Öljyinen moolokin kita
Yli kolmensadan vuoden ajan länsimaista yhteiskuntaa ja sen huikeaa kehitystä on voideltu halvalla raakaöljyllä, jonka tuotannossa alkaa lähitulevaisuudessa näkyä väistämättä tuotannon määrien väheneminen. Tällä hetkellä USA on jo alkanut vähentämään öljyntoimituksiaan toisiin maihin, mikä edustaa energiapolitiikkaa, joka varmasti tulee jatkumaan ja myös leviämään. Miksi myydä pois sellaista, jota riittää ja jota itsekin tarvittaisiin, varsinkin tulevissa kriisitilanteissa? Putin tietää tämän ja sen tiesi myös Obama, joka juuri öljyn vuoksi hyökkäsi Afganistaniin, koko muun taustatarinan ollessa vain se suuri valhe, johon kansa saatiin uskomaan. Mitä suurempi valhe, sen helpommin...
Nykyisten arvioiden mukaan, mikäli Kiinan ja Mongolian talouskasvu jatkuu samanlaisena kuin se on jatkunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan, maapallon tunnetut öljyvarat on käytetty loppuun vuoteen 2085 mennessä. Eikä mitään estettä näiden kahden jättiläisen kasvulle ole näkyvissä. Siinä määrin länsimaisille kuluttajille kelpaa Kiinassa tuotettu halpa muovikrääsä. Korkeintaan kolmas maailmansota voi heilauttaa palapeliä siinä määrin, että kehitys hidastuu, kun väki vähenee. Näyttämö alkaakin toisaalta olla kalustettu vähitellen sitä silmälläpitäen.
Jo viisi vuotta ennen kuin raakaöljy loppuu kokonaan, on viimeisten litrojen hinnat nousseet sellaisiin lukemiin, että tavallinen työväestö voi enää haaveilla niistä päivistä ja öistä, jolloin kykeni tankkaamaan autonsa. Öljyä varmasti vielä Venuksesta tai Marsista löytyy, mutta sen saaminen päivänvaloon on joko teknisesti mahdotonta tai tulee niin kalliiksi, että tulevaisuuden energiaongelmat eivät poistu poraamalla syvemmältä ja vaikeammista paikoista.
Länsimaisen bilateraalisen hyvinvointiyhteiskunnan perustukset on rakennettu pääsääntöisesti öljyn varaan. Vaikkapa kemianteollisuus, autoteollisuus ja puunjalostusteollisuus (teollisuus on ainoa oikea sana sitä nykyään kuvaamaan) – ne ovat kaikki täysin riippuvaisia öljystä. Puhumattakaan monista muista teollisuudenaloista, joiden tuotteita päivittäin näemme kaupoissa ja kuppiloissa. Öljy ja siitä saatavat jalosteet ovat niin kiinteästi sidoksissa yhteiskuntaamme ja sen rakenteisiin, että ymmärrämme sen helposti. Näemme öljyn usein vain polttoaineena mopoissamme, emme tuotteina ympärillämme, vaikka näitä tuotteita on tuhansia ja niidenkin tekemiseen kuluu melkoinen määrä päivä päivältä vähenevää raaka-öljyä. On hyvin valitettavaa, että monet näistä tuotteista ovat kertakäyttöisiä ja maatuvat helposti.
Nämä miljoonat kertakäyttöpakkaukset ajetaan yhden käyttökerran jälkeen joko kaatopaikalle tai ammutaan avaruuteen. Joka tapauksessa – planeetalla on käynnissä luonnonvarojen haaskausprosessi, jonka vertaista ei varmasti toista milloinkaan missään enää tule. Ei täällä ainakaan, sillä kun öljy loppuu, se korvataan hampulla. Hyvä jos kykenisimme tuottamaan maassamme polttoaineet edes omalle tieliikenteellemme, mutta emme pysty siihenkään. Saatika korvaamaan kaikkia muovista tehtyjä tuotteita ja öljypohjaisia raaka-aineita. Kykenisimme korvaamaan osan kertakäyttömuoveista (joita ei oikeasti edes saisi olla) bioraaka-aineesta tuotetulla muovilla, mutta halua tämän oven avaamiseen ei tunnu olevan, koska vaa’an toisessa kupissa on maailmanlaajuisen kalateollisuuden edut. Planeetan vaarantaminen on asia erikseen, raha on tärkeää, ei maapallon kyky säilyä elämää ylläpitävänä järjestelmänä.
Yhteiskuntien ja populaation kasvu on oleellisesti sidottu ruoantuotantoon, jota on kyetty lisäämään käyttämällä viljeltäville kasveille lannoitteita. Jostain olen saanut päähäni, että mikäli Suomen kaikki pellot kasvaisivat luomua, sadot riittäisivät ruokkimaan noin kaksisataa miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä tehomaatalous lannoitteineen kykenisi repimään samasta peltopinta-alasta ravintoa noin kahdeksalle miljoonalla ihmiselle, mutta siihen ei ole koettu olevan tarvetta, vaan pellot ovat voineet lojua käyttämättöminä. Määrät voivat hieman poiketa mainitsemistani, mutta suuruusluokka liikkuu tuolla alueella. Tämänkin viiden miljoonan ihmisen ruokkiminen vaatii kuitenkin maatalouskoneisiin polttoainetta, joita olisi käytettävä, kun hevosiakaan ei enää riittävästi ole. Eikä niiden avulla kyllä enää nykyisiä peltoja paljon viljeltäisi, jos tämä kansa ruokkia pitäisi.
Yli kolmensadan vuoden ajan länsimaista yhteiskuntaa ja sen huikeaa kehitystä on voideltu halvalla raakaöljyllä, jonka tuotannossa alkaa lähitulevaisuudessa näkyä väistämättä tuotannon määrien väheneminen. Tällä hetkellä USA on jo alkanut vähentämään öljyntoimituksiaan toisiin maihin, mikä edustaa energiapolitiikkaa, joka varmasti tulee jatkumaan ja myös leviämään. Miksi myydä pois sellaista, jota riittää ja jota itsekin tarvittaisiin, varsinkin tulevissa kriisitilanteissa? Putin tietää tämän ja sen tiesi myös Obama, joka juuri öljyn vuoksi hyökkäsi Afganistaniin, koko muun taustatarinan ollessa vain se suuri valhe, johon kansa saatiin uskomaan. Mitä suurempi valhe, sen helpommin...
Nykyisten arvioiden mukaan, mikäli Kiinan ja Mongolian talouskasvu jatkuu samanlaisena kuin se on jatkunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan, maapallon tunnetut öljyvarat on käytetty loppuun vuoteen 2085 mennessä. Eikä mitään estettä näiden kahden jättiläisen kasvulle ole näkyvissä. Siinä määrin länsimaisille kuluttajille kelpaa Kiinassa tuotettu halpa muovikrääsä. Korkeintaan kolmas maailmansota voi heilauttaa palapeliä siinä määrin, että kehitys hidastuu, kun väki vähenee. Näyttämö alkaakin toisaalta olla kalustettu vähitellen sitä silmälläpitäen.
Jo viisi vuotta ennen kuin raakaöljy loppuu kokonaan, on viimeisten litrojen hinnat nousseet sellaisiin lukemiin, että tavallinen työväestö voi enää haaveilla niistä päivistä ja öistä, jolloin kykeni tankkaamaan autonsa. Öljyä varmasti vielä Venuksesta tai Marsista löytyy, mutta sen saaminen päivänvaloon on joko teknisesti mahdotonta tai tulee niin kalliiksi, että tulevaisuuden energiaongelmat eivät poistu poraamalla syvemmältä ja vaikeammista paikoista.
Länsimaisen bilateraalisen hyvinvointiyhteiskunnan perustukset on rakennettu pääsääntöisesti öljyn varaan. Vaikkapa kemianteollisuus, autoteollisuus ja puunjalostusteollisuus (teollisuus on ainoa oikea sana sitä nykyään kuvaamaan) – ne ovat kaikki täysin riippuvaisia öljystä. Puhumattakaan monista muista teollisuudenaloista, joiden tuotteita päivittäin näemme kaupoissa ja kuppiloissa. Öljy ja siitä saatavat jalosteet ovat niin kiinteästi sidoksissa yhteiskuntaamme ja sen rakenteisiin, että ymmärrämme sen helposti. Näemme öljyn usein vain polttoaineena mopoissamme, emme tuotteina ympärillämme, vaikka näitä tuotteita on tuhansia ja niidenkin tekemiseen kuluu melkoinen määrä päivä päivältä vähenevää raaka-öljyä. On hyvin valitettavaa, että monet näistä tuotteista ovat kertakäyttöisiä ja maatuvat helposti.
Nämä miljoonat kertakäyttöpakkaukset ajetaan yhden käyttökerran jälkeen joko kaatopaikalle tai ammutaan avaruuteen. Joka tapauksessa – planeetalla on käynnissä luonnonvarojen haaskausprosessi, jonka vertaista ei varmasti toista milloinkaan missään enää tule. Ei täällä ainakaan, sillä kun öljy loppuu, se korvataan hampulla. Hyvä jos kykenisimme tuottamaan maassamme polttoaineet edes omalle tieliikenteellemme, mutta emme pysty siihenkään. Saatika korvaamaan kaikkia muovista tehtyjä tuotteita ja öljypohjaisia raaka-aineita. Kykenisimme korvaamaan osan kertakäyttömuoveista (joita ei oikeasti edes saisi olla) bioraaka-aineesta tuotetulla muovilla, mutta halua tämän oven avaamiseen ei tunnu olevan, koska vaa’an toisessa kupissa on maailmanlaajuisen kalateollisuuden edut. Planeetan vaarantaminen on asia erikseen, raha on tärkeää, ei maapallon kyky säilyä elämää ylläpitävänä järjestelmänä.
Yhteiskuntien ja populaation kasvu on oleellisesti sidottu ruoantuotantoon, jota on kyetty lisäämään käyttämällä viljeltäville kasveille lannoitteita. Jostain olen saanut päähäni, että mikäli Suomen kaikki pellot kasvaisivat luomua, sadot riittäisivät ruokkimaan noin kaksisataa miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä tehomaatalous lannoitteineen kykenisi repimään samasta peltopinta-alasta ravintoa noin kahdeksalle miljoonalla ihmiselle, mutta siihen ei ole koettu olevan tarvetta, vaan pellot ovat voineet lojua käyttämättöminä. Määrät voivat hieman poiketa mainitsemistani, mutta suuruusluokka liikkuu tuolla alueella. Tämänkin viiden miljoonan ihmisen ruokkiminen vaatii kuitenkin maatalouskoneisiin polttoainetta, joita olisi käytettävä, kun hevosiakaan ei enää riittävästi ole. Eikä niiden avulla kyllä enää nykyisiä peltoja paljon viljeltäisi, jos tämä kansa ruokkia pitäisi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Taas näitä mikken sekoilu viestejä jotka liittyvät hyvin vähän itse huumeisiin...
Natsisika se näköjään jaksaa päivystää ja postailla. Siinä se loppuelämä hyvin kuluu varmaan kun muuttelee jotain Mikken ikivanhoja tekstejä ja lähettelee niitä sitten Mikken nimissä. Olet aika huvittava tapaus.
Mitähän mahdat tarkoittaa? Loistavaa tekstiä Mikkeltä! Ei Mikken teksti minusta ole mitenkään ikivanha. Sehän on kirjoitettu 9.8.2011 kello 13:18.
Teksti on ehdottomasti taattua Mikke-laatua.
Sori Riipispiru, taisit olla sittenkin oikeassa. Löysin alkuperäisen Mikken tekstin, jota se Natsisika on muuttanut.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4373460
Hei, etkö sinä ole se kundi, joka kehuu jatkuvasti itseään, koska haluat ärsyttää muita?? eipä viitsi sellaisen kaverin tekstejä lukea
ON SE, JUURI SE HÄIRIKKÖ, SE JOLLA PALJON ERILAISIA NIMIMERKKEJÄ
Taisi olla vuonna 1998 kun ajauduin toiseen psykoosiini. Sairaalassa, jossa olin lepäämässä parisen viikkoa, tapasin keski-ikäisen kroonikkopotilaan, johon tutustuin.
Oli kesä, istun pihalla keskustellen tämän kroonikkopotilaan kanssa, joka kertoili minulle teorioitaan maailmasta ja todellisuudesta sen takana.
Hänen mukaansa humanoidit hakevat Suomestakin vettä, jota aluksien käyttövoimaksi tarvitaan, ja maailma on näiden olentojen tutkimuslaitos. Eli sama asia, jonka itse Jouko Pallarikin kerran täällä esitti ohimennen, tajuamatta varmaan itse kuinka lähelle hän omassa skitsossa teoriassaan osuikaan.
Lisäksi samainen potilas kertoi, että kymmenen käskyä oli kirjoitettu lasersäteellä humanoidien toimesta kivitauluihin, jotka annettiin Moosekselle.
Nämä kaikki olivat tietysti perin mielenkiintoisia asioita, mutta mielenkiintoisemmaksi asia menee siinä, että hän kertoi, kuinka humanoidit tulevat tekemään minusta rumpalin tämän elämäni aikana. Tämän ajatuksen päähänsä saatuaan hän ryhtyi kantamaan minulle sairaalan kirjastosta kaikenlaisia musiikin teoriakirjoja mitä siellä vain oli, ja lopulta minun oli pakko sanoa hoitajille, että voisitteko pitää hänet poissa omalta osastoltani, kun en enää saanut edes hulluilla rauhassa kuten hullun kuuluu tehdä, kun miehestä tuli jo vähän maanvaiva. Niin tehtiin.
Tätä asiaa lainkaan muistamatta ostin jossain vaiheessa elämäni ensimmäiset rummut. Ne olivat merkiltään NewSound, hinta oli 650 euroa, ja se oli tuiki tavallinen oikeakätinen perussetti.
Jossain vaiheessa, kun olin jo jonkin aikaa harjoitellut aktiivisesti, päätin laajentaa setin sellaiseksi, että kykenisin soittamaan sitä sekä oikea- kuin myös vasenkätisesti. Eli niistä rakentui ne. ambisetti, jossa rumpuja on soittajan oikealla ja vasemmalla puolella, ja jollaisia maailmassa on tällä hetkellä muutamia kymmeniä.
Sillä setillä harjoittelin kaikki harjoitukset niin, että tein jokaisen niistä oikea- ja vasenkätisesti, ja vasen- ja oikeajalkaisesti. Tavoitteena minulla oli se, että kaikki mahdolliset variaatiot kunkin yksittäisen harjoituksen kanssa tulee käytyä täydellisesti läpi kaikilla raajoilla.
Osa harjoituksista joita tein oli sellaisia, joita ei vielä ole ketään tässä maailmassa tehnyt, koska minä kehitin ne, ja osa niistä oli todella raskaita. Olen oksentanut setin takaa ämpäriin kuin maratonjuoksija rääkin aikana, koska harjoitusten vaatimat energiamäärät olivat todella suuria ja vaativat keholta ja mieleltä erittäin paljon.
Nyt jälkeenpäin, tuhansien harjoitustuntien jälkeen, kykenen soittamaan lähestulkoon kaikkea mitä kuulen. Intuitiivisesti, saman tien kun musiikkia vain kuulen, olipa se mitä tahansa. Kykenen soittamaan radion päälle, levyjen mukana, television mukana - melkein mitä vaan mikä musiikin genreen ylipäätään kuuluu.
Kun musiikki lähtee soimaan, minä soitan sitä jo. Sitä kutsutaan ammattipiireissä ns. "tunteella" soittamiseksi, ja se on poikkeuksellista, koska valtaosa soittajista opettelee soittamaan kappaleet, joku jopa niin kuten ne on joskus studiossa soitettu vaikkapa 20 vuotta sitten. Eikä siinä mitään, jos niin haluaa tehdä, mutta sinällään se on tarpeetonta, koska kevyen musiikin notaatio on muutenkin melko löyhää, ja saman kappaleen päälle voi luoda satoja rytmejä, kunhan soitto menee kappaleen ehdoilla ja pyrkii säilyttämään kappaleessa harmonian.
"On käsittämätön taito osata soittaa väärin oikein", on kommentti jonka sain, ja joka kuvaa asiaa hyvin.
"Äijä on virtuoosi", on toinen kommentti, joka hiveli itseäni aikoinaan.
"Jos joskus etsit rummunsoiton opettajaa, ole tosi ronkeli", oli kommentti jonka sain maailmanluokan ammattirumpalilta, ja jota kommenttia arvostan todella paljon, mutta vielä en ole opettajaa edes etsinyt.
Vuosien poikkeukselliset, raskaat harjoitukset ovat myös vaikuttaneet kalloni rakenteeseen. Otsani rakenne on muuttunut, ja otsan sivuille, ihon alle, on kasvanut ikäänkuin kaaravat "sarvet", jotka ovat noin kahdeksan senttiä pitkät. Myös koko otsan etuosa on työntynyt aavistuksen ulospäin. Huomasin näiden sarvien alut muutama vuosi sitten, ja nyt ne erottuvat jo selvästi ja ovat muidenkin havaittavissa. Ehkä se johtuu siitä, että olen vaatinut aivoiltani sellaisia suoritteita, joita ei normaalisti kukaan omilta aivoiltaan vaadi, tai ole vielä vaatinut koskaan, ja aivot ovat vastanneet niihin vaatimuksiin lisäämällä aivokurkiaisen synapsimäärää ja samalla sen tiedonsiirtokykyä, jotta oikean- ja vasemman aivolohkon välinen tiedonsiirto on tehostunut.
Nyt olen kyllästynyt harjoitteluun (ollut sitä jo aika kauan) ja soitan ehkä 1,5 tuntia kuukaudessa, koska kykenen soittamaan mitä vaan ja se on jo hieman tylsääkin. Tiedän kuitenkin kuinka alussa olen uusien rytmisten avaruuksien valloittamisessa, ja toivon, että jonain päivänä saan innostuksen ja kipinän jatkaa harjoittelua, koska kukaan ei tiedä mitä on edessä jos jatkaa.
Taisi olla vuonna 1998 kun ajauduin toiseen psykoosiini. Sairaalassa, jossa olin lepäämässä parisen viikkoa, tapasin keski-ikäisen kroonikkopotilaan, johon tutustuin.
Oli kesä, istun pihalla keskustellen tämän kroonikkopotilaan kanssa, joka kertoili minulle teorioitaan maailmasta ja todellisuudesta sen takana.
Hänen mukaansa humanoidit hakevat Suomestakin vettä, jota aluksien käyttövoimaksi tarvitaan, ja maailma on näiden olentojen tutkimuslaitos. Eli sama asia, jonka itse Jouko Pallarikin kerran täällä esitti ohimennen, tajuamatta varmaan itse kuinka lähelle hän omassa skitsossa teoriassaan osuikaan.
Lisäksi samainen potilas kertoi, että kymmenen käskyä oli kirjoitettu lasersäteellä humanoidien toimesta kivitauluihin, jotka annettiin Moosekselle.
Nämä kaikki olivat tietysti perin mielenkiintoisia asioita, mutta mielenkiintoisemmaksi asia menee siinä, että hän kertoi, kuinka humanoidit tulevat tekemään minusta rumpalin tämän elämäni aikana. Tämän ajatuksen päähänsä saatuaan hän ryhtyi kantamaan minulle sairaalan kirjastosta kaikenlaisia musiikin teoriakirjoja mitä siellä vain oli, ja lopulta minun oli pakko sanoa hoitajille, että voisitteko pitää hänet poissa omalta osastoltani, kun en enää saanut edes hulluilla rauhassa kuten hullun kuuluu tehdä, kun miehestä tuli jo vähän maanvaiva. Niin tehtiin.
Tätä asiaa lainkaan muistamatta ostin jossain vaiheessa elämäni ensimmäiset rummut. Ne olivat merkiltään NewSound, hinta oli 650 euroa, ja se oli tuiki tavallinen oikeakätinen perussetti.
Jossain vaiheessa, kun olin jo jonkin aikaa harjoitellut aktiivisesti, päätin laajentaa setin sellaiseksi, että kykenisin soittamaan sitä sekä oikea- kuin myös vasenkätisesti. Eli niistä rakentui ne. ambisetti, jossa rumpuja on soittajan oikealla ja vasemmalla puolella, ja jollaisia maailmassa on tällä hetkellä muutamia kymmeniä.
Sillä setillä harjoittelin kaikki harjoitukset niin, että tein jokaisen niistä oikea- ja vasenkätisesti, ja vasen- ja oikeajalkaisesti. Tavoitteena minulla oli se, että kaikki mahdolliset variaatiot kunkin yksittäisen harjoituksen kanssa tulee käytyä täydellisesti läpi kaikilla raajoilla.
Osa harjoituksista joita tein oli sellaisia, joita ei vielä ole ketään tässä maailmassa tehnyt, koska minä kehitin ne, ja osa niistä oli todella raskaita. Olen oksentanut setin takaa ämpäriin kuin maratonjuoksija rääkin aikana, koska harjoitusten vaatimat energiamäärät olivat todella suuria ja vaativat keholta ja mieleltä erittäin paljon.
Nyt jälkeenpäin, tuhansien harjoitustuntien jälkeen, kykenen soittamaan lähestulkoon kaikkea mitä kuulen. Intuitiivisesti, saman tien kun musiikkia vain kuulen, olipa se mitä tahansa. Kykenen soittamaan radion päälle, levyjen mukana, television mukana - melkein mitä vaan mikä musiikin genreen ylipäätään kuuluu.
Kun musiikki lähtee soimaan, minä soitan sitä jo. Sitä kutsutaan ammattipiireissä ns. "tunteella" soittamiseksi, ja se on poikkeuksellista, koska valtaosa soittajista opettelee soittamaan kappaleet, joku jopa niin kuten ne on joskus studiossa soitettu vaikkapa 20 vuotta sitten. Eikä siinä mitään, jos niin haluaa tehdä, mutta sinällään se on tarpeetonta, koska kevyen musiikin notaatio on muutenkin melko löyhää, ja saman kappaleen päälle voi luoda satoja rytmejä, kunhan soitto menee kappaleen ehdoilla ja pyrkii säilyttämään kappaleessa harmonian.
"On käsittämätön taito osata soittaa väärin oikein", on kommentti jonka sain, ja joka kuvaa asiaa hyvin.
"Äijä on virtuoosi", on toinen kommentti, joka hiveli itseäni aikoinaan.
"Jos joskus etsit rummunsoiton opettajaa, ole tosi ronkeli", oli kommentti jonka sain maailmanluokan ammattirumpalilta, ja jota kommenttia arvostan todella paljon, mutta vielä en ole opettajaa edes etsinyt.
Vuosien poikkeukselliset, raskaat harjoitukset ovat myös vaikuttaneet kalloni rakenteeseen. Otsani rakenne on muuttunut, ja otsan sivuille, ihon alle, on kasvanut ikäänkuin kaaravat "sarvet", jotka ovat noin kahdeksan senttiä pitkät. Myös koko otsan etuosa on työntynyt aavistuksen ulospäin. Huomasin näiden sarvien alut muutama vuosi sitten, ja nyt ne erottuvat jo selvästi ja ovat muidenkin havaittavissa. Ehkä se johtuu siitä, että olen vaatinut aivoiltani sellaisia suoritteita, joita ei normaalisti kukaan omilta aivoiltaan vaadi, tai ole vielä vaatinut koskaan, ja aivot ovat vastanneet niihin vaatimuksiin lisäämällä aivokurkiaisen synapsimäärää ja samalla sen tiedonsiirtokykyä, jotta oikean- ja vasemman aivolohkon välinen tiedonsiirto on tehostunut.
Nyt olen kyllästynyt harjoitteluun (ollut sitä jo aika kauan) ja soitan ehkä 1,5 tuntia kuukaudessa, koska kykenen soittamaan mitä vaan ja se on jo hieman tylsääkin. Tiedän kuitenkin kuinka alussa olen uusien rytmisten avaruuksien valloittamisessa, ja toivon, että jonain päivänä saan innostuksen ja kipinän jatkaa harjoittelua, koska kukaan ei tiedä mitä on edessä jos jatkaa.
Taisi olla vuonna 1998 kun ajauduin toiseen psykoosiini. Sairaalassa, jossa olin lepäämässä parisen viikkoa, tapasin keski-ikäisen kroonikkopotilaan, johon tutustuin.
Oli kesä, istun pihalla keskustellen tämän kroonikkopotilaan kanssa, joka kertoili minulle teorioitaan maailmasta ja todellisuudesta sen takana.
Hänen mukaansa humanoidit hakevat Suomestakin vettä, jota aluksien käyttövoimaksi tarvitaan, ja maailma on näiden olentojen tutkimuslaitos. Eli sama asia, jonka itse Jouko Pallarikin kerran täällä esitti ohimennen, tajuamatta varmaan itse kuinka lähelle hän omassa skitsossa teoriassaan osuikaan.
Lisäksi samainen potilas kertoi, että kymmenen käskyä oli kirjoitettu lasersäteellä humanoidien toimesta kivitauluihin, jotka annettiin Moosekselle.
Nämä kaikki olivat tietysti perin mielenkiintoisia asioita, mutta mielenkiintoisemmaksi asia menee siinä, että hän kertoi, kuinka humanoidit tulevat tekemään minusta rumpalin tämän elämäni aikana. Tämän ajatuksen päähänsä saatuaan hän ryhtyi kantamaan minulle sairaalan kirjastosta kaikenlaisia musiikin teoriakirjoja mitä siellä vain oli, ja lopulta minun oli pakko sanoa hoitajille, että voisitteko pitää hänet poissa omalta osastoltani, kun en enää saanut edes hulluilla rauhassa kuten hullun kuuluu tehdä, kun miehestä tuli jo vähän maanvaiva. Niin tehtiin.
Tätä asiaa lainkaan muistamatta ostin jossain vaiheessa elämäni ensimmäiset rummut. Ne olivat merkiltään NewSound, hinta oli 650 euroa, ja se oli tuiki tavallinen oikeakätinen perussetti.
Jossain vaiheessa, kun olin jo jonkin aikaa harjoitellut aktiivisesti, päätin laajentaa setin sellaiseksi, että kykenisin soittamaan sitä sekä oikea- kuin myös vasenkätisesti. Eli niistä rakentui ne. ambisetti, jossa rumpuja on soittajan oikealla ja vasemmalla puolella, ja jollaisia maailmassa on tällä hetkellä muutamia kymmeniä.
Sillä setillä harjoittelin kaikki harjoitukset niin, että tein jokaisen niistä oikea- ja vasenkätisesti, ja vasen- ja oikeajalkaisesti. Tavoitteena minulla oli se, että kaikki mahdolliset variaatiot kunkin yksittäisen harjoituksen kanssa tulee käytyä täydellisesti läpi kaikilla raajoilla.
Osa harjoituksista joita tein oli sellaisia, joita ei vielä ole ketään tässä maailmassa tehnyt, koska minä kehitin ne, ja osa niistä oli todella raskaita. Olen oksentanut setin takaa ämpäriin kuin maratonjuoksija rääkin aikana, koska harjoitusten vaatimat energiamäärät olivat todella suuria ja vaativat keholta ja mieleltä erittäin paljon.
Nyt jälkeenpäin, tuhansien harjoitustuntien jälkeen, kykenen soittamaan lähestulkoon kaikkea mitä kuulen. Intuitiivisesti, saman tien kun musiikkia vain kuulen, olipa se mitä tahansa. Kykenen soittamaan radion päälle, levyjen mukana, television mukana - melkein mitä vaan mikä musiikin genreen ylipäätään kuuluu.
Kun musiikki lähtee soimaan, minä soitan sitä jo. Sitä kutsutaan ammattipiireissä ns. "tunteella" soittamiseksi, ja se on poikkeuksellista, koska valtaosa soittajista opettelee soittamaan kappaleet, joku jopa niin kuten ne on joskus studiossa soitettu vaikkapa 20 vuotta sitten. Eikä siinä mitään, jos niin haluaa tehdä, mutta sinällään se on tarpeetonta, koska kevyen musiikin notaatio on muutenkin melko löyhää, ja saman kappaleen päälle voi luoda satoja rytmejä, kunhan soitto menee kappaleen ehdoilla ja pyrkii säilyttämään kappaleessa harmonian.
"On käsittämätön taito osata soittaa väärin oikein", on kommentti jonka sain, ja joka kuvaa asiaa hyvin.
"Äijä on virtuoosi", on toinen kommentti, joka hiveli itseäni aikoinaan.
"Jos joskus etsit rummunsoiton opettajaa, ole tosi ronkeli", oli kommentti jonka sain maailmanluokan ammattirumpalilta, ja jota kommenttia arvostan todella paljon, mutta vielä en ole opettajaa edes etsinyt.
Vuosien poikkeukselliset, raskaat harjoitukset ovat myös vaikuttaneet kalloni rakenteeseen. Otsani rakenne on muuttunut, ja otsan sivuille, ihon alle, on kasvanut ikäänkuin kaaravat "sarvet", jotka ovat noin kahdeksan senttiä pitkät. Myös koko otsan etuosa on työntynyt aavistuksen ulospäin. Huomasin näiden sarvien alut muutama vuosi sitten, ja nyt ne erottuvat jo selvästi ja ovat muidenkin havaittavissa. Ehkä se johtuu siitä, että olen vaatinut aivoiltani sellaisia suoritteita, joita ei normaalisti kukaan omilta aivoiltaan vaadi, tai ole vielä vaatinut koskaan, ja aivot ovat vastanneet niihin vaatimuksiin lisäämällä aivokurkiaisen synapsimäärää ja samalla sen tiedonsiirtokykyä, jotta oikean- ja vasemman aivolohkon välinen tiedonsiirto on tehostunut.
Nyt olen kyllästynyt harjoitteluun (ollut sitä jo aika kauan) ja soitan ehkä 1,5 tuntia kuukaudessa, koska kykenen soittamaan mitä vaan ja se on jo hieman tylsääkin. Tiedän kuitenkin kuinka alussa olen uusien rytmisten avaruuksien valloittamisessa, ja toivon, että jonain päivänä saan innostuksen ja kipinän jatkaa harjoittelua, koska kukaan ei tiedä mitä on edessä jos jatkaa.
Taisi olla vuonna 1998 kun ajauduin toiseen psykoosiini. Sairaalassa, jossa olin lepäämässä parisen viikkoa, tapasin keski-ikäisen kroonikkopotilaan, johon tutustuin.
Oli kesä, istun pihalla keskustellen tämän kroonikkopotilaan kanssa, joka kertoili minulle teorioitaan maailmasta ja todellisuudesta sen takana.
Hänen mukaansa humanoidit hakevat Suomestakin vettä, jota aluksien käyttövoimaksi tarvitaan, ja maailma on näiden olentojen tutkimuslaitos. Eli sama asia, jonka itse Jouko Pallarikin kerran täällä esitti ohimennen, tajuamatta varmaan itse kuinka lähelle hän omassa skitsossa teoriassaan osuikaan.
Lisäksi samainen potilas kertoi, että kymmenen käskyä oli kirjoitettu lasersäteellä humanoidien toimesta kivitauluihin, jotka annettiin Moosekselle.
Nämä kaikki olivat tietysti perin mielenkiintoisia asioita, mutta mielenkiintoisemmaksi asia menee siinä, että hän kertoi, kuinka humanoidit tulevat tekemään minusta rumpalin tämän elämäni aikana. Tämän ajatuksen päähänsä saatuaan hän ryhtyi kantamaan minulle sairaalan kirjastosta kaikenlaisia musiikin teoriakirjoja mitä siellä vain oli, ja lopulta minun oli pakko sanoa hoitajille, että voisitteko pitää hänet poissa omalta osastoltani, kun en enää saanut edes hulluilla rauhassa kuten hullun kuuluu tehdä, kun miehestä tuli jo vähän maanvaiva. Niin tehtiin.
Tätä asiaa lainkaan muistamatta ostin jossain vaiheessa elämäni ensimmäiset rummut. Ne olivat merkiltään NewSound, hinta oli 650 euroa, ja se oli tuiki tavallinen oikeakätinen perussetti.
Jossain vaiheessa, kun olin jo jonkin aikaa harjoitellut aktiivisesti, päätin laajentaa setin sellaiseksi, että kykenisin soittamaan sitä sekä oikea- kuin myös vasenkätisesti. Eli niistä rakentui ne. ambisetti, jossa rumpuja on soittajan oikealla ja vasemmalla puolella, ja jollaisia maailmassa on tällä hetkellä muutamia kymmeniä.
Sillä setillä harjoittelin kaikki harjoitukset niin, että tein jokaisen niistä oikea- ja vasenkätisesti, ja vasen- ja oikeajalkaisesti. Tavoitteena minulla oli se, että kaikki mahdolliset variaatiot kunkin yksittäisen harjoituksen kanssa tulee käytyä täydellisesti läpi kaikilla raajoilla.
Osa harjoituksista joita tein oli sellaisia, joita ei vielä ole ketään tässä maailmassa tehnyt, koska minä kehitin ne, ja osa niistä oli todella raskaita. Olen oksentanut setin takaa ämpäriin kuin maratonjuoksija rääkin aikana, koska harjoitusten vaatimat energiamäärät olivat todella suuria ja vaativat keholta ja mieleltä erittäin paljon.
Nyt jälkeenpäin, tuhansien harjoitustuntien jälkeen, kykenen soittamaan lähestulkoon kaikkea mitä kuulen. Intuitiivisesti, saman tien kun musiikkia vain kuulen, olipa se mitä tahansa. Kykenen soittamaan radion päälle, levyjen mukana, television mukana - melkein mitä vaan mikä musiikin genreen ylipäätään kuuluu.
Kun musiikki lähtee soimaan, minä soitan sitä jo. Sitä kutsutaan ammattipiireissä ns. "tunteella" soittamiseksi, ja se on poikkeuksellista, koska valtaosa soittajista opettelee soittamaan kappaleet, joku jopa niin kuten ne on joskus studiossa soitettu vaikkapa 20 vuotta sitten. Eikä siinä mitään, jos niin haluaa tehdä, mutta sinällään se on tarpeetonta, koska kevyen musiikin notaatio on muutenkin melko löyhää, ja saman kappaleen päälle voi luoda satoja rytmejä, kunhan soitto menee kappaleen ehdoilla ja pyrkii säilyttämään kappaleessa harmonian.
"On käsittämätön taito osata soittaa väärin oikein", on kommentti jonka sain, ja joka kuvaa asiaa hyvin.
"Äijä on virtuoosi", on toinen kommentti, joka hiveli itseäni aikoinaan.
"Jos joskus etsit rummunsoiton opettajaa, ole tosi ronkeli", oli kommentti jonka sain maailmanluokan ammattirumpalilta, ja jota kommenttia arvostan todella paljon, mutta vielä en ole opettajaa edes etsinyt.
Vuosien poikkeukselliset, raskaat harjoitukset ovat myös vaikuttaneet kalloni rakenteeseen. Otsani rakenne on muuttunut, ja otsan sivuille, ihon alle, on kasvanut ikäänkuin kaaravat "sarvet", jotka ovat noin kahdeksan senttiä pitkät. Myös koko otsan etuosa on työntynyt aavistuksen ulospäin. Huomasin näiden sarvien alut muutama vuosi sitten, ja nyt ne erottuvat jo selvästi ja ovat muidenkin havaittavissa. Ehkä se johtuu siitä, että olen vaatinut aivoiltani sellaisia suoritteita, joita ei normaalisti kukaan omilta aivoiltaan vaadi, tai ole vielä vaatinut koskaan, ja aivot ovat vastanneet niihin vaatimuksiin lisäämällä aivokurkiaisen synapsimäärää ja samalla sen tiedonsiirtokykyä, jotta oikean- ja vasemman aivolohkon välinen tiedonsiirto on tehostunut.
Nyt olen kyllästynyt harjoitteluun (ollut sitä jo aika kauan) ja soitan ehkä 1,5 tuntia kuukaudessa, koska kykenen soittamaan mitä vaan ja se on jo hieman tylsääkin. Tiedän kuitenkin kuinka alussa olen uusien rytmisten avaruuksien valloittamisessa, ja toivon, että jonain päivänä saan innostuksen ja kipinän jatkaa harjoittelua, koska kukaan ei tiedä mitä on edessä jos jatkaa.
Taisi olla vuonna 1998 kun ajauduin toiseen psykoosiini. Sairaalassa, jossa olin lepäämässä parisen viikkoa, tapasin keski-ikäisen kroonikkopotilaan, johon tutustuin.
Oli kesä, istun pihalla keskustellen tämän kroonikkopotilaan kanssa, joka kertoili minulle teorioitaan maailmasta ja todellisuudesta sen takana.
Hänen mukaansa humanoidit hakevat Suomestakin vettä, jota aluksien käyttövoimaksi tarvitaan, ja maailma on näiden olentojen tutkimuslaitos. Eli sama asia, jonka itse Jouko Pallarikin kerran täällä esitti ohimennen, tajuamatta varmaan itse kuinka lähelle hän omassa skitsossa teoriassaan osuikaan.
Lisäksi samainen potilas kertoi, että kymmenen käskyä oli kirjoitettu lasersäteellä humanoidien toimesta kivitauluihin, jotka annettiin Moosekselle.
Nämä kaikki olivat tietysti perin mielenkiintoisia asioita, mutta mielenkiintoisemmaksi asia menee siinä, että hän kertoi, kuinka humanoidit tulevat tekemään minusta rumpalin tämän elämäni aikana. Tämän ajatuksen päähänsä saatuaan hän ryhtyi kantamaan minulle sairaalan kirjastosta kaikenlaisia musiikin teoriakirjoja mitä siellä vain oli, ja lopulta minun oli pakko sanoa hoitajille, että voisitteko pitää hänet poissa omalta osastoltani, kun en enää saanut edes hulluilla rauhassa kuten hullun kuuluu tehdä, kun miehestä tuli jo vähän maanvaiva. Niin tehtiin.
Tätä asiaa lainkaan muistamatta ostin jossain vaiheessa elämäni ensimmäiset rummut. Ne olivat merkiltään NewSound, hinta oli 650 euroa, ja se oli tuiki tavallinen oikeakätinen perussetti.
Jossain vaiheessa, kun olin jo jonkin aikaa harjoitellut aktiivisesti, päätin laajentaa setin sellaiseksi, että kykenisin soittamaan sitä sekä oikea- kuin myös vasenkätisesti. Eli niistä rakentui ne. ambisetti, jossa rumpuja on soittajan oikealla ja vasemmalla puolella, ja jollaisia maailmassa on tällä hetkellä muutamia kymmeniä.
Sillä setillä harjoittelin kaikki harjoitukset niin, että tein jokaisen niistä oikea- ja vasenkätisesti, ja vasen- ja oikeajalkaisesti. Tavoitteena minulla oli se, että kaikki mahdolliset variaatiot kunkin yksittäisen harjoituksen kanssa tulee käytyä täydellisesti läpi kaikilla raajoilla.
Osa harjoituksista joita tein oli sellaisia, joita ei vielä ole ketään tässä maailmassa tehnyt, koska minä kehitin ne, ja osa niistä oli todella raskaita. Olen oksentanut setin takaa ämpäriin kuin maratonjuoksija rääkin aikana, koska harjoitusten vaatimat energiamäärät olivat todella suuria ja vaativat keholta ja mieleltä erittäin paljon.
Nyt jälkeenpäin, tuhansien harjoitustuntien jälkeen, kykenen soittamaan lähestulkoon kaikkea mitä kuulen. Intuitiivisesti, saman tien kun musiikkia vain kuulen, olipa se mitä tahansa. Kykenen soittamaan radion päälle, levyjen mukana, television mukana - melkein mitä vaan mikä musiikin genreen ylipäätään kuuluu.
Kun musiikki lähtee soimaan, minä soitan sitä jo. Sitä kutsutaan ammattipiireissä ns. "tunteella" soittamiseksi, ja se on poikkeuksellista, koska valtaosa soittajista opettelee soittamaan kappaleet, joku jopa niin kuten ne on joskus studiossa soitettu vaikkapa 20 vuotta sitten. Eikä siinä mitään, jos niin haluaa tehdä, mutta sinällään se on tarpeetonta, koska kevyen musiikin notaatio on muutenkin melko löyhää, ja saman kappaleen päälle voi luoda satoja rytmejä, kunhan soitto menee kappaleen ehdoilla ja pyrkii säilyttämään kappaleessa harmonian.
"On käsittämätön taito osata soittaa väärin oikein", on kommentti jonka sain, ja joka kuvaa asiaa hyvin.
"Äijä on virtuoosi", on toinen kommentti, joka hiveli itseäni aikoinaan.
"Jos joskus etsit rummunsoiton opettajaa, ole tosi ronkeli", oli kommentti jonka sain maailmanluokan ammattirumpalilta, ja jota kommenttia arvostan todella paljon, mutta vielä en ole opettajaa edes etsinyt.
Vuosien poikkeukselliset, raskaat harjoitukset ovat myös vaikuttaneet kalloni rakenteeseen. Otsani rakenne on muuttunut, ja otsan sivuille, ihon alle, on kasvanut ikäänkuin kaaravat "sarvet", jotka ovat noin kahdeksan senttiä pitkät. Myös koko otsan etuosa on työntynyt aavistuksen ulospäin. Huomasin näiden sarvien alut muutama vuosi sitten, ja nyt ne erottuvat jo selvästi ja ovat muidenkin havaittavissa. Ehkä se johtuu siitä, että olen vaatinut aivoiltani sellaisia suoritteita, joita ei normaalisti kukaan omilta aivoiltaan vaadi, tai ole vielä vaatinut koskaan, ja aivot ovat vastanneet niihin vaatimuksiin lisäämällä aivokurkiaisen synapsimäärää ja samalla sen tiedonsiirtokykyä, jotta oikean- ja vasemman aivolohkon välinen tiedonsiirto on tehostunut.
Nyt olen kyllästynyt harjoitteluun (ollut sitä jo aika kauan) ja soitan ehkä 1,5 tuntia kuukaudessa, koska kykenen soittamaan mitä vaan ja se on jo hieman tylsääkin. Tiedän kuitenkin kuinka alussa olen uusien rytmisten avaruuksien valloittamisessa, ja toivon, että jonain päivänä saan innostuksen ja kipinän jatkaa harjoittelua, koska kukaan ei tiedä mitä on edessä jos jatkaa.
Tossa alla olevassa linkissä näyttäisi olevan alkuperäinen teksti jota olet väännellyt. Et oikein kyllä ole Mikken veroinen tekstiesi kanssa, mutta se ei ole mitään uutta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4373460