Pakko purkaa tätä johonkin. Sairastin anoreksiaa 12-13 vuotiaana ja 14-15 vuotiaana bulimiaa. Parannuin ja mielestäni olen pystynyt elämään tasapainoista elämää. Tähän asti. Stressi ja väsymys ovat alkaneet hiipiä elämääni korkeakoulu-opintojen myötä. Käyn koulun ohella töissä ja tämän lisäksi pidän pystyssä kaukosuhdetta rakkaaseeni. Nyt viikon aikana ahmimista ja oksentamista takana kaksi kertaa. Enkä edes osaa sanoa miksi olen niin tehnyt. Olen vaan löytänyt itseni ahmimasta ja ennenkuin ehdin sanoa "hep" niin olenkin jo sormet kurkussa nojaamassa pönttöön. Eilen oli tämä toinen ahmimiskohtaus ja oksentaminen. Poikaystäväni tietää syömishäiriötaustani, mutta eipä osannut mitään epäillä, kun väitin, että kyse on varmasti jostain ruoka-aineesta kun kaksi kertaa nyt viikolla on oksettanut yhtäkkiä vain ruuan jälkeen. Käytimme jopa noin puolisen tuntia nukkumaan mennessä sen pohtimiseen, että mikäköhän ruoka-aine saisi vatsani sekaisin. En tiedä pitäisikö hänelle kertoa, että oikeasti kyseessä on mahdollisesti uusiva tauti tai ainakin jokin ihmeellinen vaihe. Mitä jos hän vähätteleekin asiaa? Se on niin helppo jonkun todeta, että lopeta masennuksessa ja stressissä kieriskely ja oksentaminen Pelottaa jos elämäni lähtee taas alamäkeen ja pilaan kaiken hyvän. En halua valehdella poikaystävälle, mutta pelkään sitä, minkälaisen reaktion hän siitä saisi jos kertoisin mitä oikeasti on taas meneillään. Mitä minä teen? :(
Vastaukset 1
- Pumpulissa^^
Hei! Kuulostaa osittain omalta tilanteeltani, mutta en koe olleeni täysin erossa syömisäiriöstä missään vaiheessa. Anoreksialla alkoi 15 vuotiaana ja 17 vuotiaasta bulimiaa. Välillä olen ollut kuivilla ja "terve" pitempiäkin jaksoja, mutta tällä hetkellä tuntuu taas alamäen alkavan.
Nyt olen 22 vuotias yliopisto-opiskelija. Kuten sinäkin, teen opiskelun ohella töitä. Tuttu tunne kun alkaa ahdistamaan ja voimat loppumaan. Vielä lisäksi kun sh on astunut kuvioihin. Olen seurustellut puoli vuotta ihanan miehen kanssa jolle on ollut helppo puhua kaikesta mutta sairaudestani hän ei tiedä. Välillä olen oksentanut ja ahminut koko päivän ja illaksi tsempannut itseni siihen kuntoon että jaksan tavata miestäni. Olen kiukkuinen, väsynyt ja surullinen ja hän ihmettelee mikä vaivaa. Pahinta on, että hän luulee syyn olevan itsessään... Tekisi mieli kertoa, mutta pelkään hänen suhtautumistaan. Tiedän että hän ei voi ymmärtää miksi urheilullinen, täydellisyyteen niin opiskeluissa kuin työelämässäkin pyrkivä nuori nainen tekisi niin. tiedän että olen ulkopuolisen avun tarpeessa, koska sairautta on jatkunut vuosia. Haluaisin vain itse pärjätä, yksin niin kuin aina ennenkin.
Poikaystäväni on kuitenkin elämässäni tällä hetkellä tärkeintä ja tiedän hänen huomaavan kuinka jokin asia painaa. Haluaisin kertoa mutta en uskalla :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 146842
- 81726
- 56718
- 46603
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?41601- 60562
Vielä hyvinvointitalosta
Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko71536Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44527- 26511
Suhde sinuun on ollut yhtä draamaa
ilman draamaa ja suhdetta. 😅 Oikeasti ei naurata. Nainen, olet pitänyt minut pihdeissäsi. Tunne on välillä vahva ja su35505