Epärehellisyys, kovuus, lähimmäisen rakkauden puuttuminen

Aika paljon on tullut viime aikoina mietiskeltyä, mikä on kun vl:n keskuudessa esiintyy nykyään enemmän kuin nuoruusvuosinani (60- ja 70-luvuilla) epärehellisyyttä, kovuutta ja lähimmäisenrakkauden puutetta.

Nuoruudessani pidettiin "rehellisyy maan perii" lausumaa pyhänä. Itse kukin pyrki sitä vaalimaan ja noudattamaan. Samoin lähimmäistä autettiin aina kun tarvetta oli. Nykyään on toisin. Jos esim. perhe on tiukilla, esim. jompi kumpi vanhemmista sairastuu vakavasti, niin ainakin isommilla paikkakunnilla tukea ei tulla tarjoamaan (vaikka tieto asiasta olisikin). Valltseva mentaliteetti on "jokainen huolehtikoon itsestään".

Eniten kuitenkin ärsyttää epärehellisyyden ja valehtelun ilmapiiri, jonka markkinatalouden aikaansaama kaikenlainen oman edun tavoittelu on tuonut myös vl:n piiriin.

Keinoja kaihtamatta pyritään hankkimaan toinen toistaan hienompia ulkoisia puitteita omaan elämään. Autot pitää olla viimeistä huutoa ja velka-asunnot toinen toistaan komeampia ja isompia. Lomareissut ulkomaille tehdään vaikka rahaa niihin ei olisikaan, jotta lapset voi kehua reissuistaan niille joilla ei varaa sellaiseen ole jne.

Suku on pahin. Vanhemmilla voi olla kymmenestä lapsestaan yksi tai kaksi suosikkilasta, joiden mielipiteiden kautta he pyrkivät hallitsemaan jo aikuiseksi kasvamiaan ja oman perheenkin perustaneita lapsiaan. Jos jokin asia ei mene niiden mielipiteen mukaan, saattaa tämä lapsuuden aikainen perheen "musta lammas" joutua vuosikymmenten ajaksi painostuksen ja jopa suvustaan eristetyn alaiseksi. Tunne tapauksen, jossa yksi omankin perheen perustanut vanhempien suosikkilapsi sai mustamaalattu sisarensa niin, että välit vanhempiin meni pitkäksi aikaa poikki ja tarvittiin aivan erityisiä neuvottelulahjoja, että ne saatiin palautumaan edes keskustelutasolle. Toisessa tapauksessa hyvin asiansa hoitaneen perheen kasvatusasioihin puututtiin niin, että rauhan saadakseen perheen piti muuttaa paikkakuntaa!
22326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Epäuskoisten" lasten mustamaalaaminen toisille sisaruksille vl-venhempien taholta on aivan tavallista vl-perheen arkea. Vanhemmat kertovat, ettei "epäuskoisen" lapsen kanssa saa keskustella uskonasioista eikä monesta mustakaan ja aina riittää näitä juttuja, joita ei sitten "epäuskoisille" kerrota, vaikka ne koskisivatkin kaikkia lapsia jne... Tähän vaan tottuu. Olemaan alempaa kastia.

Äänestä
  • "Kastittomalle lapselle".

    Tuota varmasti tapahtuu, siitä on helppo olla samaa mieltä kun miettii esim. oman sukumme edesottamuksia. Meillä itsellä on kuitenkin sekä uskovaisia että epäuskoisia lapsia ja kaikki yhtä rakkaita ja me ei ainakaan mustamaalata omia epäuskoisia lapsiamme uskovaisille lapsillemme. Epäuskoiset aikuiset lapsemme käyvät kotona kavereineen vierailemassa ja ovat aina tervetulleita -samoin kuin uskovaiset lapsemme! Haluamme kunnioittaa heidän päätöstään uskon asioidenkin suhteen, uskon asiahan on henkilökohtainen, emme voi elää toisten edestä...

    Se saattaa olla myös yksi syy rehellisyytemme, suoraselkäisyytemme ja toisten ihmisten arvostuksemme (myös ei vl:n arvostuksemme) lisäksi suvun piirissä kärsimäämme epäsuosioon ja asioissamme elämiseen?

    Äänestä

Oletpa todella oikeassa..ihmetellä täytyy näitä sisäpiirisisarusrinkejä ,missä puhutaan pahaa...keksitään valejuttuja....kadehditaan .....ei voi muuta kuin sanoa että muut ihmiset ,naapurit eivät pidä tyylinään sekaantua toisten asioihin ,mutta sukulaiset ja varsinkin vl-sukulaisten käytös on pöyristyttävää.....takana kateus jos ei satu itellä olemaan omaisuutta tarpeeksi...puhutaan silkkaa valejuttuja selän takan joilla ei ole edes todellisuuspohjaa,,,,,epäillään toisen uskoa ja jos kiinni jäädään puheista ,valehdellaan valeitten päällekkin ja laitetaan toisten syyksi omatkin jutut....aviosiippani huomioita tämän kesän aikana eräältä palvelualalta......uskovaiset kaikista häikäilemättömämpiä yhteistyökumppaneita...epärehellisyyttä käytetään hyväksi röyhkeästi omaneduntavoittelun hyväksi.....ja se on paljon sanottu ikänsä vl.nä olleellta ja paljon ihmisten kanssa toimineelta.
Tällaseksi se on menny....välistä tuntuu että pois pitäs muuttaa ,johonkin jossa ei ole yhtään tuttua ja sukulaista.....ottaa niin päähän kun itse elää muita kunnioittaen ja rehellistä elämää .....eikä sekaannu toisten juttuihin...

Äänestä
  • Amen. "toinentavallinenvl", kirjoituksesi oli kuin sen olisin itse kirjoittanut! Itsekin olen puolisoni kanssa niin täynnä pitkään asumaamme paikakuntaa ja sillä vaikuttavaan puolisoni vl-vanhempien meitä vastaan nostattamaan "kärhämöintiin" eli omiin perheemme sisäisiin asioihin puuttumiseen (lasten kasvatus), villiin ja täysin aiheettomaan takanapäin mustamaalaamiseen, asioista kiinni jäädessä kylmään ja harkittuun valehteluun jne.

    Se oli viimeinen pisara, kun meitä alettiin mustamaalaamaan puolison sisaruksille ja he lähtivät uskomaan näitä täysin mustamaalaamistarkoituksessa kehitettyjen juttujen kertojia -meiltä asioita tarkistamatta! Yhteydenpito loppui sisaruksiin yksinkertaisesti siten, että vaikka aikansa itse kävimmekin heillä kylässä ja yritimme pitää yhteyttä (sukulaisia kun ollaan), niin vastavierailut loppuivat tyystin. Kylään kun mentiin niin olivat kuin mitään ei olisi, mutta selän takana siellä mummolassa sitten juorukerho aina kokoontui ja eli asioissamme ainoana pyrkimyksenään löytää meistä jotain vikaa. Ilmeisesti se auttaa joitakin vl:iä nykyään siinä, että saa vähäksi aikaa näin unohtaa omat paljon vaikeammat ja kipeämmät ongelmat?

    Suivaannuimme lopulta niin täysin tähän likaiseen, säälimättömään ja kaksinaamaiseen peliin, että lopulta lopetimme kokonaan yhteyden pidon koko tähän "konkkaronkkaan" (paikalliseen sukuun). Ajattelimme, että tulkoot vuorostaan itse käymään, jos kiinnostaa yhteyttä pitää. Kyllä on saatukin olla rauhassa, eipä ole sukulaisia sen koommin näkynyt!

    Aluksi tuntui vaikealta, mutta nyt kun siihen on tottunut ja asian on oppinut hyväksymään, tilanteesta on alkanut jopa nauttimaan. Ei enää jatkuvia kärhämöintejä, ei ole kukaan haukkumassa koko ajan. On alkanut tuntemaan itsensä jopa uusien tuttavien arvostuksen kautta ihmiseksi. Parhaillaan harkitsemme vielä paikkakunnalta muuttoakin, saisi tämä sukupuuropata (juorupiiri) vähän lisähaastetta pysyä asioidemme suhteen ajan tasalla :-))

    Äänestä

  • aivantavallinenvl kirjoitti:

    Amen. "toinentavallinenvl", kirjoituksesi oli kuin sen olisin itse kirjoittanut! Itsekin olen puolisoni kanssa niin täynnä pitkään asumaamme paikakuntaa ja sillä vaikuttavaan puolisoni vl-vanhempien meitä vastaan nostattamaan "kärhämöintiin" eli omiin perheemme sisäisiin asioihin puuttumiseen (lasten kasvatus), villiin ja täysin aiheettomaan takanapäin mustamaalaamiseen, asioista kiinni jäädessä kylmään ja harkittuun valehteluun jne.

    Se oli viimeinen pisara, kun meitä alettiin mustamaalaamaan puolison sisaruksille ja he lähtivät uskomaan näitä täysin mustamaalaamistarkoituksessa kehitettyjen juttujen kertojia -meiltä asioita tarkistamatta! Yhteydenpito loppui sisaruksiin yksinkertaisesti siten, että vaikka aikansa itse kävimmekin heillä kylässä ja yritimme pitää yhteyttä (sukulaisia kun ollaan), niin vastavierailut loppuivat tyystin. Kylään kun mentiin niin olivat kuin mitään ei olisi, mutta selän takana siellä mummolassa sitten juorukerho aina kokoontui ja eli asioissamme ainoana pyrkimyksenään löytää meistä jotain vikaa. Ilmeisesti se auttaa joitakin vl:iä nykyään siinä, että saa vähäksi aikaa näin unohtaa omat paljon vaikeammat ja kipeämmät ongelmat?

    Suivaannuimme lopulta niin täysin tähän likaiseen, säälimättömään ja kaksinaamaiseen peliin, että lopulta lopetimme kokonaan yhteyden pidon koko tähän "konkkaronkkaan" (paikalliseen sukuun). Ajattelimme, että tulkoot vuorostaan itse käymään, jos kiinnostaa yhteyttä pitää. Kyllä on saatukin olla rauhassa, eipä ole sukulaisia sen koommin näkynyt!

    Aluksi tuntui vaikealta, mutta nyt kun siihen on tottunut ja asian on oppinut hyväksymään, tilanteesta on alkanut jopa nauttimaan. Ei enää jatkuvia kärhämöintejä, ei ole kukaan haukkumassa koko ajan. On alkanut tuntemaan itsensä jopa uusien tuttavien arvostuksen kautta ihmiseksi. Parhaillaan harkitsemme vielä paikkakunnalta muuttoakin, saisi tämä sukupuuropata (juorupiiri) vähän lisähaastetta pysyä asioidemme suhteen ajan tasalla :-))

    Minun sukuni on harrastanut tuota jo yli kaksikymmentä vuotta minua ja perhettäni kohtaan. Olimme pitkään suuren sisarusparveni ainoa "epäuskoinen", joten kaikki muut toistakymmentä henkeä tunsivat olevansa "minua vastaan". En jaksanut olla vuosiin tekemisissä heidän kanssaan, koska joka kerta tavattuamme alkoi selän takana sellainen juoruralli, että siitä tuhkui tietoa sieltä täältä meillekin saakka...

    Kun mitään "vikaa" ei edes löytynyt, alkoi arvailu, että ne varmaan tekee sellaista ja tällaista... tai niillä on sitä ja tätä.. varmaan käyvät ravintoloissakin... lapsillakin korvakoruja... varmaan oli silläkin lapsella hiukset sävytetty, ei olleet auringossa vaalentuneet... onkohan jommallakummalla toinen, kun eivät näyttäneet yhtä rakastuneilta kin edellisellä kerralla... onkohan niiden liikertoimetkaan ihan laillisia, varmasti kiertävät verojakin... ajaakohan se humalassa autolla...

    Nyt kun SRK-laisuuden mädännäisyys on paljastunut sisaruksillenikin, he ovat alkaneet kertomaan minulle, mitä meistä puhutaan. Pahimpiin juoruajiin en enää pidä yhteyttä. Heillä kun tuntuu olevan varaa ylentää itsensä...

    Äänestä

Hei ollaankohan me samaa sukua? Niin tutulta asialta tuo tuntui. Näin myös meidän suvussa.

Äänestä
  • Huhh, mistäpä sen tietää? Mutta jo yksistään tätäkin viestiketjua lukiessa kyllä tulee vakuuttuneeksi, että näitä samoja ongelmia on myös muissa vl-suvuissa? En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää mikä vimma joillakin uskoa tunnustavilla sukulaisilla on elää toisten sukulaisten asioissa. Ei meillä tule sellainen mieleenkään!

    Liittyykö se jotenkin siihen, että ollan kasvettu huomaamatta niin isoiksi ja mahtaviksi, että koetaan oikeudeksi arvostella kaikkia lähimmäisiä? Vai onko se kateus siitä, kun jollain sukulaisperheellä menee hyvin sisäisesti ja itse elää ihmissuhteissa jatkuvissa vaikeuksien kierteissä? Pitäsi jollain konstilla saada häiritä ja horjuttaa tämän sisäisesti yhtenäisen perheen yhtenäisyyttä?

    ps. minä jouduin lukemaan tälle puolison vl-vanhusparille "lakia", että se on mentävä perille, että ainakin meillä on oma perhe-elämä joka ei millään muotoa kuulu heille, vaikka olenkin lapsenne kanssa naimisissa ja että me ei eletä heidän tahdon ja pillin mukaan vaikka hyppisivät yhdessä tasajalkaa!

    Tämän jälkeen alkoi sitten se toinen mylly pyöriä, mustamaalaamis - juorumylly meidän selän takana, joka lopulta johti nykytilanteeseen. Nyt juoruilevat siellä keskenään, mielessämme olemme toivottaneet heille valitemalleen hylkäämistielle "onnea ja menestystä"...

    En tiedä, mutta joka tapauksessa, välillä on aina murheellinen olotila, kun on tällainen suku. :-(( Pakostakinhan se aina välillä käy mielessä, että jos olisi toisin, niin kuinka mahtavaa se olisi.

    Jos tälläkin on Jumalan aika, niin olen toivonut. Siis että juorupiirin omatunto jossain elämän vaiheessa vielä tulee herätetyksi ja käyvät kohti anteeksi toimintaansa pyydellen. En tiedä, ehkä se on turha tällaisesta haaveillakaan... ?.... ? ...... ?.....? .....?

    Äänestä

Minä olen tähän päivään asti kilvoitellut vl uskovaisten joukossa ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kukaan ei ole minua pettänyt niinkuin "pyhät ja vanhurskaat", ainoat oikeat uskovaiset. Minä luotan ns. jumalattomaan ystävääni paljon paljon enemmän kuin niin moniin, moniin vl uskovaisiin,
Raha on tullut niin tärkeäksi myöskin uskovaisten keskuudessa, ettei toisen hädänalaista tilannetta haluta huomata ollenkaan auttamalla hädässä olevaa. Paljon tärkeämpää on tosiaankin käyttää rahaa mihin tahansa maailman turhuuteen, mutta ei lähimmäisen auttamiseen.
Siihen auttamiseen ei edes SRK ole valmis. Mitään apua et sieltä saa. EVL kirkkokin auttaa jopa rahallisesti, mutta ei SRK.

Äänestä
  • Erään uskovaisen pariskunnan rouva lainasi minulle keraan rahaa tosi tarpeeseen. Summa ei ollut iso. Myöhemmin sain tietää, että mies oli ollut lainasta nyreissään todeten "---ja vieläpä epäuskoiselle lainaat".

    Minut on kasvatettu rehellisyyteen. Maksoin tietenkin kaiken sovitusti takaisin. Raha-asiat on tosi herkkiä.

    Vähän paha mieli tuli, että taustalla tehty "asiakkuusluokitus" tietooni myöhemmin saatettiin. Olin nimittäin tällä välin tehnyt parannuksen.
    Nyt olen hämmennyksissäni, en tiedä mitä ajatella. Yritän antaa anteeksi, mutta kovin hitaasti ja kankeasti käy. Vaikea kohdata näitä ihmisiä.

    Äänestä

  • rahan lainaaja kirjoitti:

    Erään uskovaisen pariskunnan rouva lainasi minulle keraan rahaa tosi tarpeeseen. Summa ei ollut iso. Myöhemmin sain tietää, että mies oli ollut lainasta nyreissään todeten "---ja vieläpä epäuskoiselle lainaat".

    Minut on kasvatettu rehellisyyteen. Maksoin tietenkin kaiken sovitusti takaisin. Raha-asiat on tosi herkkiä.

    Vähän paha mieli tuli, että taustalla tehty "asiakkuusluokitus" tietooni myöhemmin saatettiin. Olin nimittäin tällä välin tehnyt parannuksen.
    Nyt olen hämmennyksissäni, en tiedä mitä ajatella. Yritän antaa anteeksi, mutta kovin hitaasti ja kankeasti käy. Vaikea kohdata näitä ihmisiä.

    "Erään uskovaisen pariskunnan rouva lainasi minulle keraan rahaa tosi tarpeeseen. Summa ei ollut iso. Myöhemmin sain tietää, että mies oli ollut lainasta nyreissään todeten "---ja vieläpä epäuskoiselle lainaat".

    Minut on kasvatettu rehellisyyteen. Maksoin tietenkin kaiken sovitusti takaisin. Raha-asiat on tosi herkkiä."

    Hieman aiheen sivuun menee, mutta rehellinen ihminenkin voi joutua tilanteeseen, jossa ei voi maksaa sovitusti takaisin, kun taas epärehellinen ihminen voi maksaa sovitusti takaisin, kun on hankkinut rahaa epärehellisesti. Maksuvaikeudet eivät siis sinänsä tee kenestäkään epärehellistä.

    Äänestä

  • Elämä voi yllättää kirjoitti:

    En toivonut saavani kommenttiini saivartelua. Totta kai ymmärrän, että maksuvaikeuksia voi tulla.

    Pointti oli, että minulle ei oltais millään miehen puolesta lainattu, koska olin epäuskoinen. Näinkö usko opettaa?

    Äänestä

  • "...Minä olen tähän päivään asti kilvoitellut vl uskovaisten joukossa ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kukaan ei ole minua pettänyt niinkuin "pyhät ja vanhurskaat", ainoat oikeat uskovaiset. Minä luotan ns. jumalattomaan ystävääni paljon paljon enemmän kuin niin moniin, moniin vl uskovaisiin..."

    Lisään vielä oman kokemukseni vl-uskovaisista työtovereistani. ei-vl:t ovat oman kokemukseni mukaan parempia työntekijöitä, jos mittarina pidetään työstä suoriutumista, luotettavuutta ja työhenkeä tiimeissä.

    vl-työtovereilla on lähes poikkeuksetta enemmän poissaoloja ja heillä jää työtehtävät usein kesken kun työajoissa joustaminen ei tule kysymykseen kireän perhetilanteen takia. Mitä enemmän työkavereina on vl-uskovaisia, sen hankalampaa ja riitaisaampaa on sopia lomista ja töiden hoitumisesta lomienkin aikaan. vl-uskovaiset työntekijät juoruilevat usein selän takana myös työmaalla yleisemmin kuin ei-vl:t

    Tähän kait sitä on tultu, ihmetellä täytyy. Onko se niin, että jotenkin tämä sisäinen "kasvaminen" (luullaan että ollaan parempia kuin muut) tuottaa tällaisia vääriä "hedelmiä", vai mikä tähän on johtanut?

    Mieleen tulee vielä edellisellä paikkakunnalla kouluikäisten lastemme kokemus. Ajateltiin, että onpa mukava kun lapsemme pääsi kouluun, jossa on paljon meikäläisten perheiden lapsia. Se koulu oli kuitenkin viidestä ajan kanssa kokemastamme koulusta se kaikkein huonoin koulu. Koko ajan saikkinaa ja selvittelyä niin toisten lasten kuin opettajienkin kanssa. Se luokka, jossa oli eniten uskovaisten perheiden lapsia (noin puolet), oli koulun ykkös häiriöluokka. Tuon luokan opettajakin vaihtui kerran kun ei kestänyt sitä suun soiton määrää ja jatkuvaa asioitten selvittelyjä. Kun uskovaisen perheen kotiin otettiin jostain lapsen käytösasiasta yhteyttä, vastaus oli yleensä tyyliin "...ei meidän lapsi kyllä sellaista tee..." ja rehtorille valitettiin epäpätevästä opettajasta. Sellainen kuva tuli niiltä ajoilta, että mitä enemmän meikäläisten perheiden lapsia samassa luokassa, sitä häiriöllisempi luokka.

    Äänestä

Kyllä se monin paikoin liikkeessämme on näin! Onneksi ei kaikkien suhteen.

Äänestä
  • "Rahan lainaajalle":

    Niin... Tämä rahaa lainannut rouva oli mielestäni hyväsydäminen ja pyrki auttamaan lähimmäistään -kun siihen mahdollisuus kerran oli. Hänen miehensä sitä vastoin edusti juuri sitä kastia, josta itse sanoudun irti.

    Älä pahoita mieltäsi tämän palstan viisastelijoille, niitä kyllä riittää täällä aina.

    Oma kokemukseni: Ei se, että nimellisesti tunnustaa vl-uskoa, tee ihmisestä uskovaista. Jumala näkee syvemmälle, ihmisen todellisen tilan. Tässä "mukavassa" suvussanikin on yksi ihminen, jota itse en kyllä pidä uskovaisena, vaikka sellaista esittääkin! Tämä henkilö oli päätuki ja perättömien juorujen lähde puolisoni vanhemmille, kun he aloittivat ahdistus-solvaus-valehtelukampanjan kohtaamme. Miten sellaista ihmistä voi pitää uskovaisena? Ei se suun tunnustus vaan sydämen usko...

    Tällaiseksi tämä on mennyt, ikävä todeta mutta pakko on olla itselle rehellinen. Meikäläisille raha on tärekeämpi kuin mikään muu, jotkut palvovat sitä kuin epäjumalaa ja sen alttarille ollaan valmiita uhraamaan elinikäisetkin ystävyydet!! :-((

    Äänestä

Tuli hyvä esimerkki siitä meikäläisiä vaivaavasta takana päin pahan puhumisesta. Lapsemme toi kotia käymään uuden koulukaverin, uskovaisen perheen lapsen. Tämä nuori alkoi ensitöikseen haukkumaan oman nuoremme toista kaveria -se kun ei ollut paikalla! Itse en ollut kuulemassa, mutta puoliso kylläkin. Kun kuulin asiasta, keskustelin sen asian "auki". Tein selväksi, että meillä ei harrasteta takanapäin puhumista -ja kaverien vikojen takana päin kaivelua (sitten yhdessä ollessa ollaan taas niin kuin ei olisi mitään!). Tuollaisella elämän asenteella saa ihmissuhteita myrkytettyä nopeasti laajaltiki.

Ei tuollainen asenne voi tulla muusta kuin siitä, että kotona toteutetaan tuota elämän filosofiaa. Eli kaikki jotka ei ole paikalla voi arvostella ja niitä haukkua selän takan. Sitten kun tavataan ollaan, niin kuin ei olisi mitään!

Äänestä

MUTTA:

Millä lailla tällainen vallankäyttö liittyy vanhoillislestadiolaisuuteen?

Suosikki-lapsia saattaa olla myös "epäuskoisilla" vanhemmilla.

"Suku on pahin. Vanhemmilla voi olla kymmenestä lapsestaan yksi tai kaksi suosikkilasta, joiden mielipiteiden kautta he pyrkivät hallitsemaan jo aikuiseksi kasvamiaan ja oman perheenkin perustaneita lapsiaan. Jos jokin asia ei mene niiden mielipiteen mukaan, saattaa tämä lapsuuden aikainen perheen "musta lammas" joutua vuosikymmenten ajaksi painostuksen ja jopa suvustaan eristetyn alaiseksi. Tunne tapauksen, jossa yksi omankin perheen perustanut vanhempien suosikkilapsi sai mustamaalattu sisarensa niin, että välit vanhempiin meni pitkäksi aikaa poikki ja tarvittiin aivan erityisiä neuvottelulahjoja, että ne saatiin palautumaan edes keskustelutasolle."

Äänestä
  • "Millä lailla tällainen vallankäyttö liittyy vanhoillislestadiolaisuuteen? Suosikki-lapsia saattaa olla myös "epäuskoisilla" vanhemmilla."

    Sillä tavalla, että tiedän useitakin ei-vl perheitä, joissa ei juoruilla ja toisten ihmisten kunnioitusta pidetään tärkeänä, kun vastaavasti tiedän useita vl-perheitä, joissa juoruillaan tuttavista koko ajan ja haetaan heistä vikoja. Kumminkin kohdatessa kummatkin tahot käyttäytyy niin kuin olisi parhaita kavereita.

    Jotenkin tuntuu, että toisten asioiossa eläminen on meikäläisten keskuudessa paljon yleisempää kuin ei-vl:n. Näin ainakin oman kokemukseni perusteella...

    Äänestä

  • Juoruilu-, pelottelu- ja painostuskulttuuri on syöpynyt jollain tavalla keskuuteemme. Olen itsekin tavannut näitä ongelmia ja ihmetellyt mistä kaikki johtuu? ja epärehellisyys tuntuu jotenkin olevan enemmän sallittua nykyään kuin ennen, mistä se sitten johtuukin, sen kun tietäisi?

    mm. vl hiippkuntasihteeri Pekka Asikainen viittaa tähän juoruilukulttuuriin kotimaan haastattelussaan todeten, seuraavasti:

    "...-Kysymykseni on, vallitseeko tässä liikkeessä pelko. Keskustelukulttuuri puuttuu täysin. Kun halutaan jostakin asiasta keskustella, leimataan ihmiset, jotka ottavat asioita esille. Liikkuu huhuja ja aivan perättömiä juoruja. Tätä kulttuuria minä vähän ihmettelen, Asikainen sanoo..."

    Linkki Asikaisen haastatteluun:
    http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5372-krp-tutkinta-liikaa-hiippakuntasihteeri-ei-enaa-puhu-lestadiolaisseuroissa

    Äänestä

Tämä palsta on hyvä esimerkki kuinka huhut ja ilkeät juorut leviävät.

Äänestä
  • Tarkoitat ilmeisesti niitä perättömiä vihjailuja ja mustamaalaamisia, mitä palstalla esiintyy? On totta, että tänne kirjoittaa monet murkkuikäiset, omaa pahaa oloaan palstalle purkavat teinit -tai juuri sen iän taakseen jättäneet jollain tavalla kaltoin kohdelluksi itsensä tuntevat nuoret.

    Paljon on myös asiakirjoituksia, niin kuin tämä ketju, joka ei sisällä ainakaan vielä yhtään asiatonta viestiä. Nämä tahalliset, asiakeskustelua palstalla tyrehtymään yrittävät tahot eivät ole onneksi hallitsevia palstalla, ei ainakaan tällä hetkellä (niin kuin joku aika sitten).

    Mutta on vielä eri asia juoruilla jollekin aidosti selän takana oikeasti läheisestä ja juorun vastaanottajan tuntemasta henkilöstä, kuin heitellä täällä palstalla perättömiä juttuja, jotka ei kohdistu millään muotoa erikseen tiettyyn ihmiseen!

    Äänestä

Mitä se sellainen uskonoppi on, joka haluaa sisarukset irti
toisistaan.
VL oppisaarnoissa saarnamiehet paasasivat, että vaikka on sisar, ns. epäuskovainen, heidän kanssaan ei pidä olla missää tekemisissä.
Hoitokokoukseen joutuu. Saa vääriä "vaikutteita" jne.
Tämä oli hyvin yleistä -80 luvun jälkeenkin saarnoissa, Oulussa ja ympäristön lähikunnissa ainakin.

Siina on SRK:lle lähimmäisenrakkautta.
Ketä olikaa SRK johtokunnissa -80 luvun jälkeen.

Äänestä
  • SRK:n nykyinen puheenjohtaja Olavi "Salaaja" Voittonen on ollut SRK:n johtokunnassa vuodesta 1980 lähtien. Siksi jälki on niin rumaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aivantavallinenvl kirjoitti:

Aika paljon on tullut viime aikoina mietiskeltyä, mikä on kun vl:n keskuudessa esiintyy nykyään enemmän kuin nuoruusvuosinani (60- ja 70-luvuilla) epärehellisyyttä, kovuutta ja lähimmäisenrakkauden puutetta.

Nuoruudessani pidettiin "rehellisyy maan perii" lausumaa pyhänä. Itse kukin pyrki sitä vaalimaan ja noudattamaan. Samoin lähimmäistä autettiin aina kun tarvetta oli. Nykyään on toisin. Jos esim. perhe on tiukilla, esim. jompi kumpi vanhemmista sairastuu vakavasti, niin ainakin isommilla paikkakunnilla tukea ei tulla tarjoamaan (vaikka tieto asiasta olisikin). Valltseva mentaliteetti on "jokainen huolehtikoon itsestään".

Eniten kuitenkin ärsyttää epärehellisyyden ja valehtelun ilmapiiri, jonka markkinatalouden aikaansaama kaikenlainen oman edun tavoittelu on tuonut myös vl:n piiriin.

Keinoja kaihtamatta pyritään hankkimaan toinen toistaan hienompia ulkoisia puitteita omaan elämään. Autot pitää olla viimeistä huutoa ja velka-asunnot toinen toistaan komeampia ja isompia. Lomareissut ulkomaille tehdään vaikka rahaa niihin ei olisikaan, jotta lapset voi kehua reissuistaan niille joilla ei varaa sellaiseen ole jne.

Suku on pahin. Vanhemmilla voi olla kymmenestä lapsestaan yksi tai kaksi suosikkilasta, joiden mielipiteiden kautta he pyrkivät hallitsemaan jo aikuiseksi kasvamiaan ja oman perheenkin perustaneita lapsiaan. Jos jokin asia ei mene niiden mielipiteen mukaan, saattaa tämä lapsuuden aikainen perheen "musta lammas" joutua vuosikymmenten ajaksi painostuksen ja jopa suvustaan eristetyn alaiseksi. Tunne tapauksen, jossa yksi omankin perheen perustanut vanhempien suosikkilapsi sai mustamaalattu sisarensa niin, että välit vanhempiin meni pitkäksi aikaa poikki ja tarvittiin aivan erityisiä neuvottelulahjoja, että ne saatiin palautumaan edes keskustelutasolle. Toisessa tapauksessa hyvin asiansa hoitaneen perheen kasvatusasioihin puututtiin niin, että rauhan saadakseen perheen piti muuttaa paikkakuntaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu