, mutta en sitä juuri tarkoittanut, koska koin tehneeni oikein antamalla samalla mittaa takaisin ja olin vihainen tälle poikaystävälle, koska hän uhkaili minua...En siis ole ihastunut tyttöön, vaan se oli yksi minun tuttu, jonka kanssa en juuri ole tekemisissä. Puhuin asiasta n. 3 kk myöhemmin isälleni ja isä töksäytti " Olisit vain antanut olla tai kysynyt vain miksi ? Mitäs menet töksäyttämään " No se kyllä havahdutti ja pisti miettimään ja sitä nyt ymmärtää miten pahasti sanoin ja se kyllä hävettää...
Tämän kaltaisia tilanteita minulla on useita ylä-aste ajalta ja kyllä ihmisiltä on tullut palautetta, että olisin etäinen, kylmäkiskoinen, itsekäs ja ylimielinen, mutta olen yleensä tulkinnut tämän vain vittuiluksi. Olen myös monesti syyttänyt muita virheistäni ja " projisoinut ". Antakaas siis ei-psykologit, elikkä kanssapulliaiset vähän palautetta. Mitä teen itseni kanssa ja miten ? Olin kyllä havahtunut huonoille ominaisuuksille ylä-aste aikana, mutta nämä huolet unohtuneet nopeasti mielestä. Suomi 24:ssä ei ole sitä fiksuinta keskustelua, mutta tänne sitten vain risuja ja ruusuja ( piikkipensaanoksia ei oteta huomioon :D ).
Olen vain 15 vuotias ( kohta 16 ) poika, joka lähdössä lukioon. Tässä kun on nyt ylä-aste vaiheet takana ja miettii peruskouluaikojaan taaksepäin, sitä havahtuu aika helvetisti muistellessaan koettuja konfliktitilanteita ja kyllähän sitä ajattelee pikkulapsena itsensä jopa erittäin hyväksi ihmisenä, mutta nyt se kuva itsestään hyvänä jätkänä on alkanut karista. Olen alkanut miettimään, että olisinko konfilktitilanteitteni perusteella narsisti, narsistinen, kehitykseltään häiriintynyt tai sitten vain luonnostaan tälläinen riitapukari. Otettaisko yks esimerkki ?
Oli nyt tälläinen tilanne, jossap elailin koripalloa helteessä ilman paitaa. Yksi tyttö tuli istuskelemaan kentän laidalle ja katseli välillä peluutani. Hänen poikaystävänsä ( tuttuni ) tuli istumaan siihen tytön luokse. Kun tyttö sanoi minulle vierestä " Paita päälle ", suutuin. Minulla tuli automaattinen refleksi sanoa " jos ei kelpaa, niin painu helvettiin " ja sitten sen poikaystävä suuttui ja uhkasi vetää turpaan, jos vielä sen sanon. Suutuin siksi, että jotenkin, kun tyttö sanoi, laita paita päälle, koin hänen pitävän kroppaani huonona ja siten loukkaannuin. Pyysin kyllä anteeksi, mutta en sitä juuri tarkoittanut, koska koin tehneeni oikein antamalla samalla mittaa takaisin ja olin vihainen tälle poikaystävälle, koska hän uhkaili minua...En siis ole ihastunut tyttöön, vaan se oli yksi minun tuttu, jonka kanssa en juuri ole tekemisissä. Puhuin asiasta n. 3 kk myöhemmin isälleni ja isä töksäytti " Olisit vain antanut olla tai kysynyt vain miksi ? Mitäs menet töksäyttämään " No se kyllä havahdutti ja pisti miettimään ja sitä nyt ymmärtää miten pahasti sanoin ja se kyllä hävettää...
Tämän kaltaisia tilanteita minulla on useita ylä-aste ajalta ja kyllä ihmisiltä on tullut palautetta, että olisin etäinen, kylmäkiskoinen, itsekäs ja ylimielinen, mutta olen yleensä tulkinnut tämän vain vittuiluksi. Olen myös monesti syyttänyt muita virheistäni ja " projisoinut ". Antakaas siis ei-psykologit, elikkä kanssapulliaiset vähän palautetta. Mitä teen itseni kanssa ja miten ? Olin kyllä havahtunut huonoille ominaisuuksille ylä-aste aikana, mutta nämä huolet unohtuneet nopeasti mielestä. Suomi 24:ssä ei ole sitä fiksuinta keskustelua, mutta tänne sitten vain risuja ja ruusuja ( piikkipensaanoksia ei oteta huomioon :D ).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ne kaksi muutahan tuossa tekivät väärin...Niiden olisi pitänyt pyytää anteeksi ei sinun. Joten don't worry, et ole narsisti. :)
Et saa täältä mitään vastauksia, sekoitat vain päätäsi ihmisten mielipiteillä.
Käy koulun psykologilla höpöttämässä, saat oikeaa tietoa ja et sekoita päätäsi millään mitä täältä saatat ajatteluusi tartuttaa. Oikeasti, toivon että teet sen, etkä etsi itse ratkaisuja kysymyksiin joita ei voi itse ratkaista ja nähdä sellaisina kuin ne ovat.
En usko että olet narsisti, mutta muista että me kaikki olemme itsekkäitä, sitä sanotaan myös kauniimmin itsenäisyydeksi ja puolustusvaistoksi. Muista että kaikkia ei tarvitse miellyttää ja ihmiset yrittävät vain saada sinut käyttäytymään haluamallaan tavalla aina kun sanovat että olet sellainen ja sellainen. Se on alistamiskeino jolla he saavat muokata sinua haluamanlaisekseen...
Mutta... ammattipsykologi, mene, älä mieti. Saat asian hoidettua ja pois mielestäsi. On sen arvoista.
Et ole narsisti, se tyttö ja tämän poikaystävä sen sijaan ovat.