pentti linkola

miten voi olla mahdollista tälläisenä aikana jolloin tuntuu ihmisen elämä ja omaisten suunnaton suru erillaisten terrori ja poliittisten puhumattakaan uskonnollisten pyrkimysten tarkoitusten pyhittämiseksi olevan joka päiväistä ja hyväksyttävää kauppatavaraa voi linkola esittää tv,ssä pyrkimyksiään että on viime ajat miettinyt miten ihmisiä saisi tapettua mahdollisinman paljon koska sodat ovat yksi hyvä keino mutta ne eivät tapa tarpeeksi tehokkaasti ja osmo soinivaara ja sinnemäki kehuvat tämän jälkeen linkolaa älykkääksi ja tosi syvälliseksi ajattelijaksi vihreät puolustivat tarhaiskujakin sillä periaatteella että joskus muutaman yksilön uhraaminen on hyväksyttävää kokonaisuutta ajatellen toimittajan kyseenalaistettua iskujen moraalisen puolen toteamalla että kiinni saadut minkit joudutaan lopettamaan ja vapaaksi jäänneet tappavat kaikki pien eläimet alueelta mutta tästähän voidaan vetää johto päätös että norjan massamurhaaja noudatti vihreää ideologiaa joskus vaan täytyy uhrata muutama yksilö kokonaisuutta ajatellen jokainen elämä on yhtä arvokas niin eläimen kuin ihmisenkin lainatakseni taas vihreitä
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ikävä kyllä,Linkola puhuu totta.
Maailman suurin ongelma on ihminen,varsinkin kun meitä on liikaa.
Älä nyt loukkaannu mutta kävitkö samaa lukiota Guseniinan kanssa?Oliko äidinkielen opetusta lainkaan?

Äänestä
  • ole esimerkki ja noudata oppejasi, hirtä itsesi niin ehkä muutkin samanlaiset matkivat sinua.

    Vai oletko sellainen varajeesus että muiden vain pitää mutta sinun ei ??

    Äänestä

KYLLÄ

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rautahattu kirjoitti:

miten voi olla mahdollista tälläisenä aikana jolloin tuntuu ihmisen elämä ja omaisten suunnaton suru erillaisten terrori ja poliittisten puhumattakaan uskonnollisten pyrkimysten tarkoitusten pyhittämiseksi olevan joka päiväistä ja hyväksyttävää kauppatavaraa voi linkola esittää tv,ssä pyrkimyksiään että on viime ajat miettinyt miten ihmisiä saisi tapettua mahdollisinman paljon koska sodat ovat yksi hyvä keino mutta ne eivät tapa tarpeeksi tehokkaasti ja osmo soinivaara ja sinnemäki kehuvat tämän jälkeen linkolaa älykkääksi ja tosi syvälliseksi ajattelijaksi vihreät puolustivat tarhaiskujakin sillä periaatteella että joskus muutaman yksilön uhraaminen on hyväksyttävää kokonaisuutta ajatellen toimittajan kyseenalaistettua iskujen moraalisen puolen toteamalla että kiinni saadut minkit joudutaan lopettamaan ja vapaaksi jäänneet tappavat kaikki pien eläimet alueelta mutta tästähän voidaan vetää johto päätös että norjan massamurhaaja noudatti vihreää ideologiaa joskus vaan täytyy uhrata muutama yksilö kokonaisuutta ajatellen jokainen elämä on yhtä arvokas niin eläimen kuin ihmisenkin lainatakseni taas vihreitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu