Kun Harri Holkerista tuli kokoomuksen puheenjohtaja varsin nuorena, vasta 34-vuotiaana, sitä hieman ihmettelin, sillä oltuaan sitä ennen jo kuusi vuotta kokoomuksen puoluesihteerinä olin pitänyt varsin yksitotisena, yhden ilmeen miehenä, puolueen arvostetun puheenjohtajan Juha Rihtniemen nöyränä käskyläisenä. Mutta tuo kuusi vuotta oli ollut Harrille hyvä koulu ja hän oli siinä ominut varsin paljon hyvää esimieheltään, ja epäilemättä hänellä oli ollut tarpeeksi omiakin eväitä niin, että hän otti puolueensa suvereeniin hallintaansa ja hyvää yhteistoimintakykyä eri kansalaispiirien ja muiden puolueidenkin kanssa osoittaen johti lopulta puolueensa 21 oppositiovuoden jälkeen hallitukseen, jonka pääministeri hänestä itsestään tuli.
Presidentti Koivisto siis päätti kokoomuksen siitä bannasta, johon Kekkonen oli sen pannut ”yleisistä syistä”, Johannes Virolaisen ilmaisulla sanottuna, suomennettuna Neuvostoliiton nöyristelystä.
Harri Holkerin pääministerikauteen sattui maailmaa mullistaneita tapahtumia, kuten Neuvostoliiton hajoaminen, Baltian maiden itsenäistyminen, Saksojen yhdistyminen ja kommunististen järjestelmien romahtaminen kaikissa entisissä Neuvostoliiton satelliitteina pidetyissä Euroopan maissa. Osa noista tapahtumista taisi saada täyttymyksensä v. 1991 meillä jo Ahon hallituksen ollessa toiminnassa, mutta kaikki siihen johtanut kehitys tapahtui Holkerin hallituksen aikana.
Holkerin hallituksen aikaan sattui myös pahin sodanjälkeinen lama Euroopassa, joka meillä oli paljon pahempi kuin muualla johtuen Kekkosen ja aikaisempien hallitusten johdolla Neuvostoliittoon liiaksi kytketystä ulkomaankaupastamme ja sen romahtaessa Neuvostoliiton kaaduttua. Oma silloinen työnantajani menetti kerralla yli puolet ulkomaanviennistään, ja yrityksellä ulkomaan vienti oli jokseenkin yhtä suuri kuin kotimaan kauppa.
Kun pahantahtoisesti tai asiaa ymmärtämättä Holkeria ja tämän hallitusta syytetään lamastamme, minussa aina herää toivomus, että miksi Koiviston piti murtaa se Väyrysen mestaroima kassakaappisopimus; jos hän ei niin olisi tehnyt, Paavosta tuskin koskaan olisi tullut kepun kunniapuheenjohtajaa eikä varmasti olisi taas pyrkimässä kepun presidenttiehdokkaaksi, ja ehkäpä hänen pääministerikautensa olisi päättynyt jo syksyllä 1989, jolloin tohtori Jukka Tarkka jutussaan Suomen Kuvalehdessä väitti Väyrysen syyllistyneen maanpetokseen talvella 1982 keskustellessaan Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.
Ihmisenä Holkeri ei suinkaan ollut niin yksitotinen, jollaiselta hän usein ulospäin vaikutti, eikä ollenkaan niin töykeä kuin hänen ”minä juon nyt kahvia”-tokaisunsa häntä ahdistelleelle tv-toimittajalle saattoi saada ajattelemaan, vaan kaikki Holkerin lähemmin tunteneet vakuuttavat hänen olleen varsin mukavan, huumoriakin harrastaneen seuramiehen, hyvän kaverin ja luotettavan ystävän. Elämäntavoiltaan Holkeri oli niin mallikelpoinen, että hän ei koskaan antanut medialle samanlaisia aiheita kuin esim. hänen hyvä kaverinsa Ilkka Kanerva tai kepun puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Olen lukenut Hannu Lehtilän kirjan ”Mainettaan parempi – valtioneuvos Harri Holkeri”, taitaa tuo kirja olla vieläkin hyllyssäni. Kirjan nimi on minusta outo; Kyllä Harri Holkeri oli niin hyvämaineinen mies, että vaikea hänenkin olisi ollut olla mainettaan parempi.
Tänäinen Helsingin Sanomat kunnioittaa Harri Holkerin muistoa pikällä kirjoituksellaan, jonka introna on pääuutissivun täyttävä Hokerin kuva ja siinä teksti: ”Harri Hokeri 1937-2011 – Sinivalkoinen valtiomies. Valtioneuvos Harri Holkeri ehti johtaa Suomea, kokoomusta ja Helsinkiä. Pääministeriyden jälkeen häntä tarvittiin kansainvälisiin YK-tehtäviin”. Siinä Harri Holkerin elämä on tiivistetty lyhyesti ja todenmukaisesti.
Hiljennyn muistamaan suurta ihmistä ja valtiomiestä, joka vähitellen sai minunkin varauksettoman arvostukseni ja kunnioitukseni.
Presidentti Koivisto siis päätti kokoomuksen siitä bannasta, johon Kekkonen oli sen pannut ”yleisistä syistä”, Johannes Virolaisen ilmaisulla sanottuna, suomennettuna Neuvostoliiton nöyristelystä.
Harri Holkerin pääministerikauteen sattui maailmaa mullistaneita tapahtumia, kuten Neuvostoliiton hajoaminen, Baltian maiden itsenäistyminen, Saksojen yhdistyminen ja kommunististen järjestelmien romahtaminen kaikissa entisissä Neuvostoliiton satelliitteina pidetyissä Euroopan maissa. Osa noista tapahtumista taisi saada täyttymyksensä v. 1991 meillä jo Ahon hallituksen ollessa toiminnassa, mutta kaikki siihen johtanut kehitys tapahtui Holkerin hallituksen aikana.
Holkerin hallituksen aikaan sattui myös pahin sodanjälkeinen lama Euroopassa, joka meillä oli paljon pahempi kuin muualla johtuen Kekkosen ja aikaisempien hallitusten johdolla Neuvostoliittoon liiaksi kytketystä ulkomaankaupastamme ja sen romahtaessa Neuvostoliiton kaaduttua. Oma silloinen työnantajani menetti kerralla yli puolet ulkomaanviennistään, ja yrityksellä ulkomaan vienti oli jokseenkin yhtä suuri kuin kotimaan kauppa.
Kun pahantahtoisesti tai asiaa ymmärtämättä Holkeria ja tämän hallitusta syytetään lamastamme, minussa aina herää toivomus, että miksi Koiviston piti murtaa se Väyrysen mestaroima kassakaappisopimus; jos hän ei niin olisi tehnyt, Paavosta tuskin koskaan olisi tullut kepun kunniapuheenjohtajaa eikä varmasti olisi taas pyrkimässä kepun presidenttiehdokkaaksi, ja ehkäpä hänen pääministerikautensa olisi päättynyt jo syksyllä 1989, jolloin tohtori Jukka Tarkka jutussaan Suomen Kuvalehdessä väitti Väyrysen syyllistyneen maanpetokseen talvella 1982 keskustellessaan Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.
Ihmisenä Holkeri ei suinkaan ollut niin yksitotinen, jollaiselta hän usein ulospäin vaikutti, eikä ollenkaan niin töykeä kuin hänen ”minä juon nyt kahvia”-tokaisunsa häntä ahdistelleelle tv-toimittajalle saattoi saada ajattelemaan, vaan kaikki Holkerin lähemmin tunteneet vakuuttavat hänen olleen varsin mukavan, huumoriakin harrastaneen seuramiehen, hyvän kaverin ja luotettavan ystävän. Elämäntavoiltaan Holkeri oli niin mallikelpoinen, että hän ei koskaan antanut medialle samanlaisia aiheita kuin esim. hänen hyvä kaverinsa Ilkka Kanerva tai kepun puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Olen lukenut Hannu Lehtilän kirjan ”Mainettaan parempi – valtioneuvos Harri Holkeri”, taitaa tuo kirja olla vieläkin hyllyssäni. Kirjan nimi on minusta outo; Kyllä Harri Holkeri oli niin hyvämaineinen mies, että vaikea hänenkin olisi ollut olla mainettaan parempi.
Tänäinen Helsingin Sanomat kunnioittaa Harri Holkerin muistoa pikällä kirjoituksellaan, jonka introna on pääuutissivun täyttävä Hokerin kuva ja siinä teksti: ”Harri Hokeri 1937-2011 – Sinivalkoinen valtiomies. Valtioneuvos Harri Holkeri ehti johtaa Suomea, kokoomusta ja Helsinkiä. Pääministeriyden jälkeen häntä tarvittiin kansainvälisiin YK-tehtäviin”. Siinä Harri Holkerin elämä on tiivistetty lyhyesti ja todenmukaisesti.
Hiljennyn muistamaan suurta ihmistä ja valtiomiestä, joka vähitellen sai minunkin varauksettoman arvostukseni ja kunnioitukseni.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Pari oiksaisua.
Kokoomusta ei pidetty oppositiossa lopulta Kekkosen, vaan SDP:n toimesta. UKK antoi jo 1979 vaalien jälkeen hallitustunnustelijan tehtävän Holkerille, mutta SDP joka tuolloin oli Stasin talutusnuorassa ei hyväksynyt Kokoomusta hallitusvastuuseen, ja Kepukin myöstäili mieluummin demareita.
Lamaan syyllisenä Holkerin 1987 nimitettyä hallitusta ei voida pitää, mutta laman vaikutuksia sen toiminta kyllä pahensi. Markan revalvaatio yhdistettynä Koiviston täysin virheelliseen vahvan markan politiikkaan ja rahamarkkinoiden vapautukseen oli sellainen myrkky, joka lisäsi laman vaikutuksia moninkertaiseksi. Pääpäsmärinä tuossakin oli SDP jolla oli Koiviston suojeluksessa vahva ote niin Suomen Pankissa kuin Valtionvarainministeriössä.
Holkeri joutui siis syntipukiksi SDP:n virheistä.
Eiköhän se ollut Holkerin hallitus joka rahamarkkinat vapautti. Sehän oli kokoomukselta täysin hallittu teko, kyllä he tiesivät seuraukset ja saivat kansan omaisuuden uusjakoon. Eli köyhät kyykytettiin ja suuri osa keskiluokastakin köyhdytettiin ja rahakkaat saivat heidän omaisuutensa pilkkahintaan.
Muistatkohan oikein? Nimittäin minä en muista tuollaista, että Kekkonen olisi vuoden 1979 vaalien jälkeen antanut hallitustunnustelijan tehtävän ensiksi Holkerille. Olin tuolloin YK:n rauhanturvapalveluksessa Siinailla, ja seurasimme vaalivalvojaisia parin muun kaverin kanssa yhdessä komentajamme eversti Pertti Seppäsen asunnossa – hän oli alueellamme Abu Rudeisissa ainoa, jolla oli toimiva yhteys Suomen radiolähetyksiin, televisiotamme ei hänelläkään näkynyt – ja muistan, että olimme tyytyväisiä kokoomuksen saamien eduskuntapaikkojen kasvusta (35 > 42) ja maalaisliiton pienestä pudotuksesta (39 > 36), mutta sdp kuitenkin säilyi suurimpana puolueena 52 edustajapaikallaan. Oli kai niin ollen oikeutettu hallituksen muodostajaksi.
Jos Kekkonen halusi sivuuttaa sdp:n, se tapahtui Koiviston pelosta, eli Urkki näki, että jos Koivisto pääsee pääministeriksi, hän on liian vahvoilla seuraavaksi presidentiksi. Mutta Koivistohan sitten sen kakkoshallituksensa muodosti ja kesken hallituskautensa siirtyi murskavoitollaan presidentiksi.
Kyseisen laman syyllisiksi on koetettu etsiä vaikka ketä, mutta suurin syy lamaan oli kansainvälinen taantuma, ja meillä lamaa kohtalokkaasti syvensi nimenomaan Neuvostoliiton kauppamme romahtaminen, ja hyvin tiedämme, ketkä ja mitkä piirit kauppamme niin tiiviisti Neuvostoliittoon halusivat kytkeä. Kyllä ne piirit olivat ensisijaisesti Kekkonen ja kepu ja Kekkosen perässähiihtäjä-vuorineuvokset, ja lopulta demaritkin menivät samaan leikkiin päästäkseen hovikelpoisiksi Kekkosen ja Neuvostoliiton silmissä. Koivisto ei yksin ja ainoana ollut ns. vahvan markan politiikan kannattaja, ja kieltämättä se politiikka siinä tilanteessa voidaan jälkikäteen nähdä virheellisenä, mutta ei sitä silloin monikaan kyseenalaistanut, ei kepupoliitikotkaan. Jos Väyrynen olisi ollut pääministerinä Holkerin sijasta, täsmälleen samoin olisi tapahtunut, ellei vielä pahemmin.
Hokeri sai Kekkoselta 9.4.1979 tunnistelijan tehtävän enemmistöhallituksen muodostamismahdollisuuksista.
Tuolloinhan käytiin ensin puhemieskierros, sitten tunnustelija selvitti eri puolueiden näkemykset hallituskysymyksiin ja lopulta presidentti nimitti hallituksen muodostajan, Valitsemalla Holkerin tunnustelijaksi, Kekkonen viestitti valmiuttaan hyväksyä Kokoomus hallitukseen vaikka Moskova sitä vastusti. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun Kekkonen toimi vastoin Moskovan tahtoa, EEC vapaakauppasopimus yhtenä esimerkkinä mainiten.
Kepun K-siipi ei lämmennyt Kokoomukselle, ja SDP sekä SKDL tyrmäsivät Kokoomuksen hallitukseen tulon kokonaan, vasemmiston viesti oli: >> Kokoomuksen torjuminen oli kakkien ”demokraattisten voimien tehtävä Suomessa”.>> Demokraattisilla voimilla tarkoitettiin Moskovaan rähmällään olleita SKDL:n, SDP:n ja Kepun K-linjan kansanrintamaa.
Neuvostoliiton kauppaa meillä suosi "punaisten vuorineuvosten" joukko poliittisine perässähiihtäjineen. 1980 luvun lopulla noihin perässähiihtäjiin kuului koko SDP, Kepun K-linja sekä Kokoomuksen nuoret poliitikot (mm. Kanerva). Kepussa oli krittistäkin katsantoa idänkaupan liialliseen painoon, mm. Väyrynen toi asian esille useaankin otteeseen, saaden varsin pilkallisen vastaanoton. Kokoomus taasen piti yllä myös länsikaupan edellytysten turvaamista, mutta SDP ja SKDL olivat täysin sokeita idänkaupan edessä. Koiviston hellimä talousoppi vahvoine valuuttoineen tilanteessa, jossa sääntelyä purettiin nopealla tempolla, johti sitten laman vaikutusten moninkertaitumiseen.
Holkerin rooli tässä kaikessa oli tasapainoilla Kokoomuksen vanhoillisen, Neuvostoliittoon varauksellisesti suhtautuvan, ja nuoren neuvostomyönteisen linjan välissä. Ilmeisen hyvin Holkeri tuossa onnistuikin kun säilytti niin Kekkosen kuin Koivistonkin luottamuksen ja pysyi myös puolueensa kärkiniminä.
Kai minun on uskottava, kun päivämäärätarkasti sanot Holkerin saaneen ensiksi hallituksen muodostajan tehtävän, en itse Suomen asioita kovin hyvin seurannut Siinailta käsin, kun sinne meidän lehdetkin tulivat vain kaksi kertaa kuussa huoltolennoilla, joita kyllä aina vastassa olin – kuten rotaatio- eli miestenvaihtolentojakin – ja ensimmäisten joukossa pääsin lehdet lukemaan. Mutta eipä juuri mikään ole niin vanha kuin kahden viikon vanha sanomalehti, joten varsin pintapuolisesti ne tuli silmäiltyä.
Mutta syy tuolle Kekkosen kokoomusta kohtaan tuntemalle aikaisemmasta kovin poikkeavalle ”suopeudelleni” oli aivan varmasti juuri se, jonka sanoin: pelko Koiviston pääsemisestä pääministeriksi ja hänen asemansa vahvistumisesta presidenttipelissä. Onhan hyvin ymmärrettävää, etteivät demarit noin vain luopuneet heille suurimpana puolueena kuuluvasta pääministerin paikasta, varsinkaan, kun Koivistolla jo tuolloin oli suurin auktoriteetti puolueessaan, ja muutamaa vuotta myöhemminhän kävi ilmi, että Koivisto ei muiden poliitikkojemme tavoin pelännyt edes Kekkosta. Kun Imelä-Eikka Uusitalo toi viestiä, että ”pääministeri Koivisto ei nauti presidentin luottamusta”, Maukka honotti siihen turkulaisittain, että ”Suomen valtiosäännön mukaan pääministeriltä ei edellytetä presidentin vaan eduskunnan luottamusta. Loppu on sitten tunnettua historiaa.
Täydennän hieman esitystäsi tuon 1980 luvun talouspolitiikan osalta.
Laman seurauksia pahasti syventänyt hallituksen ja Suomen Pankin toiminta oli neuvottomuutta uuden tilanteen edessä. Tuo uusi tilanne oli rahamarkkinoiden vapautuminen. Samalla kuitenkin pidettiin kiinni perinteisteisestä sääntelystä tietyillä osin, valuutan arvon ja peruskoron osalta. Kun SDP vielä sai Holkerin hallituksessa läpi omia opportunistisia tavoitteita, oli riskien kasauma melkoinen.
Rolf Kullberg on mistelmissaan tuonut hyvin esiin, kuinka Liikanen (SDP) suorastaan kusetti häntä ja vaati peruskoron laskemista hallituskauden alussa luvaten vastapainoksi maltillisen tulosopimuksen. No, hallitus (siis SDP) ei piitannut lupauksistaan, vaan tulosopimus oli hyvin inflatorinen eritoten julkisen sektorin palkkojen osalta. Kulutuskysyntää lisäsi lainahanojen aukeaminen ulkomailta. Lääke olisi ollut peruskoron nosto takaisin vanhalle tasolle, ja pankkivaltuustolle oli valmisteltukin esitys, jota ei kuitenkaan tehty koska SDP oli kertonut vastustavansa sitä. Niinpä oli pakko revalvoida, siis kurittaa länsivientiä.
Liikasen budjetit olivat hyvin elvyttäviä - alijäämällä ja huimassa noususuhdanteessa. Kansantaloutemme siis velkaantui ja lujaa, vaikkakin vientihintojen korkea taso ja kulutusjuhla peitti todellisuutta. Hallituksen olisi pitänyt jarruttaa kotimaista kysyntää, mutta demareille se oli mahdoton ajatus, ja Kokoomus pitkästä aikaa hallitukseen päästyään antoi demareille periksi.
Holkeri on joutunut jälkikäteisarvioissa hyvin pitkälti antamaan kasvonsa SDP:n totaalisen epäonnistuneelle talouspolitiikalle
Jokaisen legendan, kuten Harri Holkerin, muistoksi tehdään julistetauluja t-paitoja ja sen sellaisia. Ehdottasin Holkerin muistoksi painettavan Harri Holkeri WC-paperia johon olisi painettu Holkerin muotokuva.
Tuota samaa ehdotettiin Kekkosenkin kuoltua, mutta ehdotus ei toteutunut, kun tuli paljon vastauksia, että kuka sillä pyyhkisi, kun se tekee rupia /C:seen.
Kekkonen ei olisi koskaan pystynyt pitämään kokoomusta hallituskuvioiden ulkopuolella jos kokoomuksessa olisi ollut älypoliitikkoja. Ei ollut. Holkeri oli rehti mutta ei kovin älykäs. Suominen ei sitten ollut enää rehtikään.
Niinistö liittyy samaan kokoomuskastiin. Hän vetäisi Holkerin kuolinuutisesta itselleen vaalimainosta mediassa. Niinistö kehuskeli itseään kun piti puhua jotain hyvää Holkerista.
Holkeri tajusi kuitenkin jotakin mitä Niinistö ei tajua. Suomen ei pidä lähteä leikkimään sotajermua USAn ja Naton joukkoihin ja alkaa härnätä Venäjää.
Jaa kerkisit pilaamaan tätäkin palstaa ulostuksellasi. Sinä et silakka-Holkerista mitään piitannut, mutta haluat punikkiluuseri olla ESILLÄ. Se siitä sinun memoriumistasi. Olet lähinnä säälittävä linkkeinesi. Kerkisit jo tätäkin sääntöjen vastaisesti massapostittaa. Poistoon koko kaameus.
Tuolla jo joku asioita paremmin seurannut totesikin, että Kekkonen tosiaan antoi hallitustunnustelijan tehtävän Harri Holkerille vuonna 1979, mutta SDP ei halunnut lähteä siihen mukaan. Syynä oli se, että SKDL oli tuolloin vielä vahva, eikä SDP uskaltanut muodostaa "pääomapiirien" kanssa yhteistä hallitusta pelätessään menettävänsä asemansa ay-kentällä ja joutuvansa SKDL:n jatkuvien hyökkäysten kohteeksi eduskunnassa.
Vasemmistopuolueiden kilpa-asetelma heijastui ilmeisesti Mauno Koivistonkin näkemyksiin niin, että tämän presidenttikautta kesti peräti viisi vuotta ennen kuin hän ehdotti sinipunahallituksen muodostamista. Hallituksen muodostajaksi ei kuitenkaan kelvannut kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen, vaan Koivisto halusi tehtävään Harri Holkerin, joka myötäili kokoomuslaisista kaikkein eniten SDP:tä tai ainakin Mauno Koivistoa itseään.
Löytyyhän täältä historiaa tuota avaajaa paremmin tuntevia. Hyvä niin.
SDP:llä oli varmasti juuri kuvaamasi sisäpoliittiset syyt olla menemättä hallitusyhteistyöhön Kokoomuksen kanssa 1979. Holkeri tunnusteluista antamassaan raportissa vihjaakin "ei-sosialististen" puolueiden kesken vallitsevasta yhteisestä näkemyksestä talouspoliittisiin kysymyksiin, ja kaikkien puolueiden tuesta harjoitetulle ulkopolitiikalle, mutta Kekkonen ei kuitenkaan uskaltanut niin pitkälle mennä, että olisi jättänyt vasemmiston kokonaan oppositioon. SDP siis oli vähintäänkin saatava hallitukseen. Ja SDP:lle taas ei Kokoomus kelvannut kuvaamistasi syistä.
Koivistolla oli selkeästi antipatioita Kepua, etenkin Väyrystä kohtaan. Kuten Sorsallakin. Nuo antipatiat menivät jopa henkilökohtaiselle tasolle, toisin kuin esim. Sorsan ja Virolaisen kesken.
Koivistokaan ei kautensa aluksi uskaltanut lähteä Kepua syrjäyttämään, viestittäen näin lojaalisuuttaan Moskovalle. Olihan KGB ollut vahvasti tukemassa Kepun K-linjan edustajaa presidentiksi. 1987 oli väyrystely jo mennyt niin pitkälle, ja toisaalta Gorbatsovin suvaitsevampi linja antoi vapautta, että Koivisto saattoi jättää Kepun oppositioon ja antaa pääministeriyden Koivistolle lojaalille Holkerille.
Samalla tuli suloinen kosto Väyryselle.
Kekkonen ei tainnut olla vuonna 1979 enää siinä kunnossa, että hänellä olisi riittänyt virtaa porvarihallituskokeiluun. Mahdotonta se ei Moskovan takia olisi ollut - olihan meillä porvarinen vähemistöhallitus 1960-luvun puolivälissäkin - mutta olisi vaatinut siellä suunnalla presidentillistä pohjatyötä eli näitä ystävyyden vakuutteluita, tavaranvaihtopöytäkirjoja sun muuta sen ajan liturgiaa.
Aiemmin 1970-luvulla "ei-sosialistinen" hallitus enemmistöpohjalta olisi ollut mahdottomuus jo matemaattisesti, sillä Veikko Vennamo suhtautui vuosikymmenen alun 18 paikan ryhmineen hallitukseen menoon aivan samoin kuin Timo Soini nykyään. Näytteli ehkä ulospäin hallitushaluista, mutta todellisuudessa halusi pysyä oppositiossa, koska pelkäsi ryhmänsä hajoamista, kuten siinä siitä huolimatta lopulta kävi. Tämän hän myönsi myöhemmin itsekin. Vähemmistöpohjalta porvarihallitus olisi onnistunut ja keskustalla oli siihen kiinnostusta, mutta Kekkonen alkoi pitää 1970-luvulle tultaessa ja varsinkin öljykriisin jälkeen enemmistöhallitusta välttämättömyytenä.
Aika vaikeaa 70-luvun kristillisiäkään Israel-, keskiolut- ja aborttikantoineen olisi ollut ottaa miltään pohjalta rakennettuun hallitukseen. Sama koskee tietenkin perustuslaillisia, mutta se nyt olikin varsin pieni puolue.
Eipä tämä keskustelu taida puoleltani nyt tarvita muuta, kun sanottavani olen mielestäni anonut, ja ainakin nyt joksikin aikaa jätän palstan, kun ohjelmassani on muuta. Kuittaan vielä tuon:
>> Samalla tuli suloinen kosto Väyryselle.
Tuo yllä oleva taisi lipsahtaa väärään kolunkiin, Tarkoitin sen Pystyyn_kuolleelle ja hänelle täydentävästi vastanneelle.
Eihän se "tarvitse", kun jäit "tietoinesi" alakynteen. Sinun tietosi on kissan hännän alta. Olet oikea olematon-oskari, mitättömyys vailla vertaa. Mene, äläkä paskatollo kailota.
No äläs nyt noin mollaa.
Koeta ymmärtää, ettei kapu-vaari omaa riittävää yleissivityksellistä pohjaa käydäkseen keskustelua silloin kun se kulkee asiallisesti ja sisältää paljon tietoa.
Hyvähän se vaan on, että Kapu-vaari herättelee tuollaista keskustelua vaikkei itse yllä muiden tasolle
Kala silakansyöjänä?
Harri Holkeri ja silakat. Siinäpä vasta kolmen kalan koktaili. Olikohan silakoissa liikaa elohopeaa? Silakat pitää aina muistaa pakastaa pystyasentoon ja sitten lopuksi napsautetaan pää pois. Silleen päästään siitä elohopeasta kätevasti eroon. Tyhmille tiedoksi, että elohopea laskee pakkasella. Ja sitten vaan kaffia päälle. Jospa HH ei muistanut tätä kansan keksimää saasteetonta kalansyöntikeinoa?
Nyt tiedämme ettei silakan syönti kalan kanssa kannata pitemmän päälle.
Varshavjanka
Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa,
vastassa valkoinen armeija on:
pakko on taistella, kuolla tai voittaa,
ratkaisu eessä on tuntematon,
mutta me nostamme purpppuravaatteen,
taistoon mi työläiset kutsua voi,
rohkeina puolesta veljeysaatteen
käymme ja kaikille laulumme soi.
:,:Aatteemme ainoan kalliin ja oikean
puolesta raatajat, esspäin mars.:,:
Veljemme vankila tyrmiinsä sulkee
kostaja kultakin kalleimman vei.
Ilkkuen roistot ja ryövärit kulkee
sellaista kauemmin sallita ei!
Vääryyttä vastaan me taistelun teillä
kuljemme: kostoa kalpamme soi.
Vaikkakin yksilöt sortuisi siellä
muistonsa konsana kuolla ei voi!
Aatteemme ainoan...
Valtikat, krunut me pirstoiksi lyömme
orjuuden kahlehet katkomme me.
Kauhea joskin on puhdistustyömme
ihmisten onnen on ehtona se.
Siksipä säälittä taistelun tielle
voitto on työväen — tiedämme sen.
Porvarit, keisarit — helvetti heille
olkoon nyt töistänsä armollinen!
Aatteemme ainoan...
Komea kappale tuokin, mutta mielestäni ei ole sopiva tähän yhteyteen. Tämä sen sijaan on nyt erittäin hyvin paikallaan:
http://www.youtube.com/watch?v=Uzz_UK8fLmQ&feature=related
Holkeria muistetaan arvokkaasti:
Pääministeri Katainen on heti huolehtinut siitä, että valtioneuvos Holkeri saa arvoisensa hautajaiset, kun hänet haudataan valtion kustannuksella:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114563-harri-holkeri-saa-valtiolliset-hautajaiset
Jaksaneekohan presidentti Koivisto tulla hautajaisiin? Varmasti haluaisi tulla.
Myös monet Holkerin kauan tunteneet poliitikot muistelevat Harria suurella kunnioituksella. Tässä Jörn Donner, Ben Zyskowicz, Pekka Ravi ja Eero Lehti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/suru-uutinen-hiljensi-jorn-donnerin-menetin-hyvan-ystavan/art-1288406152803.html
Perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti:
http://ansjout.puheenvuoro.uusisuomi.fi/80068-harri-holkeri-in-memoriam
Hieno on myös hänen parturinsa Bror Bäckströmin muistelo:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080814175002_uu.shtml
Hieman oudoksun, että presidentti Halonen ei vielä ole saattanut julkisuuteen muistopuhettaan. Edelliseltä pääministeriltä, toistaiseksi vielä kepun puheenjohtajana toimivalta Mari Kiviniemeltä turha lienee sellaista odottaa. Mutta sen sijaan kuulisin mielenkiinnolla Paavo Väyrysen muistopuheen Harri Holkerista.
Harri Holkeri oli hieno mies, ja hienosti häntä muistelevat useimmat kunnon ihmiset, puoluekannastaankin riippumatta. Näillä palstoilla, varsinkin tuolla kepun palstalla, monen muistelu on toisenlaista, ja onhan noista siellä muistelijoista joku jo tullut tännekin, myös tälle avaukselleni. Surullista.
että kun Holkeri saa valtiolliset hautajaiset, jotka entisille pääministereille kai yleensä suodaan ja Holkeri ne muutenkin ansaitsee, niin minkähänlaiset hautajaiset saa aikanaan Paavo Väyrynen? Kun siitä ei koskaan tullut pääministeriäkään eikä tule presidenttiäkään. Ehkä kepu hautaa komiasti kunniapuheenjohtajansa, jolla tosin ei näy enää kunniaa kepun nykyjohdon silmissä olevan. Vai jäisikö Paavo-parka, kovan onnen lapsi Keminmaan haudattavaksi. Eipä tuota vielä haudata, kun vielä hengissä on, vaikka poliittinen ruumis hän onkin.
"Näillä palstoilla ... monen muistelu on toisenlaista"
Tarkoittanet myös itseäsi, vai?
Kepukaunaisen muisteloitahan esittämäsi ovat, siis toisenlaisia. Surullista tosiaan tuo tilasi, ja se, ettet sitä edes ymmärrä
Hatunnosto Ahtisaarelle, joka puhuu poismenneestä ystävästään Harri Holkerista näin kauniisti ja varmaan rehellisin tunnoin:
– Toistan vähän muita, mutta hän oli esimerkillinen suomalainen. Toivoisin, että meillä olisi politiikassa enemmän tämän tyyppisiä ihmisiä, jotka pystyvät katsomaan – asemastaan huolimatta – asioita yli hyvin kapean puoluepoliittisen näkemyksen, jotka pitävät arvoistaan kiinni oli tilanne mikä tahansa, jotka pystyvät saamaan maailmalla kansainvälisissä tehtävissä noin arvostetun aseman kuin hänellä oli.
– Ei meillä hirveästi tämän tyyppisiä ihmisiä ole tänäkään päivänä. Kyllä minä olen aina arvostanut häntä valtavasti, sanoo presidentti Martti Ahtisaari
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114572-ahtisaari-muistelee-holkeria-”sormet-pelissa-minun-valinnassani”
(Varmaan moni on jo lukenut tuon Uuden Suomen jutun, mukka nyt kannattaa lukea hänenkin, joka vielä ei ole niin tehnyt)
tulit kopioinesi ja linkkeinesi tännekin
Ihmettelet tuossa edellä miksei Mari Kiviniemi ole julkituonut mitään tässä asiassa. Missähän ovat Jutta Urpilaisen muistosanat, kopioippa ne tänne, kepukaunaaja
Kepusaitilta tämän julkisuutta janoavan leuhkan luuserin viesti jo poistettiin.
Olihan sillä kesäparta.