Kuinka apua sos.tilanteiden pelkoon?

Hei!
Sinun ei tarvitse ajanvaraukseen kertoa koko tarinaa, sanot vain että sinulla on vaikka paniikkihäiriötä ja kaipaat siihen apua. Vaikka saisitkin lääkkeet, se on kuin laastari, sinun tulee kuitenkin saada hoidettua itse syy. Miksi pelkäät sosiaalisia tilanteita on yksi asia joka tulisi selvittää ja toinen on itsesi "karaistaminen" näille tilanteille. En tarkoita nyt mitään että hyppääppäs väen keskelle, vaan tätä tietä pitää kulkea aivan pieni askel kerrallaan.
Hanki itsellesi sosiaalisia tilanteita, ihan vaikka aluksi tuttujen ja ystävien kanssa, joiden kanssa koet olosi turvalliseksi. Mene tällaisen ihmisen kanssa sitten vaikka käymään jossakin missä ollaan vähän aikaa. Pyri siihen että saat enemmän positiivisia tilanteita kuin negatiivisia. Palkitse itsesi. Tämä vie aikaa, älä odota itseltäsi liikoja! Takapakkiakin voi tulla välillä, mutta älä luovuta! Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen, työttömyys ja kouluttautomuus ovat myös asioita jotka voivat kulkea käsi kädessä ja jotka ruokkivat toisiaan. Tämän päivän yhteiskunnassa annetaan liian usein ymmärtää että ihminen on jotenkin huono, jos ei ole työtä, eikä ole opiskellut. Jos edes osittain olet jotenkin itse samaa mieltä, niinkuin tuo aloituksesi ehkä voi viitata, saatat pitää itseäsi oravanpyörässä. Eli jos jollain tapaa hoet itsellesi että etpä ole mitään kun ei työtäkään jne. niin samalla syöt itsetuntoasi, joka sitten heijastuu näihin tilanteisiin. Mieti siis myös tätäkin puolta. Älä arvostele itseäsi liikaa tai liian kovalla kädellä!!! Useimmiten asia on nimittäin niin, että me itse olemme ne pahimmat tuomitsijat, muilla ihmisillä ei lähimainkaan niitä arvosteluja sinusta mielessä, mistä sitä itse itsesi tuomitset, eli kuvittelet muiden sinusta ajattelevan. Kerran vuosia sitten eräs psykiatri sanoi hienon lauseen: paniikkihäiriö (johon tämäkin osittain kuuluu) on kuin maalaisi itse paperille mörön, laittaisi sen seinälle ja alkaisi pelkäämään hirveästi!: ) Anna itsellesi aikaa!!! Varaa aika ja pyydä myös lääkärintodistus sosiaalivirastoon. Pidä kynnyksesi matalalla , mutta pyri pitämään elämässä tavotteita, niistä saat sitä tunnetta että selvisinpäs siitäkin. Tsemppiä, selviät varmasti!

Hei. Kiitos viestistäsi ja rohkaisevista sanoista!
Tiedän että ehkä tarvitsisin myös terapiaa, mutta en tiedä pystynkö juttelemaan tuntemattoman ihmisen kanssa asioistani. Lääkkeillä saisin pois ne fyysiset oireet ja paniikkikohtaukset jotka iskee sosiaalisissa tilanteissa. Tiedän ettei itse jännitys katoa, mutta ainakin suuresti helpottaisi jos se ei näkyisi päälle päin. En pysty töitäkään hakemaan, koska työhaastattelusta ei tulisi mitään, kun saisin hirveän paniikkikohtauksen.
Ja nimenomaan en tahdo kenenkään tutun kanssa mennä näihin tilanteisiin joissa ahdistaa, koska se on vielä nöyryyttävämpää, jos tuttuni näkee paniikkireaktioni. Ja perheenjäsenetkin monesti kommentoivat näissä tilanteissa mm. punaista naamaani ja selvästi näkyvää paniikkiani, tämä ei tiannetta helpota lainkaan..
Ja totta, kaikki tämä kulkee käsikädessä. Pelkään myös jatkuvasti törmääväni tuttuihin, koska häpeä on suuri kertoa että olen työttömänä. Olenkin erakoitunut, enkä pidä yhteyttä enää juuri kehenkään. Mistä tälläinen ujo, hiljainen, kouluttomaton panikoija voisi töitä saada?? Miksi ihmeessä kukaan minua palkkaisi?
Vanhempanikin arvostavat hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Ei ole jäänyt epäselväksi kuinka he minua häpeävät..
Miksi minun pitäisi pyytää lääkärintodistus sosiaalivirastoon? Minulla olisi pian aika taas työkkärille, mitä minä siellä selitän. En ole töitä hakenut, enkä noudattanut työllistymissuunnitelmaa. En suostu pilipali kurssillekaan, jonne suosittelivat. :/ Laittavat varmaan karenssit ja lakkauttavat rahantuloni. Apua, en uskolla edes mennä sinne työkkäriin.
Miksi juuri minä olen saanut tälläisen elämän.. Ei tämä elämä ole elämisen arvoista.. En minä kykene sinne terv.keskukseenkaan soittamaan. Ihan toivotonta.

Apua...elä sano noin...mikään ei ole toivotonta!!!
Oletko koskaan miettinyt kenen elämää elät??Omaasi vai vanhempiesi??
Uskotko että paniikissa on paljolti kysymys vääristä uskomuksista itsesi ja ympäristön suhteen josta päästään siis itsetuntoon.Aliarvioit itsesi aikalailla.
En tarkoita syyllistää vaan koeta nähdä asioita ja itseäsi uusin silmin.Olet hyvä ja osaat kyllä.!!Minulla on lukuisia esimerkkejä,jos haluat voin kertoa,siitä miten jännitys on todella monen "ongelma",ja siitä pääsee yli kun ei anna periksi!!
Itse paniikkihäiriöisenä tiedän mistä puhun ja juuri tänään tulin psykologilta joka sanoi että esim vapina on aivan normaali ilmiö!En alun alkaenkaan uskonut siihen että paniikkihäiriö on sairaus vaan ominaisuus,toki vei aikansa ennenkuin vakuutuin tästä.Panikoijat ovat herkkiä ihmisiä ja herkkyys on kaunista ja aitoa ihmisessä.Oletko ajatellut että kaikenmaailman pullistelijat jotka yrittävät olla niin hyviä kaikessa ja myös kertovat sen ja alistavat muita ovat itseasiassa oman egonsa vankeja.Ihminen nähdään tekoina,ei omana itsenään...en haluaisi olla sellainen.Mieluummin panikoin ja olen herkkä oma itseni.

Minulla sama vaiva. Kevättalvella työkkäri määräsi kroonikko-
osastolle töihin. Olisi pitänyt ruokkia potilaita mutta eihän ruoat
oisi pysynyt lusikassa kun käsi vapisee muiden paikalla ollessa.
Pakotin itseni päivystävälle, sanoin vastaanotolle että pitäis mennä
töihin mut en ole henkisesti työkunnossa. Itku pääsi lääkärissä mut
eihän se haittaa ja mulle annettiin sairaslomaa kolme kertaa peräk-
käin ja lääkettä. Myös juttelin muutaman kerran psykologin kanssa
tavallisia asioita ja ensim. kerralla itkin siellä. Lääkäri kirjoitti työk-
käriin todistuksen jossa mainitaan minkälaista työtä pystyn vain
tekemään ja muuta ei tarjotakkaan enää. Olen nyt kuntouttavassa
työssä vanhuksia ulkoiluttamassa ja pärjään hyvin. Lääke on aut-
tanut enkä ole enää niin pelokas. Rohkeasti vain apua hakemaan.