Meillä on tuo kissan ja koiran totuttamis ongelma,jonka kanssa alkaa jo pettämään hermo.. Olen kahlannut läpi keskusteluja, mutta (tietenkään) en löydä täysin meidän tilannetta vastaavaa keskustelua. Kyselin aiemmin tuolta sakemanni osastolta, (silloin oli kulunut 3vkoa -nyt 3 kuukautta!) mutta sain vain sen saman mitä pelkäsinkin: aikaa -vastauksen. Yritän nyt vielä, koska aikaa on mennyt jo niin paljon jos joku osaisi jotenkin auttaa..? :)
Elikkä meillä asuu sakemanni uros 4v, kaksi tyttö kissaa 6v ja 5v. Koiran tullessa taloon (kissat siis olivat ensin) meillä oli hankalaa, kissat kävivät koiraan kiinni. No,ei siitä sen enempää.
Nyt kuitenkin, n 3 kuukautta sitten meille tuli uusi perheenjäsen, kissanpentu (uros), silloin 12vko:a. Kuvittelimme totuttamisen menevän suht` nopeaan -olihan koira tottunut jo kissoihin koko elämänsä ajan. Myös pentu oli syntymäkodissaan tottunut koiraan, vieläpä juuri saksanpaimenkoiraan. Ajattelin että koska kuitenkin on uusi kissa niin varmasti aikaa menee päivä,pari.. viikkokin,jopa parikin viikkoa... Mutta nyt kun on mennyt jo paljon yli se mitä toivoin päätin kysellä vinkkejä. Täältä siksi, koska koira, sen luonne on tämä ongelma, luulisin.
Pennun tullessa näytimme sen kuljetuskopassa koko kolmikolle. Kissat hyväksyivät sen nopeasti mutta koira.. Voi tuota nii ihanan ärsyttävää yli-innokasta rotua...;) Koira siis haluaisi niin innokkaasti mennä kissan luo, että se ihmisen silmissä vaikuttaa jopa pelottavalta! ..Myös kissan silmiin se näyttää samalta, se kun ei uskalla koiraa lähellekkään. Ensimmäisen viikon se asui sohvan alla aina kun koira oli paikalla. Sen jälkeen siirsimme sen takanpäälle, jonne teimme laudan avulla kulkureitin -nyt pentu on siis näkyvillä mutta ei koiran tavoitettavissa. Koira hyppii ilmaan, läähättää, "kohkaa", nostaa karvat pystyyn.. Välillä koira myös haukkuu -aina tällöin pistämme sen "jäähylle" -tutstuminen lopetetaan välittömästi. Tietenkin kehumme koiraa aina kun käyttäytyy hienosti. Olemme myös koittaneet komentaa mutta jäähy toimii paremmin,rauhottaa edes hieman. Herkkuja on kokeiltu. Dap (oliko se sen niminen?) panta hommattu. Luita annettu jyystettäväksi. Koiran kanssa lattialla makoiltu. Kolinapurkki on käytössä -uskoo kyllä käskyn ei, muttei silti rauhotu. Mielestäni kaikki kokeiltu että se rauhottuisi mutta ei. Se on niin innokas(?) että pentu pelkää niin ettei uskalla tulla lähellekkään. Luulen että kun pentu saisi rohkeuden ja näyttäisi koiralle arvojärjestyken asia menisi ok, mutta niin kauan kun se on pysyttelee poissa koiran tieltä ei koira tunnu oppivan paikkaansa, eikä rauhoitu. Muutaman kerran ovat törmänneet toisiinsa, mutta kissa juoksee välittömästi pois tilanteesta -piiloutuu johonkin.
Varsinainen kysymykseni siis on että miten saisin koiran rahoittumaan? (.. Ja kissalle lisää rohkeutta?)
Kerrottakoon vielä että koira on yleensä ihan hyvin käyttäytyvä. Koskaan ei ole ollut kissoille ärtyisä -ne saa kyllä syödä ruuat koiran kupista, haistella luut ja lelut lattialla. Myös normaali tilanteessa meillä on sääntö että koira pysyy lattialla toiminut hyvin, nyt se kuitenkin hyppii sohville (etsii pentua) ja jopa takkaa vasten nähdessään pennun sen päällä!
Neuvoja ja mielipiteitä otettaisiin enemmän kun mielellään vastaan! En haluaisi menettää kokonaan kissan pentuaikaa, vaan toivoisin sen voivan jo leikkiä ja olla kanssamme, voinko tehdä mitään mutta kun vaan odottaa...? Iso kiitos jos joku jaksoi lukea koko stoorin, ja vielä suurempi kiitos jos jollain olisi vinkkejä :)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla toimi aika, kissalle oma tila (josta pääsi kulkemaan vapaasti muihin tiloihin, mutta jonne koira ei päässyt) ja koiran rauhoittaminen.
Kun kissa oli lähdössä liikkeelle, koira olisi rynnännyt sen perään... eli heti kun näin kissan olevan lähdössä liikkeelle, käskin koiraa odottamaan.
Odottamisen opettelu eri tilanteissa muutenkin oli asia, jota harjoiteltiin koiran kanssa pennusta asti... ennen kuin koira saa ruokaa, jos kiire ovesta ulos, kun tultiin sisälle, "odota"... ja kun kissa kulkee ympäri asuntoa ja koiralla hinku lähteä perään.
Nelivuotias sakemaaniuros sa kouhkata kuvaamalllasi tavalla taloudessasi? Ei millään pahalla, mutta ei taida ongelma todellakaan olla oikeasti se, että kissa ja koira eivät totu toisiinsa, vaan se, että se koira saa tehdä tuollaista kotonanne. Ei tunnu olevan lainkaan hanskassanne tuo koira. Koiran kun pitää lopetta heti kiellon kuullessaan silloinen toimintansa (siis myös ärsykkeen alla). Aloittakaa nyt se koiran koulutus, heti ja jämäkästi. Ja sitten vaan kiellätte koiraa, kun olette paikalla. Ja kun ette ole, niin pitäkää koira eristettynä kissoista.
Siis ette hyväksy koiralta mitään muuta tapaa kuin sen, että se oikeasti myös rauhoittuu. Ette palkitse mistään puolittaisesta, vaan odotatte, että se on oikeasti rauhallisessa mielentilassa. Olette itse jämäköitä, ja hoidatte tilanteen LOPPUUN saakka. Muutoin se uusiutuu vaan kerta toisensa jälkeen.
Itse unohtaisin kaikki kolinapurkit ja muut. Valvoisin sitä rauhoittumista, ja olisin fyysisesti siis läsnä jatkuvasti.
Meillä on metsästyskoiria. Luvan kanssa kyllä puout ja linnut saavat kyytiä ja löytyvät. Mutta kotonamme emme hyväksy mitään sellaista, ja koirat pystyvät olemaan sisätiloissa ihan huolettomasti vaikkapa kanien ja lintujen kanssa. "töitä" siis saa tehdä vain ja ainoastaan silloin kun me annamme luvan. Ja vain sallituissa paikoissa. Metsästyskauden ulkopuolella sitten treenailemme muuten vaan linnuilla ja pupuilla. Mutta kotona olleen rauhallisia ja minkäänlaista riekkumista ei sallita sisätiloissa. Sisällä vain ollaa ja levätään. Sisällä ei ole mitään luuta kummempaa aktiviteettia ikinä. Ja tämä malli on ollut toimiva. Tällaista ajoin takaa teilläkin. Eli, kun te ihmiset komennatte, koiran pitää pystyä rauhoittumaan. Oli ärsyke mikä vaan. Ja sellaiseen pääsee vain harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Nimenomaan sen ärsykkeen alla.
"Varsinainen kysymykseni siis on että miten saisin koiran rahoittumaan?"...ei vaan miten saan kontroloitua koiraani. Jos tuo tapa on kissaa kohtaan, niin se ei kyllä poikkea jostain muusta vastaavasta tilanteesta, mihin koiran mielenkiinto on vahva. Olipa tilanne/ärsyke mikä tahansa niin koiraa on kontroloitava vahvemmin. Ei tämä ole yksittäis tekijä tässä (kissa) (yleinen tilannehallinta)
Kissatietäjä tässä terve!
Meillä oli toisinpäin tilanne, kolme aikuista kissaa odotti talossa kun koiranpentu tuli taloon, ja meillä toki kyse PALJON pienemmästä rodusta, kääpiöpinseristä :)
Mutta tässä pari vinkkiä:
1. Hanki sellainen suihke joka on nimeltään FELIFRIEND. Ei löydy eläinkaupoista vaan eläinlääkärin tai klinikan kautta pitäisi saada tilattua. Tämä suihke sisältää feromonia joka ilmaisee ystävällisiä aikeita. Eli tätä suihkutat sitten pieneen pyyhkeeseen ja pyyhkäiset koiran läpikotaisin.
Tämän pitäisi lieventää kissan pelkoa koiraa kohtaan ja edesauttaa niiden ystävystymistä. AVAINASIA!: Kun tätä käyttää on ehdottomasti varmistettava että koira ei tee mitään aggressiivista tai muuten uhkaavaa koska silloin kissa voi menettää luottamuksen tähän hajuun.
Löytyy myös kissoille vastaava kuin D.A.P, eli FELIWAY jos haluat sitäkin kokeilla jos kissa vaikuttaa todella stressaantuneelta.
2. Hanki koiraportti. Valitse huone joka on harvemmin käytössä ja päätä että se on kissojen turvataivas. Se että pieni pentu on korkealla laudan päällä ei todellakaan saa sitä tuntemaan oloaan turvatuksi. Huomioi että portin kalterivälien on oltava pennulle tarpeeksi suuret jos se ei vielä pysty hyppäämään tarpeeksi korkealle päästäkseen portin yli (todennäköisesti ei).
3. Koirallesi on opetettava rauhoittumisen taito. Laita koira kyljelle, hiero sitä rauhoittavasti joka paikasta ja pyri siihen että se rentoutuisi täysin. Parasta olisi kissanpennulle jos se saisi tilaisuuden tulla haistelemaan ja ihmettelemään kun se makaa toisella kyljellä lattialla koska silloin koira ei ole yhtä iso ja uhkaavan näköinen.
4. Koirallesi on myös opetettava malttia ja itsekontrollia. Pyri monessa tilanteessa vaatimaan koiraltasi itsehillintää, esim. istuminen ja odottaminen ovella ja ihminen kulkee ensin ja sitten vasta koira luvalla perässä, odottaa lupaa katsekontaktin kanssa ennen kuin saa luvan syödä ruokakupista, odottaa lupaa mennä noutamaan lelua vaikka se on jo heitetty jne. Näin voit opettaa koiraasi malttamaan jättää kissaa rauhaan "jätä"-komennolla.
Jätä-komento opetetaan koiralle seuraavasti: Ota herkku käteen ja sulje nyrkki, anna koiran haistella kättä tai nähdä herkku ennen kuin suljet nyrkin jotta se tietää mitä sinulla on. Sitten odotat. Koira tulee todennäköisesti haistelemaan kättäsi kuono kiinni kädessä. Heti kun koira siirtää kuonon pois kädeltä, avaat käden ja annat herkun. Toista pari kertaa samalla tavalla kunnes huomaat että koira on tajunnut että saadakseen herkun on jätettävä se rauhaan. Sitten liität sanan "jätä" siihen. Sanot käskyn juuri kun koira siirtää kuonoaan ja sitten kun olet pari kertaa tehnyt näin niin voit sanoa "jätä" kun kuono tulee kädelle ja kun koira siirtää sen taas niin palkkaat. Sitten korotat panoksia. Nyt pyydät koiran jättämään herkun vaikka et suljekkaan kättä nyrkkiin. Palkka kun tottelee. Parin tällaisen jälkeen voit jopa laittaa herkun maahan ja tehdä saman.
Opetin tämän käskyn omalle pennulleni jo parin kuukauden ikäisenä, jotta se jättäisi kissat rauhaan komennosta ja jos siskonlapset pudottelivat syötävää pystyin varmistamaan että koirani ei syönyt esim. suklaata. Kääpiöpinserit ovat tunnetusti ahneita mutta meidän neiti (nyt jo pian 1,5-vuotias) osaa tämän käskyn niin hyvin että kun mennään kylään jonnekkin missä asustaa kissa, niin näytän kissan ruokakupin kun saavumme ja sanon "jätä", ja se ei koske ruokiin koko sinä aikana kun olemme kylässä.
Sitten voit käyttää jätä-käskyä ensin vanhempien kissoja käyttäen koekaniineina. Koiran tulisi kävella poispäin kissoista kun käsky kuuluu. Muista: se on jo kauan kokenut kovaa innostusta aina kun se näkee pennun joten kannattaa aloittaa pyytämään koiraa jättämään pentua rauhaan kun se on portin toisella puolella. Sitten tietty kehut aina kun koira tekee oikein :)
Luulen että lopulta saat koirasi rauhittumaan jopa pennun seurassa ja parasta olisi jos se itse menisi maate ja vain katselisi kissaa.
Kissat eivät pidä koirien kehonkielestä, se on niin nopeaa ja nykivää kun kissojen on sulavaa ja pehmeää. Tämä on suurin este, saada kissa ymmärtämään että koira ei kehonkielellään tarkoita pahaa ja varmistaa että tämä on totta myös.
Toivottavasti näistä on apua! Tsemppiä :)
Meille on vuosien aikana otettu monia kv-koiria. Samoin kissoja 3-4kpl kerrallansa. Nämäkin on ollut ns.eri ikäisiä kaupunki kissoja, jotka eivät ole olleet vapaana tai olleet koirien kanssa tekemisissä, kuten harva koira kissan.
Koskaan ei ole ollut ongelmaa ja sovussa on eletty Jos aikoo pitää koiraa ja kissaa pitää hallinta ja auktoriteetti olla hyvä. Se on halvinta ja kannattavinta rakentaa koiran ja omistajan välille. Se on myös kestävä ratkaisu moneen muuhunkin yllättävään pulmaan. Hallita tilanteita.
Miksi aina pitää sitten tarjota osta sitä ja kokeile tätä juttua asiassa mikä on helposi hoidettu pelkällä hyvällä hallinnalla. Ei oikein ymmärrä.
Meillä on aina mahduttu samalle sohvalle ja ruokakipolle ilman eripuraa...Jos ei niin voiko koko jutusta edes nauttia, jos joutuu virittelemään ja lukitsemaan ja plaaplaa virityksiä....
Kiva että sinulla ei ikinä ole ollut ongelmia. Mutta onko oikein sanoa että toiset eivät saisi käyttää apuvälineitä jos niitä kerran on olemassa?
Kaikki "viritykset" kuten niitä kutsut auttavat pääsemaan lopputulokseen missä niitä ei enää tarvita. "Helposti hoidettavana hyvällä hallinnalla". Ei aina niin helppoa kuule.
Ei minullakaan ole ollut ongelmaa mutta en kuitenkaan sano muille joilla on ongelmia että hei ryhdistäydy nyt vaan ja näytä koiralle kuka määrää! Ei se ole niin helppoa, IHMISELLE. Tämä on suurin ongelma kun puhutaan koirakouluttajista. On paljon kouluttajia jotka osaavat kouluttaa koiria ja ovat todella taitavia koirien kanssa. Mutta jos et myös ymmärrä ihmistä etkä osaa kommunikoida oikealla tavalla myös omistajan kanssa, ei se yhteinen sävel ikinä löydy.
Kritiikkisi ei tässä auta, vaan tarjoa sitten mielummin käytännön neuvoa miten sitä tekisit/ olet tehnyt. Lueskelen paljon tällä palstalla mutta en pidä rakentavana sitä että herjaa toisten vinkkejä, vaan annan omani jos siltä tuntuu.
Terveisiä kaikella kunnioituksella
Ensinnäkään en ole enkä herjaa ketään. Ei pidä ottaa itseensä.
Tähdennän aina kestävälle pohjalle kohdistuvaa toimenpidettä.
Onko sinusta esim.ap:n hallinta ja koiran kontrolointi kohdallaan tässä asiassa? ei minusta, eikä sen toteaminen ole toiselle ilkkumista. Hallinta on voinut riittää tähän asti ja nyt pitää vain nostaa hallinnan tasoa.
Etkö sinä kannata koiran vahvalle pohjalle tähdentävää koulutusta?, se on kuten jo mainitsin viisasta jo tulevaisuutta ajatelle. Voi tulla muistakin tilanteita (ja tulee) tulevaisuudessa, jossa ei ole aikaa alkaa vääntämään lisä harjoitteita.
Tehdään se jo pentukasvatuksen yhteydessä niin vahvaksi, että arki sujuu ongelmitta tuli eteen mitä tuli..
En oikein enää viitsi toistaa samaa, jota olen toistanut monessa ketjussa täällä tästä kissa koira aiheestä ja viimekesänä yleisellä osiolla samoin.
Eläintenkoulutuksessa asiat on yksinkertaisia, jos ne pidetään niinä....
"Helposti hoidettavana hyvällä hallinnalla". Ei aina niin helppoa"...S E
on erittäin h e l p p o a, jos haluaa nähdä edes hieman vaivaa sen eteen. Muuten ei ole oikein ihminen ollut tietoinen kun koiran hommasi, että miksi ja miten, sekä mihin tarkoitukseen...ilman sarvia ja hampaita.
Suuri kiitos näin monesta vastauksesta!
Varsinkin nimim. eläinkouluttaja c, kiitos paneutumisestasi ja monista vinkeistä!! :)
Tiedän sen, että koiralle pitää saada se kuri -en ole hetkeäkään epäillyt että "koirassa olisi joku vika" -tiedän kyllä että se on minun taitoni jossa mättää koska en saa koiraa oppimaan. Ja se että "hui kauhistus sakemmani saa käyttäytyä noin" niin ei saa, siksi juuri kyselen vinkkejä! Se ei todellakaan saa käyttäytyä noin!! En vain osaa kitkeä sitä pois oikealla tavalla.
Ihmetyttää koiran äkillinen käyttäytymis muutos, koira on siis perustottelevainen (istu, paikka, odota..) ei vedä remmissä, on ystävällinen. Riehuu ulkona -on rauhallinen sisällä. Ennen pentua meillä ei edes koskettu leluihin muualla kun ulkona -nyt koira hakee vanhat lelunsa ja riehuu niiden kanssa sisällä! ..Sen käytös on siis mennyt ihan päinvastaiseksi kun mitä se oli kolme kuukautta sitten. Johtuu siis siitä etten osannut riittävästi ottaa kontrolliin uutta tilannetta. Olisi tietenkin pitänyt "alustaa" paremmin että mitä jos tuleekin ongelmia, mutta ajattelin että kaikki menee niinkuin aina ennenkin =hyvin. (Minulla on kokemusta useamman sakemannin ja kissojen totuttamisesta -kaikki on mennyt aiemmin hyvin -alusta loppuun asti.)
Nyt kuitenkin sen verran uutta kuulumista että olemme alkaneet tulla koiran kanssa ulkoa sisälle remmillä (ok talo,aidattu piha, se ei siis ole meillä jokakertaista), tulemme sisään saakka ja otamme remmin pois vasta kun koira on rauhallinen. Nyt se ei pääse juoksemaan eikä säikyttämään kissaa. Heti jos tuijottaa kissaa -saati jos kohkaa liikaa kiellämme kerran, jos ei auta niin käännämme koiran pään pois kädellä auttaen. Tämä on siis ihan tämänpäivän juttu vasta, mutta ainakin vielä näyttää hyvältä: meillä on jopa ihan hiljaista nyt, koira ja kissat nukkuvat rauhallisina :) Toivottavasti tämä tästä vielä .. vaikka sitten edes jouluun mennessä!
Hyvä vain jos vinkeistä apua. Itse käytin Feliwaytä omien kissojeni kanssa kun pentu tuli taloon jotta ne eivät stressaisi (yksi on löytökissa joka todella herkkä) ja Felifriendiä jotta tottuisivat nopeammin koiranpentuun :)
Taisi olla yli-innokkuus suurin ongelma teillä, kyllä se vielä siitä.
Sitkeästi harjoittelette vaan!
Ihan hyvä että mietit ja olet itsekriittinen. Moni tekee spk.n kohdalla sen virheen, että komento taso on tasasesti tasolla X. Eli vain se mikä toimii tai millä on aina toiminut. Eli jos tätä tarvitsee nostaa on siihen tehtävä töitä.
Jos nyt jotenkin yrittää selventää, niin itsellä se on vaikka asteikolla: 1-5. Rauhallisesta erittäin tiukkaan. Jos mennään tiukemmalle, niin sitä tiukempi palautus/ojennus mutta lyhyt kestoisempi. Koira alkaa mielistelemään eli hakee tilanne sovintoa ja pyrkii paikkaamaan tilanteen. (tätä haetaan ja tälle annetaan tilaisuus) En ikinä käytä turhaan mitään, vaan aina harkitusti asiaan. Tuohon kun lisää oikea aikaisen tilanneajoituksen niin toimii paremmin. (yllätettävyys yhdistettynä tilanteeseen)
En tarkoita esimerkillä nyt mitään kurmuuttamista, vaan ihan auktoriteetillä hallittua tilannetta..
Kokeile muuten sellaista asiaa kun tulette sisälle. Pidä koira kontaktissa ja kontrollissa eli hallitusti sisälle. Palkka ja huomion siirto muualle. Tarkkaile koiraa ja jos alkaa seuraamaan tai katseella etsimään kissaa niin ota koiran huomio pois siitä....Näin saat sammumaan/hiipumaan mielenkiinnon asiaan. Samoin rajaa kissalle annettavaa huomiota ainakin koiran silmissä.
Muista vaatia koiralta se mitä haluat.