Teinitytöt käyttävät yhä yleisemmin huumeita ainakin joissakin suurissa kaupungeissa. Tampereella ilmiö on näkynyt jo yli vuoden ajan, ja Helsingissä muutos on havaittu tänä kesänä.
- Tytöt ovat noin 15-16-vuotiaita ja tulevat ensimmäistä kertaa ensin ujoina, ja pian ollaan jo täydessä touhussa, kertoo osastonhoitaja Mija Alho huumeidenkäyttäjien terveysneuvontapiste Vinkistä.
Tyypillisesti Vinkkiin tulevat ovat aloittaneet käytön Subutexilla, sillä tätä korvaushoitolääkettä on helposti saatavilla.
Helsingin poliisin mukaan on mahdollista, että teinityttöjen huumeidenkäyttö on yleistymässä. Poliisi ei kuitenkaan ole havainnut tästä merkkejä.
- Terveysneuvontapisteessä voi olla parempaa tietoa asiasta, koska he ovat tekemisissä suoraan käyttäjien kanssa, sanoo rikoskomisario Mika Raatikainen.
Turussa teinityttöjen buumia ei ole havaittu, mutta merkkejä käyttäjäkunnan nuorentumisesta on saatu. Nuorimmat ovat 13-14-vuotiaita. Eniten käytetään kannabista.
- Ala-ikäisillä riski ryhtyä heti vahvempiin aineisiin on suurempi, jos poikaystävä on tyttöä vanhempi ja itse käyttäjä, kertoo ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä Turun poliisista.
Kiinnostus huumeita kohtaan on ylipäätään kääntymässä nousuun, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Nuorten suosikkipäihteitä ovat kuitenkin yhä olut, siideri ja viina.
Ahkeria kannabiksen kasvattajia
Asiantuntijoiden mukaan nuorten asenteet huumeita kohtaan muuttuvat todennäköisesti myönteisemmiksi sitä mukaa kuin kannabiksen kotikasvatus yleistyy.
THL:n erikoissuunnittelija Elina Kotovirran mukaan kotikasvatus on jo yhtä yleistä kuin muualla Euroopassa.
Myös kaikkien huumeiden kokonaiskäyttö on lähestymässä eurooppalaista keskitasoa. Tämä näkyy myös käyttäjäkunnan ikärakenteessa, sanoo oikeuskemian emeritusprofessori Erkki Vuori.
Kun vielä neljä vuotta sitten suurin käyttäjäryhmä oli 20-24-vuotiaat, nyt se on 25-29-vuotiaat. Esimerkiksi Tanskassa tyypillisin käyttäjä on 35-39-vuotias.
- Nyt meiltäkin löytyy myös jo yli 60-vuotiaita, jotka ovat kuolleet huumausaineisiin, Vuori kertoo.
Alhon mukaan pahimmillaan perheissä käytetään huumeita monessa sukupolvessa.
- Tiedän perheitä, joissa lapset, vanhemmat ja isovanhemmat vetävät aamuannokset yhdessä, hän kertoo.
"Huumeetonta maaseutua ei ole"
Huumeiden tavoin käytettävät muuntohuumeet ovat niin ikään muuttamassa suomalaista huumekulttuuria. THL:n Kotovirran mukaan netistä tilattavat muuntohuumeet päätyvät perinteisiä huumeita helpommin pienillekin paikkakunnille.
Viime vuosina on paljastunut useita nuorten huumerinkejä pikkupaikkakunnilla. Tampereen poliisin mukaan huumeetonta maaseutua ei enää olekaan, vaan ongelmat ovat Pirkanmaalla samankaltaisia niin kaupungissa kuin maaseudullakin.
Kun aiemmin aineet tai käyttötavat levisivät Suomeen lähinnä pääkaupunkiseudun kautta, nyt ne voivat rantautua Suomeen jonkin muunkin paikkakunnan kautta.
- Ihmeellisiä paikallisia älynväläyksiä syntyy nuorten keskuudessa ja sitten pidetään vain kädet ristissä, etteivät muut hoksaa, Alho sanoo.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Voiko enää sairaampaa olla, kuin etsiä netistä ikäviä uutisia ja väittää kaikkiaikäviä asioita tekeviä fennoiksi. Hienoa suomenruotsalaiset ja svekomaanit! Ruotsinkieli todellakin sivistää!
"Voiko enää sairaampaa olla, kuin etsiä netistä ikäviä uutisia ja väittää kaikkiaikäviä asioita tekeviä fennoiksi. Hienoa suomenruotsalaiset ja svekomaanit! Ruotsinkieli todellakin sivistää!"
Mitenkähän tuo kuulostaa tutulta? Ai niin, päivästä toiseen saamme lukea tällä palstalla samanlaisia kirjotuksia fennojen suoltamina....tältä se sitten tuntuu.
Just precis så jäkligt känns det att vecka efter vecka läsa all skit som fennomanerna skriver om finlanssvenskarna.
Jaa miltä? Mikä tuntuu?
Ei suomalaiset kai tälle palstalle kirjoittele nuorisonsa ongelmista, niin no paitsi tuosta pakkoruotsi ongelmasta.
Ketkäköhän ne ensin ääliö Jokelalla ja muilla ikävillä tapahtumilla hehkutti. Valitettavasti se saa jotkut kaltaisesi viheliäiset alkeelliset yksilöt käyttämään Breivikin kaltaisia yksilöitä propagandassaan.
Tämä ääliö "Kennedy" kai tarkoittaa tällä sitä että kirjoitamme iloisesti jokaisesta negatiivisesta asiasta mikä liittyy Pohjoismaihin. Katsoisi tolvana peiliin.
Ja Ruotsissa saman ikäiset tyttelit yrittää tappaa itseään pillereillä mutta sen sijaan että sinä olisi surullinen toisten ihmisten henkilökohtaisista tragedioista käytät niitä TYPERÄSSÄ propagandassasi kuin mikäkin sisäsiittoinen trollaileva ahvenanmaalainen psykopaatti.
Voi vittu Tala att du är ett dåber!
Huomaatko muuten käyttäväsi suomen sanoja sekaisin lauseissasi?
Mitä luulet, ymmärretäänköhän viisauksiasi nordenissa?
Treeniä, treeniä, muuten ei ole uskottavuutta, kun nettiruotsalaiseksi.