Mopojengit Kangasalla

Onko täällä jo menty niin alas, että ollaan mopojengien pelossa koko kunta. Mitä sitten kun noista urveloista kasvaa moottoripyöräikäisiä. Sitten he terrorosoivat moottoripyöräjengeinä.
Nuo on saatava nyt kuriin, että tajuavat ettei kansa ole heidän pelkonsa alla.
Jos ei poliisilla ole keinoja niin pelkään kansaslaisaktiivisuuden tekevän sen kurinpalautuksen.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olen aikaisemminkin sanonut että Kangasalassa on jotain vikaa. Lapsista kasvaa täällä väkivaltaisia jengiläisiä tai sadistisia murhaajia (nekalassa kylän koltiaiset kiduttivat kaksi miestä hengiltä pari vuotta sitten hampurilaisrahaa saadakseen, polttivat talon ja lähtivät muina miehinä syömään hampurilaisia).

Kukaan tervejärkinen ihminen joka ajattelee lastensa tulevaisuutta, ei tuo lapsiaan Kangasalle kasvamaan missä heidän tulevaisuutensa menee jostain syystä automaattisesti pilalle.
Niin, miettikääpä haluatteko lapsestanne rikollista tai tappajaa? Jos ette, muuttakaa vaikka Pirkkalaan tai johonkin muualle.

Äänestä

hiusristikko...

Äänestä
  • Ehkä ei sentään niin kovin keinoin mihin vihjaat. Eiköhän oikein kunnon selkäsauna riitä, siis kunnon eikä mikään sively.

    Äänestä

On kyllä kieltämättä selkärangatonta porukkaa. Normaalit ihmiset olisivat jo pistäneet kasaan kurinpitoryhmän ja ojentaneet tätä loisnulikkaremmiä oikein olan takaa.

Äänestä

Eilen illalla mopojengiläiset erehtyivät käymään kiini vikamieheen. Sivat kunnolla lättyyn ja mies pisti ne povillaan pyytämään anteeksi. Oli komeeta katseltavaa. Useammin vain tuollaisia nyrkkijätkiä torilla poikkeamaan iltaisin.

Äänestä

Nyt poimitaan niitä vapaan kasvatuksen vapaita hedelmiä--- jos erehdyt vaikka
hiuksiin tarttumaan tai edes risua näyttämään - pääset itse melkein linnaan
tai ainakin saat mojovat sakot.
Ennen tuli turpiin että melkein tukka lähti vaikka ei ehtinyt vielä kuin suunnitella
kolttosia - nyt ne joita rangaistaan ovat vanhemmat jotka erehtyvät kullanmurujaan ohjaamaan.
Tästä ei tulevaisuudessa hyvää seuraa - ne kullanmurut listivät surutta omatkin
vanhempansa jos eivät he ole kullanmurujen mieleen.
---Sain itse sota-aikana ihan riittävästi risua ja lyöntejä aiheettakin - mutta
lapseni olen ihmisiksi onneksi saanut kasvatetuiksi - ja lapsenlapset myös -
kunhan ottaa heidät yksitellen puhutteluun - risua ei tarvita, mutta yksittäispuhuttelua kunkin lapsen kanssa. Kyllä lapsilla kuulo on tallella
ja ymmärrys myös kunhan sitä ehtii ohjata oikeaan aikaan!

Äänestä

Ei kaikki kangasalaiset nuoret mitää rikollsia ole. itse olen 21 vuotias nainen ja ihan olen päätynyt lukion kautta ammattikorkeaan opiskelemaan hyvin tuloksin. Toki niitä rasavillejä tapauksia on mutta melkein voisin yleistää että suurin osa heistä on kaikki ammattikoulun käyneitä.. itse en ole koskaa joutunu pelkäämään että saisin turpaani kun olen keskustassakin illalla pyörinyt. tiedä sitten johtuuko nuoresta iästäni.
Jos jokin jopa minua ärsyttää niin ne on ne ala-asteikäiset pojat joilla ei ole käytöstapoja sitten lainkaan ja se selvästi johtuu vanhempien kasvatuksesta. Useasti olen asuinseudullani huomannut että joukko 10-12 vuotiaita poikia ajaa pyörillä keskellä autotietä tai heittelevät kiviä minne sattuu. Eivätkä viitsi tehdä edes tietä autoilijoille. Yläaste ikäiset on jo menetettyjä tapauksia. keskittykää niihin nuorempii.

Äänestä
  • Ammattikoulun käynyt on jo vähintään 18-vuotias, eikä siis mikään mopoileva lapsi enää. Auton sen ikäinen hankkii.

    Aika surkeasti menee jos 12-vuotias on jo menetetty tapaus ja pitää keskittyä ala-asteelaisiin. KAIKKI peruskoulussa olisivat opin ja ojennuksen tarpeessa ja koskaan ei ole liian myöhäistä.

    Ei se sinun opiskelupaikkasi sinusta tee rauhallisempaa, vaan se että olet naispuolinen... ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tintoc kirjoitti:

Onko täällä jo menty niin alas, että ollaan mopojengien pelossa koko kunta. Mitä sitten kun noista urveloista kasvaa moottoripyöräikäisiä. Sitten he terrorosoivat moottoripyöräjengeinä.
Nuo on saatava nyt kuriin, että tajuavat ettei kansa ole heidän pelkonsa alla.
Jos ei poliisilla ole keinoja niin pelkään kansaslaisaktiivisuuden tekevän sen kurinpalautuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu