Olen 20 vuotta ja risat oleva transmies, jolle on suoritettu masektomia, kohdun ja munasarjojen poisto sekä hormonihoidossa olen ollut 2009 lähtien. Alapäähän ei kosmeettisia leikkauksia ole vielä tehty, ne tulevat aikanaan. Siihen asti seksin harrastaminen onnistuu strap-onilla ym. keinoin.
Olen tällä hetkellä erityisen kiinnostunut eräästä ystävästäni, joka on bi-utelias ja kokenut elämässään myös ristiriitaa sukupuolensa puolesta. Myöhemmin hän totesi sen olleen vain vaihe ja osa hänen huonoa itsetuntoaan. Olen tuntenut tämän ystävättären jo vuosia ja sinä aikana tiemme on ollut enemmän tai vähemmän töyssyinen. Olemme kuitenkin aina palanneet toistemme luokse ja kummatkin olemme osoittaneet kiinnostusta toisiamme kohtaan.
Ongelmani on se, etten pysty enkä oikein tiedäkään miten kertoisin taustastani ystävälleni. Hän on tuntenut minut vuosia biomiehenä eikä ole esittänyt kysymyksiä sukupuoltani tai mitään muutakaan mahdollista "piirrettäni" kohtaan. Kun tutustuimme olimme nuoria enkä uskonut, että meistä tulisi näinkään hyvät ystävät (siihen aikaan kaveripiirini oli aika hutera). Tapasimme myöhemmin kasvotusten vasta prosessiin kuuluvien hoitojen alettua. Uskoisin, että pelko taustani kertomisesta juontaa juurensa aiempiin suhteisiini.
Ensimmäinen tyttöystäväni tiesi ennen suhteemme alkua transsukupuolisuudesta ja olin kertonut tulevista operaatioista. Sain itse tietää vasta suhteemme edetessä, että hän ei halunnut minusta miestä, vaan tahtoi olla lesbo pariskunta. Ahdistukseltani minun oli vaikea ymmärtää hänen kommenttejaan kehoani koskien ja hän ei ymmärtänyt sitä, että kaikki epäilyt koskien prosessiani vain lisäsivät ahdistusta. Suhteemme kariutui näiden merkkien pohjalta, kun hän hankki itselleen uuden rakkaan. Erotessamme hän haukkui minut epäkypsäksi ja kykenemättömäksi. Katkeroiduin tästä joksikin aikaa, koska olin toivonut, että saisimme asiat hoidettua eri tavalla.
Sitten tapasin aivan ihanan naisen, joka vaikutti varsin avarakatseiselta. Tapasimme niin ettei hän tiennyt taustastani, vaan vasta myöhemmin kerroin hänelle miten prosessini oli edennyt ja miten ylipäätänsä olin päätynyt pisteestä a pisteeseen b. Suhteemme edetessä hän oli kiinnostunut tietämään viimeisestä leikkauksesta. Kerrottuani siitä hän jäätyi ja selvästi epäröi. Suhteemme katkesi siihen, koska hän ei halunnut miestä jonka vehje ei välttämättä koskaan tulisi toimimaan kunnolla. Ahdistuin uudestaan, koska tämä vastaus oli tullut täysin yllätyksenä (hän vaikutti ymmärtävältä ihmiseltä).
Tämän jälkeen minua kohtaan on osoittaneet muutamat naiset kiinnostusta, mutta en ole jatkanut tutustumista pidemmälle siinä pelossa, että taas minusta löytyy uusi vika tai jokin prosessissa haittaa toisen elämää. En enää uskalla kertoa olevani transsukupuolinen, vaikken sitä aiemminkaan kaikille kuuluttanut. Mitä minä voin kenellekään tarjota, jos olen jo valmiiksi huono? Tämä vaikeuttaa ystävälleni kertomista, koska pelkään torjutuksi tulemista ja sitä, että hän ymmärtää minut väärin. Pahimmassa tapauksessa ottaa hatkat. En halua olla yksin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tota. Kyllähän suhteen pitäisi toimia molemmille. Kertomuksesi mukaan olettamasi on että kumppanillesi pitäisi olla ihan sama onko sulla penistä ja toimiiko se. Siis anteeksi mitä?
On varmasti niin ettei kenenkään elämäntehtävä voi olla sinun olosi parantaminen säälisuhteella. Yhtä vähän kuin sinun tehtäväsi on olla mitään muuta kuin olet.
Seksi on tärkeää ihmisille. Tämä näillä transpalstoilla aina välillä tuppaa jäämään muun varjoon ja ollaan loukkaantuneita kun pelkkä platooninen rakkaus ja syvä tunneside ei riitäkään. Eihän se voi riittää, terveelle ja normaalille ihmiselle. Kyllä myös seksin - ja erityisesti seksin - tulisi toimia parisuhteessa, molemmille. Se, että sukupuolenkorjausleikkauksessa itse joudut tyytymään tilanteeseen että seksuaalisuuden osalla voi olla riski ettei koskaan enää voi kokea orgasmia ja että vain aniharvoilla normaalissa sukupuoliyhteydessä orgasmi onnistuu on olemassa, ihan realistisesti. On aika surullista jos kumppanin seksuaalisiin tarpeisiin suhtaudutaan näin kun tässä yllä kirjoitat.
Oikeasti on surullista jos et löydä ihmistä joka rakastaa sinua, mutta kyllähän sen rakkauden edellytys on molemminpuoleinen rehellisyys, eikö? Jos ystäväsi on yhtä hieno ihminen kuin kuvaat niin hän varmasti seisoo rinnallasi. Sensijaan hän ei välttämättä ole sinusta seksuaalisesti kiinnostunut mainitusta syystä. Se riski on AINA kaikissa suhteissa, ei vain transsuhteissa.
En minä vaadi seurustelusuhteiltani sitä, että vain minä saan mitä haluan ja toinen osapuoli tyytyy siihen mitä saa. Totta kai saa ja tuleekin vaatia sitä mitä haluaa, oli se sitten toimiva vehje tai joku muu ominaisuus.
Säälisuhteita en halua ja siksi pelkäänkin, että kaverini semmoiseen alistuisi tapauksessani, tyytyisi vähempään mitä voisi saada. Jos olen ymmärtänyt oikein aika yleistä on tuo riittämättömyyden pelko perisuhteiden aloituksessa. Pohdin enemmänkin sitä, että entä sitten kun on transsukupuolinen joka ei voi vioilleen mitään, tuleeko silloin vain tyytyä kohtaloonsa yksin vai onko oikeutettu pyytämään myös sitä rakkautta itselleen. Saako tässä tapauksessa olla itsekäs?
Vastauksestasi päätellen minussa on tosiaan vikaa. Yhtälailla seksi ja lähelläolo ovat tärkeitä minulle kuin muillekin, ehkei se käynyt tarpeeksi ilmi aloituksestani.
Mä en nyt kyllä ymmärrä tätä logiikkaasi yhtään. En tiedä miten "viallinen" olet seksuaalisesti mutta kyllähän se seksuaalinen eheys lähtee omakuvasta ensisijaisesti. Sen sijaan oletko noin yleisesti mainstreamin kumppanimateriaalia niin varmastikaan et. Mutta toisaalta tämänkin ajattelu on aika turhaa koska eihän tarvita kuin se yksi joka rakastaa ja haluaa juuri sinua.
Ihan noin muusta elämänkokemuksesta viisastuneena sanoisin kyllä että romanttiset haaveet monenvuoden ystävyyden jälkeen on kyllä yleisemminkin aika turhia. Todella harvoin on niin, että ystävän kanssa on vaan odotettu "sopivaa hetkeä" ja vaikka siinä voi joku vire ollakin on yleensä paljon enemmän syitä miksi suhde on nimenomaan ystävyyttä.
Ja taas sitten: kuinka läheinen oikeasti on ihmisen kanssa jolle ei kerro itsestään näin isoa asiaa kun se selkeästi kaihertaa sua? Mä ainakin kokisin olevani vähemmän läheinen ystävä jos mulle ei kerrottaisi tätä silloin kun se on - tämän oman kertomasi mukaan siis - akuutisti sun mieltä vaivaava asia. Mitäs jos oikeasti puhuisit ystävättärellesi ystävänä ja yrittäisit hakea sieltä kaveritukea ja painuisit sitten baanalle iskemään itsellesi ihmisen. Arkailu ja elämänsä elämättä jättäminen korjausleikkauksen jälkeen ei musta kuullosta siltä että oisit millään tavoin saanut kokonaista miehen elämää. Ja sä kyllä ansaitsisit sen, prosessi on musta ihan turhan rankka jäädäkseen kesken.
Kaikkea hyvää
T. Nainen jolle mies ei kertonut olevansa transvestiitti ennenkuin vuosien avioliiton jälkeen ja joka on jumissa liitossa johon ei halunnut. Soisin että rehellisyys olisi kaikissa suhteissa suurempaa kuin omassani koska olen ihan helvetin onneton :(
Kuinka hän on voinut tuntea sinut vuosia biomiehenä, jos olet ollut hormoneilla vasta vuodesta 2009.
Moni transmies pystyy elämään läpimenevän miehen roolissa jo vuosikausia ennen hormonihoitoa. Ilmeisesti aloittaja kuuluu tähän joukkoon jos häntä on luultu biomieheksi.