Intia rahasto on ainakin OP:llä tippunut 15.05 olleen vaalin takia. Jokohan arvellaan, että pohjat olisi eli olisiko hyvä aika ostaa intiaa?
Luultavasti kai pitkällä tähtäimellä se kumminkin nousussa olisi. Perusteltuja mielipiteitä, kiitos.
Luultavasti kai pitkällä tähtäimellä se kumminkin nousussa olisi. Perusteltuja mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kommentoin kun muuten on niin hiljaista. Intian rahastothan tulivat alaspäin äskeisten parlamenttivaalien tulosten selvittyä. Silloin pelättiin kommunistien tulevan hallitukseen ja sitä mukaa talousuudistusten hidastumista. Näin ei kuitenkaan käynyt ja kurssit nousivat hetkellisesti ylöspäin. Kursseja painavat tällä hetkellä samat syyt kuin muissakin maanosissa: öljyn korkea hinta, yleinen epävarmuus ja terrorismin pelko. Ja näistä riippumattomat seikat ovat aina Intiassa läsnä: arvaamattomat luonnonolosuhteet ja hyvien suhteiden pysyminen Pakistanin kanssa. Ulkomaiset yritykset ovat kuitenkin edelleen kiinnostuneita sijoittamaan Intiaan. Erityisesti it-alan ja tutkimuspainotteiset yritykset. Ja infrastruktuurin rakentamisessa olisi kyseessä valtavat työmäärät; nyt odotellaan maan hallituksen uudistuspolitiikan suuntaviivoja. Intiassahan on valtavasti korkeasti koulutettua työvoimaa (ja myös toista ääripäätä eli köyhiä ja lukutaidottomia).
Itse olen luottavainen Intian rahaston suhteen.
Kiitos jospa minä sitten nimimerkille kommentista
Tuo OP-pudotus oli kuitenkin keskimääräistä isompi. Johtuen luultavasti siitä, että OP:n Intiarahasto vasta starttasi.
OP:lla pudotusta tuli yli 9%, kun taas HSBC:n vastaavalla pudotusta oli 8% ja siihen vaikutti vielä dollarikurssi, koska HSBC:n rahasto hinnoitellaan dollareissa. Tosin tällä rahastolla on tehty tuottoa vuoden aikana jo 60%, kun on osaava varainhoitaja takana. Että tässä taas nähdään, kannattaako kotimaista suosia.