Kyllä velkaisen ok-asukin taas kelpaa.

Jälleen pukkaa finanssikriisiä ja se tarkoittaa sitä että korot pysyvät ennätys alhaalla edelleen. Koron nousut on loppu ja europankki joutuu jälleen jopa laskemaan niitä. Velkainen ok-asuja nauttii olostaan ja maksattaa yhteiskunnalla lainansa vähennysten ja inflaation muodossa. kylläpä oli onni, että ostin ajoissa. Jotakin hyötyä tästä EU hommasta kuitenkin on, ainakin meille velkaisille. Siellä seuraavaksi Espanja ja Italia konkurssi jonossa ja se tarkoittaa edelleen nolla korkoja. Vastaavasti vuokrat ovat jyrkässä nousussa, joten jatketaan ja naaaaatitaan.
6128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samassa veneessä, eikä tunnu tuulet keinuttavan. Tämä on velkaisten kulta-aikaa.

Äänestä

Tuularien tuuletusta paljon palstalla, ei tämä ok asuminen mitään ihmeellistä ole , jotta noin paljon tarvitsisi sitä hehkuttaa.

Maailman 6. kovin verotus on suomalaiset tehnyt velkaisiksi ja sille ei kukaan mitään voi niin kauan kuin löytyy äänestäviä, jotka pitävät kommunistijärjestelmän pystyssä.

Äänestä

yleensä rahalla ja rahaa saadaan yleensä palkkana työnteosta ja työnteko edellyttää yleensä työpaikkaa. Enpä leveilisi velkaisella ok-talolla, en ainakaan kaukana pk-seudun ulkopuolella ja taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla.

Äänestä
  • Vaan niinpä se on maksettava vuokrakin sillä samalla valuutalla. Jos ei ole maksettu päivälleen, ryhmysauvalla suoritetaan perintä.

    http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Riuttalan talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö/51:47?pathId=1.2.46.6664.6665.&itemIndex=23

    Äänestä

Laina suorastaan sulaa pois nykyisellä reaalikorolla eikä korkojen laskulle näytä tulevan loppua. Tänääkin 12kk euribor laski yli 3%.

Äänestä

Elähtänyt muija, kolme lasta ja vittumainen anoppi, kyllä meikäpojan kelpaa, siis haaveilla jostain ihan muusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OK-elämäntaitaja kirjoitti:

Jälleen pukkaa finanssikriisiä ja se tarkoittaa sitä että korot pysyvät ennätys alhaalla edelleen. Koron nousut on loppu ja europankki joutuu jälleen jopa laskemaan niitä. Velkainen ok-asuja nauttii olostaan ja maksattaa yhteiskunnalla lainansa vähennysten ja inflaation muodossa. kylläpä oli onni, että ostin ajoissa. Jotakin hyötyä tästä EU hommasta kuitenkin on, ainakin meille velkaisille. Siellä seuraavaksi Espanja ja Italia konkurssi jonossa ja se tarkoittaa edelleen nolla korkoja. Vastaavasti vuokrat ovat jyrkässä nousussa, joten jatketaan ja naaaaatitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu