Hävettää hakea muuttoapua kuumuuden vuoksi!?

Muutto on menossa San Fernandosta Vecindarioon. Itse on viety pienempiä tavaroita autolla muutaman kerran. Mutta nyt pitäisi saada 2 raskasta (toinen varsinkin) nahkasohvaa ehjänä vahingoittamatta rappuja ja seiniä 5.kerroksesta alas ja sitten Vecindariossa 2.kerrokseen ylös. Lisäksi yksi vaatekaappi, 2 pöytää, liinavaatekaappeja 2, tuoleja. Hissi on, mutta sohvat ja vaatekaappi eivät mahdu sinne.Lämpöä on ollut tällä viikolla noin 35 astetta auringossa. Minä en anna mieheni edes yrittää kantamista, jäisi vielä siihen. Kun löytyisi vahvoja nuoria miehia 2 kpl, jotka jaksavat tehdä töitä kuumuudessakin. Lisäksi huolellisia, etteivät riko mitään, kun on jo 2 muutossa, Saksasta tänne, ja 1.homeasunnosta tähän, mennyt paljon rikki, lasipöytä, pöytälamppuja. Ei ole kiirettä, kun on aikaa tämän kuun loppuun.
17236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kaikki sympatiat, muuttolintu43. Suomessahan, kuten tietysti tiedät, oli ihan tajuttomat helteet ensin lyhyesti kesäkuussa, sitten heinäkuussa useina jaksoina. Ei mitään syytä häpeään, ammattilaisia kannattaa käyttää aina, kun se on tarpeen. Säästää omaa terveyttään ja hermojaan. Korvaako teille joku taho noita vahinkoja? Ympärivuotinen koti on ymmärrettävästi KOTI eri tavalla, kuin turistihotelli tai muutaman kuudaudenkin kestävä väliaikainen asuminen.

Ottakaa iisisti, tietysti kaaoksen keskellä eläminen rassaa jo osaltaan, mutta kyllä se siitä.

Sotis

Äänestä

Kiitos, Sotavento! Katsotaan nyt, saako ketään muuttamaan. Eikö Suomessa ole lämpöraja työnteolle? - Niin, ne vahingot. Tänne tultaessa ei saksal. kotivakuutus enään maksa, uutta ei ollut ja kai niissä on omavastuukin, niin että saa ottaa nenälleen vaan. Firmat oli kyllä oikeita (Atlantico), mutta täällä, niinkuin Suomessa on työntekijät vähemmän ammattitaitoisia.

Äänestä

Jos työpisteen lämpötila nousee yli 30 asteen, työntekijälle pitää tarjota mahdollisuus 15 minuutin taukoon joka tunti. 45 minuuttia töitä ja 15 minuuttia taukoa. Näin siis Suomessa. Toimistoihin kannattaa siis asentaa ilmastointi. :)

Äänestä

Kiitos neuvosta, Blues~Brother! Ostan vesiä ja olutta ja kevyttä suolaista välipalaksi, Tapaksia, niin toivon, että kaikki menee hyvin. Voihan sen muuton tehdä monenakin päivänä.
Otan tämän asian tosissani, ei pidä toista kertaa tapahtua se, mikä tapahtui Berliinissä. Oli liian kuuma päivä, ja sanoin miehelle, että jos haluaa kuitenkin lämmintä ruokaa, niin mennään syömään. Mentiin Berliinin ulkopuolelle, järvenrantalukaaliin. Odotettiin ja odotettiin. Kokki vietiin sydänkohtauksen saaneena autossa pois.

Äänestä
  • Juuri noin, muuttolintu43. Kerroin tuolla rinnakkaisella kanariapalstalla (Plazan höpinät) taannoin tapauksesta, joka sattui tässä meidän naapurissa kesäkuun helteiden aikaan. 70 herrasmies tuli kesäasunnolleen ajamaan nurmikkoa ja jonkin aikaa koneen pysähtymisen jälkeen ohikulkija haki meiltä apua. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Meillä on hanskat tiukasti tiskissä helteillä ja kun Puertoon lähdetään, kierrän viimetalviseen tapaan kuumimman auringon kaukaa.

    Äänestä

No saatiin muuttajat, joku saksalainen, joka oleskelee täällä ympäri vuoden.
Tulevat huomenna perj. katsomaan ja ensi viikolla sitten pitäisi kuormat viedä. jollen saa heitä tekemään sitä jo lauantaina-sunnuntaina, koska lämpökäyrä nousee vielä ensi viikosta alkaen. Uusi asunto tuntuu hyvältä, kun on ilmastointi,
panssariovi, kaikki ovet tammea, sisäänkäynti taloon on kauniilla laatoilla tehty, ja seinillä on isot peilit, siis käytävässä. -Asunnossa oli kuitenkin vähän huonoa hajua, ja se hirvittää, koska 1.rivitalo-asuntomme San Fernandon uimahallin lähellä (duplex) täällä oli pahanhajuinen, öisin tuli viemäreistä kuin kaasua. No jaa, toivottavasti on vain sitä uudessa asunnossa, ettei vesiä ole juoksutettu pitkään aikaan.- Kumpa huonompikuntoiset pysyisivät kuumuudessa asunnoissa, joisivat vettä ja katselisivat filmejä jääkarhuista.

Äänestä
  • Asioilla on taipumus järjestyä, puitteet kuulostavat hyviltä. Putkijuttu menee juuri noin, mutta ellei se hajuongelma poistu juoksuttamallakaan, sitten on jotain pielessä.
    Omassa viime talven vaatimattomassa asunnossani ei ollut minkäänlaista ongelmaa talotekniikan kanssa, kaikki toimi hienosti, myrskyn aikana marras-joulukuun vaihteessa tosin oli pieniä sähkökatkoja. Suurimpana riesana koin hiekkapölyn, jota tunki vähän tuulen suunnasta riippuen sisälle koko ajan.

    Sotis

    Äänestä

  • Viime talvena kävellessämme vaimon kanssa Vecindariossa huomasimme Atlantico-ostoskeskuksen lähellä kerrostaloalueen, jossa oli useammassakin ikkunassa se vende- ja se aguila -ilmoituksia. Ihmeteltyämme runsasta tarjontaa päättelimme yhdeksi syyksi ostoskeskuksen vieressä (samalla vuokratarjottimen edessä) sijaitseva rakentamaton tontti, joka oli aidattu jäteastia-alueeksi. Todennäköisesti se oli Atlanticon kauppojen, mutta myös alueen asukkaiden yhteinen suuri jätteenkeräyspiste. Mutta se haju oli jotakin samanlaista kuin Suomessa jo 70-luvulla suljetuissa ongelmakaatopaikoissa pahimmillaan oli. Totesimme ainakin pohjoisen puoleisten tuulten kuljettavan kiitettävästi jätehajut juuri noihin runsaasti vuokratarjontaa tarjonneisiin taloihin.
    Toivottavasti huoneistonne hajuhaitat johtuvat vain käyttämättömistä viemäreistä ja siten kuivuneista hajulukoista. Toisaalta jätepisteen hajut ovat harmittomia ja ihmisen hajuaisti kai turtuu niihin nopeasti. Asutaanhan Suomessakin puunjalostusteollisuuspaikkakunnilla, eikä puunjalostusteollisuuden suhteettoman korkeat palkat voi olla ainoa syy sen löyhkän sietämiseen:-)

    Äänestä

  • Talvehtinut kirjoitti:

    Viime talvena kävellessämme vaimon kanssa Vecindariossa huomasimme Atlantico-ostoskeskuksen lähellä kerrostaloalueen, jossa oli useammassakin ikkunassa se vende- ja se aguila -ilmoituksia. Ihmeteltyämme runsasta tarjontaa päättelimme yhdeksi syyksi ostoskeskuksen vieressä (samalla vuokratarjottimen edessä) sijaitseva rakentamaton tontti, joka oli aidattu jäteastia-alueeksi. Todennäköisesti se oli Atlanticon kauppojen, mutta myös alueen asukkaiden yhteinen suuri jätteenkeräyspiste. Mutta se haju oli jotakin samanlaista kuin Suomessa jo 70-luvulla suljetuissa ongelmakaatopaikoissa pahimmillaan oli. Totesimme ainakin pohjoisen puoleisten tuulten kuljettavan kiitettävästi jätehajut juuri noihin runsaasti vuokratarjontaa tarjonneisiin taloihin.
    Toivottavasti huoneistonne hajuhaitat johtuvat vain käyttämättömistä viemäreistä ja siten kuivuneista hajulukoista. Toisaalta jätepisteen hajut ovat harmittomia ja ihmisen hajuaisti kai turtuu niihin nopeasti. Asutaanhan Suomessakin puunjalostusteollisuuspaikkakunnilla, eikä puunjalostusteollisuuden suhteettoman korkeat palkat voi olla ainoa syy sen löyhkän sietämiseen:-)

    Nyt olen kiertänyt Atlanticon ympäri. Jokaisessa taloryhmässä on omat modernit jätepisteet erilaisine kirkkaan värisine säiliöineen. Toisista säiliöistä menee iso kuilu maanalaiseen käsittelyyn. Hajua ei ollut missään! Minä en ikinä tottuisi siihen, kuten Valkeakoskenkaan hajuihin, jotka muistan lapsuuden ajalta, kun oli menossa Tampereelta poispäin.- Ja voin sanoa sen, että espanjalaiset perheet vaativat, että kaikki on Tip Top. - Jos asunnossa on hajuja vielä, tarkastutan hajulukot ja sitten keskustellaan, kuka kulut maksaa.-
    Muuttoa on tehty nyt päivä, ja huomenna toinen. Eka päivä maksoi 170 euroa, auto ja kaksi miestä, on eroa ensimmäisiin kuluihin, 600 euroa jo auton lastin purkamisesta.

    Äänestä

Tänään vietettiin aikaa uudessa asunnossa ripustamalla peilejä ja tauluja ja tuuletettiin samalla. Sen jälkeen ei hajua tuntunut. Huomenna mennään ripustamaan verhoja ja järjestämään vaatekaappeja. Kyllä käy muuttaminen voimien päälle näin 66-68 vuotisina. Mööpelit tulevat vasta tiistaina. Ei olla keritty vielä kävelemään edes korttelin ympäri, vaikka näin ne roska- ja pullosäiliöt ohiajaessa. Käytiin kuitenkin HyperDinossa hakemassa perustarpeet. Taas sain niin hyvän palvelun. Myyjä leikkasi lihat juuri niinkuin halusin gulaschia ja kääryleitä varten, lisäksi hyviä leikkeleitä ja upeita isoja paprikoita. Teen ruoan muuttomiehille.- Vecindariossa tuulee usein, kun Atlannin tuulille ei ole mitään estettä, välissä on vain pari tietä (toinen moottoritie Puerto Ricoon). Vecindario tarkoittaa naapurikylää. -Kaiken keskellä on otettu taas esiin espanjan opiskelu. Löytyi netistä kiva kurssi Blappern-Blabbern (pälpäti-päl tms), joista voi valita eri tasoisen aloittelijasta alkaen. Syksyllä varmaan tulee opiskeltua enemmän.- Olen 2 kertaa aikaisemmin vaihtanut maata, Suomesta Ruotsiin ja Ruotsista Saksaan. Kielen opin koulupohjalla aika äkkiä. Mutta aikaisemmin ei tullut mieleenkään hankkia suomalaisia tv-ohjelmia, eikä tulisi nytkään, mutta mies haluaa saksalaiset ohjelmat. Espanjan oppii huomattavasti nopeammin, kun katselee Espanjan tv-kanavia.

Äänestä
  • "juuri noihin runsaasti vuokratarjontaa tarjonneisiin taloihin". Kun vielä haettiin asuntoa, niin oltaisiin kysytty siitä uudesta asuintalosta heti (siistinnäköinen, puutarha-puisto, jota talot kiertävät joka puolelta), vaan ei ollut yhtään "se vende" (myytävänä)tai "alquiler"(vuokrataan) kylttiä. Muuten on Vecindariossa ja myös Teldessä hyvin paljon uusia asuntoja tyhjänä. On rakennettu liikaa ja siksi on julistettu totaali rakentamisstoppi, ja lopusta ei ole tietoa. Valitettavasti tietyötkin on pysäytetty.
    Mutta tämä kaikkihan kuuluu nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen, mikä toivottavasti paranee eikä pahene??

    Äänestä

  • Vaya con dios. Jos niitä sattuu näkymään.

    Äänestä

  • Noniin, siitä se lähtee, hienoa! Viikon päästä olette jo asettuneet taloksi. Minulle tulee aina nälkä, kun luen juttujasi, onneksi olkoon muuttomiehille. Kanarialaiset lihatiskit ovat kyllä upeita ja palvelu niissä ensiluokkaista.

    Oli kiva kun otit esiin tuon espanjan kieliopintojutun. Minähän aloittelin vasta viime talvena, vaikka jotain toki osasin jo sitä ennen. Katselin talven mittaaan jonkun verran telkkua ja siitä sai mm. ääntämiseen ja painotuksiin, tiettyihin ilmaisuihin jne. liittyviä vinkkejä. Suomessa tulee nyt ainakin kaksi espanjan kielistä sarjaa, joita katson ihan kielen takia, lisäksi minulla on taustalla tietty opinto-cd aina, kun teen jotain sisähommia.

    Muuttaminen on maailman tylsintä puuhaa, mutta lopussa koittaa kiitos.

    Sotis

    Äänestä

Kiitos vaan, Sotis! Se kurssin nimi on BABBEL-BABBEL. En tiedä, onko sitä suomeksi, mutta on monella muulla kielellä.
Tart San:" Vaya con dios=Kulje jumalien kanssa? " Ei ole kuin yksi jumala mukana. Kun ei ne muut, muoti, rikkaus, yms enään mitään merkitse. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Äänestä
  • Ei teille ole sinne sitten ketään tuttuja siunaantunut jotka olisivat voineet auttaa muutossa?Olisitte mennet vaikka Ryysyrantaan ja bonganneet sieltä pari rotevan näköistä suomalaista auttamaan juomapalkalla.Oottehan te siellä jo aika kauan asuneet,luulisi että siellä saa tuttuja ja kavereita helposti.

    Äänestä

  • johnny-boy kirjoitti:

    Ei teille ole sinne sitten ketään tuttuja siunaantunut jotka olisivat voineet auttaa muutossa?Olisitte mennet vaikka Ryysyrantaan ja bonganneet sieltä pari rotevan näköistä suomalaista auttamaan juomapalkalla.Oottehan te siellä jo aika kauan asuneet,luulisi että siellä saa tuttuja ja kavereita helposti.

    Ei Ryysyranta eikä yleensä muutkaan suomalaispaikat ole nyt auki, vasta lokakuun puolimaissa alkaa suomalaissesonki.

    Äänestä

Ei ole käyty Ryysyrannassa kuin Uuden vuoden aattona. Eikä täällä monella niin hyvin mene, että alkaisivat lähes 40 asteen lämmössä (auringossa) rahtaamaan kenenkään tavaroita, emmekä sellaista odotakkaan. Nämä saksalaiset, 46-vuotiaat, Otto kumppani, ovat tehneet muuton erittäin hyvin, ja tällä viikolla on loputkin selvitetty. Otto tekee välillä töitä San Agustinissa saksalais-Imbississä, jossa palkkakaan ei ole suuren suuri. Ahkera mies!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttolintu43 kirjoitti:

Muutto on menossa San Fernandosta Vecindarioon. Itse on viety pienempiä tavaroita autolla muutaman kerran. Mutta nyt pitäisi saada 2 raskasta (toinen varsinkin) nahkasohvaa ehjänä vahingoittamatta rappuja ja seiniä 5.kerroksesta alas ja sitten Vecindariossa 2.kerrokseen ylös. Lisäksi yksi vaatekaappi, 2 pöytää, liinavaatekaappeja 2, tuoleja. Hissi on, mutta sohvat ja vaatekaappi eivät mahdu sinne.Lämpöä on ollut tällä viikolla noin 35 astetta auringossa. Minä en anna mieheni edes yrittää kantamista, jäisi vielä siihen. Kun löytyisi vahvoja nuoria miehia 2 kpl, jotka jaksavat tehdä töitä kuumuudessakin. Lisäksi huolellisia, etteivät riko mitään, kun on jo 2 muutossa, Saksasta tänne, ja 1.homeasunnosta tähän, mennyt paljon rikki, lasipöytä, pöytälamppuja. Ei ole kiirettä, kun on aikaa tämän kuun loppuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu