Onko aiheellista?

ahdistunut nainen

Eli tilanne on tämä: tiedän itsekin olevani mustasukkainen ja haluan vähentää sitä. Olen muutenkin todella herkkänahkainen luonteeltani ja saatan suuttua helposti. Tätä olen työstänyt jonkin verran ja nykyään pystyn helposti kuittailemaan huumorilla takaisin. Tämä tosin on ainakin omasta mielestäni aiheuttanut sen, että olen luonut aika kovan ulkoisen panssarin enkä uskalla näyttää millainen todellisuudessa olen. Itsetuntoni on myös aivan pohjalukemissa edellisten suhteideni takia joista suurin osa päättyi melko ikävästi.

Viime päivät ovat olleet yhtä tuskaa ja ahdistusta kun poikaystäväni lähti kahdeksi viikoksi Ukrainaan parin ulkomaalaisen kaverinsa kanssa (pariskunta, poika sveitsiläinen ja tyttö venäläinen). Noh, ei asiassa muuten olisi ollut pahemmin mitään ongelmaa mutta tuon pojan exä on myös mukana reissussa. Tämä tyttö on myös venäläinen ja kun poikaystäväni oli alkuvuodesta Venäjällä hän tutustui tähän tyttöön ja he viettivät tiiviisti aikaa yhdessä sekä jatkoivat etäsuhteessa kun poika tuli Suomeen.

Kesä-heinäkuun vaihteessa poikaystäväni sitten tapasi minut ja kun olimme muutamia kertoja nähneet hän kertoi tuosta tytöstä ja minä tietty vähän suutahdin. Hän lopetti suhteen tuohon tyttöön mutta he jäivät "kavereiksi" vaikka tyttö hänestä pitää vieläkin kovasti.

Poika vannoo jatkuvasti pitävänsä minusta kamalasti, jopa rakastavansa ja ettei ikinä pettäisi ym. mutta silti tuo reissu kalvaa minua. Pojalla on tänäkin kesänä ollut ties minkälaisia festariheiloja joista itse vielä kertoi kun "haluaa olla rehellinen" ja hän myös piti jotain entisiä panojaan facebookissa ja poisti heidät pyynnöstäni. Ei olisi halunnut vaikka sanoi ettei halua näihin pitää mitään yhteyttä muttei halua vaikuttaa paskiaiselta joka vain pani heitä ja sitten katoaakin jonnekin. Hieman outo selitys...

Tuosta matkastakin oli aika paljon vääntöä ja sanoin, että olisi mukavaa jos hän olisi halunnut jäädä Suomeen minun takiani viettämään yhteistä lomaa. Hän ensin lupaili että jos matka häiritsee minua liikaa hän voi jättää sen tekemättä mutta ei sitten jättänytkään :(.

Ja nyt hän on tosiaan 2 viikkoa tuolla vieraassa maassa sen venäläisen tytön kanssa ja se tekee minut hulluksi. Koko ajan mielessä pyörii että mitä kaikkea siellä voi sattua, he kun käyvät yhdessä yökerhoissa (toki ne muutkin kaverit mukanaan) ja muutenkin asuvat samassa huoneessa. Kaksi viikkoa on kuitenkin aika pitkä aika ja mielessä koko ajan pyörii että mitä jos poikaystäväni alkaakin taas pitää tuosta tytöstä ym.

En oikein tajua missä mennään, poika vaikuttaa aidosti välittävän minusta todella mutta silti hänen käytöksensä loukkaa :(. Tiedän olevani mustasukkainen välillä liikaakin ja inhoan itseäni sen takia, mutta en vain pysty käsittelemään tätä ahdistusta mitenkään järkevästi. Minun exäni kohtelivat minua aina poikkeuksetta kynnysmattona tai muuten vain huonosti ja siksi itsetuntoni on poljettu ihan alas. En haluaisi "kostaa" sitä uudelle poikaystävälleni mutta on vaikea ajatella että juuri tällä kertaa kaikki menisikin hyvin.

Anteeksi kauhea vuodatus, tuntui hyvältä päästä vähän avautumaan. Neuvoja otetaan vastaan..

2

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En hyväksyisi

      Taidatte olla vielä kovin nuoria ? Poikaystäväsi tuntuu siltä, että haluaa olla vapaa, sitoutumaton, iskeä naisia ym mitä nuoruuteen ja hulluteen kuuluu.

      Itse on tuollaista käytöstä mieheltäni suvaitsisi, että lähtee exänsä kanssa reissuun. Toiset kaverit vaikuttavat vain alibilta. Eihän tämä sitä tarkoita,ettei hän tykkäisi sinustakin, mutta kuitenkin...

      Koska hän on jo lähtenyt, et voi muuta, kuin yrittää saada itsesi tasapainoon. Hulluksihan siinä tulee, jos koko ajan miettii, mitä toinen mahtaakaan siellä tehdä. Itsekin mustasukkaisena tiedän, että mielikuvitus laukkaa..

      Yritä tehdä jotakin kivaa tänä aikana. Lähde itse ulos, tapaile ihmisiä, älä jää murehtimaan neljän seinän sisään. Kun hän kotiutuu, tulee varmaankin jonkunlainen yhteenotto. Rehellisesti voit toki kertoa, kuinka tunsit ja tunnet. Ei negatiivisissakaan tunteissa ole mitään hävettävää. Pääasia, että saatte puhuttua, siis puhumista, puhumista, puhumista... pää tyhjäksi ajatuksista.

      Asiat ratkeavat kyllä, tavalla tai toisella. Älä alistu enää kynnysmatoksi. Tiedän, että helpompi on sanoa kuin tehdä, mutta se onnistuu kyllä, olen sen itsekin kokenut. Olet ihminen, nainen, jolla on oikeus olla oma itsensä ja tehdä itselleen vain sitä mikä hyvältä tuntuu, koskee myös ystävävalintoja.

    • tyylis tahvero

      minulla on vähän samanlainen ongelma minun avomieheni hyysää koko ajan hänen veljensä vaimoa koska hänen veljensä on väkivaltainen ja minä joudun olemaan erilään minun avomiehestäni koska meiltä lähdössä koti alta ja he viettävät siellä aikaa koska tällä minun miehen veljen vaimolla ei mukamas ole muuta paikkaa minne mennä kun se aviomies ei anna se asunnon avaimia he keskustelevat koko ajan ja hän suojelee ja kohtelee kuin prinsessaa tulen hulluksi kun mietin koko ajan että onko heillä jotakin kun kovasti väittää että ei ole haluaisin uskoa mitä teen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6963
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4612
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4105
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3209
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1686
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1439
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1227
    Aihe