Olen ihmetellyt, miksei entistä lomakylän ympäristöä ole hyödynnetty muutoin kuin kesäteatterialueena ja Soivana Metsänä. Alueella on ollut merkittävä historiansa (toiminut jatkosodan aikana mm. saksalaisten käytössä sekä se kuului osaksi Salpalinjaan).
Aikoinaan tämä alue kilpaili hiihtokeskuksen sijainnista Haverisen kanssa. Sinne on myös ehdottanut joku aikoinaan kylpylääkin. Hyvä niin, että ideoita on ollut, vaikka ajatustoimintaa pidemmälle ei ole päästy. No, palokunta on ainakin ottanut entiset mökit harjoituskäyttöönsä.
Aikoinaan tämä alue kilpaili hiihtokeskuksen sijainnista Haverisen kanssa. Sinne on myös ehdottanut joku aikoinaan kylpylääkin. Hyvä niin, että ideoita on ollut, vaikka ajatustoimintaa pidemmälle ei ole päästy. No, palokunta on ainakin ottanut entiset mökit harjoituskäyttöönsä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sinne tulisi hyvä hevos- tai porourheilukeskus. Ei muuta kuin EU-tukia hekemaan.
Höh??
Etkö tiedä että se alue on Suomussalmelaisten Vesikaivo aluetta.
Siellä on meidän puhtaan juomaveden Pumppauspaikka.
Kaikenlainen Rakentaminen sinne alueelle varantaisi puhtaan pohjaveden.
Juuri siksi, luulisin, Seitenahveniselle vievä tiekin siirrettiin kulkemaan kauemmaksi.
Entinen elinkeinorohveetta, nykkyinen Kajjaanin kaapuntin johtaja visioi ennen poestumistaan helevetinmoista kylpyläkompleksie lomakyllää. Netissä oli komiat haaveilukuvat rakennuksista ja krumeluuksista. Mitähä lie nehi suunnitelemat maksanneet? Eipä oo vuosiin niitä ennäö näkynnä, missää...
Koavotusta kyllä tehtiij ja venäläeset osti parroat tontit sota-aekasine pesäkkeineen ja rakentoa murjasivat rantamökit Hietajärven rannalle.
Alempoa Vuokijoen varresta, söännöstelylutakoesta, sitten paekallisetti sae ostao kalliimmalla ajankulupaekkoja, se siitä... höh, höh.
Aikanaan lomakylässä oli ravintola. Siellä juotiin ja tanssattiin. Lepikko rapisi, ja pyllynposket pykytti menemään kuhveikossa. Laulu raikui ja soitto soi!
Sulttaani kirjoitti kirjankin porourheilun puolesta,ulkomaita myöten reissasivat porolla,laulukin raikui ja kantelo soe.
Eihän tällä kylällä mikään kannata, lomakylän kauniit maisematkin pilataan, tyhjillä, rikotuilla rakennuksilla. Koko maasto on lasinsirpaleita täynnä.
Onhan sitä hyövynnettävie tonttie lähempännäe, Meäräsentontti ja sitten tuo varastotontti tuossa kaoppakeskuksen kuppeessa.Ku saesivat polliisit ensinnä tutkittuo että kenen jäläkikasvu se siellä tulentekovälineijen kanssa on puuhastellu.Seäliksi käöpi vanahempie ku joutuut maksamaan penskojensa kolttoset.Mutta kaet se tämä on se hinta siitä vappaastakasvatuksesta jota vaajittiin niin kovaäänisesti kuus- seitkyt lukujen vaehteessa.Pitivät sitä niin moternina ja nykyaekasena.Siiä seorasi sitten semmonenni onkelma että joutuvat vanhemmat,opettajat ynnä esi/virkavalta haestamaan paskoa ynnä muita kaeheoksie.Mutta turhapa siitä nyt on vanahempie syytteä,ku ovat itekki soaneet sen VAPPAANKASVATUKSEN. Että semmonen tappaos tällä kertoa!
Ei nämä kakarat oo vappaan kasvatuksen tuloksie. Näetä perkeleitästä on kasvatettu, oekeen verovarroen kasvatettu ja oekeen ammattikasvattajien toemesta, ku vanahemmat ei kyhhäö muuhun ku lisseä tekemään ja nyt näöttää, jotta oikeoslaetos joutuu sitä kasvatustyötä vielä vähä jatkamaan.
Nykyajan kakaroelta puuttuu looginen ajattelukyky: ennen sentään ymmärettiin jotta tulta ei pirtin lattielle tehä.
Taitaa ilkivaltakakaroita saada vain ongelmavanhemmat. Typeryyshän tunnetusti periytyy parhaiten.
Liekkö ollu Kostea hormi,vaeko nuohoamaton piippu,ku ei ruvennu vetämään? Sytöt kyllä olivat hyvvie.Kymmenie marjaloatikoeta ja kilommetri sotalla kassakuittinaohoa. Eiköstä tällä kylällä järjestetä mittään partiolaes toemintoa,että penskat oppisivat tulta hallihtemmaan?. Kaet ne armeijassa opettaa,sikäli mikäli ne sinne kyhhäöpi. Ku tuntuu olevan semmostahi ropleemie nuijen koltiaesten kanssa että roskaruuvalla ovat poloset terveötesä pilanneet eikä siitä johtuen jaksa metässä ryöhälteä,kuin isoisäsä aekanaan. Ja nettiyhteöksiehän nuo tuntuut olevan vaella sinne armeijjaan. Jotta voesivat survata interneteissä ja meseissä,vae mitä ne nyt olivatkaan. Toevottavasti noapurinpoeka ei sitä tajjuo ja pakkao meijän puolelle.On siellä meinoan semmoset peälliköt siellä päen. Ei kaet siinä, katellaan ja kuulostellaan moaliman mennoa.
Eihän nykynuorista ole armeijaan. Tunti pari kestetään ja sitten itku kurkussa takaisin kotisohvalle kaljaa kittaamaan.
Ei nykynuorista ole muuhun kuin pullojen särkemiseen ja alkoholijuomien väärinkäyttöön.
Ei kun vaan Partiolaiskerho keväällä käyntiin ja koulujen loputtua kahdeks viikoks mettään oppii nuoriso elää silleenkin eikö olis jännääkin.
Pari ohjaajaa mukaan sese vasta oikeeta kesälomaa onkin.
Sais esimakua Eräripareihin jo.
Lomakylän rippeitä on hyödynnetty airsoft-toimintaan myös.
Alue sopii hyvin harrastuksellemme, ja käytämme biohajoavia kuulia, joten ei tule
"ympäristöuhkaakaan" sen enempää tuolle alueelle.
Ja totta kai me siirrytään pois sieltä, jos joku terve hullu rakentaa sinne kannattavaa yritystä (tosin, rakennukset ovat aikamoisen remontin tarpeessa, ilman ilkivaltaakin)
Ja jos joku miettii, mikä on airsoft, niin linkki teille: http://juoksuhauta.net/stories.php?story=airsoft
Hyötykäyttöön vaan