Onneksi on kokoomus
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pääministerit Pohjoismaisista arvoista ei tingitä/1135268326939
Kokoomusjohtajat toimivat pohjoismaisten arvojen puolesta
22
146
Vastaukset
- orjakieli
Suomi poikkeaa muista Pohjoismaista. Vain meillä on pakkoruotsi.
- holvihanti
Vihreät ovat lähettäneet kansanedustaja mika toivolan opiskelemaan ruotsiin ruotsinkieltä, kysymyshän herää miksi suomalainen kansanedustaja tarvitsee tarvitsee ruotsinkieltä toimiessaan suomessa kansanedustajana ?
- Norden=P(j)askaa
" "Pohjoismaat kuuluvat maailman avoimimpiin ja vapaimpiin maihin. Olemme juurtuneet kiinteästi demokratian arvoihin ja vaalimme sanan- ja mielipiteenvapauttamme."
Myös on toinen asia , eli pakkomielipiteen vapaus. Olet sitä mieltä mitä päättäjät tai sinut sensuroidaan..;-) Joskus myös käytetään kiertoilmaisua marginalisoidaan..!
Pakkoruotsi on häpeä Suomelle..! Eikä niin pitkään Suomi ole täydellinen Pohjoismaiden jäsen kun pakkoruotsi on Suomessa..! Sillä olemme eriarvoisessa asemassa, muihin pohjoismaihin nähden.! - huusianna
Pakkoruotsi ja kaksikielisyys on suuri häpeä ja heikkouden osoitus suomalaisessa identiteetissä.
Suomen eliitti oli täysin ruotsinkielinen 1800-luvulla koska menestyminen suomen kielellä oli täydellisesti estetty. Koulutus oli järjestetty vain ruotsin kielellä ja virkakoneisto siis maa toimi pelkästään ruotsinkielellä. Tuolloin suomalaisten tuli vaihtaa äidinkielensä jotta pystyivät etenemään tehtävissään. Kukaan ei voinut yrittää menestymistään suomen kielellä, koska pakkoruotsin vaatimus oli ehdoton tuohon aikaan. Surullisinta on, että asia ei ole tähänkään päivään mennessä muuttunut. Vieläkin on suomalaisten sivistys sidottu ruotsin kieleen Suomessa. KUKAAN EI voi valmistua ilman pakkoruotsin kieltä mistään peruskoulusta, yliopistosta, korkeakoulusta, ammattikorkeakoulusta ym.
Suomessa on taisteltu jo vuosisatoja suomenkielisen koulutuksen puolesta. Silti Suomessa on oltava nykyään vähintään ruotsintaitoinen että saa edetä sivistyksen polulla Suomessa. Se ei riitä että olemme pakkoruotsin vankilassa vaan eduksi on jos olisimme ruotsinkielisiä kuten tapaus Biaudet ja monet muut esimerkit osoittavat.
Toki ruotsista on selvästikin hyötyä, kuten biuadetin tapaus osoittaa, jos ei ole riittävän älykäs saavuttamaan edes yliopistotutkintoa, riittää ruotsin taito. Me suomalaiset jodumme kärsimään syrjinnästä pakkoruotsin lisäksi.
Lakiin on vieläkin kirjoitettu virkamiesruotsi ja pakkoruotsi estämään suomenkielisten menestys tai toimiminen pelkällä suomen kielellä.
Suomalaisten on aika vaatia olla oikeuttaan olla suomalaisia suomenkielellä ja oikeutta olla suomalainen. Me emme ole mikään ruotsalaisuuden sivuhaara. Me olemme suomalaisia-
ANTAKAA MEIDÄN JO VIHDOIN OLLA SUOMALAISIA JA YLPEITÄ SUOMALAISESTA IDENTITEETISTÄ !- Jaakko Ilkka
Ei ne anna. "Ei oikeutta saa, ken itse sit ei hanki". Kansan majoriteetti vastustaa pakkoruotsia. Pakkoruotsi poistuu heti, kun kansa vaatii sen poistettavaksi.
- raavassuomalainen
Niin kauan, kun RKP pääsee automaattisesti mukaan hallitukseen, tulee pakkoruotsi säilymään kouluissamme.
Miksi ihmeessä tämä maa ei pääse irti tuosta kivikautisesta perinteestä, että RKP täytyy ottaa jakaiseen hallitukseen mukaan?
RKP:n tekemistä päätöksistä ja lakialotteista on suurin osa sellaisia, joista hyötyy ainoastaan tämä minimaalinen osuus väestöstämme, suomenruotsalaiset ja kustannukset kuitenkin noista päätöksistä ovat yleensä tähtitieteellisissä summissa.
No, jos liittovaltio toteutuu, niin todennäköisesti bättre folkki muuttaa kaikki silloin Ahvenanmaalle ja alkaa toteuttaa itseään omassa pikkuvaltiossaan.- charlie banana
Kyllä niillä on märissä unissaan vieläkin tavoitteena oma itsehallinto tietyllä alueella,Suomessa.
Ovat sitä vaatineetkin, jos pakkoruotsi poistetaan. Sopii kysyä miksei oma puolueenne mennyt hallitukseen panemaan asioita kuntoon tai edes yrittämään panna niitä kuntoon??
Eikö persuilla muka ole muuta agendallaan kuin EU:n vastustaminen? Mikä PERUSSUOMALAINEN puolue se sellainen on jota koti- Suomen asiat eivät
Hjärtligt tack kiinnosta lainkaan?
RKP on hallituksessa persujen ansiosta! Kiitos vain persut oikein paljon!
Hjärtligt tack!!- pro patria
Ankdam kirjoitti:
Sopii kysyä miksei oma puolueenne mennyt hallitukseen panemaan asioita kuntoon tai edes yrittämään panna niitä kuntoon??
Eikö persuilla muka ole muuta agendallaan kuin EU:n vastustaminen? Mikä PERUSSUOMALAINEN puolue se sellainen on jota koti- Suomen asiat eivät
Hjärtligt tack kiinnosta lainkaan?
RKP on hallituksessa persujen ansiosta! Kiitos vain persut oikein paljon!
Hjärtligt tack!!Kokoomus on pääministeripuolue ja miten sellaisen svekottajan kanssa olisi voinut hallitusta muodostaa muuten kuin ryhtymällä isänmaan petturiksi, no way.
Ankdam kirjoitti:
Sopii kysyä miksei oma puolueenne mennyt hallitukseen panemaan asioita kuntoon tai edes yrittämään panna niitä kuntoon??
Eikö persuilla muka ole muuta agendallaan kuin EU:n vastustaminen? Mikä PERUSSUOMALAINEN puolue se sellainen on jota koti- Suomen asiat eivät
Hjärtligt tack kiinnosta lainkaan?
RKP on hallituksessa persujen ansiosta! Kiitos vain persut oikein paljon!
Hjärtligt tack!!Sinäpä se onkin, persut voisivat mennä hallitukseen vain yksinvaltiaspuolueena.
Sellaista se on elämä jos ei ole lainkaan kavereita eikä kykenevä minkäänlaiseen yhteistyöhön.
Politiikassa on oltava kavereita kuten elävässä elämässäkin, soloilulla ei pääse minnekään.
Persut on kuin suuri sekakuoro jossa on pelkkiä solisteja ja kovimmin ja korkeimmalta laulaa kuoron johtaja.- PerSu:li
Ankdam kirjoitti:
Sopii kysyä miksei oma puolueenne mennyt hallitukseen panemaan asioita kuntoon tai edes yrittämään panna niitä kuntoon??
Eikö persuilla muka ole muuta agendallaan kuin EU:n vastustaminen? Mikä PERUSSUOMALAINEN puolue se sellainen on jota koti- Suomen asiat eivät
Hjärtligt tack kiinnosta lainkaan?
RKP on hallituksessa persujen ansiosta! Kiitos vain persut oikein paljon!
Hjärtligt tack!!Kyllä sinä sen tiedät. Perussuomalaisten on turha mennä hallitukseen, jos kaikki muut on eri mieltä perussuomalaisille tärkeistä kysymyksistä. Sillä ne ei etene hallituksessa silloin, eikä muuhun kompromissiin suostuttu. Tällä kertaa ei käykkään, tää svekkojen tapa sopia kaikki pimenossa ,sujettujen ovien takana. Hallitusneuvotteluja käyntiin mutta "nulikalla" oli prioriteeetit aivan päinvastaiset kuin perussuomalaisilla. Nähtävästi yritettiin vanhaa tapaa taivuttaa neuvotteluilla Perussuomalaiset halllituksen taakse. Kun ei onnistunut alkoi sellainen parjauskampanja ettei välii. Huvitti vaan tuo "takinkääntö" puheet. Kyllä siellä ihan muut takkejaan käänsi kuin Perussuomalaiset. Vastuunkin näkee kaikki nyt..! Kansalle todennäköisesti valehdellaan velkatakuista.!
PerSu:li kirjoitti:
Kyllä sinä sen tiedät. Perussuomalaisten on turha mennä hallitukseen, jos kaikki muut on eri mieltä perussuomalaisille tärkeistä kysymyksistä. Sillä ne ei etene hallituksessa silloin, eikä muuhun kompromissiin suostuttu. Tällä kertaa ei käykkään, tää svekkojen tapa sopia kaikki pimenossa ,sujettujen ovien takana. Hallitusneuvotteluja käyntiin mutta "nulikalla" oli prioriteeetit aivan päinvastaiset kuin perussuomalaisilla. Nähtävästi yritettiin vanhaa tapaa taivuttaa neuvotteluilla Perussuomalaiset halllituksen taakse. Kun ei onnistunut alkoi sellainen parjauskampanja ettei välii. Huvitti vaan tuo "takinkääntö" puheet. Kyllä siellä ihan muut takkejaan käänsi kuin Perussuomalaiset. Vastuunkin näkee kaikki nyt..! Kansalle todennäköisesti valehdellaan velkatakuista.!
Persuille annettu ääni on siis hukkaan heitetty ääni!!!
Kummasti vain RKP, joka on huomattavasti pienempi puolue sai viimeisimmissä hallitusneuvotteluissa paljon itselleen tärkeitä asioita läpi ja omia sydänasioitaan kirjattua hallitusohjelmaan.
Huippupolitikko on sellainen joka tiedolla, neuvottelutaidolla ja oveluudella saa puristettua ja väännettyä puolueelleen ja omille äänestäjilleen eniten mieluisia päätöksiä, eikä suinkaan se joka valittaa ja mölyää kovaäänisimmin, keksii entien vikoja ja muka tietää parhaiten miten asioiden tulisi olla!!
Monipuoluejärjestelmässä tarvitaan enemmistöhallitusta ja koko hallituksen konsensusta ja siitä syystä nimenomaan hallitusohjelmaa sorvattaessa pääsevät pikkupuolueetkin sanelemaan ehtojaan hallitukseen menolleen.
Kuvittelevatko persujen äänestäjät tosissaan että heidän puolueensa jonain päivänä yksin pääsee muodostaman hallituksen ja "panemaan maan asiat järjestykseen"? Ei taatusti tule sitä tekemään ja jollei puolue opi tekemään yhteistyötä ja joustamaan periaatteissaan (?) niin se istuu takapenkin huutokuorossa maailman tappiin asti eikä saa yhtään mitään aikaan.
Toisaalta, ehkä se takapenkki onkin persuille se paras paikka, ainakaan tähän mennessä he eivät ole kyenneet osoittamaan minkäänlaista todellista poliittista vastuuta tai arvokkuutta.- pro patria
Ankdam kirjoitti:
Persuille annettu ääni on siis hukkaan heitetty ääni!!!
Kummasti vain RKP, joka on huomattavasti pienempi puolue sai viimeisimmissä hallitusneuvotteluissa paljon itselleen tärkeitä asioita läpi ja omia sydänasioitaan kirjattua hallitusohjelmaan.
Huippupolitikko on sellainen joka tiedolla, neuvottelutaidolla ja oveluudella saa puristettua ja väännettyä puolueelleen ja omille äänestäjilleen eniten mieluisia päätöksiä, eikä suinkaan se joka valittaa ja mölyää kovaäänisimmin, keksii entien vikoja ja muka tietää parhaiten miten asioiden tulisi olla!!
Monipuoluejärjestelmässä tarvitaan enemmistöhallitusta ja koko hallituksen konsensusta ja siitä syystä nimenomaan hallitusohjelmaa sorvattaessa pääsevät pikkupuolueetkin sanelemaan ehtojaan hallitukseen menolleen.
Kuvittelevatko persujen äänestäjät tosissaan että heidän puolueensa jonain päivänä yksin pääsee muodostaman hallituksen ja "panemaan maan asiat järjestykseen"? Ei taatusti tule sitä tekemään ja jollei puolue opi tekemään yhteistyötä ja joustamaan periaatteissaan (?) niin se istuu takapenkin huutokuorossa maailman tappiin asti eikä saa yhtään mitään aikaan.
Toisaalta, ehkä se takapenkki onkin persuille se paras paikka, ainakaan tähän mennessä he eivät ole kyenneet osoittamaan minkäänlaista todellista poliittista vastuuta tai arvokkuutta.Älä horise joutavia, vai yksin muodostaa hallitus, älytöntä heittoa. Pian asetelmat muuttuvat kun kokkarit heittävät svekojohtonsa pellolle ja PS tuo vehkeilyt framille oppositiostakin käsin.
- PerSu:li
Ankdam kirjoitti:
Persuille annettu ääni on siis hukkaan heitetty ääni!!!
Kummasti vain RKP, joka on huomattavasti pienempi puolue sai viimeisimmissä hallitusneuvotteluissa paljon itselleen tärkeitä asioita läpi ja omia sydänasioitaan kirjattua hallitusohjelmaan.
Huippupolitikko on sellainen joka tiedolla, neuvottelutaidolla ja oveluudella saa puristettua ja väännettyä puolueelleen ja omille äänestäjilleen eniten mieluisia päätöksiä, eikä suinkaan se joka valittaa ja mölyää kovaäänisimmin, keksii entien vikoja ja muka tietää parhaiten miten asioiden tulisi olla!!
Monipuoluejärjestelmässä tarvitaan enemmistöhallitusta ja koko hallituksen konsensusta ja siitä syystä nimenomaan hallitusohjelmaa sorvattaessa pääsevät pikkupuolueetkin sanelemaan ehtojaan hallitukseen menolleen.
Kuvittelevatko persujen äänestäjät tosissaan että heidän puolueensa jonain päivänä yksin pääsee muodostaman hallituksen ja "panemaan maan asiat järjestykseen"? Ei taatusti tule sitä tekemään ja jollei puolue opi tekemään yhteistyötä ja joustamaan periaatteissaan (?) niin se istuu takapenkin huutokuorossa maailman tappiin asti eikä saa yhtään mitään aikaan.
Toisaalta, ehkä se takapenkki onkin persuille se paras paikka, ainakaan tähän mennessä he eivät ole kyenneet osoittamaan minkäänlaista todellista poliittista vastuuta tai arvokkuutta.Kuvittelen koska tässä maassa toimitaan kansan mielipitetä vastaan. Se on hyvin yksinkertaista, usko jo..! Perussuomalaisille anettu ääni on muutoksen ääni. Tunnettuahan on että äänestäjä menee voittajan taakse, jos gallupit näyttää seuraavan kerran murskavoittoa perussuomalaislle, mitä tapahtuu..? Se lisää äänivyöryä perussuomalaisille entisestään..;-) Mitäs siihen sanot.?
Suomihan on ollut lähes ditkaduuri näihin päiviin asti, milloin maata on johtanut SDP RKP milloin Keskusta RKP ja nyt Kokoomus RKP Onko jotain outoa.?
Se on nähnyt tuonkaltasen "yhteistyön" haitat..;-)
Ehkäpä kansa on kyllästynyt , tähän kaikkeen. Ainakin tajunut sen kiitos H.Talan and Co. PerSu:li kirjoitti:
Kuvittelen koska tässä maassa toimitaan kansan mielipitetä vastaan. Se on hyvin yksinkertaista, usko jo..! Perussuomalaisille anettu ääni on muutoksen ääni. Tunnettuahan on että äänestäjä menee voittajan taakse, jos gallupit näyttää seuraavan kerran murskavoittoa perussuomalaislle, mitä tapahtuu..? Se lisää äänivyöryä perussuomalaisille entisestään..;-) Mitäs siihen sanot.?
Suomihan on ollut lähes ditkaduuri näihin päiviin asti, milloin maata on johtanut SDP RKP milloin Keskusta RKP ja nyt Kokoomus RKP Onko jotain outoa.?
Se on nähnyt tuonkaltasen "yhteistyön" haitat..;-)
Ehkäpä kansa on kyllästynyt , tähän kaikkeen. Ainakin tajunut sen kiitos H.Talan and Co."Perussuomalaisille anettu ääni on muutoksen ääni."
Varmasti olikin, puolue vain ei halunnut sitä muutoksen ääntä käyttää ja hyödyntää. Muutoksen ääni meni siis hukkaan. Mitään ei tapahtu oppositiosta käsin!!
"Suomihan on ollut lähes ditkaduuri näihin päiviin asti, milloin maata on johtanut SDP RKP milloin Keskusta RKP ja nyt Kokoomus RKP Onko jotain outoa"
Sellaista se demokratria on, eli ne korkeimmat muutoksen diskanttiäänet tulevat aina leikatuiksi mutta takapenkiltä ei saa ajettua edes sitä välirekisteriä.
"Perussuomalaisille anettu ääni on muutoksen ääni." .. joka katosi avaruuteen!- PerSu:li
Ankdam kirjoitti:
"Perussuomalaisille anettu ääni on muutoksen ääni."
Varmasti olikin, puolue vain ei halunnut sitä muutoksen ääntä käyttää ja hyödyntää. Muutoksen ääni meni siis hukkaan. Mitään ei tapahtu oppositiosta käsin!!
"Suomihan on ollut lähes ditkaduuri näihin päiviin asti, milloin maata on johtanut SDP RKP milloin Keskusta RKP ja nyt Kokoomus RKP Onko jotain outoa"
Sellaista se demokratria on, eli ne korkeimmat muutoksen diskanttiäänet tulevat aina leikatuiksi mutta takapenkiltä ei saa ajettua edes sitä välirekisteriä.
"Perussuomalaisille anettu ääni on muutoksen ääni." .. joka katosi avaruuteen!Perussuomalaiset eivät tee kauppaa, suomalaisten tulevaisuudella esim.pakkoruotsi, virkamiesruotsi , Norden jne. Avaruuteen kadonnut ääni on, edelleen korkoa kasvamassa..! Norden on ennenkaikkkea svekkojen ja hurrien märkä uni. Norden on kaukana tasa-arvosta jo nyt. Samoin Suomen demokratia.;-) Tässä vuosikymmeniä jatkuneessa demokratian irvikuva hallitusneuvotteluissa, on vain yksi asia jota on suojeltu. Se on pakkoruotsi..! Suomalaisten työpaikat saa mennä, suomalaisten identiteetti saa mennä. Suomalaisten rahat saa mennä ulkomaille, esim: eläke-yhtiöt..! Loppujen lopuksi, ollaan menossa siihen suuntaan että, suomalaisen työn hedelmät korjataan ulkomaille..! Tämä on ollut myös RKP:n linja.! Kiva nimi muutospolitiikalle=Markkinatalous..
- Svekobimbo taas!
Ankdam kirjoitti:
Sopii kysyä miksei oma puolueenne mennyt hallitukseen panemaan asioita kuntoon tai edes yrittämään panna niitä kuntoon??
Eikö persuilla muka ole muuta agendallaan kuin EU:n vastustaminen? Mikä PERUSSUOMALAINEN puolue se sellainen on jota koti- Suomen asiat eivät
Hjärtligt tack kiinnosta lainkaan?
RKP on hallituksessa persujen ansiosta! Kiitos vain persut oikein paljon!
Hjärtligt tack!!Svekobimbon mielestä hallitukseen vain mennään, jos sattuu haluamaan!!??
Kuules nyt bimboseni. PS yritti kyllä tosissaan hallitukseen, mutta jossain oli tehty päätös, että Kataisen oli oltava pääministeri ja RKP mukana vaikka väkisin.
Eli PS pelattiin ulos hallituksesta. SDP lopuksi petti svekojensa painostuksesta ja lähti Kokoomuksen apupuolueeksi, vaikka olisi voinut olla pääministeripuolue.
Että tällaista "kansanvaltaa" Suomenmaassa....
- 765657
Kaikki Joukolla päitä särkemään päitä särkemään....
- Nordenisti
Pohjoismainen yhteistyö tarkoittaa sitä= Että suomalainen tarvittaessa kuolee, Ruotsin puolesta, joutoaikoinaan menee sinne orjaksi. Norjalaiset myyvät halvalla öljyään ruotsalaisille,onhan sekin entinen alusmaa. Tanskalaiset myyvät muita halvemalla elintarvikkeensa ruotsalaisille, onhan seki entinen alusmaa, omalla tavallaan..;-) Eläköön pohjoismainen yhteistyö, ruotsinkielellä demokraattisesti ja toisiaan kunnioittaen..!
- Ja muutkin puolueet
Liki kaikki puolueet allekirjoittavat pohjoismaisen mallin olevan juuri pohjoismaille sopivin yhteiskuntamalli.Meillä nyt tietysi kommarit/vas ovat yrittäneet keikuttaa venettä,mutta turhaan.Perusmalli on oikea ja hyvä,mutta parantamisenvaraakin on olemassa.Joissakin asioissa ollaan menty jo liiankin avoimeksi,kuten maahanmuutossa.Näistä pitää pystyä puhumaan vapaasti ilman,että ketään leimataan mielipiteidensä vuoksi.Suomi on perinteisesti ollut jarrumiehen roolissa kun pohjoismaista yhteistyötä on kehitetty.Aikanaan kaadettiin Nordek ja ollaan vieläkin mm.puolustusasioissa "vähäpuheisia".Olisi aika reippaaseen uudistumiseen,ei vähiten nyt meneillään olevan Euroopan ja maailmantalouden kriisien vuoksi.Mikäli liittovaltiokehitys EU:ssa jatkuu,pitäisi pohjoismaista yhteistyötä lisätä jo painoarvonkin takia.Lisää yhteistyötä muutenkin kuin pelkästään paperilla.
- 0_0
"Liki kaikki puolueet allekirjoittavat pohjoismaisen mallin olevan juuri pohjoismaille sopivin yhteiskuntamalli.Meillä nyt tietysi kommarit/vas ovat yrittäneet keikuttaa venettä,mutta turhaan.Perusmalli on oikea ja hyvä,mutta parantamisenvaraakin on olemassa."
Ruotsissa aikas kiva kielipoliittinen malli.
"Aikanaan kaadettiin Nordek ja ollaan vieläkin mm.puolustusasioissa "vähäpuheisia"."
Ennen talvisotaa olikin enemmän puhetta ja villoja tulikin sitten vähemmän.
- kieli kunniaan
"Liki kaikki puolueet allekirjoittavat pohjoismaisen mallin olevan juuri pohjoismaille sopivin yhteiskuntamalli"
Olisi hyvä malli jos myös suomalaiset otettaisiin mukaan tasavertaisina kumppaneina, mutta tasavartaisuutta ei ole ennenkuin Suomen kieli hyväsytään siellä viralliseksi kieleksi.
Nykyään Pohjoismaiden Neuvostossa suomalaiset ovat vaan juoksupoikia ja maksamassa Neuvoston kuluja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992