Perus SUOMALAISET

Minkätakia haukutiin mediassa perussuomalaisia ennen vaaleja ja niiden jälkeen?
Euroopan tilanne oli nähtävissä jo silloin.
Haukkumisissa kiinnitettiin vain toisarvoisiin asiohin.
Miltä se nyt pian alkaa tuntua niissä heikompiosaisissa henkilöissä?
Tuntuu, että mullista maan Isät katsovat toisiaan. Eli mitä nämä koheltajat saavat aikaan.
Samaan aikaan nämä Jenkit tulostavat rikkauksiansa hyvin voivalle kansanosalle koko ajan ottamalla velkaa lisää, nin kauan kunnes katto romahtaa.
Ja mikä moralisointi: IN GOD WE TRUST.
Ja historia näyttää että ensin varastivat koko maan ja metsät ja nyt vallan himoissaan öljytkin maailmalta.
Lukisivat Raamatun uudelleen, ja Jeesuksen opit ennen kuin tuota touhuavat.
Oppi mikä oppi , uskonto mikä uskonto.
Eräät etniset ryhmät ovat juuri ahneuksissaan tehneet kaiken miljardien omaisuuksilla.
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat
  • Nuohan ovat niitä mitä kansa ajattelee. Eikö kansanedustajien pitäisi olla kansan edustajia, eikä rahaliikenteen pyörittäjiä. Nytkin keskustellaan jostain ase-laista, jolla ei ole höläsen pöläyksen merkitystä. Tai homojen ja lepakoiden naimisesta.
    Iltapäivälehtien mainosjuttuja kaikki, pitäisi kantaa vastuuta siitä kuinka maata yleensä hoidetaan.
    Eräs Suomen suosta nostanut mies olisi jo lyönyt nyrkin pöytään.
    Mutta meillähän ei oikeastaan vastaa kukaan enää mistään.
    Esim Tarrrlja halonen kauhistelee vain asiota.
    Löydä itse sitten se parrrhempi ratkaisu.

    Äänestä

"Minkätakia haukutiin mediassa perussuomalaisia ennen vaaleja ja niiden jälkeen?"

Lue, niin tiedät:

http://peruss.wordpress.com/

Äänestä

Nytkin ollaan kaikilta vähätuloisimmilta viemässä rhat Kreikan tukemiseen. meillä tulee äkkiä maanmittari jakamaan tiloja ja itelle jää kuin palvelukeskus. P****le.
Kreikkalaisille ja muille sama uhka ja heti päälle.

Äänestä
  • voi itku näitä kirjoituksia. totuus on se, että kreikan avustaminen ei maksa suomen köyhälle penniäkään. samat avustukset he saavat kuin aikaisemminkin, jopa korotettuna sellaisina. näinhän hallitus on uudessa ohjelmassa linjannut.

    mutta sen sijaan jos kreikkaa ei avusteta, niin eurooppa ja sitä kautta koko maailma ajatuu kriisiin. tämä sitten koskee suomen köyhää todella pahasti, sillä silloin joudutaan leikkaamaan myös avustuksista.

    jos et usko, niin kerro minulla miksi jopa kiina avustaa kreikkaa? miksi kiinalaiset perustelevat tätä sillä, että he eiv'ät halua maailman joutuvan lamaan kreikan vuoksi. koska silloin siitä kärsisi myös kiina.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    voi itku näitä kirjoituksia. totuus on se, että kreikan avustaminen ei maksa suomen köyhälle penniäkään. samat avustukset he saavat kuin aikaisemminkin, jopa korotettuna sellaisina. näinhän hallitus on uudessa ohjelmassa linjannut.

    Jaa, euroeliitti ryövää rahat, jotka suomalainen rehellisellä työllä on tienannut, ja antaa ne joillekin Kreikan pelleille... Ei kuule vetele. Myö annetaan hitot kok' Euroopalle! Oma kansa ensin, sano.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    voi itku näitä kirjoituksia. totuus on se, että kreikan avustaminen ei maksa suomen köyhälle penniäkään. samat avustukset he saavat kuin aikaisemminkin, jopa korotettuna sellaisina. näinhän hallitus on uudessa ohjelmassa linjannut.

    mutta sen sijaan jos kreikkaa ei avusteta, niin eurooppa ja sitä kautta koko maailma ajatuu kriisiin. tämä sitten koskee suomen köyhää todella pahasti, sillä silloin joudutaan leikkaamaan myös avustuksista.

    jos et usko, niin kerro minulla miksi jopa kiina avustaa kreikkaa? miksi kiinalaiset perustelevat tätä sillä, että he eiv'ät halua maailman joutuvan lamaan kreikan vuoksi. koska silloin siitä kärsisi myös kiina.

    Kerro sitten viisaampana, miksi minä elän ulosottovelkojen kanssa. Pari sataa euroa kuussa elatusmaksuja, kun muija lähti kävelemään.
    Eikös periaate tulisi olla , että jokainen joutuu maksamaan teoistaan. Keneltähän minun pitäisi tai monien miuden pyytää apua.
    Uus sanonta , mä oon kreikasta , heittäkää mulle tonni, tai koko maailma kaatuu.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    voi itku näitä kirjoituksia. totuus on se, että kreikan avustaminen ei maksa suomen köyhälle penniäkään. samat avustukset he saavat kuin aikaisemminkin, jopa korotettuna sellaisina. näinhän hallitus on uudessa ohjelmassa linjannut.

    mutta sen sijaan jos kreikkaa ei avusteta, niin eurooppa ja sitä kautta koko maailma ajatuu kriisiin. tämä sitten koskee suomen köyhää todella pahasti, sillä silloin joudutaan leikkaamaan myös avustuksista.

    jos et usko, niin kerro minulla miksi jopa kiina avustaa kreikkaa? miksi kiinalaiset perustelevat tätä sillä, että he eiv'ät halua maailman joutuvan lamaan kreikan vuoksi. koska silloin siitä kärsisi myös kiina.

    Miksi niin kiinalaista esimerkki-pelottelua?

    Eikö Ruotsi tullut mieleesi? Miksi?

    " mutta sen sijaan jos kreikkaa ei avusteta, niin eurooppa ja sitä kautta koko maailma ajatuu kriisiin. tämä sitten koskee suomen köyhää todella pahasti, sillä silloin joudutaan leikkaamaan myös avustuksista.

    jos et usko, niin kerro minulla miksi jopa kiina avustaa kreikkaa? "

    Äänestä

Kiinalaiset ostavat halpaa ja myös Portugalia ja Yhdysvaltoja.
Isä vainaja jo ennusti , että keltaiset nousevat ja perivät maan.
Ja eräs ikivanha viisaus on, että hyvin lypsävää lehmää ei kannata tappaa, mutta minkä h***n takia meidän pitäisi vielä rahoittaa tätä toimintaa. Jos sulla on mummo tai ukki, kaikille tämä merkkaa vain heikompaa jatkoa, että kreikkalainen laivanvarustaja päivittää itseään laivansa kannella.
Miltä se nyt tuntus niistä, jotka sankarihaudoissa makaavat, ja jotka pelastivat Suomen. Muuten ei meidän ei tartteis yhtään kirjoitusta täällä tehdä.
Muuta rusakkolaan, jos sellaista onnea kaipaat.

Äänestä
  • tässä meillä taas loistava näyte perSSujen keskustelusta. kirjoitus jossa ei ole järjen häivääkään. jos nyt voisit ensin kertoa mitä tarkoittaa lause:

    "Kiinalaiset ostavat halpaa ja myös Portugalia ja Yhdysvaltoja."?????

    sitten sinun isäsi "ennustukset" ovat täysin linjassa sen 2000 vuotta sitten aavikolla teltassa kirjoitetun opuksen kanssa. kirjottaja tai kirjoittajat olivat muuten noin perSSukielellä ilmaistuna "m.utakuonoja".

    mit tulee siihen lehmän tappamiseen, niin sinustako sitä lehmää ei pidä ollenkaan ruokkia? eikä varsinkaan silloin kun se ei tuota maitoa?

    kysy niiltä sankarihaudoissa makaavilta myös, että haluavatko he että laman myötä suomen köyhät joutuvat todella tiukalle? vai onko parempi että he saavat edelleen samat avustukset kuin aikaisemmin ilman lamaa?

    ps. missä sinä muuten opit "ajattelemaan"? navetan vessassako?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tässä meillä taas loistava näyte perSSujen keskustelusta. kirjoitus jossa ei ole järjen häivääkään. jos nyt voisit ensin kertoa mitä tarkoittaa lause:

    "Kiinalaiset ostavat halpaa ja myös Portugalia ja Yhdysvaltoja."?????

    sitten sinun isäsi "ennustukset" ovat täysin linjassa sen 2000 vuotta sitten aavikolla teltassa kirjoitetun opuksen kanssa. kirjottaja tai kirjoittajat olivat muuten noin perSSukielellä ilmaistuna "m.utakuonoja".

    mit tulee siihen lehmän tappamiseen, niin sinustako sitä lehmää ei pidä ollenkaan ruokkia? eikä varsinkaan silloin kun se ei tuota maitoa?

    kysy niiltä sankarihaudoissa makaavilta myös, että haluavatko he että laman myötä suomen köyhät joutuvat todella tiukalle? vai onko parempi että he saavat edelleen samat avustukset kuin aikaisemmin ilman lamaa?

    ps. missä sinä muuten opit "ajattelemaan"? navetan vessassako?

    Rahahanat kiinni EU:n suuntaan. Siitä lähdetään. Ja myös kotimaan pummit pois sossujonoista rehelliseen työhön. Kyllä se siitä selviää. Annetaan Soinin yrittää, kun Katainen on epäonnistunut. Perussumalaisilta lääkkeet löytyy.

    Äänestä

Soini lupasi äänestäjilleen ennen vaaleja vaatia Kreikalta takuut lainoille. Onko Soini nyt vaatinut ne lupaamansa takuut, Soinihan sai vaaleissa sen ison jytkyn?
Vai onko perSSut ainoastaan käpykaartissa huutelemassa, ja maksamassa avointa piikkiä tukirahoja Jykän ja Jutan laskuja?

Äänestä

Meillä on tapana puolustaa omaa maata , ja nyt demarit junas, että Kreikka myös takaa.
Ja P***le . Minäkin tämän yhteiskunnalle tehny niin paljon esim. armeijan hommissa, että tuntuu, että sinä et oo varuskuntaa lähempänä käynytkään.
Voi kun metsä on pelottava paikka, ja sukellat äitis helmoihin, kuten italiaanot.

Äänestä
  • siis tämäkö oli vastaus siihen mitä kysyttiin? tässäkö taas loistava näyte perSSujen vastauksesta? mene nyt kuule takaisin peruskoulun äidinkielen tunnille. siellä sinulle kerrotaan miten saat aikaiseksi loogista ja ymmärrettävää kieltä.

    sitä ennen voisit kertoa mitä tarkoittaa:

    "Meillä on tapana puolustaa omaa maata , ja nyt demarit junas, että Kreikka myös takaa."???

    hööö...siis mitä tekemistä junalla on suomen maanpuollustuksen kanssa?

    lisäksi kaipaan edelleen selvyyttä siihen että mitä tarkoittaa:

    "Kiinalaiset ostavat halpaa ja myös Portugalia ja Yhdysvaltoja." ????

    niin ja mitä tulee siihen metsään niin olen tälläkin hetkellä metsässä omalla mökilläni. ei täällä näy italiaanoja.

    ps.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    siis tämäkö oli vastaus siihen mitä kysyttiin? tässäkö taas loistava näyte perSSujen vastauksesta? mene nyt kuule takaisin peruskoulun äidinkielen tunnille. siellä sinulle kerrotaan miten saat aikaiseksi loogista ja ymmärrettävää kieltä.

    sitä ennen voisit kertoa mitä tarkoittaa:

    "Meillä on tapana puolustaa omaa maata , ja nyt demarit junas, että Kreikka myös takaa."???

    hööö...siis mitä tekemistä junalla on suomen maanpuollustuksen kanssa?

    lisäksi kaipaan edelleen selvyyttä siihen että mitä tarkoittaa:

    "Kiinalaiset ostavat halpaa ja myös Portugalia ja Yhdysvaltoja." ????

    niin ja mitä tulee siihen metsään niin olen tälläkin hetkellä metsässä omalla mökilläni. ei täällä näy italiaanoja.

    ps.

    Sinä joudut myymään sen mökkisi venäläisille koska muutaman vuoden päästä sinulla ei ole töitä ja tarvit rahaa ruokaan (joka muuten tulee olemaan silloinkin euroopan kalleinta). Ja jos on niin sairastuessasi sinulla ei ole sosiaaliturvaa. Kohtaloksi voi hyvinkin olla kuoleman säärihaavaan tai influessaan. Jos pääset kuitenkin sairaalaan asti, maksat itsesi lopullisesti rahattomaksi ulkomaalaiselle terveydenhuollon konsernille joka on palkannut hoitajaksesi somalialaisen ummikko lähihoitajan ja venäläisen, täysin toisenlaiseen hoitokulttuuriin koulutetun lääkärin.

    potilas:"minulla on diabetes"
    lekuri:"Itseaiheutetta. Syödä väärin. Potilas olla lihava. Mennä pois."

    Äänestä

  • tulevaisuuden kuvaa2 kirjoitti:

    hööö... ei kun minulla on tuossa mökin pihassa ihan oikea perunamaa josta tulee pottua todella kivasti. plus että tähän aikaan metsät on täynnä marjaa ja tuosta merestäkin tulee hyvin kalaa.

    lisäksi pitää kysyä, että joudunko minä myymään myös sijoitusyksiöni joita on kymmenen kappaletta ja joista on hyvä vuokratuotto koko ajan? niin ja pitääkö minun myydä myös firmani, joka sekin pyörii todella hyvin? entäs sitten pitääkö myydä kaksi omistusasuntoa, joista toinen sijaitsee kaiken lisäksi halla-ahon naapurissa helsingin eirassa?

    niin ja miten käy eläkesijoitukseni jota tällä hetkellä on kasassa 30.000 euroa? pitääkö nekin myydä? entäs tämä minun varsinainen päätyöni eli opettajan homma? pitääkö sekin lopettaa ja mennä keräämään pulloja? jotta voisitko vastata? vai ryhtyikö vaan luuseria vituttamaan...

    Vastauksestasi päätellen voisi ajatella, että olet patologinen valehtelija ja narsistinen persoona. Ei normaali ihminen kaipaa tuollaista hyväksyntää nettipalstoilta. Ai että ihan eirassa kämppä. No todennäköisesti joku on sinulle siiitä kateellinen. Miltä se tuntuu kun joku on sinulle kateellinen? Hyvältä?

    Vastauksestasi voi myös päätellä, (olettaen, että se on totta) että kuulut suuriin ikäluokkiin, joiden toiminta on maamme ajanut tähän pisteeseen. Oman edun tavoittelu ja hölmö usko siihen, että talous jatkuvasti kasvaa on osoittautunut suureksi virheeksi. Suuret ikäluokat ovat

    -sun vuokralaiset ei enää tuota sulle tuloja, koska sossu ei enää maksa tukia vuokralaisllesi tarpeeksi. Olet todennäköisesti riistänyt jo vuosikaudet ylisuurella vuokrallasi yhteiskuntamme heikompiosaisia, joita olet oikein haalinut vuokrakämppiisi helpon ja varman sosiaalitoimiston maksaman rahan vuoksi. Häpeä.

    -jäämme vain arvailemaan mitä oppilaasi sinusta noin sata vuotta ajastaan jäljessä olevilla oppikirjoilla nuorisoa terrosoivasta ja aivopesevästä opettajastaan sanoisivat.
    http://www.nelonen.fi/uutiset-vanha/kotimaa/fysiikan-lukiokirjat-sata-vuotta-jäljessä

    -luulet varmaankin vielä että opettajillaon töitä Suomessa samaan malliin kuin ennenkin? Itseaiheutettu talouskriisi tulee koskettamaan opettajiakin.

    Ja lopuksi. Joo kyllä minua vituttaa että Suomessa on suuri joukko kaltaisia, itsekeskeisiä, jossain kuplassa eläviä ja ahneita ihmisiä.

    Äänestä

  • sama mies42v kirjoitti:

    "kysyjä" on pelkkä vasemmisto hörhö,joka on jäänyt päästään kiinni persupalstaan - tyypiltä puuttuu todelliset elämänkokemukset täysin.

    Äänestä

Hyvä Herra tai Henkilö,
Palaan äskeiseen asiaan .
Mikäli Teidän korkeaarvoisuutenne ymmärtää kyseessä ovat Suomen ottamat lisävelat , jotta kreikkalaiset voivat ottaa aurinkoa sikari suussa.
Eikö heidän täytyisi tulla tänne avustamaan klapien teossa minua. Meillä kun täytyy lämmittää talojakin talvella.
Vai tuletteko Te herra,? Minulla on pari kirvestä. ja moottorisaha. Ja luomupuuta.
Itse asiassa olen ollut äidinkielenopettajana. Tuntuu karmeelta kun jotkut eivät hallitse edes yhdyssanoja, johan sen kuulee korvassakin.
Ja puhun Englantia, venäjää , saksaa, ja ymmärrän monia muitakin.
Eli älä viisastele!
Ja jos noin V****t niin käyttäydy edes julkisesti.

Äänestä
  • hööö...että ihan äidinkielen ope, joka ei osaa vastata yhteenkään kysymykseen ja joka luulee että "englannin kieli" kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

    ps. mene pummi töihin....

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    hööö...että ihan äidinkielen ope, joka ei osaa vastata yhteenkään kysymykseen ja joka luulee että "englannin kieli" kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

    ps. mene pummi töihin....

    "kysyjä." on kuuluisa huonoista käytöstavoistaan tällä palstalla. Kun hän ei kykene kumoamaan perussuomalaisten argumentteja, hän nälvii ja solvaa, menee henkilökohtaisuuksiin. Tyypillinen punavihreä siis. Haukkuu muita pummeiksi, vaikka luultavasti on sitä itse, kun kerran on niin paljon aikaa kirjoitella persuvastaisia viestejä tänne Suomi24:ään. Mut häh häh häh, jytky vain tuli siitä huolimatta, ja kuntavaaleissa tulee vieläkin isompi jytky. Ei nämä "kysyjät." voi mitään, kun kansan ääni puhuu, kun nyrkki lyö pöytään.

    Äänestä

  • Katkeroitunut komu? kirjoitti:

    eikö se sulla tuo nyrkkikyllikku heilu jo muutenkin. miten sitä nyt sillä lailla enää pöytään lyömään? tulee "hepskukkuu" kateelliseksi...

    Äänestä

Teillä nuo kappaleiden alut täytyisi aloittaa Isoilla kirjaimilla.
Tää nyt menee ihan pelleilyks, v**n pilkun viilaaja sä oot?
Vastauksia. tutki talousjuttuja.
Kiinalaiset omistavat jo hyvin paljon jenkkien bondeja sekä myös Portugalin ynnä muiden maiden.
Haluaisitko viettää lomaasi mökillä, jonka käytännössä omistavat kiinalaiset?
Tällä tahdoin vain tarkoittaa, että Suomi on sellainen maa jota kannattaa puolustaa.
Jos ei mee päähän, käy sankarihautoja kattomassa.
Tuskin sinäkään toyotallasi ajelisit, jos ne miehet ei pitäneet puhtia päällä, tai olisivat olleet vellihousuja.

Äänestä

ei kun en minä aja toytotalla vaan ihan slk-mersulla. sellaisella tälläisellä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_SLK

niin ja on muuten ihan tämän vuoden mallia vielä. eikä maksanut kuin 75.000 euroa.

ja ei minun mökkiä mitkään kiinalaiset omista. mitä ne täällä tekisivät?

juu, ja talousjuttua on tutkittu, niin teoriassa kuin käytännössäkin. tahtoo sanoa että ei ole huolen häivää. paitsi silloin jos perSSujen "taloustietämys" ryhtyy johtamaan suomea. silloin ollaan kusessa koko porukka puolessa vuodessa. meistä tulee silloin euroopan oma pohjois-korea.

Äänestä
  • Vain perussuomalainen politiikka voi pelastaa tämän maan vararikolta ja banaanivaltioksi taantumiselta. Nyt pitää lopettaa ulkomaisten rahapiirien ja eurokraattien pillin mukaan tanssiminen ja alkaa harjoittaa kansallisen edun politiikkaa. Tämä pätee niin taloudenpitoon kuin maahanmuuttoonkin. Perussuomalaiset voittaa, koska kansa tahtoo perussuomalaista päätöksentekoa ylikansallisen vallan myötäilemisen asemesta.

    Äänestä

Ymmärrän kyselijää, ja ymmärrän tunteen, kun joutuu meneen töihin.Itseite olin koulunjohtajana muutaman vuoden, ja luojan kiitos sitten myytiin koulu alta pois.

Äänestä
  • töihin siis kouluun? jaa-a. onhan sitä tullut mietittyä sitäkin että miltä sitä tuntuisi mennä joskus oikein kunnon töihin...

    Äänestä

Heh Heh.. Mulla ois vähän pölkynhakkaamista, kunnon lierikoeta 50 cm aenakii.
Kyllä sinne aena voep ne agressioosa purkoo. Tiijä tuas minkälaene talavi tulloo. ;)

Äänestä

Se on Veijo sitä suomalaista kateutta,kun persujen kannatus on pitkään vaan noussut ja eräillä taas laskenut - niin johan alkaa suunsoitto - ja vasemmistohan siinä juuri kunnostautuu.

Äänestä

"Samaan aikaan nämä Jenkit tulostavat rikkauksiansa hyvin voivalle kansanosalle koko ajan ottamalla velkaa lisää, nin kauan kunnes katto romahtaa."

Yhdysvaltoja odottaa Neuvostoliiton kohtalo. Loppua voidaan lykätä, mutta ei estää. Vaan onko pahvihahmo Obamasta edes Amerikan Gorbatšoviksi? Eipä taida olla samojen mittojen mies. Hän ei uskalla lähteä purkamaan järjestelmää. Niinpä se purkautuu itsestään - väkivaltaisena romahduksena. Tuskinpa kuitenkaan USA:ta hallitseva finanssi- ja sotateollinen oligarkia joutuu kärsimään politiikkansa seurauksista. Neuvostoliitonkin romahtaessa juuri entinen eliitti jakoi konkurssipesän omaisuuden keskenään, ja niin tulee tapahtumaan (on jo osin tapahtunutkin: "bailouts") myös Yhdysvalloissa. Amerikkalainen keskiluokka on liian demoralisoitunutta ja alaluokka liian matalalla henkisellä tasolla, että se kykenisi edes vallankumoukseen. Ei tulee mitään "amerikkalaista kevättä" arabialaisen kevään tapaan.

USA, jonka pysyvään supervalta-asemaan Suomen "länsittynyt" poliittinen eliitti on typeryydessään pannut toivonsa, joutuu samaan kurimukseen, jossa Venäjä oli Jeltsinin aikana. Siitä suosta Venäjän on nostanut Vladimir Putin, 2000-luvun tähän mennessä suurin valtiomies, ja suurin venäläinen valtiomies sitten Stolypinin. Amerikka ja koko läntinen maailma tarvitsisi kipeästi Putinin tasoisia johtajia. Heitä ei löydy. Lännellä ei ole enää voimaa eikä rotua jäljellä. Tulevaisuus kuuluu idän kansoille, Euraasian Sydänmaan mannervalloille. Sillä suunnalla on Suomenkin tulevaisuus. Perussuomalaiset voisi esittää suuren historiallisen roolin olemalla se puolue, joka ohjaa Suomen "länsittymisen" umpikujasta yhteistyöhön Venäjän, Kiinan ja niiden liittolaisten kanssa. Tätä vaikeuttaa Perussuomalaisissa vaikuttava länsimielinen, russofobinen, äärioikeistolainen ryhmäkunta jota johtaa eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi onnettomasti nimitetty tohtori Jussi Halla-aho.

Perussuomalaiset hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Mitä enemmin, sen parempi Perussuomalaisille ja koko Suomelle. Timo Soinin on lopulta pantava puhdistuksia toimeen puolueessaan. Halla-aholaiset muodostakoot oman puolueensa kokoomuspuolueen rydmanilaisen, oikeistoradikaalisen nuorisosiiven kanssa, joiden kanssa heillä on paljon enemmän yhteistä kuin perussuomalaisten kanssa. Soini haudatkoon lopullisesti NATO-hoipertelunsa ja omaksukoon väyrysläisen ulkopoliittisen viisauden (vanhan kunnon Paasikiven-Kekkosen linjan) perussuomalaisten viralliseksi kannaksi. Muutenkin Väyrysen jo tänä vuonna ehdottama hallituspohja ps-sdp-keskusta on se koalitio, joka tulee aikanaan pelastamaan Suomen "länsittymiseltä" - mikäli se ei ole jo liian myöhäistä.

Voi olla, että Suomi uppoaa muun lännen mukana. Saksa ei ehkä kuitenkaan aio loputtomiin kurjistaa itseään muun Euroopan hyväksi, ja siellä katsellaan jo radikaaleja ratkaisuja, itäisiä mahdollisuuksia. Saksan ratkaisu on kautta historian usein ollut myös Suomen ratkaisu. Mitä enemmän Suomi on itäisen orientoitumisen (joka lopulta on Saksan ainoa vaihtoehto) eturintamassa, sitä enemmän etuja ja mahdollisuuksia on Suomen ulottuvilla. Nämä ovat tulevaisuuden olennaisimpia kysymyksiä Suomelle.

Äänestä
  • Olempa kerrankin samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
    Lisään vielä. että meiltä ei nyt löydy kunnon voimahahmoa politiikasta, kaikki on levällään kuin jokisen eväät.
    Onko tultu tilanteeseen, jossa kuvitteellisesti, kaikilla menee liian hyvin, ja aletaan velttoilemaan.
    Suomi on jo pian euroopan kallein maa kaikilla mittareilla. Pitää myös se ajatella, että me tuhlataan tajuttomasti ns. pesemällä toistemme paitoja. (pesen sinun paitas satasella ja minä sinun satasella)
    Ei sellaisilla palveluilla globaalisti pärjätä. Täytyy tuottaa myös jotakin.
    Tulee taas mieleen mihin oikeastaan Rooman valtakunta sortui...
    Eikö H***i kukaan koskaan opi historiasta jotain?

    Äänestä

Talouttahan on aika vaikea vetää taaksepäin, ellei tule vakava kriisi, mutta jatkuva kasvun periaate johtaa lopuksi perikatoon. (Der Untergang)
Miten esim saksalaiset luulevat selviävänsä realistisesti ilman ydinvoimaa, taas hiiltä taivaalle tai ostamaan kaasua , ja ydinvoimaa venäjältä.
Ja maailma on nykyisin niin globaalia, että minäkin ostan pikkutavaraa kiinasta, ja kai pian mersutkin on siellä tehty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

veijo.reponen kirjoitti:

Minkätakia haukutiin mediassa perussuomalaisia ennen vaaleja ja niiden jälkeen?
Euroopan tilanne oli nähtävissä jo silloin.
Haukkumisissa kiinnitettiin vain toisarvoisiin asiohin.
Miltä se nyt pian alkaa tuntua niissä heikompiosaisissa henkilöissä?
Tuntuu, että mullista maan Isät katsovat toisiaan. Eli mitä nämä koheltajat saavat aikaan.
Samaan aikaan nämä Jenkit tulostavat rikkauksiansa hyvin voivalle kansanosalle koko ajan ottamalla velkaa lisää, nin kauan kunnes katto romahtaa.
Ja mikä moralisointi: IN GOD WE TRUST.
Ja historia näyttää että ensin varastivat koko maan ja metsät ja nyt vallan himoissaan öljytkin maailmalta.
Lukisivat Raamatun uudelleen, ja Jeesuksen opit ennen kuin tuota touhuavat.
Oppi mikä oppi , uskonto mikä uskonto.
Eräät etniset ryhmät ovat juuri ahneuksissaan tehneet kaiken miljardien omaisuuksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu