Olen 27-vuotias nainen,ihan tavallinen tallaaja. Mutta nyt ollaan siinä iässä että kaikki ystävät ovat vakiintuneet,menneet naimisiin,tehneet lapsi,ei riitä enää mielenkiinto tällaiseen yksinäiseen. Eikä minulla aima riitä mielenkiinto siihen,että katselen kuinka,ah,ihanaa heillä on perheidensä kanssa.Kiva käydä kylässä juu,katsoa kuinka onnellisia ovat,ja sitten aina tulla yksin kotiin,olla ilta yksin,mennä yksin nukkumaan. Seitsemän vuoden suhde on takana,ja nyt olen ollut yli 2 vuotta yksin,ja tuntuu että rupee riittämään.Tahtoisin löytää sen elämäni miehen ja perustaa perheen.Tuntuu vaan,että onkohan tuo aivan mahdotonta kohdallani?Pahin pelkoni on,että kuolen yksinäisenä katkerana mummona eikä kukaan edes jää kaipaamaan,saati huomaa poistumistani.Missä te ihmiset verkostoidutte nykyään?Baarissa en jaksa enää rampata,joudun siellä työni puolesta olemaan muutenkin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Voivoi 2 vuotta sinkkuna ollut ja heti pää hajoo. Minä olen ollut aina yksin.
Olet jo kerran löytänyt rakkauden, mikset löytäisi toista kertaa? On sulla vielä aikaa...
Ihmiset osaavat tehdä vaikeista asioista helppoja, mutta individualismi tulee kääntämään tämän kaiken ongelma kierteeksi, minkä vaikutuksia olemme jo kokeneet. Ja tämä on vain alkua. Käytännössä helpot asiat teemme itse omalla moraalittomalla ja lyhytnäköisellä ajattelullamme toiminnan kautta helvetiksi. Se on minä, vastaan sinä. Emme me, vastaan hankaluudet.
Tutkimusten mukaan ne, jotka ovat olleet vakavassa yli vuoden kestävässä parisuhteessa ennen 28 vuoden ikää, tulevat huomattavasti todennäköisemmin löytämään vielä rakkauden. :)
yhen asian oon huommannu "teissä" yksinäisissä täällä. Ootte helvetin katkeraa sakkia.
Heti kun jossain keskustelussa sanotaan että on niin yksinäinen että itku tulee, mutta joskus on ollut suhteessa niin miinusta painatte. Mitä helvettiä kukaan muu on määrittelemään toisen pahaa oloa ja onko yksinäinen, oli sitten suhteessa tai ei.
Jokaiselle se oma ongelma on pahin eikä tossa tämän palstan nimessä lue että "Yksinäisyys (vain sinkuille jotka ei ole ikinä seurustelleet)".
Antakaa muidenkin purkaa pahaa oloaan älkää olko niin helvetin katkeria jos joku on joskus sattunutkin seurustelemaan mutta nykyään menee päin peetä.
Joo tosiaan menee päin peetä, jos on ystäviä, työ ja vaikka mitä. Varmasti saa uuden miehen jos vain kelpuuttaa.
tämän palstan yksinäiset painii vähän toisenlaisessa kategoriassa ku joku kranttu nainen. sulla on ollu parisuhteita ja kavereita. ei paljoo säälitä
yksinäisyys katkeroitta, mitä odotit? Pitäiskö meidän olla helvetin sympaattista ja hilpeää väkeä?
oon ihan samaa mieltä. Nää yksinäiset katkerat ihmiset... ei teitä tuu kukaan kaipaakkaan jos jatkatte tota katkeraa vihanpitoa.
Jos näätte palstassa keskustelui jossa ette pidä toista yksinäisenä jne. viha alkaa, älkää vastatko, älkää tehkö mitään. se osottais et ootte ees aikuisten tasolla.
ja turha taas valittaa kuinka emme voi tietää miltä teistä tuntuu, emme voikaan, se on itsestäänselvyys, mutta se ei tee Teistä parempia, tai anna teille sen enempää oikeutta vihata, haukkua ja väheksyä toisia. Olisiko kiva jos jokaiseen keskusteluunne vastattaisiin myös kaikkea ongelmaanne väheksyvää paskaa?
Minun mielestäni hyvä tapa löytää uusi suhde on treffipalstat. Olen itsekin niitten välityksellä päässyt useille treffeille, mutta eipä ole tarttunut vielä kukaan kiinni. Taidan olla vain mahdottoman ruma, mutta minkäs teet.
Ei se sinulle Jepu1 ole vielä suinkaan mahdotonta, olet vielä kuitenkin nuori ja ehdit löytää elämäsi rakkauden.
Voin suositella esimerkiksi Suomi24:n seuranhakupalveluita.
En minäkään jaksais olla yksin enään. 5 vuotta yksin jo. Olen varma et kuolen yksin vanhana pappana vanhainkodissa.
36 täytin just ja kukaan ei rakasta mua. Noin 44 vuotta vielä yksinäistä elämää joutuu elämään et aika masentava tulevaisuuden näkymä mulla.
Mielenkiintoisia asioita paljastuu Jepu1 nimimerkkiä klikkaamalla.
Sen mukaan kyseessä on 85-vuotias mies Päijät-Hämeestä.. hmm..
Ei 85 vuotias äijä vaan 1985 syntynyt, tosin miespuolinen.
joo lue profiili paremmin, kyllä se on 85 vuotias
Minäkin olen 27-vuotias nainen. Ollut viimeksi parisuhteessa joskus 20-vuotiaana.
Useimmat ystäväni ovat vakiintuneet, mutta ei se minua ainakaan haittaa! Jokainen elää omalla tyylillään! Miksi pitäisi aina seurata muiden toimia ja katkeroitua kun omasta elämästä puuttuu se mitä muilla näennäisesti on?Kyllä se onnellisuus lähtee ihan omasta sisimmästään.
Itse olen todella tyytyväinen elämääni: olen unelma-ammatissani, minulla on ihana sisko, veli ja vanhemmat, useita harrastuksia ja käyn usein matkustelemassa itseäni kiinnostavissa paikoissa. En ymmärrä miksi pitää katkeroitua siitä jos ei ole miestä tai lapsia? Miksi pitää aina vertailla itseään "muihin"?
On olemassa muitakin tapoja elää kuin se ainainen perheen perustaminen. Ja 27-vuotta on vielä suhteellisen vähän. Eli elämä vielä edessä! Älä stressaa vaan nauti elämästä ja panosta itsesi kehittämiseen nyt kun vielä voit! :)
Helppoahan se on noin sanoa jos joskus on ollut parisuhteessa.
ja miten niin? Miksi onnellisuuteni olisi kiinni siitä, jos olen ollut joskus vuosia sitten parisuhteessa? :D Pötyä!
naisella yksinäisyys on valinta, miehellä ei.
sanoo mies, joka ei ole nainen, jolla ei ole hajuakaan millaista on olla nainen ja silti puhuu naisten asioiden ´´helppoudesta´´ :) Helppoahan se on väheksyä toista sukupuolta, kun itse sitä ei ole, eikä ymmärrä.
ne yksinäiset hiljaiset naiset ei esiinny joka puolella mäkättämässä yksinäisyydestään katkeralla ja vihaisella sävyllä, te yksinäiset miehet teette itsestänne sen sijaan suuren numeron ja väitätte ettei naisilla ole yksinäisyyden kanssa minkäänlaisia ongelmia, jos vain eivät halua olla yksinäisiä. ;)
voi tätä järjen juoksua.
älkää yrittäkö Omia uskomuksianne myydä kaikille, sillä kunnon todisteita tollasesta asiasta sulla ei ole. kunnon fasismia
Olen 27-vuotias nainen enkä ole ikinä ollut parisuhteessa. En ole edes pitänyt poikaa tai miestä kädestä kiinni. Omaan kyllä loistavasti kokemusta kuunneltuani ja katseltuani vuosikaudet muiden löytävän sen toisen puolen ja aloittavan yhteisen elämän. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan, mutta se saa vain oman olon tuntumaan tosi surkeaksi, kun katsoo heitä.
Sama on kaverisuhteissa. Kaveripiirini on kuihtunut ja tällä hetkellä minulla on tasan yksi hyvä ystävä. Mutta onneksi hän on olemassa, sillä hänen kanssaan on niin ihanan helppo ja hyvä olla.
Töitten puolesta olen surkeassa jamassa, valmistuin alalle, joka ei ollut oma ja olen tehnyt vähän sitä sun tätä, kunnes viime syksynä jäin työttömäksi. Pääsin kevääksi työharjoitteluun, mutta se ei poikinut töitä.
Voisin jatkaa tätä listaa itsesäälissä uidessani, mutta onneksi tajusin viime talvena, että minun on tehtävä muutoksia, jos haluan elämältäni jotain muuta kuin yksinäisiä iltoja kotona.
Joten viime keväänä hain kouluun ja pääsin opiskelemaan ihan uutta alaa, joka tuntuu oikealta. Ensimmäistä kertaa olen vakavissani harkinnut matkustamista yksin. Se olisi erittäin suuri askel, mutta en voi odottaa mitään tapahtuvan, jos istun yksin kotona.
Sitä on todella helppoa vaipua itsesääliin ja yksinäisyyteen, mutta sitä täytyy myös oppia nousemaan ylös. Kyllähän itelläkin on hetkiä, välillä useinkin, että olen varma, että jään ikuisesti yksin. En tykkää katella rakastuneita pareja, sillä ite olen niin älyttömän kateellinen. Tiedän, etteivät kaikki halua naimisiin tai perustaa perhettä, mutta minä en ole yksi heistä. Minä haluan naimisiin ja lapsia. Enkä haluaisi olla neljäkymmentä, kun nuo tapahtuisivat.
En tiedä, tulenko koskaan menemään naimisiin tai saamaan lapsia, mutta tiedän, että olen tosi kypsä olemaan yksinäinen ja elämään itsesäälissä. Toivon, että uusi koulu tuo mukanaan uusia ihmisiä ja kuvioita ja toivon myös, että uskallan lähteä yksin matkalle. On opeteltava nauttimaan omasta seurasta ja uskallettava kohdata uusia tuulia. Koskaan ei tiedä, mitä edestä löytää ;)
Mulla ei ole mitään aikomusta hankkia lapsia milloinkaan. Tämä ajatus on ollut selkeä jo kauan. Olen nyt 30- vuotias ja jotkut ovat ihmetelleet miksi en halua lapsia ja että sitten vanhana jään kuulemma yksin. Eipä vaikuta päätökseen. Minä en edes pidä lapsista, eläimet on paljon kivempia. Ärsyttää sanonnat: kyllä se biologinen kello alkaa tikittää.. ja naureskelua. Ei ala, haluan tehdä muita asioita elämässäni. Ei tämä maailma tästä ainakaan paremmaksi muutu, enpähän jätä tänne ketään kärsimään :)
Samalla periaatteella mennään täälläkin!
Ei tähän kylmään maailmaan viitsi tietoisesti ketään jättää kärsimään.
Nykyisin kun katsoo miten lapset käyttäytyy kouluissa ym yleisissä tiloissa niin kyllä olisi karmea ajatus jättää oma lapsi tarhaan tahi kouluun kaiken maailman maahanmuuttajien kiusattavaksi. Häiriköitä niistä nykyään vain kasvaa.
Toinen "pelko" tehdä lapsi on joutua vkl-huoltajaksi. Nykyään kun erotaan keskimääräisesti 2v seurustelun jälkeen. Ei ole mun juttu joka toinen vkl sirkus.
Tiedän tapauksia jossa naiset ovat hommanneet itsensä paksuksi ja bye bye mies.
Kyseiset miehet ovat nykyisin henkisesti sairaita.
vai nin
Täällä olisi yksi mies jolla viikonloppuisyys käy. Kunhan lapset vaan ovat "omasta pussista".
Mutta missä on naiset jotka tähän suostuisi?
Itseasiassa optimaalinen ratkaisu olisi ainakin kolme eri perhettä joissa kävisin vuorotellen.
Haloo.. Olet Vasta 27.. Ei mitään hätää..Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki tulee aikanaan.. ;) kyllä se sieltä löytyy.. Elä Hötkyile /hättäile.
Sovi treffejä vaikka netin kautta, on varmasti samassa tilanteessa olevia miehiä jotka voisivat kähteä kanssasi johonkin (alkoholittomaan) illanviettoon viikonloppuisin ja niin edespäin, voisit tutustua uusiin ihmisiin ja samalla tehdä kaikkea kivaa.
Itse lähtisin mielelläni kanssasi jonnekin ihan vain ajan viettoon, mutta yritän juuri seurustella :p
Kokeile laittaa tosiaan ilmotus nettiin. Kuulemma sitä kautta saa kaiken maailman limaisia ehdotuksia, mutta hyviäkin tulee :) Pääset itsekin lähettämään kutsuja muille. Se varmaankin kannattaisi.
Katso vaan ettei ne ole näitä katkeroituneita kyynikoita joita täälläkin paljon pyörii... Voi tulla illasta valitusfesti kun ei osata keskittyä siihen mitä on ja lähteä siitä..
Ymmärrän että joskus on helvetin vaikeaa, mutta te autatte muita saamaan seuraa kun teette itsestänne haluamattomia... Valittelu auttaa itseään, mutta samalla kun valittelee pitää yrittää oikeasti, eikä se vaadi mitään taikatemppuja, kunhan vaan asettaa itsensä esille niin kala voi napata, täytyy olla edes hetkittäin peloton ja valmis tekemään asioita, ja valmis epäonnistumaan. Enemmän tulee epäonnistumisia kun onnistumisia, varsinkin tällä rintamalla. Odotteluajan voi valitella, mutta harvoja mukavia ihmisiä kiinnostaa valitteleva ihminen, oli asiat sitten kuinka huonosti tahansa. Valitella saa, mutta siitä ei saa tulla elämäntehtävää, koska silloin ihminen yrittää delegoida kaikki omat ongelmansa maailmalle, ja maailma ei hoida ongelmia, se rappeuttaa asiat.
Aina ongelmat ei jakaudu tasaisesti, mutta mitä itsestäni voin sanoa on se, että muutamat ovat pitäneet minusta siksi etten ole luovuttanut, ja etten ole alkanut kaltaiseksenne kyynikoksi, en voi muuta sanoa kun että lopettakaa se pelkkä mussuttaminen ja yrittäkää tehdä samalla asioita auttaaksenne itseänne. Kuntoilkaa jos kunto on huono ja laittakaa itsenne esille, kyllä tuolla maailmassa ihmisiä on, suomikaan ei ole ainut paikka josta vaimon tai miehen voi saada. Kun on ihmisiä jotka eivät millään pysty tekemään töitä tai olemaan koulussa, heitä meidän kaikkien tulee auttaa, mutta ne kenellä on mahdollisuus tehdä jotain elämällään voi sen tehdä. Itse en tiedä mitä tulevaisuus tuo, aika toivottomaltakin tuntuu joskus, mutta yritän, ja sillä yrittämisellä ja rehellisyydellä ja tosiasioiden myöntämisellä saan edes hieman tukea ja ymmärrystä, ja tätä tukea ja ymmärrystä yritän käyttää elämäni järjestämiseen.
Jos haluaa pelastaa itsensä voi kysyä apua ongelmiinsa, eikä vian valitella sitä kun ne on siinä edessä. Täälläkin on paljon ihmisiä jotka haluavat auttaa toisia, ihan kaikin tavoin. Joskus käy niin että ihmiset ajautuvat yksin elämänsä seurauksena, mutta kun ongelmat ymmärtää voi niille yrittää tehdä jotain.
Kai se tuntuu itselle tärkeältä olla se, joka on parhaiten kussut omat asiansa elämässä, mutta voi alkaa miettiä, että onko se juuri se status jota kannattaa jahdata.
Ei tuollainen krooninen valittaja mitään miestä tarvitse. Myrkytät tyytymättömyydelläsi miehenkin siinä samalla. Voi sitä miesparkaa joka tuollaisen valittajan matkaan erehtyy.
no johan nyt !!! olen nyt 62v mies ja olin 54.nen kun erosin nyt toista vuotta asunut oman kullan kanssa.... aikaa on sinullakin vaikka kuinka paljon,etsi se oikea rauhassa niin hyvä siitä tulee. MUISTA! netin kautta SUURIN osa hakee vain seksiä.
Olin 27 vuotiaana samanlaiseessa tilanteessa kuin aloittaja. Elämä tuntui merkityksettömältä yksinäisyyden vuosi, sillä ihmisellä on aivan luontainen tarve seksuaalisuuteen ja toisen ihmsen läheisyyteen.
Kaikki vanhat ystäväni olivat perustaneet perheen ja omien kiireidensä vuoksi heillä ei ollut aikaa yksinäiselle sinkulle, vain ehkä lapsenvahdiksi kun halusivat lähteä ulos tuulettumaan
Itseäni ei baarit kiinnostaneet, vaikka vientiä minulla olisi siellä ollut. Miehet halusivat yleensä yhden illan seuraa ja minua ei muutenkaan suomalainen kännikulttuuri natsannut, sillä asenteella, että "asiat ovat kohallaan kun perseet on olalla".
No, mutta en luovuttanut!! Otin sellaisen asenteen, että minulla on yksi elämä ja olen siitä aivan ITSE vastuussa miten aion elämäni viettää.
Ensiksi ajattelin niitä asioita, missä mahdollisesti olen hyvä. Aloin kehittämään näitä lahjojani ja noh, välillä tuli takapakkia ja pettymyksiä. Pettymyksen tunteet purin johonkin muuhun ja itselleni oikea tapa oli urheilu.
Pikkuhiljaa aloin löytämään enemmän itseäni ( juuri hyvien puolieni kehittämisellä) ja tein päätöksen kouluun hakemisesta. Pääsykokeet olivat hieman haastavat, mutta käytin siihen kaiken intoni ja luovuuteni. Sain kasaan aikamoisen taideteoksen ja en olisi ikinä aiemmin uskonut, että minusta olisi siihen. Opettajat olivat vaikuttuneita aikaansaannostani ja olin NIIN onnellinen kun minut valittiin kouluun sisään.
Huomasin, että miten aiemmin epävarma nainen oli henkisesti hurjasti kasvanut. Elin täysin koulumaailman ( luovan alan) lumoissa ja näytin ulkopuoliselle varmaan ihan hauskalta ja elämäniloiselta ihmseltä ( itse en sitä silloin niin ajattellut).
Ulkopuoliset ihmiset ottivat minuun enemmän kontaktia. Olen sataprosenttisen varma,että minkälaista viestiä itse muille näytät, niin saat varmaan muut ihmiset kiinnostumaan sinusta. Ja hupsista, kuinka ollakkaan ihan vahingossa tapasin tulevan mieheni ( olin häen mielestään kiinnostava, iloinen, empaattien jne.). Olin aina lapsikielteinen ja sanoin miehelleni, että en välttämättä halua lapsia.
Tulin kuitenkin vahingossa raskaaksi ja voin sanoa, että se oli minulle onni!!! Minulla oli kauheat ennakkoluulot äitiydestä, mutta nyt olen taas kasvanut ja löytänyt enemmän itseäni. Mutta arvostan niitä, jotka eivät halua lapsia.
Lasten myötä elämään tulee enemmän ylä- ja alamäkiä, kun taas ilman lapsia elämä on tasaisempaa. Itse ehkä tykkään, että elämässäni saa olla todella huippuhetkiä ja välillä pohjamutia. Tämä on kuitenkin minun näkökulmani vanhemmuudesta. Ja huom! Minulla ei ainakaan mikään biologinen kello ole koskaan tikittänyt, vaikka olen kolmekymppinen. Ehkä olen luonnonoikku!!!
Opettelen 20 kieltä kerralla ja viittomakieltä. Nykyään menen puhumaan kiinnostavalle naiselle, jos ei päässä liiku naisella mitään muuta kuin pda:n typerät lässytilää tekstarit, niin ei tule mitään. Naisena voisit vaikka mennä juttelemaan miehelle, joka kiinnostaa. Sanoa, jotain. Ei sen kummempaa. Kyllä se siitä tärpännee. Niin ainakin itse uskon naisten suhteen. Minnekään parityspalstoille en aio mennä, typeriä tyyppejä pullollaan, soluttautujia, facebook-agenttiwannabeja. Typeriä tyyppejä pääasiassa. Keskustelutaitoa ei kannata väheksyä.
Hanki sivupersoona. On kuule sellasta kyytiä ettei
viranomaisetkaan pysy peräsää...
sun profiilis sanoo et oot 85 vuotias mies?
Mua pisti hiukan huvittamaan kun 85-vuotias mies kirjottelee tommosia :D