Miksi vaikeasti masentuneille, siis niille, jotka ovat jo vuosia olleet toivottamassa tilanteessa eikä valoa näy tien päässä voi järjestää helppoa ulospääsyä?
Ehkä tämä kuulostaa raa'alta, mutta eikö voisi kehittää jonkin itsemurhakopin, missä ihminen "poistettaisiin" kivuttomalla ja nopealla tavalla. Tähän koppiin tarvittaisiin jokin käyttölupa, minkä saa vain kolmelta eri lääkäriltä, jotka ovat todenneet, että tämä henkilö tuskin koskaan pystyy nousemaan syvästä masennuksestaan. Tämä ei siis ole kuolemaantuomio, vaan henkilö on lupien jälkeen oikeutettu käyttämään koppia, mutta häntä ei siihen pakoteta, eikä painosteta.
En vain ymmärrä, miksi ihmisiä, ketkä haluavat lopettaa oman onnettoman elämänsä, ketkä eivät pysty kokemaan minkään näköistä iloa enää, pitää kituuttaa täällä. Itsemurhakoppi olisi siisti, helppo ja inhimillinen tie ulos. Veturienkuljettajien ei tarvitsisi kokea traumoja, ohikulkevien ihmisten ei tarvitsisi nähdä veristä pannukakkua kerrostalon edessä tai omaisten ei tarvitsisi löytää ruumista hajalle ammutun pään kera.
Itse en koe olevani näin vaikeasti masentunut ja ajattelen, että minulla on vielä toivoa elämässä. Ajatellen kuitenkin näitä ihmisiä, keillä ei ole toivoa, eikö olisi inhimillisempää auttaa heidät pois siitä kärsimyksestä tämän viimeisen keinon avulla kun mikään muu ei enää toimi?
Ehkä tämä kuulostaa raa'alta, mutta eikö voisi kehittää jonkin itsemurhakopin, missä ihminen "poistettaisiin" kivuttomalla ja nopealla tavalla. Tähän koppiin tarvittaisiin jokin käyttölupa, minkä saa vain kolmelta eri lääkäriltä, jotka ovat todenneet, että tämä henkilö tuskin koskaan pystyy nousemaan syvästä masennuksestaan. Tämä ei siis ole kuolemaantuomio, vaan henkilö on lupien jälkeen oikeutettu käyttämään koppia, mutta häntä ei siihen pakoteta, eikä painosteta.
En vain ymmärrä, miksi ihmisiä, ketkä haluavat lopettaa oman onnettoman elämänsä, ketkä eivät pysty kokemaan minkään näköistä iloa enää, pitää kituuttaa täällä. Itsemurhakoppi olisi siisti, helppo ja inhimillinen tie ulos. Veturienkuljettajien ei tarvitsisi kokea traumoja, ohikulkevien ihmisten ei tarvitsisi nähdä veristä pannukakkua kerrostalon edessä tai omaisten ei tarvitsisi löytää ruumista hajalle ammutun pään kera.
Itse en koe olevani näin vaikeasti masentunut ja ajattelen, että minulla on vielä toivoa elämässä. Ajatellen kuitenkin näitä ihmisiä, keillä ei ole toivoa, eikö olisi inhimillisempää auttaa heidät pois siitä kärsimyksestä tämän viimeisen keinon avulla kun mikään muu ei enää toimi?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Natseilla oli tämä ajatus mielisairaiden ja vammaisten suhteen.
Dasein ohne Leben (Olemassa olo ilman elämää) niminen propagandaelokuvakin on tullut aiheesta nähtyä. Mielisairaat ja vammaiset siis vain ovat olemassa ilman elämää. Terveiden ihmisten armelias velvollisuus on päästää heidät tästä arvottomasta "ei-elämästään".
Mutta tuolloin 30-luvulla mitään nykyisiä mielenterveyden hoitomuotoja ei ollut. Lääkkeitä ei ollut.
Ketkä ovat ne muut ihmiset, joilla ei ole toivoa? Masennuksen oirehan on ajatella, ettei toivoa ole...
Kirjoitin äsken vastauksen, mutta se katosi olemattomiin, kiitos Suomi24 paskojen palvelimien.
Ehdottamani ei ole tarkoitus olla natsien tapainen painostettu juttu, vaan lääkärien ja muiden tulisi viimeiseen saakka yrittää saada henkilö näkemään valoa vaikka hänelle olisi jo annettu avaimet helppoon, kivuttomaan ja noperaan tiehen ulos tästä maailmasta.
Lääkärit vain arvioisivat henkilön tilanteen ja sanotaan, että jos on viisi vuotta putkeen ollut masentuneena, eikä loppua näy niin kyllä mielestäni voisi sen perusteella kirjoittaa lausunnon, että henkilö todellakin on toivoton tapaus ja parantuminen on hyvin epätodennäköistä. Hänelle annetaan se vaihtoehto avustettuun itsemurhaan, mutta häntä ei siihen yllytetä, päin vastoin.
Käytännössä henkilö voisi siis valita painaako hän itse tapponappia kopissa vai auttaako häntä joku siinä kopin ulkopuolelta, jos ei itse uskalla tehdä sitä lopullista päätöstä. Avustava voisi olla kuka tahansa, joka siihen suostuu.
Olet siis sitä mieltä, että minä voisin avustetusti tappaa itseni? Kiitos vaan tuesta...
Onneksi sinun elämänkokemuksesi omaavat eivät arvioi sitä, milloin ihmisellä on "toivoa" ja milloin ei. Ja kuka on valmis kuolemaan, kuka ei.
Ehkä olisi parempi nyt vain keskittyä siihen omaan elämään kuin ehdotella epämoraalisia yhteiskunnallisia uudistuksia. Ei elämä vain ole niin hallittua ja yksinkertaista, että tällaisissa ajatuksissa olisi mitään järkeä. Ihmisten pinnallisuudesta eutanasiaa koskevat ehdotukset yleensä kertovat, eivät juuri muusta. Aina niitä saa tälläkin palstalla nähdä, ja aina ovat perustelut yhtä heppoisia.
Tulen mielelläni painamaan nappia jos kanttisi ei kestä. Toivottavasti npissa olisi useita eri asentoja alkaen todella hitaasta ja äärimmäisen tuskan / kivun kautta nopeaan lopetukseen. Arvaappa millä napin asennolla aloittaisin?
Oikein sieltä äärimmäisestä kivusta ja tuskasta. Olisi mahtavaa kuunnella tuskankiljuntaasi joa sitten päättyisi korinaan.
Sulla on mielurien asenne.
tuollainen "suicide booth" on futuramassa. näyttää ihan puhelinkopilta
mihin hittoon tarvitset tuollaista? voit tappaa itse itsesi. turha aiheuttaa muille enää enempää harmia. voin antaa jopa ohjeet: naru kaulaan ja menoksi. niin aion itseni pistää päiviltä kunhan aika on kypsä. todennäköisesti tämän vuoden puolella.
Ajatus onkin, että itsensä tappaminen tehdään helpoksi, kivuttomaksi ja niin ettei tarvitse kenenkään sitä narunpäässä roikkuvaa ruumista todistaa.
Kuten sanoin, en itse tunne tarvetta tehdä itsemurhaa. Ehdotin vain miksei sitä voi tehdä tavallaan helpommaksi niille, ketkä tahtoisivat, mutta eivät välttämättä uskalla ylittää sitä kynnystä.
Itsemurhakopin idean sainkin Futuramasta =) .
"Itsemurhakopin idean sainkin Futuramasta =) ."
Just niin. Suunnilleen noin syvälliseltä se kuulostikin. Onko se Futurama joku tietokonepeli, sarjakuva vai muotilehti?
Jos joku oikeesti haluaa tappaa itsensä niin sen hän tekee ilman "tälläisiä" koppeja.
Ja jos eivät itse uskalla ylittää sitä kynnystä niin ehkä hän ei ole valmis kuolemaan!
Itsemurhan tekeminen ei koskaan eikä kaiketi missään tilanteessa ole helppoa kenellekkään. Ja jos siihen tilateeseen päädyt niin et todellakaan ajattele kuka ja/tai missä kunnossa sinut löydetään., se ei enää merkitse sinulle yhtään mitään!!!
...Ahaa, telkkariohjelma. Eli sama asia.
Keskittykää elävään elämään tv:n sijasta, se syventää elämän ymmärtämistä.
Yhteiskunnan ei tarvitse eikä tule rakentaa instituutioita, jotka toteuttavat ja vahvistavat niin jumalattoman pinnallisia ja epäinhimillisiä ajattelutapoja ja arvoja kuin esimerkiksi kärsivien ja vanhusten lopettaminen ja "sopivuus kuolemaan".
Oikeasti mielestäni on huolestuttavaa, että ihmiset edes vakavissaan miettivät tällaisia. Mikä siihen auttaisi? Enempi eläminen telkkarinkatselun ja tietokoneella roikkumisen sijaan kenties?
Olen sitä mieltä, että sinulle annetaan mahdollisuus helpotettuun itsemurhaan, jos tuntuu siltä, että ei kertakaikkiaan enää jaksa. Sinullahan on koko kahdeksan vuoden ajan ollut mahdollisuus tehdä itsemurha omin keinoin, mutta et ole sitä tehnyt sen aikana. Tämä itsemurhakoppi olisi siis vain vaihtoehto sille, että tappaa itsensä junan alle tai hirttosilmukkaan. Kukaan ei sinua siihen painostaisi, eikä pakottaisi.
Ja miksi on inhimillistä lopettaa kärsivä eläin, mutta ihmistä, joka kärsii syvästi masennuksesta ei voi tässä asiassa avustaa jos itse kokee, että ei kykene parantumaan koskaan? Eikö asiaa voi verrata niihin, ketkä ovat petien vankeina loppuelämänsä neljän seinän sisällä? Masentuneet ovat mielensä vankeja petien sijaan (joskus niidenkin).
Ymmärrän, että ideaalimaailmassa masennuksen syyt löydettäisiin heti ja ne pystyttäisiin poistamaan, mutta kun näin ei ole. En sano, etteikö toivoa ole. Enkä ehdota tätä sen takia, että yhteiskunta voisi säästää varoja. Se on vain vaihtoehto muiden joukossa niille, ketkä eivät näe minkäänlaista toivon pilkahdusta maailmassa enää, ja ketkä ovat tarpeeksi kyllästyneitä sellaisessa maailmassa elämään. Miksi heille ei voisi sallia tätä vaihtoehtoa? Sinua ei kukaan edellenkään ole pakottamassa mihinkään.
PS. En ole katsonut Futuramaa varmaankaan vuoteen ja telkkaria en juurikaan tuijottele. Ajatus itsemurhakopista vain putkahti päähän ja tarkoitus olisi saada juuri niitä syvällisempiä ajatuksia mukaan tähän keskusteluun, mutta eipä ole näkynyt vielä.
" Kukaan ei sinua siihen painostaisi, eikä pakottaisi."
Mutta olisiko se kuitenkin eräänlainen piiloviesti masentuneille? Tulisiko siitä vähän fiilis, että nyt odotetaan, että "turhat tyypit" tajuaa lähtee ihan omasta tahdosta? Ainakin masentuneessa mielessä se helposti kääntyis niin...(olen jopa itse masentuneena kuvitellut/luullut saadessani sähköhoitoa, että sillä on tarkoitus tappaa minut, olin pettynyt kun en sitten olutkaan kuollut siihen)
Silloin kun Suomessakin vainottiin noitia, monet vainotuista "myönsivät" noituutensa johtuen juuri siitä, että siihen oli se yhteiskunnallinen paine. Myöntyisivätkö masentuneetkin (ihan omasta tahdosta) kuolemaan? Itse varmaan olisin sen masentuneena valinnut, mutta nyt kun voin ainakin hieman paremmin, en valitsisi sitä missään tapauksessa. Tuntuu hurjalta ajatukselta, ettei minua enää olisi, jos tuo vaihtoehto olisi itselleni ollut...
Kuinka sairas saisi sen päätöksen tehdä? Miten se määriteltäisiin? Näin paremmassa voinnissa ainakin oma ajatukseni on, ettei minun annettaisi masentuneimmillani tehdä sitä päätöstä.
...siis toivon, ettei annettaisi masentuneimmillani tehdä sitä päätöstä*
Myönnän, että siinä voi tulla semmoinen fiilis, että jos ne avaimet annetaan kouraan niin muut ovat lopullisesti luopuneet toivosta masentuneen suhteen.
Hyvä kysymys kuinka sairas pitäisi olla itsemurhakoppiin... Itseannoin rajaksi viisi vuotta putkeen masentunut, mikä oli vain esimerkki. Raja olisi hyvin vaikea vetää ilman jonkinnäköisiä tilastoja siitä kuinka kauan pitää olla masentunut putkeen ennen kuin todennäköisyys henkilön paranemisesta on lähellä nollaa.
Eli kaikki vaikeaa masennusta sairastavat itsemurhakoppiin niin on maailma parempi!
Entä se juuri sen hetkinen sairauden tila, voisiko esim psykoottisesti masentunut tehdä valinnan? Monestihan siinä tilanteessa ei saa tehdä itse valintoja, vaan joutuu suunnilleen pakkohoitoon.
Toisaalta kaikkein masentuneimmassa tilassa ihminen ei kykene tappamaan itseään, kun ei kykene tekemään juuri mitään. Olen mieltänyt sen niin, että ihminen suojautuu silläkin itsetuholta.
En kannata kärsimyksien pidentämistä ja glorifoimista, jokaisella pitäisi olla itseensä ja elämäänsä valta. Muilla ihmisillä ei voi oikeutta moraalisesti velvoittaa toista vaan kestämään (esim vetoamalla siihen, että itsemurhaaja aiheuttaa heille teollaan surua yms), mutta en silti tiedä voiko rinnastaa esim tappavan syövän ja masennuksen eutanasiaa...
Jos syöpäsairasta on hoidettu vaikka 15 vuotta kaikilla keinoilla ja ollaan tilanteessa, että syöpä on levinnyt kaikkialle, koko oleminen on pelkkää kipua ja pahoinvointia ja lähes 100% varmuudella tiedetään, että kuolema tulee vaikka kuukauden sisällä. Siinä tilanteessa kärsimyksen pidentämisessä ei ole mitään mieltä.
Onkohan edes olemassa masennusta sairastavaa, jolle olisi kokeiltu kaikki hoidot? Ymmärrän, ettei kyse ole pohjimmiltaan hoidostakaan tai sen riittävyydestä tms, vaan ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään ja itsestään.
Kimurantti juttu. Hyvä aloitus, propsit reparperille!
Ei näy syvällisiä ajatuksia niin, jos et pysty käsittämään aluksikaan edes sitä, että jo valtiollisen itsemurhainstituution pystyttäminen merkitsee tiettyjen ajattelutapojen ja arvojen edistämistä sellaisenaan. Eli ajattelutapojen, joiden mukaan kärsivien ja huono-osaisten on sopivaa ja hyvä kuolla, ja muut avustavat heitä siihen kollektiivisesti, yhteisönä. Ja jo instituution olemassaolo "pakottaa" ihmisiä erilaisiin ajatuksiin ja tekoihin; eivät ihmiset vain yksilöinä "valitse" itseään ja ajatteluaan, vaan yhteisö ja kulttuuri rakentavat ne. On todella naiivia kuvitella, että yksilöt tekevät valintoja jotenkin ympäristöstä riippumattomina ja irrallisina, vapaina agentteina ja voivat valita myös ajattelutapansa, arvonsa ja tekonsa siten. En jaksa nyt alkaa luennoida tämän enempää yhteisöllisen todellisuuden ja ns. yksilöllisyyden rakentumisesta ja suhteista, mutta toivottavasti tämä asia edes itsemurhainstituution osalta alkaisi sielläkin päässä pikku hiljaa avautua...
Toiseksi jo se, että esim. sinä väläyttelet näitä ehdotuksiasi täällä keskustelussa, on merkki tietystä nykykulttuurin ja siihen kuuluvien elämänkäsitysten ja arvojen pinnallistumisesta. Elämä nähdään välineellistettynä kohteena, joka tulisi ottaa tekniikoilla ja instituutioilla haltuun ja manipuloitavaksi (vaikka se tosiasiassa on perusta, joka ylipäätään mahdollistaa yhtään minkäänlaisen toiminnan ja/tai ajattelun missään). Ja kärsimys elämässä nähdään jonakin vältettävänä, mikä ei kuulu elämään ja minkä johdosta elämä pitäisi lopettaa. Tällainen henkii jotain suunnattoman pinnallista, tyhmää ja kylmää käsitystä elämästä, kuolemasta ja ihmisistä ylipäätään.
Kolmanneksi voisit ihan oikeasti miettiä, millaista viestiä annat näine muka "vapaaehtoisuutta" markkinoivine ehdotelminesi tätä palstaa lukeville kärsiville ihmisille. So. mennä itseesi. Varsinkin jos et itse edes pohdi itsemurhaa, niin taidat olla pikkuisen väärässä paikassa "syvällisine" itsemurhakoppipohdintoinesi.
Edelleen voisi kysyä, miksi kliininen ja avustettu eutanasia olisi ylipäätään "parempi" vaihtoehto kuin ne junat ja hirttosilmukat. Siksikö, että kuolemaa ja itsemurhaajia ei tarvitsisi enää nykyisenkään vertaa kohdata elämässä vaan ne olisi siivottu pois silmistä ja pois mielistä entistä tehokkaammin? Tälläkin kohdalla meidän kulttuurimme on mennyt kärsimyksen ja kuoleman pakenemisessaan ja kieltämisessään jo pitkän aikaa kohti yhä keinotekoisempaa ja epäaidompaa elämää. Kuolema ei saa näkyä missään, koska ihmiset pelkäävät sen järkyttävän omaa, pinnallista elämäänsä. Kuolemasta on tehty kliininen pikku "toimenpide", joka tapahtuu jossain kaukana täältä hallitusti ja siististi, ei sinulle ja minulle minä hetkenä hyvänsä.
Analogiaa eläimen lopettamiseen en viitsisi edes kommentoida. Se tuskin on kovin hyvä tai yhtään minkäänlainen perustelu avustetulle itsemurhalle instituutiona. Ja eläimen tappamisen yksiselitteisestä "inhimillisyydestä" voisi varmaan moni siitäkin olla toista mieltä. Muutkin vertailut olivat lievästi sanottuna epämääräisiä. (Mitä sitten, jos masentunutta voi tai ei voi verrata sänkypotilaaseen; molemmat ovat ihmisiä, eikä meidän yhteisönä tulisi yhtään kenellekään tarjoilla muka "vapaaehtoisia" teitä ja keinoja kuolemaan - vaan rakkautta. Kuoleman yksinäisyys löytyy ja koittaa kyllä auttelemattakin, ja se kohtaa meistä jokaisen ajallaan...)
En halua tuota natsiyhteiskuntaa liittää tähän keskusteluun siitä syystä, että moni ei siitä eteenpäin enää edes suostu pohtimaan koko asiaa, jos se leimataan automaattisesti natsihtavaksi.
Mutta juu, tämmöisessä systeemissä on aina vaarana, että sitä aletaan väärinkäyttämään. Epämiellyttävät yksilöt voitaisiin diagnosoida masentuneiksi ja pikkuhiljaa heidät avustetaan itsemurhaan. Muulla tapaa minun on hankala kuvitella tätä ns. instituutiona, joka ohjaisi masentuneet kiltisti jonoon itsemurhakopin eteen. Ideaalina onkin, että heille annettaisiin se mahdollisuus, mutta heitä ei rohkaistaisi siihen. Teoriassa näin, käytännöstä en tiedä.
On varmasti syy minkä takia ihmisillä on niin kova selviytymisvietti, oli sitten masentunut tai ei. Luulen, että suurin osa näistäkin masentuneista yrittäisivät pelastautua uppoavasta laivasta. Jos jokaiselle masentuneelle tehtäisiin helpoksi vain poistaa kärsimys nappia painamalla, niin ymmärrän, että ihmiset kävisivät nopeaan tahtiin vähiin. Kuitenkin, miksi kärsimystä ei saisi välttää? Jos sitä on ollut jo niin pitkään ja yksilö elää päivästä toiseen ilman minkäänlaista nautinnon hieventäkään. Kai he sitten oikeasti "tyytyvät" siihen elämään kun ei muutakaan voi jos eivät uskalla itseään hirttää.
Vikaan kappaleeseesi taisinkin josuurimmalta osalta vastata toisessa ketjun viestissä.
...Ja sori kun tekstini on paikoin turhankin kärjekästä. Olen väsynyt vääntämään näitä juttuja rautalangasta, ja väsynyt ylipäätään.
Ehkä ihminen suostuu tajuamaan joitakin perustavia asioita vasta sitten, kun nykykehitykset oikeasti etenevät luontaisiin päätepisteisiinsä. Otetaan ihmiselämä "hallintaan" niin kuin on jo otettu luonto. Tehdään siitä perustavan olemassaolon sijaan kohde, jota korjaillaan eli tuhotaan. Korvataan aito ja oman rajallisuutensa ymmärtävä ja sitä arvostava ihminen narsistisella ja hallitulla ihmisen kuvatuksella, joka on muka vapaa valitsemaan kaiken itseään ja elämäänsä myöten, vaikka on todellisuudessa kadottanut itsensä ilman että edes enää käsittää, miten se tapahtui.
Rauhaa. (prkl)
Ymmärrän aloittajan idean ja perimmäisen tarkoituksen olevan tarpeettoman kärsimyksen poistamisen.
Uskotaan, että masennus on suoja "epätervettä", ihmiselle sopimatonta etc kohtaan. Todennäköisesti jo luolanainen vetäytyi ja masentui uhkaavissa, stressaavissa tilanteissa. Jos nyt alkaisimme poistamaan kärsimystä eliminoimalla masennuksesta kärsivät ja sitä jatkettaisiin hamaan tulevaisuuteen, johtaisiko se ihmisen totaaliseen tuhoon nopeasti, koska ei olisi enää masennuksella reagoivia tyyppejä osoittamassa, että joku kehitys vie meitä kohti tuhoa?
Olen itse ollut vuosia masentunut. Aloitin terapian, jonka alussa puhuin "pahasta,epäoikeudenmukaisesta maailmasta" ja "hullusta yhteiskunnasta ja elämäntavastamme", joka masentaa ja "tarttis olla täysin hullu, ettei masentais". Terapeutti käänsi sen aina niin, että miksi se juuri minua liikuttaa, miksi joku juttu tuntuu minusta siltä jne. Viisi vuotta puhuin sitten itsestäni ja terapian loputtua olin edelleen sitä mieltä, että maailma on oikeesti aika skitso :b.
Psykoanalyysin (ja ehkä muidenkin terapioiden) yksi suuri epäkohta: Yhteisen, "ulkoisen" todellisuuden mielettömyys ja epäoikeudenmukaisuus käännetään auttamismenetelmillä potilaan ja tämän psyykkeen ongelmiksi ja vioiksi. Psyykkeen nikkarointi hienoin keinoin on niin tärkeää, että muut osat todellisuutta ja ihmisyyttä jäävät kohtaamatta ja käsittelemättä oikeastaan kokonaan. Jos potilas puhuu todellisuuden ongelmista, nekin ikään kuin "lastataan" hänen psyykkeensä ongelmiksi muun kuorman lisäksi. Pahimmillaan täysin törkeää toimintaa.
Hyvä jos pidit pääsi ja ajattelusi, ja tajuat yhä, että maailma on oikeasti aika skitso. Sitähän se on.
Heh. olen törmännyt samaan psykologin kanssa keskustellessa. Pyritään aina muuttamaan sitä yksilön ajattelutapaa. Toisaalta mitä muutakaan he voivat? Yksi psykologi ei voi yhteiskuntaa kovin paljoa muuttaa versus yksilöön.
Niin, psykologit auttavat vain psyykettä, ja jos haluat sosiaalista apua, sinun pitää mennä sosiaaliammattiauttajalle. Jos haluat pohtia todellisuutta ja elämän peruskysymyksiä, pitäisi varmaan soittaa numerotiedusteluun tai mennä sairaalaan. Kaikki on niin pirstaloitua ja kaikkeen on omat erikoistuneet tekniikkansa ja viranomaisensa, ettei ihme, jos ihminen viimeistään niiden pyörteissä on ihan palasina...
:-)
"Jos haluat pohtia todellisuutta ja elämän peruskysymyksiä, pitäisi varmaan soittaa numerotiedusteluun tai mennä sairaalaan."
:)
Kirjassa Veronica päättää kuolla (P. Coelho) mielisairaalassa asustaa joukko potilaita, jotka ovat ns. terveitä, mutta eivät halua lähteä sairaalasta, koska se edustaa heille eräänlaista ihannemaailmaa, jossa kaikki voivat olla sellaisia kuin nyt sattuvat olemaan. Eli ihan hyvä neuvo...
Keskustelin jopa lääkärini kanssa miksei eutanasiaa voisi käyttää tässä tilanteessa. Olemme sen verran "läheisiä" ettei laittanut pakkohoitoon kuitenkaan. Eksistenssi vaan sattuu niin paljon ettei sitä kestä! Ymmärrän aloittajaa kyllä.
Aloittajaahan ei oma eksistenssinsä kaiketi edes satu itsetuhoisuuten asti, vaan tekee vain masentuneiden "auttamiseksi" (pois päiviltä) ehdotuksiaan.
Palstalla näkyy nykyään aina aika ajoin näitä viestejä, joissa joku pohtii ja harkitsee itsemurhaa ja sen oikeutusta omalla kohdallaan ja väittelee sitten sen vuoksi eutanasian puolesta yhteiskunnallisena instituutiona; "miksi en 'saisi' tappaa itseäni, miksi siihen ei voitaisi luoda helppoa tietä halukkaille". Nämä ovat kuitenkin kaksi aika lailla eri asiaa: henkilökohtaisen itsemurhan ja siihen liittyvien moraalisten ja syyllisyyskysymysten pohtiminen yhtäältä ja yhteisöllisen itsemurhajärjestelmän suunnittelu toisaalta. Toki on ymmärrettävää, että ne yhdistyvät tai sekoittuvat, kun joku pohtii omakohtaisesti itsemurhaa ja sen ongelmia.
Masennus on sairaus, johon vaikeana liittyy sairaalloisen syviä toivottomuuden, itseinhon ja itsetuhoisuuden tunnelmia. Toiseksi se on monesti pitkäaikainen, ja aika monet vuosiakin masennuksesta kärsineet kokevat noita edellämainittuja. Pahimmassa paikassa tarvitaan lähinnä apua, joka osoittaa, että ihminen itse ja hänen tilanteensa eivät välttämättä ole niin ehdottoman toivottomia kuin hän kuvittelee. Jos ympäristön toimesta sen sijaan ruokitaan niitä toivottomuuden ja vaihtoehdottomuuden luuppeja entisestään, niin se ei ole kovin eettistä toimintaa. Viimein masennus on kaikesta huolimatta paljossa kuin elämä ylipäätään: Koskaan ei ihan täysin varmasti voi tietää, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu, vaikka tavallisesti ns. terveetkin ihmiset elävät kuin harhassa sen suhteen, että tulevaisuus on ennalta suunniteltavissa ja hallinnoitavissa.
Joo, kyllä minäkin olen esimerkiksi terapeuttini ja monien muiden ihmisten kanssa keskustellut itsemurhasta ja aikeistani siihen lukemattomia kertoja (en ole toistaiseksi joutunut pakkohoitoon, tuskinpa sinne vielä pelkistä aikeista pääsee...). Omalla kohdallani tuo eutanasiakysymys ei näissä asioissa kuitenkaan nouse lainkaan esiin. Mielestäni se on tietty ensinnäkin eettisesti väärin ja yhdistyy mainittuihin pinnallisiin kulttuurisiin arvoihin. Mutta toiseksi en myöskään koe tarvitsevani itsemurha-ajatuksilleni tai niiden toteuttamiselle kenenkään toisen ihmisen tai yhteisön "lupaa"; ajatukseni ja tunteeni eivät etene sellaisella mallilla, että olisin kyselemässä ja kärttämässä ympäristön hyväksyntää omalle itsemurhalleni (tai erityisemmin muillekaan teoilleni). Ja jos nyt itsemurhan lopulta teen, niin enpä takuulla haluaisi tehdä sitä kylmän ja pinnallisen yhteiskunnan rakentelemien järjestelmien avustuksella (niiden tappavasta toiminnasta on saanut kärsiä ihan tarpeeksi jo muutenkin).
Viimein taitaa olla myös niin, että vaikka "lupa" itsemurhaan annettaisiin ja yhteisö hyväksyisi itsemurhan, niin ei se teon ongelmallisuutta ja itsessä syvällä asuvaa elämän ja kuoleman vastakkainasettelua ja kamppailua hävittäisi. Ajatus itsemurhasta olisi edelleen hankala ja ongelmallinen.
Kiitos viesteistä. Vihdoinkin sai hieman pohdiskelevampaa ja perustellumpaa keskustelua :D . Olin melkein jo heittänyt toivon sen suhteen (no pun intended).
Anyway alkuperäisessä tekstissä sanoin, että en vain ymmärrä miksi ihmisiä pitää kituuttaa täällä. Ehkä näiden tekstien perusteella voisi sanoa, että ihmisiä pidetään täällä juuri sen toivon takia. Siis ei haluta antaa periksi muiden osalta, koska omatunto ei salli sitä. Kieltämättä jos itse joutuisin tilanteeseen, jossa henkilö aikoo tehdä itsemurhan ja on ollut monta vuotta masentunut, seisoisinko vain vieressä ja katsoisin? Vaikeaahan se olisi ja jälkeenpäin olisi varmasti vaikea antaa itselleen anteeksi.
Voisi siis kysyä, kumpi on inhimillisempää? Antaa henkilön lopettaa oma kärsimyksensä, kenties auttaa häntä siinä? Vai tehdä mitä pystyy, jotta henkilö ei sitä pysty itsellensä tekemään? Hyvin vaikea pähkinä minusta...
Olen itse ollut masentunut ja itsemurhaa kaksi kertaa yrittänyt ja olen monta kertaa toivonut, että olisi vain nappula, jota painaessani minut pyyhkäistäisiin pois tästä maailmasta kivuttomasti. Olen sen verran pelkuri, että hirttäminen tai junan eteen hyppääminen ei luonnistuisi. Uskon, että tämä "pelkuruus" on varmasti yksi iso syy miksi masentuneet ihmiset eivät tee itsemurhaa. Keholla on niin suuri itsesuojeluvaisto vielä.
Pinnallinen olen ehkä sen takia, koska en osaa kovin helposti sijoittaa itseäni toisten ihmisten saappaisiin. Liekö sitten personaallisuushäiriö vai mikä, mutta jos toinen henkilö itkee vieressäni jotain asiaa mitä en itse voi käsittää miksi se on henkilön mielestä niin hirveää, niin hyvin harvoin liityn mukaan tai tunnen yhtään mitään empatiaa. Että tämmöistä...
Tämä ketju ehkä kuuluisi jonnekin yhteiskunta palstalle. Täällä tämä saattaa masentaa vain entisestään kieltämättä... En siis halua ketään masentunutta sanoa toivottomaksi tapaukseksi, vaan se on heidän itsensä sisällä se tunne.
Nyt syömään. Vastailen myöhemmin vähän spesifisemmin.
"olisi vain nappula, jota painaessani minut pyyhkäistäisiin pois tästä maailmasta kivuttomasti"
Jos ei heti ottas sitä kuolettavaa koppia vaan vaikka nukutuksen joksikin viikoksi?
"Olen sen verran pelkuri, että hirttäminen tai junan eteen hyppääminen ei luonnistuisi. Uskon, että tämä "pelkuruus" on varmasti yksi iso syy miksi masentuneet ihmiset eivät tee itsemurhaa."
Mutta MITÄ ihmiset pelkäävät siinä? Voisko se pelko olla sitä, että heittää elämänsä menemään vaikka ei voi olla 100% varma minkälainen se on jo huomenna tai 10 vuoden päästä? Pelkää että tekeekin väärän ratkaisun?
Omien itsariajatusten osalta olen päätynyt johtopäätöksiin:
-koska elämä on niin arvaamatonta, hallitsematonta yms,haluan kuolla eli PELKÄÄN ELÄMÄÄ
-olo on niin kestämätön (syyllisyys, häpeä, arvottomuus, toivottomuus jne), että haluan sen pahan olon loppuvan (en siis välttämättä elämän kokonaan)
-vihaan maailmaa ja yleisesti ihmisiä (etenkin itseäni)
EN Tunne nyt näin, vaan silloin kun olen "itsarikuilussa", jossa ei näy valoa...
En näin terveemmällä mielellä ja hieman paremmalla voinnilla itse vakuutu omista perusteluistani itsemurhalle.
Sama juttu mulla tuon itsemurhakuilun kanssa. Sinne, kun joutuu niin hakemalla hakee kaikki mahdolliset negatiiviset asiat elämästään ja oikeen väkipakolla masentaa itseään lisää. Kenties haluan sillä "buustata" itseäni tiellä lopulliseen päätökseen.
Tietyssä mielessä olen samaa mieltä aloittajan kanssa, mutta tietyssä mielessä taas en. Vaikeutena ovat eettiset ongelman, ja ei sitä ikinä tiedä jos masentunut tulisi toisiin ajatuksiin.
Itse olen sitä mieltä että itsemurhan pitäisi olla laillista, koska sehän on laitonta. Miksei voi ihmisen voi vain antaa tappaa itseään kaikessa rauhassa, koska minä itse päätän omasta ruumiistani. Se on minun asiani jos haluan tappaa itseni, ei muitten, ei valtion, ei poliisin. En tiedä itsemurha kopista, mutta esim, vaikka sellainen juttu voisi olla että jos itse haluaisin tehdä itsemurhan, ilmoittaisin siitä viranomaisille, kertoisin ajan ja paikan, jossa viranomaiset tulevat valvomaan että jos esim ammun itseni, en satuttaisi muita siinä samalla. Mutta oikeasti, sitä ei ikinä tiedä. Toissapäivänä jos ei olisi ollut kavereita vieressä, olisin varmasti hirttänyt itseni, koska oli köysi, tarpeeksi syrjällä, juuri otollinen tilaisuus. Olisin varmasti tehnyt sen, tiedän sen koska olin juuri aikeissa laittaa köyden kaulaani, kun pari kaveria tuli katsomaan missä kuppaan, ajattelin että en kehtaa antaa heille tätä näkyä nyt. Nyt kun olen tiistaina menossa istuntoon, niin ajattelen, että ehkä kumminkin kestän tämän, odotan ainakin hetken aikaa, jos saisin apua joka todella auttaisi. Nämä ovat vaikeuksia, mitkä tulevat tielle. Ei sitä ikinä tiedä, jos sinä sen masentuneen olotilan jälkeen päätät että et aiokaan tappaa itseäsi, mutta sitä ei saada selville koska kerkesit jo mennä itsemurhakoppiin.
Reparperi, ok, ilmeisesti näillä aiheilla on sinunkin kohdallasi sitten kuitenkin hyvinkin henkilökohtaiset pohjat. Kyllähän keskustelu silloin varmaan hyvin tänne kuuluu.
dfdfgsaf: Ei kai itsemurha laitonta ole. Moraalisesti väärin ihmisen tappamisen (myös itsensä) lähinnä ajatellaan olevan. Jos taas ilmoitat viranomaisille, että olet ampumassa itseäsi jossain, niin kyllä ne tulevat sitä toimitusta valvomaan nykyisinkin. Saattavat jopa pyrkiä saamaan sinua vielä harkitsemaan päätöstäsi ja pyörtämään sen, ja syytettä tuskin saat hankkeestasi missään tapauksessa.
Itseäni kyllä vituttaisi suunnattomasti suorittaa jotain niin omakohtaista tapahtumaa kuin kuolemaa poliisin ja valtion "turvallisesti" valvomana. Mitä hallitumpaa ja institutionaalisempaa kuoleminen on, sen pahempi, omasta mielestäni.
"Voisi siis kysyä, kumpi on inhimillisempää? Antaa henkilön lopettaa oma kärsimyksensä, kenties auttaa häntä siinä? Vai tehdä mitä pystyy, jotta henkilö ei sitä pysty itsellensä tekemään? Hyvin vaikea pähkinä minusta..."
Tuo vielä: Mielestäni voisi lähteä siitä, että kunnioitettaisiin ihmistä sinänsä itseisarvoisena ja toisaalta vapaana olentona. Tappaminen ja sen edistäminen ei ole oikein. Toisaalta myöskään pakkokeinot ja toisen tahdon riistäminen eivät sitä ole (vaikka näitä yleensä käytetään tietyissä tilanteissa kuten psykoosien ja juuri voimakkaan itsetuhoisuuden kohdalla; eettinen ongelma asettuu ehkä juuri näille kohdin eli kysymyksiin siitä, voivatko lääketieteelliset syyt jotenkin oikeuttaa tahdonvastaisen hoidon ja milloin ja miten).
Ok, nyt lopetan, pitäisi kai yrittää lähteä jonnekin ulos, siellähän on aurinkoistakin ja kaikkea.
Niin voisihan tuollainen ilmoitustsydeemikin olla tuommoisia tapauksia varten, mutta varmasti aika harvinaista se olisi. Muutenkin vaikea uskoa, että poliisi suostuisi katselemaan vierestä jos henkilö heiluisi aseen kanssa oli sitten tappamassa itseään tai muita. Henkilöhän voisi yhtäkkiä pimahtaa ja alkaa ammuskelemaan viranomaisia siinä samalla?
Itsemurhakopissa ja itsemurhassa yleensäkin on ongelmana juuri se absoluuttisuus... Voiko sanoa, että jollain henkilöllä ei enää lainkaan ole toivoa paremmasta elämästä? Itse haluaisin ajatella, että se on henkilön itsensä päätettävissä, mutta kuten '8 vuotta masentunut' ilmaisi niin vaikuttaako siihen ajattelutapaan kuitenkin myös ulkopuoliset tekijät? Oli raja avaiamien saantiin sitten viisi tai kymmenen vuotta niin eikö aina ole se pieni mahdollisuus kuitenkin, että elämä lähtee parempaan suuntaan?
Siksi onkin hyvä, ettet siihen köyteen mennyt =) . En voi luvata että päivä paistaisi risukasaankin, mutta se mahdollisuus kuitenkin aina on.
Se mahdollisuus tosiaankin on, mutta ihminen masentuneena, siis silloin kun on oikein paha masennus kohtaus, ei näe sitä toivoa eikä osaa käsittää että toivoa olisi myös sen jälkeen. Mutta kyllä voi aika varmaksi sanoa, että ihminen joka on jo yrittänyt itsemurhaa useamman kuin kerran, ollut hoidossa ja menossa uudestaan hoitoon, kuitenkaan saamatta oikeastaan mitään siellä aikaan, on jo aikalailla menetetty tapaus.
Näin katson itseni kohdalla, oikeastaan ainoa syy minkä takia en nykyään tee itsemurhaa, on tyttöystäväni, ja pieneltä osalta perhe. Perheen kanssa suhteet vähän niin ja näin, mutta en voisi mitenkään jättää tyttöystävääni minun itsemurhastani aiheutuvan masennuksen armoille, koska hän itsekin on hieman masentunut, ellei jopa yhtä pahasti kuten minä. Mutta on siinä etunsakin kun molemmat on masentuneita, tiedetään sentään mitä masennus on ja miten siihen tulee suhtautua esim. heikkojen hetkien aikana.
Ei ole silleen sormi suussa kuten esim. kaverit jotka ei ole masentuneita "mitähän tässä nyt sanos kun tuo yks itkee tossa ja voivottaa elämästään". Minun mielestäni ihmisen tulee antaa tappaa itsensä, jos tätä aikoo, koska periaatteessa sillä ei ole ihmisen kuoleman jälkeen mitään väliä, että "olisiko hän muuttanut mielensä sittenkin" koska tämä henkilö on jo kuollut. Joten sellaista on ehkä turha miettiä.
Mielestäni pitäisi olla enemmän ryhmäterapiaa, se pitäisi olla miltei pakollinen jos on psykiatrisessa hoidossa, koska se terapeutti itsessään ei ole masentunut, ei tämä voi täysin ymmärtää ikinä mistä on kyse, olkoon vaikka kuinka lukenut psykologiaa ja tutkinut ihmismieliä. Masentunut ymmärtää paremmin masentunutta, ja tietää paremmin miten toimia. Enemmän ryhmätapaamisia masentuneille, jossa voivat jakaa ajatuksia ja keskustella keskenään, psykiatrin/psykologin ollessa mukana.
Helpottaisi potilaitten olo varmasti, kun pääsee keskustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka käy läpi samanlaisia asioita. Ettehän työ äitiäkään laita keskustelemaan sellaisen hepun kanssa äitinä olemisesta, joka ei ole lasta edes sylissä pitänyt, eihän sellanen ymmärrä miten toimia äitinä. Sama periaatte masennuksen kohdalla.
Hyviä pointteja sulla. Jos ei itse ole tai ole ollut masentunut niin ei sitä voi ymmärtää.
Ylipäätänsä pitäisi yhteiskunnassa enemmän panostaa niihin masennuksen ja passivoitumisen syiden etsimiseen ja jos se on jo ehtinyt puhjeta, niin voisi kuvitella, että tommonen ryhmäterapia auttaa paremmin, kuin että yksin hölisee jollekin psykologille (joka kuuntelee vain sen palkan takia luultavasti). Ainakin mitä itse olen puhellut psykologeille, niin se on juuri sitä että miltä sinusta tuntuu nyt ja miksiköhän sinusta mahtaa tuntua siltä? Hölistään vain noista koko ajan ilman mitään sen konkreettisempaa. Näin Porvoossa joskus aikoinaan, nyt olen kuitenkin aloittamassa uudet käyntisessiot täällä Helsingissä ja toivottavasti on vähän parempaa luvassa täällä.
Itsemurhaahan ei kai yleisesti hyväksytä täällä juuri sen takia, että se saattaa jättää pahan lommon omaisiin (ajatellaan siis omaisia enemmän kuin sitä masentunutta). Huvittavaa, että jossain Lähi-Idässä itsemurha on pahasta ja siitä joutuu helvettiin, mutta kunniamurhalla pelastetaan perheen maine -_- .
Mustaa huumoria: Ehkä voisin myydä tätä itsemurhakoppi-ideaa sinne Lähi-Itään, mutta muutettuna kunniamurhakopiksi :D . Kaikki perheen häpeälliset jäsenet vaan sinne. Pääsee kätevästi ja helposti eroon.
Kyllä täälläkin Suomessakin vedotaan elämän pyhyyteen ja koskemattomuuteen, kun keskustellaan itsemurhan (tai eutanasian) oikeutuksesta. Olisi helppoa, jos voisi siivota jälkensä ja vaan lakata olemasta. Harmi kun se ei käy ihan niin.
Vähän samaa kokemusta muuten mulla terapiasta:
- Miltä sinusta nyt tuntuu? -Pahalta, ahdistaa. Tuntuu aika toivottamalta tämä tilanne kun mikään ei muutu.
- Mistähän se mahtaa johtua? -Taidan olla masentunut enkä keksi keinoa päästä tästä ajattelutavastani eroon.
- Voisitko ajatella asoista jotenkin eri tavalla? - Luultavasti, kun vaan saisin siitä langan päästä kiinni, miten.
- Jospa kirjoittaisit niitä tuntemuksiasi ylös. -Joo, niinhän mä olen tehnyt jo pari kuukautta. Mitä hyötyä siitä pitäisi olla, mitä mun pitäisi saada siitä irti?
- Sen pitäisi selvittää sun tuntemuksia. Niin, sulla oli siinä suhteessa mukana voimakkaita tunteita, siksi siitä on vaikea irrottautua. - Niinpä.
- Onko sulla vielä jotain mistä haluaisit tänään puhua? - No, ei taida.
Luin sitten itse vähän kirjallisuutta ja pääsin jyvälle mikä mussa mättää. Noissa terapeuteissa on eroja. Omastani en saa mitään irti, mutta käyn nyt loppuun niin voin sanoa käyneeni.
Mua kyllä henk.koht. jurpis katsella ja kuunnella muita masentuneita jossain ryhmäterapiassa. Me ollaan aika itsekeskeistä porukaa, me masentuneet. Taitais masentaa se masentunut ilmapiiri vaan enemmän.
Heh, joo ei se terapeutin kanssa hölöäminen pitkän päälle johda mihinkään. Pitäisi ite jotenkin osata muuttua. Mitä kirjoja mahdoit lukea?
Noista ryhmistä en tiiä. Voisin käydä kerran viikossa tai parissa semmosessa tunnin ryhmäistunnossa. Ite olisin sen verran utelias, että siis vaikka en ole vahingoniloinen niin saattaisi ehkä päästä ajattelemaan et "huh, ei mulla ihan noin huonosti sentään mee" ja sillai sais vähän perspektiiviä. En ite olis välttämättä kauhean halukas kertomaan omia ongelmia kaikkien kuuloille, kun jotkut kuitenkin ajattelee "että vittu tolla oo mitään syytä olla masentunu, painuis helvettiin siitä...".
Suosittelisin suhtautumaan kuitenkin avoimin mielin tuohon vertaisapuun ylipäätään; itselläni ainakin on kahdeksan vuoden ajalta juuri sellaisesta ehkä kaikkein parhaat kokemukset, vaikka esim. yksilöterapiassakin olen käynyt koko ajan. Kokemukset ihmisistä ja tarinoiden jakamisista ryhmissä kuuluvat varmasti hienoimpiin juttuihin, mitä olen tässä koko sairasteluni aikana kohdannut elämässä ylipäätään, ja kyllä ne myös auttoivat, lisäsivät omaa toivoa ja voimia. Nuo eivät kylläkään olleet varsinaisia virallisia ryhmäterapioita, vaan osallistujien pääosin omin voimin toteuttamaa vertaisryhmätoimintaa.
Rehellisyys ja vilpittömyys itseä ja toisia kohtaan on kyllä noissa ryhmissä kaiken a ja o. Homma tuskin oikein toimii tuolla asennemallilla, mitä reparperi kuvaili :-)
merkityksessä: Ulos raittiiseen ilmaan ja Probiootti-bakteereita popsimaan. Lääkärit diagnosoi tämän ongelman väärin: Vika löytyy seinien välistä ja oireet löytyy korvien välistä! Tämän kun tajuaa niin potilas paranee jo huomattavasti:
...........jatkuu.
2. >>>>>>Haisematon homeiden-cocktail. Tämä ryhmä on valtaosa kaikista kv-homeiden kohteista!
- Tällaisen homeiden-cocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa(vuosia) kv-homeiden toksiinille altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira.
Tuon salakavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oiretestin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi kotikonstiksi todeta kosteusvaurio-homeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa. Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari. Kv-homeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi:
>>>>Huomaa testin *-kohdat koska tästä löytyy syy "outoon" käyttäytymiseen.
>>>>Tässä toisenlainen lähestymistapa masennukseen.
Masentaa - ainakin sitten, kun kärsit allaolevista oireista ja kerrot näistä lääkärille, joka tekee pahimman mahdollisen virheen: Syyllistää potilasta lisää kertomalla että "vika on korvien välissä", vaikka todellisuudessa oireet ovat korvien välissä, mutta varsinainen vika onkin seinien välissä!
Kun kokosin tätä kvht-testiä hermostollisten oireiden osalta, niin itselleni tuli "outoja oireita":
- Olin selittämässä eräälle ystävälleni erästä asiaa ja yhtäkkiä kesken lauseen "Ding"-en muistanut edes aihetta, mistä olin kertomassa (14). Tällainen jos mikä masentaisi, mutta onneksi tajusin heti mistä on kysymys.
- >>>>Toinen tosi inhottava oire on kun esimerkiksi tulitikku tippuu kädestä lattialle ja "pinna palaa" heti ja aloitat helvetillisen raivoamisen (6) asiasta johon normaalisti et reagoisi mitenkään!
Se, miksi tuon tämän esille, johtuu siitä, että nämä ovat turhankin yleisiä ongelmia ja jatkuvasti saan (onneksi!) kuunnella potilaiden helpotuksen huokauksia, että "Ei minulla olekaan vikaa korvien välissä, vaan vika onkin seinien välissä!"
>>>>Jos satut törmäämään näihin oireisiin, niin tiedät jo ennakolta mistä on kyse!
Jatkuu...........
Ja mitä sitten tehdään:
...........jatkuu.
KVHT-altistus aiheuttaa kaikissa kudoksissa ja kaikilla limakalvoilla solutuhoa ja tarpeellisten Probiootti bakteerien tuhoa. Aiheuttaen keuhkojen limakalvoilla astman kaltaisen tulehdustilan. Kosteusvauriohomeiden-antibiootti tuhoaa tarpeellisia Prob.bakteereita, josta seuraa immuuni-puolustuksen heikkeneminen, josta taas seuraa hermostollisen- ja hormonaalisen-järjestelmän heikkeneminen, kunnes limakalvot ovat niin "ohuet", että veri irtoaa ja immuunipuolustus romahtaa kokonaan, jolloin elimistö ei pysty enää taistelemaan sairauksia vastaan, josta surullisin seuraus on kuumeeton keuhkokuume.
>>>>Lääkärikään ei pysty edellä mainitussa KVHT-altistuksessa tekemään muuta, kuin:
- Altistuksen pysyvä lopettaminen joka on puolet hoidosta, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki olisi automaattisesti kunnossa - oireilu poistuu viiveellä, sen nopeammin mitä enemmän syöt po probiotti bakteereita kv-homeantibiootin tuhoamien probioottien tilalle, jolloin pikkuhiljaa ajankuluessa pystyt kestämään niin luonnonhomeita, kuin kosteusvauriohomeiden-toksiinia.
Huomioi nämä:
- Limakalvojen probiootti bakteerien palautusprosessi tarvitsee prikulleen 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteerit (ks tarkemmin alempaa)! Prob.tuote saa sisältää muitakin probiootteja.
- Kun olet kvht-altistunut etkä ole käyttänyt po Probiootti bakteereita, niin siirtyessäsi korjattuihin tiloihin-jossa korjaus on onnistunut-silti saatat oireilla kemikaalipäästöille (maalit, Liimat, muovit, jne), vaikka tiloissa ei enää olisikaan kvh-toksiinia!
Jatkuu.....
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html
"Sanan varsinaisessa
merkityksessä: Ulos raittiiseen ilmaan ja Probiootti-bakteereita popsimaan."
Haluaisitko vaihtaa liittymääsi? Meillä olisi supertarjous uuden liittymän avaajalle.
ärsyttää lukea noita lässyn lässyjä! Jokaisella on oikeus päättää elämästään, ja myös elämänsä lopettamisesta! Eutanasia voimaan tällä hallituskaudella! Kaikki EI PARANE KOSKAAN!!
Perusteellisesti ajateltu ja hyvin perusteltu.
...Se on vissiin muotia nykyään. Ja muu on lässyä.
Jos siinä ruvetaan kirjoittelemaan nimiä papereihin ja "luvataan" , että harkitsen itseni tappamista, niin eiköhän silloin olla vielä ihan kelvollisia ihmisten pariin. Luultavasti itsemurhaa tarvitsevat tekevät sen mieluummin oman käden kautta ilman mitään lääkäreitä siinä häseltämässä. Idea varsin mielenkiintoinen, mutta ei varmaan nykyaikana tuollaisia tappokoppeja oikeasti edes harkita. Tarkoitushan on kuntouttaa nämä masentuneet takaisin työelämään, joten tuollainen mahdollisuus sotii koko mielenterveyshuollon, johon pumpataan suuria summia veronmaksajien rahoja, tarkoitusta vastaan. Tietenkin tuollaisen muutoksen vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida, kuten sitä, että lisääntyisivätkö itsemurhat vai kääntyisivätkö ne kenties laskuun. Korkeintaan vanhainkoteihin voisi asentaa tuollaiset, jos mielessä olisi valtion tuottavuus, koska vanhukset eivät töissä sieltä käy. Loppujen lopuksi koko idea on turha.
Rahan logiikkako on lähinnä se näkökulma, josta tällaisen idean "tarpeellisuutta" harkitaan?