Olen ollut masentunut (ainakin) n. 10 v. ja tämä kuuluu tutkimusten mukaan persoonallisuushäiriöön. Ja nyt viimeisen 2 v:n aikana olen käynyt useammankin leikkauksen läpi. Vuosi takaperin leikattiin aivokasvain ja syksyllä leikattiin kyynärpää 3:n kerran. Nyt on äänihuuli ollu halvaantunut yli 7 kk. Kävin kuvauksissa jossa tehtiin pään konrollikuvaus sekäkuvattiin myös kurkku. Olin käynyt pitkään mielenterveystoimistossa keskustelemassa mutta kun uudistuksia tehtiin niin minulle ei enää löytynyt hoitajaa. Kävin mielenterveyspäivystyksessä kun ei pää enää kestänyt, se oli ihan ok. Nyt sitten kävin "lääkärin" amanuenssin vastaanotolla niin hän sanoi että kaikki sairaudet lähtevät "korvien" välistä ja kuinka voin tietää että äänihuuli on halvaantunut? Totesin että erikoislääkäri on sen todennut enkä ole keksinyt sitä "omasta" päästä. Nyt en todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä, kriisikeskuksesta sanottiin että minulla on oikeus hoitoon ja jopa lääkärinkin voin itse valita! Onko kenelläkään kokemusta tälläisesta ja jos on niin mikä on oikea tapa toimia tästä eteenpäin?
Lääkkeitä on reilusti senverran että niillä henki lähtee, en jaksa enää tämä on pelkkää kidutusta!
Lääkkeitä on reilusti senverran että niillä henki lähtee, en jaksa enää tämä on pelkkää kidutusta!
Vastaukset 2
Vanhimmat
miksi kukaan ei anna vinkkejä/ kokemuksia, mitä voisin tehdä ja jaksaa eteenpäin? uskon että monella on kokemusta samasta asiasta, onko liian vaikea antaa kommentteja vai, missä on vika
Joskus aina joku viesti jää kokonaan vastauksetta, kun nämä painuvat muutamassa päivässä tuosta ensimmäiseltä sivulta pois eikä niitä varmaan sitten enää monet tule lukeneiksi.
En nyt tiedä, millaisia hoitoja olet masennukseen saanut, mutta jos persoonallisuushäiriökin on todettu, niin ajattelisi, että terapia olisi paikallaan ja sellaiseen tulisi hoitavien tahojen ohjata. Mahdollisuuksia on tietty lähinnä julkinen psykiatrinen puoli, Kelan kuntoutus ja sitten yksityinen. Ehkäpä ensimmäisenä kannattaisi hakeutua jollekin hyvälle lääkärille, todeta tilanne kunnolla ja miettiä sitten siellä, miten edetä(?).
Tuo "sairaudet lähtevät korvien välistä" -juttu surkuhuvitti tietynlaisessa tyypillisyydessään. Joskus voi tulla ongelmineen kohdatuksi miten sattuu, mutta onneksi hyvääkin apua kuitenkin voi löytää. Ei kannata lannistua.
Jos terapiaan ei noiden mainittujen vaihtoehtojen kautta pääse, niin apua voisi kai lähteä etsimään ainakin terapiaryhmistä, kenties seurakuntien diakoniasta (seurakunnat järjestävät myös erilaisia toipumis- ja vertaistukiryhmiä) yms. tahoilta.