…ja todellisuus!
Yhtä hyvin olisin voinut otsikoida tämän pienen tutkielmani myös: Ne yhdet puheet... ja ne toiset!
Olen poiminut tähän ajatuksia Suomen Keskustan nettisivuilta sen periaateohjelmista ja eräiden huomattavien keskustalaisvaikuttajien puheista. Jatkoksi olen poiminut kenttäkepulaisten ajatuksia ja puheita tältä saitilta. Onko eroa? Lukekaa, vertailkaa, ajatelkaa ja tehkää johtopäätöksenne!
KESKUSTAN OHJELMISTA:
Keskusta on tänään ja läpi historiansa ollut maltillinen, rakentava ja yhteiskunnallisia vastakkainasetteluita tasoittava poliittinen voima. Keskusta on paitsi kansanvaltainen poliittinen puolue myös yhteiskunnallinen uudistus-, kasvatus- ja sivistysliike.
Keskustalaisuuden lähtökohtana on usko ihmisen henkisiin voimavaroihin, inhimillisyyden, yhteisvastuun ja suvaitsevaisuuden tärkeyteen.
Suvaitsevaisuus, ajatuksen vapaus ja perusarvojen kunnioitus kuuluvat keskustalaiseen arvomaailmaan. Keskusta tahtoo edistää ihmisten yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta.
Se toimii sillanrakentajana yhteiskunnassa vallitsevien vastakkainasettelujen ylittämiseksi.
Keskustalaisille sivistys on itseisarvo, jonka merkitystä ei voi mitata
välittömästi rahassa. Se ilmentää niin ihmisen kuin kansakunnankin tasolla hyvän inhimillisen elämän perimmäisiä arvoja ja päämääriä.
Tärkeä kansallinen voimanlähde on kristillinen usko ja siitä kumpuava käsitys
jokaisen ehdottomasta ihmisarvosta, pyrkimys yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja lähimmäisenrakkauden korostaminen vihan ja itsekkyyden vastapainona.
KARI HOKKANEN:
Keskusta tänään on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen puolue, joka ei periaatteessa sulje ovia mihinkään suuntaan.
Edistyksellisyys on nuorsuomalaisuuden perinteestä juontuvista fundamenteista ehkä tärkein. Aito edistyksellisyys edellyttää historiallisen tilanteen oikeaa arviota. Se, mikä on joskus edistyksellisyyttä, saattaa muuttua ympäristön muuttuessa jarruttavaksi taantumuksellisuudeksi. (Niinpä! Huomautus K.K.K:n)
MARIA-KAISA AULA:
Otan ihmiskeskeisyydestä esille henkisen kasvun arvostamisen. Santeri Alkio on sanonut ylevästi: "Maailman muuttaminen lähtee itsensä velvoittamisesta". Tämä on myös lähellä kristillistä ajattelua, jossa korostetaan "sydämen lakien" eli yhteisen moraalisen pohjan, lähimmäisenrakkauden merkitystä.
Keskustalaisuus parhaimmillaan on sitä, että pidämme arvot vakaina mutta olemme samalla valmiita huomaamaan maailman muutokset. Se on käytännöllistä ajattelua ja terveen "maalaisjärjen" käyttöä. Vahingollisinta kuitenkin lienee se, että arvot ovat täysin epävakaat. Sitä voi kutsua opportunismiksi tai "kaikki käy" -tuuliviirin tapaiseksi toiminnaksi. (Niinpä! Huomautus K.K.K:n)
OLLI REHN:
Liberalismi ja maalaisliittolaisuus ovat toistensa lähisukulaisia. Liberalismi on valistusaatteen ja teollisen vallankumouksen kasvinkumppani, joka korostaa vapautta, sivistystä ja sosiaalista vastuuta.
Sivistys ja henkinen kasvu ovat ihmisen korkeimpia päämääriä. Liberalismi korostaa keskinäisriippuvuuden ja demokratian merkitystä pysyvän rauhan ja hyvinvoinnin edellytysten luojana.
Ensinnäkin liberaalit tasavallat edistävät jo pelkällä olemassaolollaan rauhan säilymistä, koska demokratiat ovat luonteeltaan vähemmän aggressiivisia kuin yksin- tai harvainvaltaan perustuvat poliittiset järjestelmät. Toiseksi tämä synnyttää ajan myötä liberaalien tasavaltojen välisen rauhanomaisen yhteisön, joka perustuu yhteisiin demokraattisiin arvoihin. Kolmanneksi kansainvälisen talousjärjestyksen tulisi perustua vapaakauppaan, koska näin syntyvä keskinäisriippuvuus sitoo kansakunnat toistensa kohtaloihin ja tekee niiden väliset sodat epärationaaliksi.
Pienten valtioiden edun mukaista on vahvistaa sellaisten rauhaa ja vakautta ylläpitävien kansainvälisten instituutioiden kuten YK:n, Etykin ja Naton toimintakykyä. Suomen tulee samanaikaisesti sitoutua siihen liberaalien valtioiden yhteisöön, joka tähtää kansainvälisen oikeuden ja instituutioiden vahvistamiseen sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Ilmeisesti Keskustan tuleva menestys voikin nojata vain kykyyn yhdistää eurooppalaisen liberalismin anti suomalaiseen keskustapolitiikkaan.
KENTTÄKEPULAISET:
Liberalismi
kirjoittanut Oiva Härkönen 12.3.2004 klo 12.26
Olen ennenkin torjunut liberalismista puhumisen Suomen Keskustan yhteydessä. Tuo vierasperäinen sana aiheuttaa vain hämmennystä puolueen laajan kannattajajoukon keskuudessa.
(Onko Rehn oikeassa puolueessa? Tuo Nato-kantakin vielä? Huomautus K.K.K:n)
Noiden liberaalien, maltillisten, suvaitsevien, rakentavien, yhteistyökykyisten, kansanvaltaisten, yhteiskunnallisten sillanrakentajien, valistuneiden, henkisesti kasvaneiden, ajatuksen vapautta ja kristillisiä arvoja kunnioittavien, lähimmäisen rakkautta korostavien kepulaisten – joille sivistys on itseisarvo – ajatuksia ja edellä mainittuja, puolueen ohjelmiensa mukaan edustavia hyveitä ilmentäviä puheita voimme lukea päivittäin tältä saitilta. Tässä näytteitä viime päiviltä, monet minulle suunnattuja:
Punainen
Kirjoittanut: historiankirjoitus..., 4.6.2004 klo 10.38
Toisaalta, kun näinkin suuri manoveerejä joudutaan suorittamaan tapahtuminen uudelleen nimeämiseksi, kannattaa Korhosenkin tarkistaa, että SDP on maksanut käytetystä
työajasta sopimusehtojen mukaisen korvauksen....
Sillä voit taas ostaa monta painosta "Kansa taisteli - huoltomiehet kertoo", jotta riittää
referoitavaa materiaalia alkoholisoituvan loppuelämän ratoksi, kun nahkahousu ja
koppalakki eivät anna enää tyydytystä messijuhlissa..
Korhonen of Finland
Kirjoittanut: negatiivinen, 4.6.2004 klo 12.14
KapiKurhosen paatos maanpuolustamisesta ja Lipposen pyrkimyksistä saada Suomi
liitettyä koalition suorittamaan Irakin invaasiota ovat kuin yksi paperi, mutta sen
kaksi eri puolta. Toisella puolelle pyyhitään perse, ja toisella puolella niistetään oma
nokka, ja sitten leikitään sisäsiistiä...
Muista prenikoita kiillottaessasi paistatella parrasvaloissa. Siellä niitä sotia on käyty
ja poskea soitettu - messipojan peli suussa...
Punatauti
Kirjoittanut: oireet pahenee, 4.6.2004 klo 11.10
Kun Demarilta loppuu perusteet, rasvataan reikä ja leikitään piilosta...
Ensin menee toinen piiloon ja sitten toinen..
Kepuntorjuntayksikön päällikkö ruutiukko
Kirjoittanut: Kyllä naurattaa, 4.6.2004 klo 13.22
Täytyy ihailla miten ruutiukko kapi Korhonen on innostunut asiaan. Siellä porukassa
on tarpeeksi höhliä jotka kehuvat kapi Korhosta suurena sankarina. Ei olisi onnistunut
tuollainen kiihkoilu ja mellastus muissa puolueissa.
Siitä huolimatta Lipponen on tosi tylsä tyyppi ja joka paikassa on piällysmiehenä
kuten suatanan savolaiset ovat. Samoin kieroilee ja valehtelee ja kapiukko uskoo
kaiken.
Kyllä armeija ei ole miehestä imenyt mitään kun kapiukko on noin turhautunut ja
kirjoittelee poskettomia. Itse teollisuudessa joutui aina kilpailemaan tuottavuuden
kanssa, mutta armeijan leivissä ei ole mitään stressiä mistään, kun juopottelu ja
alaisten simputtaminen ovat pääasia.. Itse olen upseerina nähnyt sen helppouden
millä armeijan leivissä pääsee, enkä siten arvosta kapi Korhosenkaan saavutuksia. Turhautuneena löysi viimein demarileirin missä suuresti ihaillaan kapi Korhosta
suurena sankarina.
Sittä huolimatta Keskusta on ja pysyy johtavana ihmisläheisena puolueena, ihmisen
asialla.
(Tähän minä vastasin jo aikaisemmin. Jouduin kertomaan itsestäni hieman
enemmän, jotta tuo sivistynyt, valistunut ym.. ym.. kepulainen tietäisi, että minäkin
olen hieman tehnyt töitä, monenlaisiakin, ja etten tiedä, olisiko onnistunut ”muissa”
puolueissa, kun en ole koskaan ollut missään tekemisissä yhdenkään kanssa. Pitääkö
muuten Keskustassa aina esiintyä noin hillitysti ja sivistyneesti kuin nimimerkki ”kyllä
naurattaa”? Kirjoittaja sanoo olevansa upseeri. Ei varmaan ole osallistunut
reserviläistoimintaan, sillä hukkaan tuollaiset hengenlahjat olisivat siinä menneet puhumattakaan upseerin ammatissa! Kyllä hänen oikea paikkansa on pysyä tuossa ihmisläheisessä puolueessa ihmisen asialla! Huomautus K.K.K:n)
jokin
Kirjoittanut: haisee, 4.6.2004 klo 18.13
Haiskahtaa sossujen väliseltä itsekehulta. Ettekö voisi suorittaa hännänalusnuuhkimisrituaalinne jossakin muulla, kuin Keskustan palstalla.
(Kun kokoomuslainen – ainakin sellaisena aina esiintynyt – nimimerkki ”näin on”
sattui kehumaan kirjoitustani, niin hän sai siitä tällaisen arvion. Huomautus K.K.K:n)
Nimimerkki
Kirjoittanut: EVVK, 4.6.2004 klo 21.08
elikkä, ei vittu vois vähempää kiinnostaa.
Muista lääkkeesi, äläkä anna ohtasuonen pullistua.
(mikä lyhyydessään loistava näyte siitä, mitä aito keskustalaisuus parhaimmillaan on! Huomautus K.K.K:n)
Tässä vielä lopuksi muutamia näytteitä, jotka kertovat aidosta keskustalaisesta yhteistoimintahalusta ja -kyvystä, kun ne niin myönteisesti arvioivat hallituskumppaniaan edustavia henkilöitä:
Sossu-Arajärven väitöskirjan
Kirjoittanut: Tiililä, 6.6.2004 klo 08.54
aihe:
"Emme tule millään toimeen ilman sossiaalidemokraattien ja SAK:n johtamaa hyvinvointivaltiota (vaikka enemmistö elää tylsistyneenä ja vittuuntuneena)"
On se Suomen akateeminen taso mahtava.
Possudemarin
Kirjoittanut: karsinassa on kalterit, 8.6.2004 klo 09.03
Mutta paskanjauhantaa voi harrastaa SDP:n antamalla punaisen kirjasen turvin..
Katso,ettet harrasta paskanjauhantaasi 10 metriä lähempänä vesistöä, ettet lisää päästökuormitusta..
Turpa kii sossu!
Kirjoittanut: K-nyrkki, 8.6.2004 klo 09.05
Älä vaahtoa asioista, mistä et itse ymmärrä mitään.
Lipposta vastaan äänestäminen on rauhanratkaisu
Kirjoittanut: Rauhantuomari, 8.6.2004 klo 00.24
Suomen politiikan ydin on siinä, että Paavo Lipponen on ollut länteen asti rähmällään jo Fullbright-stipendistä saakka, minkä vuoksi hänen cover-profiiliinsa kuuluu Jaakko Blombergin kanssa kirjoitettu pamfletti 1971 TAI sitten Paavo Lipponen on oikea pälkäneläinen vasemmistoradikaali, joka on jäänyt lännen koukkuun 1991, kun CIAn entinen johtaja Bush toimitti Koivistolle Tiitisen listan.
Lipponen on joka tapauksessa turvallisuusriski liittoutumattomalle Suomelle.
Pressa ylensi puolisonsa
Kirjoittanut: Res, 7.6.2004 klo 09.12
Halosen tyhmyys ja ahneus näkyy yhä selvemmin. Tajutonta mennä ylentämään tyhjäntoimittajamies reservissä. Odottaisin tuolla tasolla olevalta henkilöltä pidättyvyyttä tietyissä asioissa.
Tässä tulee hyvin esille demarihenki jota presidentti Halonen harrastaa. Itselle ja puolueen nimissä!
Ei kai tätä enää toiselle kaudelle?...Eihän..?
Lipposen ääni
Kirjoittanut: tv-mainoksessa???, 5.6.2004 klo 23.05
Kuinka sosialidemokraatit voivat olla niin arvostelukyvyttömiä että panevat Lipposen äänen eu-vaaleja koskevaan tv-mainokseensa?
Lipponen nauttii kansan keskuudessa ansaittua inhoa, ja lakoninen möläytys mainoksen lopussa on kuin kaataisi ämpärillisen oksennusta katsojan naamalle.
Kuka tällaisen mainoksen on ideoinut? Voi pyhä sylvi. Pääseekö näiden lipposrimojen ali enää mitenkään?
Hullut demarit hilluu.
Kirjoittanut: Tympääntynyt., 2.6.2004 klo 17.22
Viime eduskuntavaalien jälkeen on demarien raivotauti vain pahentunut. Demarit
on joukolla yrittäneet nitistää Keskustaa, mutta eivät ole, eivätkä tule onnistumaan
siinä. Demarien katkeruus on ollut suorastaan sairasta. Kuitenkin uskon, että
demarit saavat nilkkaansa öykkäröinnin ennen pitkään.
Demarit ovat tehneet aina ennen vaaleja mieleisiään galluppeja ja ovat julkaisseet demariystävällisiä kirjoituksia, jotka on täyttä valhetta. Keskusta ei menetä koskaan peliä, vaan tekee työtä kovasti ja tulokset näkyvät vaalien jälkeen.
Keskusta on turvallinen ja paras puolue.
Aivan niin. Keskusta on turvallisin ja parhain kaikessa, kuten näistäkin näytteistä nähdään. Ja niin ristiriidaton johdon ja kentän näkemyksissä! Siis uskottavin myös, nyt kuten aina ennen ja tulevaisuudessa. Anneli Jäätteenmäki lienee siitä todiste puolueen johdon tasolla. Nämä kenttäkepulaiset ovat vain pieni mutta todistusvoimainen näyte täällä nähdystä puolueen kannattajien korkeatasoisuudesta. He siis edustavat sitä yhteistyöhalua ja –kykyä muiden puolueiden kanssa ja kaikkia niitä korkeita arvoja, joita puolue kertoo ohjelmissaan edustavansa. Pitäisiköhän meidän kokdemienkin pyrkiä muuttamaan tyyliämme, jotta meillä olisi edes toivoa siihen pääsemiseksi? Toki me kaikki itseämme kunnioittavat ihmiset haluaisimme kuulua tuohon ihailtavaan jo

Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmaan tarpeetonta, mutta varmuuden vuoksi sanon tuon edellä olevan kirjoittaneeni. Lipsahti väärä nimimerkki, jota Oiva Härkösen kunniaksi joskus käytän toisenlaisissa yhteyksissä.
,,,,,
->Kuppa Kulli Korhonen
Tulin vain sanomaan, että k..kusta on per...stä.
Hiton hyvä oivallus jälleen KKK:lta! Onpa paljastavan listan laatinut!
-> Keskustalaisuuden lähtökohtana on usko ihmisen henkisiin voimavaroihin, inhimillisyyden, yhteisvastuun ja suvaitsevaisuuden tärkeyteen.
Suvaitsevaisuus, ajatuksen vapaus ja perusarvojen kunnioitus kuuluvat keskustalaiseen arvomaailmaan. Keskusta tahtoo edistää ihmisten yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta.
Se toimii sillanrakentajana yhteiskunnassa vallitsevien vastakkainasettelujen ylittämiseksi.
Päivällä sairaanhoitaja pieni, illalla oli jo toinen mieli.
Keskustan puolueohjelmien ja juhlapuheiden vertaaminen täällä porskuttaviin kepufaneihin hieman kuitenkin ontuu. Ja se ontuu kyllä Keskustan kannalta oikeaan suuntaan. Tämä on tietysti pelkää luuloni, mutta jos olen väärässä, surkeasti ovat asiat Keskustassa.
Keskusta on kyllä ollut osittain historiansa aikana maltillinen ja yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja tasoittava voima. Näin oli erityisesti 20- ja 30-luvuilla, jolloin puolue teki yhteistyötä muiden maltillisten oikeisto- ja vasemmistopuolueiden kanssa. Urho Kekkonen loi yhdessä Arvo Korsimon kanssa kuitenkin uuden poliittisen kulttuurin, joka oli riidanhaluisen haastava ja ennen kaikkea loputtoman vallanhimoinen luonteeltaan. Tätä uutta linjaa alettiin kutsua sittemmin K-linjaksi. Sen ydinajatus oli siinä, että poliittisen vallan saamiseksi on sallittua käyttää lähes minkälaisia keinoja tahansa aivan nyt suoranaista väkivaltaa lukuunottamatta. Siinä kulki raja. Muiden puolueiden (SDP ja SMP)hajotustyöhön sai osallistua aktiivisesti, ulkopoliittista uhkailua sai käyttää, epäparlamentaariset menettelytavat olivat sallittuja, poliittisten vastustajien leimaaminen rikollisiksi (Tanner) tai ulkopoliittisesti epäluotettaviksi (ns. asevelisosialisti, kokoomuslaiset ja Vennamo) taikka hölmöiksi politiikan helppoheikeiksi (Vennamo) olivat niin ikään sallittuja. Lopulta lähes puolidiktatorisen presidenttijohtoisen valtiojärjestelmän omaksuminen katsottiin suorastaan välttämättömäksi, jopa hyveeksi. Suomi oli saanut vihdoin kuninkaansa, jota ei enää vuonna 1974 tarvinnut valita vaaleillakaan tehtäväänsä, kun 99,9 prosentin kannatusta ei ilman vaalipetosta saataisi järjestettyä.
Matti Vanhanen on halunnut lopettaa haastamispolitiikan ja on pysynyt myös vaiti menneiden aikojen ihailemisen suhteen. Tämä on ehkä ensi askel paluusta kohti sitä puoluetta, joka toimi ennen Kekkosen aikaa. Kannattajakunta tulee kaukana perästä. Se on niellyt äidinmaidossaan niin hyvin keskustalaisen poliittisen kulttuurin sanoman. Toisaalta on sanottava, että kepulaisen politkoinnin häikäilemättömimpinä aikoina kannattajakunta oli paljon maltillisempia kuin poliitikot. Kepun poliittisen tapakulttuurin sisältö levisi vastustajien tiedottamana ja se voitiin helposti leimata vastustajien pahansuopuudeksi.
Täytyy muistaa, että kepulaisuus on ollut sillä lailla yhden totuuden liike, ettei ydinkannatusalueilla oikein vaihtoehtoja ole ollut. Juuri tämä on vaarallista. Keskusta on ainoa puolue Suomessa, joka kuntatasolla kykenee enemmistökannatukseen ja yksinvaltaiseen vallankäyttöön. Tällainen tilanne on omiaan rappeuttamaan poliittista kulttuuria. Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan -henki leviää.
Mutta sitten näihin palstan kepufaneihin. En millään jaksa uskoa, että edes kymmeneltä osin edustaisivat keskustalaisia näkemyksiä. Keskusteluhaluttomuus on silmiinpistävää. Tämä porukka osaa toistaa vain opittuja fraaseja. Tätä tekee jatkuvasti myös Oiva Härkönen, joka muuten kykenee käyttäytymään normaalin kansalaisen tavoin. Monen muun vuodatus on hyvin aggressiivista, muita syyllistävää, ahdistuksenomaista. Erityisesti hallituskumppani SDP:tä ja Paavo Lipposta pyritään jatkuvasti mollaamaan. Sen sijaan Keskustan poliitikot ovat suunnanneet tällä kertaa kovimmat piikkinsä Kokoomuksen ja erityisesti Ville Itälän suuntaan. Tässäkin puolue ja nämä kannattajat erovat toisistaan.
Palstalla liikkuu kuitenkin yksi ilmeisen keskustamyönteinen, hyvin koulutettu, sanavalmis ja intektuelliksi luokiteltava kirjoittaja. Hänellä ei ole yhtä ainoaa nimimerkkiä, mutta kaverin tuntee kyllä tyylistä. Erityisen voimakkaasti hän inhoaa Väinö Leskisen, Kaarlo Pitsinkin, Paavo Lipposen ja Lasse Lehtisen linjaa. Väinö Tannerin nimeä hän ei ilmeisesti uskalla mainita, koska se on kuin lausuisi itse pääperkeleen nimen. Kekkosesta on hän kysynyt, mitä Kekkonen on tehnyt sellaista, joka ei olisi ollut kansan parhaaksi. Diktatuuria siis voi puolustaa sillä, jos diktaattori toimii kansan parhaaksi. Näinhän Hitleriäkin puolustettiin.
Tämän veijarin kädet (kynän jälki) on kuin Juhani Suomen, mutta ääni toisinaan kuin vaikkapa Noam Chomskyn. Hän näkee USAn politiikassa globaalin peikon, joka houkuttelee viattomiakin kansoja ansoihinsa, jos niillä on hyeenamaisia johtajia, jotka hamuavat päästä haaskalle (kuten Lipponen). USAn osuudesta voi kyllä olla samaa mieltä, mutta nämä salaliittoteoriat .. no, joo. Tämä kirjoittaja, jota itse epäilen siksi viimeisen kysymyksen esittäjäksi siellä kirjakaupassa, osaa olla myös älykkäällä tavalla hyvin piikikäs. Sinulle hän vastaili tässä jossain alempana Sulo Armas -nimellä ja kehuit häntä sinänsä asiallisista kommenteista. Sulo Armas olet kuitenkin sinä Korhonen, se oli piikki sinulle, koska Sulo Armas tarkoittaa omahyväisesti itseensä uskovaa ja onhan siinä vielä SA inttäjä. Tällainen on hyvä tyyppi tiedemiehenä, mutta luoja suokoon pästämästä hänenlaisiaan poliittisiksi päätöksentekijöiksi. Mutta hänelläkin on heikkoutensa kuten meillä kaikilla ja aina silloin tällöin niitä vahingossa paljastaa, vaikka varookin ottamasta kantaa ja esittämästä vaihtoehtoa kritisoimalleen asialle. Mutta täytyy olla tyytyväinen, että tuon tasoinen kirjoittaja palstalta löytyy, vaikka hän onkin kaikessa eri mieltä niin minun kuin sinun kanssasi. Se tuo mielekkyyttä omaankin kirjoittamiseen, sillä olisihan se melko masentavaa, jos keskustekumppaneina olisi vain näitä "keskusta on paras" -kirjoittajia.
-------------------------------------
lainausta
joka houkuttelee viattomiakin kansoja ansoihinsa, jos niillä on hyeenamaisia johtajia, jotka hamuavat päästä haaskalle (kuten Lipponen). USAn osuudesta voi kyllä olla samaa mieltä, mutta nämä salaliittoteoriat .. no, joo
------------------------------------
Kun SDP:n edustaja on tätä mieltä, ihmettelen suuresti, miksi Lipposen sallitaan johtaa SDP:tä
diktaattorin ottein ?
Onko Suomi kriisissä tai sotatilassa tai muussa kansakunnan tulevaisuutta vaarantavassa tilassa, joka oikeuttaisi Lipposdiktatuurin ??
Vai onko tosiaan, niin että Lipponen käyttää Suomen Tasavaltaa keppihevosenaan päästäkseen Euroopan Unionin komissaarien piällysmieheksi, ellei peräti Euroopan Keisariksi ???
Niin, Lipponen ja musta aukko toimivat aivan samalla lailla, vetävät sisuksiinsa kaiken demokratiasta lähtien ja tämän kauheuden nähdessään naiset itkevät mennen tullen..
No voihan naisten itku johtua puhelinhäiriköstä tai mustasta sadetakista, joka pimeillä kujilla lehahtaa auki söpön SETA:n päällä..voi Paavoa.
>>Niin, Lipponen ja musta aukko toimivat aivan samalla lailla, vetävät sisuksiinsa kaiken demokratiasta lähtien ja tämän kauheuden nähdessään naiset itkevät mennen tullen..
No voihan naisten itku johtua puhelinhäiriköstä tai mustasta sadetakista, joka pimeillä kujilla lehahtaa auki söpön SETA:n päällä..voi Paavoa.
Kas perhanaa! Taidan olla liian hyväuskoinen tai vähän tyhmä - kumpikin mahdollista - kun en ajatellut tuosta "Sulo Armaasta" muuta kuin mitä vastineessani sanoin. En siis käsittänyt olevani tuo "Sulo Armas". Mutta niin se varmaan on. En liioin osannut yhdistää häntä noihin mainitsemiisi kirjoituksiin, jotka kyllä olen minäkin pannut merkille. No, jos hän pystyi vetämään minua vähän höplästä, suon hänelle sen ilon, kun ei siinä mitään vahinkoa minullekaan tullut. Ja yhdyn näkemykseesi siitä, että mieluummin täällä saisi liikkua enemmän tuollaisia "salaviisaita" kepulaisia kuin niitä aina samaa "Anneli ei valehdellut" änkkääviä tai "keskusta on paras" hihkaisujaan päästeleviä.
Kirjoituksesi on taas niin hyvä, sekä tuo lyhyt historiallinen katsaus että nuo analyysisi, että otan sen talteen ja ehkä jossain tilanteessa tarpeen niin vaatiessa hieman siihen tukeudunkin lähteen tietenkin mainiten.