Salaseurat kunnostautuivat jälleen.

Totta totisesti!

Vaikka maailma muuttuu koko ajan avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi, olemassa klikkejä ja ihmisryhmiä, jotka elävät jotain viime vuosituhannen alkua ajatusmaailmaltaan ja henkiseltä kehitykseltään. Maailma tietenkin koko ajan pirstaloituu, jotkut käyttävät asiaa räikeästi hyväkseen. Vaikka kyseessä on todellisuudessa voimavara, sitä käytetään itsetuhoisesti. Vallanhimosta, omien etujen ajamiseksi, ties mistä syystä.

Ja samapa se alkaa olemaan terveydenhuollossa. Kautta linjan toimintoja ulkoistetaan. Ihan vanhushuollosta palstan aiheeseen liittyvään alkoholismiin saakka. Olemassa lukematon määrä erilaisia yksityisellä pohjalla toimivia organisaatioita ja yrityksiä, jotka toimivat tietyllä sektorilla, ihan pisnes syistä. Vrt. joku minnesota tai mylly tai mikä tahansa. Näitä tosin kiinnostaa rahan tekemisen lisäksi ideologinen aivopesu.

Suomessa oli aikanaan Turmiolan Tommi näissä raittiusasioissa, kirkko, tietenkin sieluja metsästelemässä, kieltolaki poliittisesti jne. Kaikilla kuitenkin jotenkin aina pyyteetön hyväntekeväisyys ja ihmisten auttaminen on ollut aina valjastettu jonkin ajatusmaailman palvelukseen.

Suomen perinteiset uskonnot, kansantanhut, moraalisäännöt, ihan kaikki ovat muuttuneet muutamissa sadoissa vuosissa aivan erilaisiksi, kuin mikä on ollut lähtökohta.

Viina, elikkä alkoholi on aina ollut vallankäytön ja pisneksen tekemisen väline. Aikanaan kiellettiin kotipoltto, se varattiin aatelisille ja sellaisille tilallisille, joilla oli viljaa, mistä tehdä myyntiin viinaa. Sitten kehitelty alkoholiverotussysteemejä, kaikenlaisia kravattipakkoja ravintoloihin, ties mitä.

Tosiasia kun on, ihminen nyt sekoittaa kaalinsa mieluusti kuitenkin, tavalla tai toisella. Joopajoo, suomen ainoa luonnonvarainen huumekasvi on punainen kärpässieni. Jokainen suomalainen tietää" etä se on myrkyllinen kasvi. Näin on opetettu. Viina on samankaltainen huume, mutta se on laillinen.

Jos joku jaksoi lukea kirjoituksen tähän saakka, se hyvä.

Nimittäin. Raittiusaate ei ole ihmisen luontainen keksintö. Sre on tullut tänne uskontojen mukana. Ja hupaisaa kyllä, luostareissa on aina pantu kaljaa, tehty munkkilikööreitä. Kirkossa ehtoollisella juotetaan ihmisille krapularyyppyinä vahvaa viiniä jne.

Ja kun koko raittius on tuontitavaraa. Toki suomessakin on ihmeellisiä raittiuden varjolla ratsastelevia klikkejä, tarkoitusperät ovat, mitä lienevät, ei kuitenkaan raittius.

Tuorein esimerkki tuli just lehdessä tupla a:sta. Rikolliset käyttävät sitä apuna vankilapakoihin. onkohan sekin liike verrattavissa johonkin prosenttiliikkeeseen, koska he eivät hyväksy yhteiskunnan normaaleja normeja, ovat anarkisteja, leittäytyneet ympäri maapallon, painattavat kirjallisuutta jota myyvät rahaa saadakseen Jne. Ihan kuin Cosa Nostra tai AlQuida tai Kiirastulen Kerubit?

Rikolliset käyttävät aa:ta toiminnassaa. Mikä lie koko liikkeen perusta, muukuin ooppiumi?

Linkki vankipakoa käsittelevään uutiseen:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080414158759_uu.shtml

8

114

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hah!

      Niin että aa oli syyllinen vankilapakoon?

    • kolis..

      Juu...varsinainen salaseura AA onkin. Mihin muuhun salaseuraan voi soluttautua
      yhtä helposti, ovesta sisään selvinpäin ilman etukäteen ilmoittamista.Yllätetyt
      salaseuran jäsenet saattavat tarjota kahvia ja pullaakin. Kannattaa kokeilla...jos
      viinan kanssa on ongelmia.

      Muuten aloittajan viesti kertoi sen että on muitakin mielenalueen ongelmia kuin
      alkoholismi..

    • kumpi ja kumpikin

      Oliko kyseessä A.klinikka vai AA-kokous? Kumpikin mainittiin samassa jutussa.

      • Näin on!

        AA. Net käyttävät A-klinikan tiloja kerhoiltoihinsa. Tuskin maksavat vuokraa. Ja taas osoitus siitä, miten aa jatkaa ujuttautumistekniikkaansa. Aika harva suomessa tajuaa kyseessä olevan uskonlahko, jolla ei ole kerrassaan mitään tekemistä virallisen terveydenhuollon kanssa.

        Jotenkin epäilen, että suomen luterilainen kirkko ei anna rakennuksiaan Pastafarai-liikkeen kerhoiltoja varten. Eikä AA.n käyttöön, kirkolla omat raittiusliikkeensä ja yhteistyökumppaninsa. AA ei ole edes uskonto, verrattavissa Pastafaraihin.

        http://pastafarismi.wordpress.com/


      • kaikki keinot tarpee
        Näin on! kirjoitti:

        AA. Net käyttävät A-klinikan tiloja kerhoiltoihinsa. Tuskin maksavat vuokraa. Ja taas osoitus siitä, miten aa jatkaa ujuttautumistekniikkaansa. Aika harva suomessa tajuaa kyseessä olevan uskonlahko, jolla ei ole kerrassaan mitään tekemistä virallisen terveydenhuollon kanssa.

        Jotenkin epäilen, että suomen luterilainen kirkko ei anna rakennuksiaan Pastafarai-liikkeen kerhoiltoja varten. Eikä AA.n käyttöön, kirkolla omat raittiusliikkeensä ja yhteistyökumppaninsa. AA ei ole edes uskonto, verrattavissa Pastafaraihin.

        http://pastafarismi.wordpress.com/

        Miks A-klinikka haluaa AA-ryhmän toimivan tiloissaan? Varmaan siks, kun ne on huomannu et AA tehoaa niihin mihin klinikan keinot ei pysty.


    • ---
    • Päivä kerrallaan!

      Aa.lla on kiinteät yhteydet rikollisiin. Johtuu jäsenistöstä. Jäsenmäärä kasvoi valtavasti kieltolain aikoihin ja rikolliset usein ovat edelleenkin alkoholiongelmaisia. Sekin antaa viitteitä kytköksistä, että aa. kuten ei >Cosa Nostra tai Alquidaidakaan, tms rikollis- ja terrorismijärjestö pidä minkäänlaista virallista jäsenrekisteriä.

      • criminal tangoo

        Hevosmiesten tietotoimistossa ei muisteta, että aa syntyi vasta useita vuosia USA:n kieltolain kumoamisen jälkeen ja pysyi hyvin pienenä alkuvuodet. Suomeen AA tuli 40-luvun lopussa ja kieltolaki oli kumottu jo 1932.

        On totta, että jotkut alkoholiongelmaiset ovat rikollisia, mutta kaikki rikolliset eivät ole alkoholiongelmaisia. Usein käy niin, että raitistuessaan ihminen luopuu pikkurikollisesta elämäntyylistään. Erityisesti huumeveikot tarvitsevat niin paljon rahaa, että tavallisista duuneista ei niin paljon saa vaan he turvautuvat varkauskeikkoihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1383
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      516
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      99
      474
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      117
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe