Taistelu Jerusalemista kiihtyy lopunajan edetessä!

Jokainen Raamatun profetioita oikein ymmärtävä huomaa sen, missä ajassa me nyt elämme, kun PM Netanjahu on ajettu nurkkaan ja pakotettu lupautumaan siihen, että Israel vetäytyisi vuotta 1967 edeltäville rajoilleen eli käytännössä vuoden 1948 rajoille, jos PA lupaa neuvotella kahdesta eri valtiosta, jaetusta Jerusalemista ja tunnustaa Israelin olemassaolon typistetyllä alueellaan, jotta rauhanneuvottelut Israelin ja PA:n välillä saataisiin uudelleen käyntiin.

Israelin Pyhä tulee oman aikataulunsa mukaisesti toteuttamaan hyvät lupauksensa Israelille ja juuri Hän on sen takana, että valitut juutalaiset/israelilaiset kootaan ajallaan heidän esi-isille ja näiden jälkeläisille, Yakov’in 12:lle sukukunnalle luvattuun printömaahan Eretz Israeliin ja Jerusalemiin.

Kaikki antijudaistiset, antisionistiset ja antikristilliset tahot pyrkivät vastustamaan tätä siksi, että heidän todellinen hallitsijansa - Pimeyden henkiruhtinas taivaan avaruuksissa ja hänen liittolaisensa maan päällä - yrittävät estää oikeaa Messiasta, Yeshuaa palaamasta maan päälle pystyttämään 1000-vuotisen rauhanajan Kuningaskuntansa, jota Hän tulee kaikkien pyhiensä kanssa hallitsemaan Jerusalemista käsin, halliten kaikkia maan kansoja, sillä Hänen hallituksensa ulottuu merestä mereen ja Eufrat-virrasta hamaan maan ääriin. Mikä ihana aika se tuleekaan olemaan! HalleluYah!

Ylhäisin Kirkkaus eli Y-H-W-H tulee lopulta tekemään tyhjäksi paholaisen ja tämän liittolaisten aikeet!

Edessä on vielä paljon 'verta, hikeä ja kyyneleitä', mutta elävä toivo ei saata häpeään, vaan synnyttää lopulta sanomattoman ja kirkastuneen ilon kaikille niille, jotka etsivät juutalaisten/israelilaisten, Israelin ja Jerusalemin parasta!

HalleluYah!

10

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Israelson

      Aamen , maranata Immanuel ! : )

      Hoosianna Daavidin Poika kiitetty olkoon Hän !


      ps.Sak.13-14 kertoo Israelin viimeisistä ajoista ennen heidän Messiasta, ja Sak.13:9 kertoo että vain 1/3 Israelin väestöstä pelastuu, joten siellä on oleva vieelä hirmuinen sota ! (me emme sitä näe , koska meidät jotka jatkamme uskomista ja luotamme Yeshuaan on temmattu ylös ennen sitä hetkeä).

      • Sulla on oikeaoppinen näkemys tulevista lähiajoista ja tapahtumista!

        Maranata!

        HalleluYah!

        Suurta siunausta veljelleni Herra Yeshuassa!


    • ...

      Israelin on neljällä eri sopimuksella hyväksynyt Palestiinan valtion synnyn eikä Jeesuskuulu tähän millään lailla, ei liioin kristillinen oppi lopunajasta. Israel on maallinen valtio joka tarvitsee rauhaa yhtä paljon kuin palestiinalaiset .Ellen väärin muista niin Jeesus eläessään kutsui rauhantekijöitä autuaiksi, mitkä ihmeen sekopäät täällä nyt esiintyvät muka hänen nimissä?

      Sama Yäkkov joka täällä on monesti selittänyt että juutalaiset ansaitsivat tulla tuhotuiksi holokaustissa saarnaa nyt tuhoa arabeja kohtaan. Tämä ei ole WC jonne teologisesti ripuloivat kristityt voivat tulla jättämään läjänsä.Teillä on omat palstat, jopa hihhuloinnille, menkää sinne.

      • Kuulehan ystäväni:

        Sulle näyttää olevan ylivoimaista pysyä avauksen aiheessa ja harjoittaa rakentavaa keskustelua.

        Onkohan sulla ollut suuria vastoinkäymisiä viime aikoina ja kenties hieman huono viikonloppu, jolloin kaikki ei ole mennyt ihan putkeen?

        Kaikki minua koskevat väitteesi ovat tyystin perättömiä ja siksi en kommentoi niitä enempää. Suokoon Israelin Pyhä sulle sydämeesi sen rauhan, jonka vain oikea Messias Yeshua voi sinne tuoda!

        :)


    • Mitä arvelette, kuuluuko tämä yllä oleva avaus mielestänne parhaiten Juutalaisuus-foorumille, vaiko jonnekin muualle?

      Juutalaisuus-foorumilla on nyt sheriffi, joka vihaa mua henkilökohtaisella tasolla, koska pystyn perustelemaan väitteeni juuri juutalaisten omalla Raamatulla eli Vanhan Testamentin Kirjoituksilla, joita myös Tanakh'iksi nimitetään.

      On suuri virhe, että sille keskustelufoorumille on otettu sheriffiksi tuollainen tyyppi, joka torppaa useat asialliset avaukset (minun avaukseni eivät ole suinkaan ainoita), mutta jättää poistamatta täysin foorumin aihepiiriin kuulumattomia avauksia, minkä jokainen lukija voi itse ko. foorumin avauksia jo pintapuolisesti tutkimalla todeta.

      Pyydänkin lukijoita rukoilemaan, että Herra antaa tuolle sheriffille joko mielenmuutoksen tai siirtää hänet sivuun sheriffin toimesta. Kiitos teille, jotka ymmärrätte vielä sanan- ja uskonnonvapauden arvon joukkomedioissa!

      Herra Yeshua teitä siunatkoon!

    • sattuma5*

      Onneksi Jumala asttuu aina sille puolelle, missä on suuremmat tykit ja antaa niiden ampua, joilla on ruutia.

    • J-la ei asetu kenenkään ihmisen puolelle, vaan ihmisen tulee suostua Hänen vaatimuksiinsa ja silloin tämä saa tulla J-lan Pojan, Yeshuan eli Voittajan puolelle ja saa samalla Iankaikkisen J-lan turvakseen.

      Jokos SINÄ olet antanut Yeshualle täyden hallintavallan elämässäsi, vai tahdotko edelleen ohjata elämäsi purtta lopulta varmaa tuhoa kohti?

    • Oon tätä mieltä:

      Jerusalemi on todella arapimaailman silmätikkuna, niin myäs Israelin valtio kokonaisuudessaan. Juutalaisten kohtaama viha Euroopassa, Lähi-Idässä ja muuallakin maailmassa on selvästi alkuisin syvyydestä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      474
      1685
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      371
      1464
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1318
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1279
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      875
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      836
    7. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      716
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      712
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      681
    10. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      38
      656
    Aihe