Pieni poika katseli Mentani Gotlechia tämän tervehtiessä kansaansa hallituspalatsin parvek-keelta. Gotlech oli leveä kuin ladonovi, hänen hiuksensa olivat kuin hevosenhäntä, ja kunniakas, lumenvalkea asu sekä oranssi viitta nostivat hänen mahtavuutensa pilvien tasalle. Gotlech oli totisesti mies, jota oli pakko ihailla.
Hallitsijaansa kunnioittavasti katseleva poika ei tehnyt poikkeusta. Hän oli toisten tavoin Gotlechin uskollinen palvelija. Ja vaikka hän olikin Gotlechin lähes täydellinen vastakohta li-kaisine hiuksineen, laihoine ruumiineen, räsyisine vaatteineen ja kunnioitusta herättämättömi-ne kasvoineen, hänen suurin unelmansa oli kerran astua Gotlechin jalanjälkiä.
Tämä unelma johdatti pojan askelia kapeita kujia ja vaarallisia polkuja. Hän oli kohtaava monta vaaraa ja tilannetta, joissa väärä ratkaisu koituisi kohtalokkaaksi. Mutta hän ei aikonut luovuttaa. Se oli vastoin hänen tapojaan. Resuisesta ulkomuodostaan huolimatta Opserva Har-maa oli tavattoman itsevarma. Hän ei masentunut mahdollisista halveksivista katseista ja sanoista, jotka koskivat hänen ulkonäköään.
Olisiko luihun oloisesta pojasta seuraamaan Gotlechia valtaistuimelle? Vaikka tahto oli kova, Opservan muita luonteenpiirteitä ei oikein voinut kehua. Hänellä oli paha tapa kiusata lähim-mäisiään, olivatpa he pienempiä tai suurempia. Opservalla oli suuret aivot, mutta pieni sydän. Se yhdistelmä lisättynä vallanhimoon oli ennenkin tuottanut suuria ongelmia kansojen historiassa. Toistaisiko historia taas itseään?
Satojen kilometrien päässä, metsien ja tuhansien aaltojen takana, meren toisella puolen, oli pieni kylä. Se oli rakennettu järven rannalle, ympäröity aidalla ja perustettu päällikkö Medev Welletin harkitsevan ja tasapainoisen mielen varaan.
Päällikkö Welletin ansiosta kylä oli saanut elää ja kehittyä suhteellisen rauhassa, vaikka ym-päröivissä vesissä ja metsissä riehui kapinallisia. Oli vain yksi asia, jota kyläläiset pelkäsivät. Se oli yksinkertaisesti se päivä, jolloin Medev Wellet kuolisi. Rauha, jota kylän asukkaat nauttivat, ei näet voinut olla mahdollinen ilman väkevää päällikköä.
Welletillä oli kyllä poika asemaansa perimään, mutta hän oli tunnettu hurjapäisyydestään ja helposti tulistuvasta luonteestaan. Näin ollen kyläläiset eivät suurestikaan uskoneet Kehram Welletin pystyvän täyttämään isänsä jättämää koloa.
Kehram Wellet tuli heimon lakien mukaisesti täysi-ikäiseksi täyttäessään viisitoista vuotta muutaman päivän päästä. Silloin hänen olisi lähdettävä metsään suorittamaan vaativaa koetta. Jo perinteikkäin menoin sen suorittaminen olisi vaativaa, mutta päällikön poikana hänelle oli varattuna yllätys. Hengen menetys olisi noina aikoina vaarallisen lähellä, mutta se oli välttämä-töntä heimon tulevaisuuden kannalta. Jos Kehram selviäisi kunnialla tehtävästä, kyläläiset pää-sisivät huokaisemaan helpotuksesta. Se ei missään tapauksessa ollut mahdotonta, sillä Kehra-min hurjan luonteen takana oli lempeys. Mutta riittikö sitä lempeyttä kaikkiin edessä oleviin tilanteisiin? Ja paljonko Kehramin sydän painaisi viimeisessä tuomiossa?
Hallitsijaansa kunnioittavasti katseleva poika ei tehnyt poikkeusta. Hän oli toisten tavoin Gotlechin uskollinen palvelija. Ja vaikka hän olikin Gotlechin lähes täydellinen vastakohta li-kaisine hiuksineen, laihoine ruumiineen, räsyisine vaatteineen ja kunnioitusta herättämättömi-ne kasvoineen, hänen suurin unelmansa oli kerran astua Gotlechin jalanjälkiä.
Tämä unelma johdatti pojan askelia kapeita kujia ja vaarallisia polkuja. Hän oli kohtaava monta vaaraa ja tilannetta, joissa väärä ratkaisu koituisi kohtalokkaaksi. Mutta hän ei aikonut luovuttaa. Se oli vastoin hänen tapojaan. Resuisesta ulkomuodostaan huolimatta Opserva Har-maa oli tavattoman itsevarma. Hän ei masentunut mahdollisista halveksivista katseista ja sanoista, jotka koskivat hänen ulkonäköään.
Olisiko luihun oloisesta pojasta seuraamaan Gotlechia valtaistuimelle? Vaikka tahto oli kova, Opservan muita luonteenpiirteitä ei oikein voinut kehua. Hänellä oli paha tapa kiusata lähim-mäisiään, olivatpa he pienempiä tai suurempia. Opservalla oli suuret aivot, mutta pieni sydän. Se yhdistelmä lisättynä vallanhimoon oli ennenkin tuottanut suuria ongelmia kansojen historiassa. Toistaisiko historia taas itseään?
Satojen kilometrien päässä, metsien ja tuhansien aaltojen takana, meren toisella puolen, oli pieni kylä. Se oli rakennettu järven rannalle, ympäröity aidalla ja perustettu päällikkö Medev Welletin harkitsevan ja tasapainoisen mielen varaan.
Päällikkö Welletin ansiosta kylä oli saanut elää ja kehittyä suhteellisen rauhassa, vaikka ym-päröivissä vesissä ja metsissä riehui kapinallisia. Oli vain yksi asia, jota kyläläiset pelkäsivät. Se oli yksinkertaisesti se päivä, jolloin Medev Wellet kuolisi. Rauha, jota kylän asukkaat nauttivat, ei näet voinut olla mahdollinen ilman väkevää päällikköä.
Welletillä oli kyllä poika asemaansa perimään, mutta hän oli tunnettu hurjapäisyydestään ja helposti tulistuvasta luonteestaan. Näin ollen kyläläiset eivät suurestikaan uskoneet Kehram Welletin pystyvän täyttämään isänsä jättämää koloa.
Kehram Wellet tuli heimon lakien mukaisesti täysi-ikäiseksi täyttäessään viisitoista vuotta muutaman päivän päästä. Silloin hänen olisi lähdettävä metsään suorittamaan vaativaa koetta. Jo perinteikkäin menoin sen suorittaminen olisi vaativaa, mutta päällikön poikana hänelle oli varattuna yllätys. Hengen menetys olisi noina aikoina vaarallisen lähellä, mutta se oli välttämä-töntä heimon tulevaisuuden kannalta. Jos Kehram selviäisi kunnialla tehtävästä, kyläläiset pää-sisivät huokaisemaan helpotuksesta. Se ei missään tapauksessa ollut mahdotonta, sillä Kehra-min hurjan luonteen takana oli lempeys. Mutta riittikö sitä lempeyttä kaikkiin edessä oleviin tilanteisiin? Ja paljonko Kehramin sydän painaisi viimeisessä tuomiossa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.