NARSISTINEN LUONNEHÄIRIÖ
Kaikille narsistisesta luonne häiriöstä kärsiville ihmisille on tyypillistä pitkälti samanlainen persoonallisuus, oireiden määrän ja vakavuuden vaihdellessa häiriön vakavuuden mukaan.
Heikko itsetunto ja itsekeskeisyys
Narsistinen luonnehäiriö on itsetunnon ja ihmissuhteiden häiriö. Kaikki narsismin ongelmat kietoutuvat jollain tavalla vääristyneeseen käsitykseen omasta itsestä ja vääristyneisiin ihmissuhteisiin, epärealistiseen käsitykseen omasta kaikkivoipaisuudesta ja kyvyttömyydestä arvostaa ja kunnioittaa muita ihmisiä.
Narsistiset ihmiset ovat suunnattoman itsekeskeisiä ja kyvyttömiä huomioimaan muita ihmisiä. He uskovat olevansa aina oikeassa, ja heillä on oikeus tehdä mitä he haluavat ja tulkita sääntöjä omalla tavallaan. Heikko itsetunto aikaansaa sen, että narsistinen ihminen on herkästi haavoittuva, loukkaantuu kaikesta, eikä kestä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä tai leikkipuhetta. Hän ei pysty tuntemaan myötätuntoa tai asettumaan toisen ihmisen asemaan ja katsoo myös oikeutetuksi toisiin ihmisiin kohdistamansa ruumiilliset tai henkiset loukkaukset.
Ihailun ja huomionherättämisen tarve
Heikko itsetunto saa aikaan jatkuvan huomionkipeyden, jolloin tällaisen ihmisen täytyy koko ajan olla ihailtu ja huomattu. Tarve saada huomiota ajaa hänet pyrkimään täydellisyyteen kaikissa suorituksissaan, tavoittelemaan rikkautta ja valtaa ollakseen siten paras ja loistavin. Narsististiselle ihmiselle on välttämätöntä saada huomiota, joka ruokkii hänen itsetuntoaan.
Ellei hän saa huomiota käyttäytymällä ympäristössä hyväksytyllä tavalla, hän hakee tarvitsemansa huomion normien vastaisilla teoilla kuten tekemällä rikoksia.
Pätemisen tarve
Heikosta itsetunnosta johtuen hän käyttäytyy mahtipontisesti, uhoaa, mikä johtaa usein aggressiiviseen käyttäytymiseen. Aggressiivisella tai uhkarohkealla teolla hän ei pyri pelkästään näyttämään rohkeuttaan muille vaan ennen kaikkea vakuuttumaan itse omasta rohkeudestaan.
Saadakseen muilta ihailua narsistinen henkilö voi tehdä järjettömiltä näyttäviä väkivallantekoja, joissa uhri on pelkkä objekti, ensimmäinen vastaantuleva, täysin syytön ihminen. Olennaista on se, että teolla on riittävästi ihailijoita.
Tarve käyttää hyväksi ja manipuloida muita ihmisiä
Narsistinen ihminen on muiden ihmisten kanssa sen takia, että heistä on jotakin hyötyä. On hyvä tuntea tärkeitä ihmisiä, sillä heidän avullaan saa etuoikeuksia ja seurustelu tärkeiden ihmisten kanssa nostaa hänen omaa sosiaalista arvoaan. Heikko itsetunto aikaansaa tarpeen manipuloida ja hallita toista ihmistä. Narsistiselle yksilölle tuottaa tyydytystä nähdä, että hän pystyy vaikuttamaan toiseen ihmiseen saaden tämän käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Kyvyttömyys pitää yllä tunnepitoisia ja kestäviä ihmissuhteita
Narsistisella ihmisellä ei ole kykyä tunnepitoisiin ihmissuhteisiin eikä tarvetta niihin. Hän saattaa osoittaa läheisissäkin ihmissuhteissaan hämmästyttävää kylmyyttä, välinpitämättömyyttä ja myötä elämisen puutetta.
Ihmissuhteet ovat hänelle erilaisia riippuvuus- ja palkitsemissuhteita ja niitä leimaa pinnallisuus, varovaisuus ja epäluulo. Ne kestävät juuri niin kauan kuin toinen jaksaa ihailla häntä ja kyseinen ihailu on vielä tuoretta ja uutta. Kun ihailu lakkaa tai menettää tehonsa, katkeaa myös suhde.
Kypsymätön tunne-elämä
Narsistisen ihmisen kyky ilmaista erilaisia tunteita, erityisesti positiivisia, on vähäinen. Niiden sijalla ovat negatiiviset tunnepurkaukset: viha, kateus, kosto ja vahingonilo. Oma suoriutuminen aikaansaa tyytyväisyyttä, mutta kyky iloita toisen puolesta rajoittuu tilanteisiin, joissa perheenjäsenen suoriutuminen nostaa myös hänen omaa arvoa.
Narsistisella ihmisellä ei ole empatian kykyä eli hän ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, mikä vaikuttaa negatiivisesti niin ihmissuhteisiin kuin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hän saattaa loukata pahasti toista ymmärtämättä sanojensa vaikutusta ja häneltä puuttuu sosiaalinen herkkyys eli kyky havaita ja tehdä johtopäätöksiä muiden vietinnästä.
Sisäinen tyhjyys ja kyvyttömyys kestää masennusta
Narsistisille ihmisille on luoteenomaista jatkuva liikkeellä olemisen tarve, levottomuus ja usein lyhytjännitteisyys. He vaativat toimintaa ja elämää ympärilleen, minkä vuoksi jokainen vapaahetki on täytettävä ohjelmalla. Heidän sisäinen tyhjyytensä ja kyvyttömyytensä fantasiaan tekee heidät riippuvaisiksi ulkopuolisista ärsykkeistä. Yksin oleminen on ahdistava kokemus, koska he eivät pysty täyttämään näin syntynyttä tyhjiötä luovalla toiminnalla, eivätkä kehittämään omaehtoisia virikkeitä omien mielikuviensa avulla.
Hallittu käyttäytyminen ja avointen psyykkisten häiriöiden puuttuminen
Ihminen, jolla on narsistinen luonnehäiriö käyttäytyy ulkoisesti moitteettomasti, lukuunottamatta psykopaatin ajoittain avointa destruktiivisuutta ja epäsosiaalisuutta. Hän ei välttämättä vaikuta häiriintyneeltä ihmiseltä kuten moni muu yhtä vakavasta psyykkisestä häiriöstä kärsivä. Länsimainen elämäntyyli tukee pitkälle narsistista luonnevauriota, koska jo pienellä lapsella pidetään riippumattomuutta läheisistä ihmisistä itsenäisyyden osoituksena. Normaalisti siinä iässä kiintymyksen pitäisi vielä ilmetä riippuvuutena ja erilleen jäämisen pelkona.
Narsistinen ihminen onnistuu antamaan usein luotettavan kuvan itsestään, koska hän osaa jäljitellä hyväksyttävää sosiaalista käyttäytymistä, mikä on yhteydessä hänen taitoonsa manipuloida muita ihmisiä.
PSYKOPATIA
Narsistisen luonnehäiriön vakavin muoto on psykopatia ja edellä esitetyt narsistisen häiriön piirteet ovat luonteenomaisia kaikille psykopaateille, usein melko räikeässä muodossa. Psykopatia eroaa lievimmistä narsistisen häiriön muodoista ensinnäkin siihen liittyvän epäsosiaalisuuden ja tavallisesti tuhoa aikaansaavan väkivaltaisen käyttäytymisen takia.
Epäsosiaalinen aggressiivinen käyttäytyminen on tavallisesti jatkuvaa, koska aggressiivisuus on yksilön luonteenomainen tapa reagoida kaikkiin vastaantuleviin ongelmiin, ristiriitoihin ja pettymyksiin. Tyypillistä on, ettei hän itse näe omaa aggressiivisuuttaan vaan kieltää sen.
Psykopaatille on luonteenomaista kylmyys, tunteettomuus ja täydellinen välinpitämättömyys toisista ihmisistä. Ihmisellä, joka kärsii lievemmästä narsistisesta luonnehäiriöstä, on ihmissuhteita, mutta niiden tarkoitus on peilata hänen suuruuttansa, mahtavuuttansa ja kaikkivoipaisuuttansa. Psykopaatin tuntomerkeiksi on usein esitetty ahdistuksen ja masennuksen tunteiden puuttuminen.
Psykopaatti kuitenkin ahdistuu ja masentuu helpostikin, mutta ei kohdatessaan surua ja vastoinkäymisiä, vaan joutuessaan sellaisten tosiasioiden eteen, joita hän ei manipuloimalla voi muuttaa toisenlaisiksi (Huom! Vertaa Cleckleyn psykopatiakuvaus).
Psykopatian periytyvyyttä on tutkittu lähinnä psykopaateiksi luokiteltujen rikollisten avulla, mutta perinnöllisyyden ja kasvuolosuhteiden vaikutusta on näissä tutkimuksissa mahdotonta erottaa. Perinnöllistä on sekä kyseisillä rikollisilla että heidän vanhemmillaan todettu normaalia hitaampi autonomisen hermoston reagointi. Tämä saattaisi selittää sen, että psykopaattien kyky oppia ns. ehdollistumisen kautta on hitaampaa. He oppivat hitaammin kieltoja ja käskyjä, eivätkä opi kokemuksistaan samoin kuin nopeamman hermoston reagointikyvyn omaava.
Ihmissuhdevaikeuksien liittyminen psykopatian varhaissyntyyn on kuitenkin koulukunnasta riippumatta yleisesti hyväksytty väite. Tutkijat ovat myös yksimielisiä siitä, että narsistiseen häiriöön liittyy aina jonkinasteinen häiriö vanhempien ja lapsen välisessä suhteessa. Lapsen ja hänen ensimmäisten ihmissuhteidensa, lähinnä äiti-suhteen merkitys on kuitenkin niin monimutkainen ja niin ratkaisevan tärkeä lapsen kehitykselle, että on mahdotonta esittää mitään pääasiallista, yhtä ja yleistettävissä olevaa tapahtumaketjua, joka häiriön aiheuttaa.
LAPSEN PSYYKKINEN VARHAISKEHITYS
Psykoanalyytikko Mahlerin teoria lapsen kehityksessä psykologisessa mielessä tukee teoriaa narsistisen ihmisen käyttäytymisestä. Hänen mukaansa lapsella ei ole syntymästään valmiina minää, sitä persoonallisuuden osaa, joka ohjaa ihmisen toimintaa, vastaa hänen tekemisistään ja ratkaisuistaan. Lapsen psykologinen minä rakentuu lapsen ja hoitajan välisessä inhimillisessä vuorovaikutuksessa, jossa lapsi kasvaa erilliseksi, ainutkertaiseksi yksilöksi. Tätä psyykkistä kasvua kutsutaan psykologiseksi syntymäksi, joka kestää lapsen kolmen, joiltain osin kuuden ensimmäisen ikävuoden ajan.
1. Symbioottinen vaihe
Lapsen kasvuvaihetta, ikäkautta kahdesta viiteen kuukauteen kutsutaan symbioottiseksi vaiheeksi. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa vauva osoittaa kiintymystä hoitajaansa kohtaan, mutta samalla kokee olevansa yhtä hoitajansa kanssa. Tämä tunne symbioosista on seurausta lapsen minuuden tunteen puuttumisesta.
Symbioottisessa vaiheessa muodostuu lapsen ensimmäinen kiintymyssuhde toiseen ihmiseen, joka on perusta myöhemmille ihmissuhteille. Se miten lapsesta huolehditaan, muodostaa tässä vaiheessa lapsen psyykkisen kehityksen perustan ja vaikuttaa hänen itsetuntonsa kehitykseen. Lapsen tarpeista huolehtiminen ja oikeaan aikaan ajoitettu hoito saavat aikaan tunteen, että lapsi on arvokas ja maailmaan voi luottaa. Tästä lähtee muodostumaan ensimmäisen vuoden aikana kehittyvä perusluottamus, jolla on keskeinen merkitys myöhemmälle psyykkiselle kehitykselle.
Symbioottinen vaihe päättyy lapsen oman kehonkaavan muodostumiseen ja äidin kanssa yhtä olemisen tunteen häviämiseen. Tämä tapahtuu noin viiden kuukauden iässä. Eräänlainen symbioosi jatkuu kuitenkin vielä toisen vuoden loppupuolelle asti ajatus- ja tunnetason yhteyden kokemisena.
Tässä vaiheessa lapselle on ominaista kaikkivoipaisuuden tunne, jolloin lasta ei estä mitkään rajat ja hän tuntee olevansa suurin, kaunein ja mahtavin koko maailmassa. Lapsen itsetunto tarvitsee kehittyäkseen tämän kaikkivoipaisuuden tunteen sillä se on suoja monimutkaista ulkomaailmaa vastaan. Jos tätä lapsen kehitykseen normaalina kuuluvaa vaihetta ei sivuuteta onnellisesti, ilmenee se aikuisella ihmisellä omnipotenssin puolustusmekanismina, ihmisellä säilyvänä harhaisena käsityksenä omasta kaikkivoipaisuudesta ja oikeudesta tehdä mitä tahansa.
Mitä vakavammasta psyykkisestä häiriöstä on kyse, sen varhaisempaan kehitysvaiheeseen häiriön juuret ulottuvat. Narsistisen luonnehäiriön kliiniset tunnusmerkit viittaavat siihen, että vaurio on syntynyt suhteellisen varhain, psykopatia mahdollisesti jo symbioottisen vaiheen aikana. Psykopatiassa ihmisellä on jäänyt valtaan epärealistinen omnipotenssi. Hänelle ei ole kehittynyt erillisyyden tunnetta, vaan hänen ensimmäinen kiintymyssuhteensa on katkennut kokonaan siinä vaiheessa, jolloin lapsen tulisi hyväksyä ulkomaailman asettamat rajat ja todeta, että hän ei kykene hallitsemaan vanhempiaan.
Kun halutaan ymmärtää psykopaatin kyvyttömyyttä ihmissuhteisiin, nojataan Bowlbyn tutkimuksiin lapsista, joiden suhde äitiin katkaistiin liian varhain. Aluksi lapsi reagoi voimakkaasti, protestoi ja osoitti haluavansa äidin takaisin. Sitten hänet valtasi toivottomuus, joka vähitellen muuttui riippumattomuudeksi äidistä. Lapsi irrotti itsensä kokonaan tästä ja kaikista tähän liittyvistä tunnesiteistä.
Tunnetilat olivat tämän jälkeen seurausta lapsen omista kehon sisäisistä tuntemuksista, ne eivät enää liittyneet muihin ihmisiin. Sen sijaan tällaisen lapsen omaan itsekeskeiseen tyydytykseen tähtäävä toiminta oli edelleen sidoksissa muihin ihmisiin. Psykopaatti, joka ei kykene saamaan tunnepitoista tyydytystä johonkin kuulumisesta, korvaa tämän sisäisen tyhjyyden ulkopuolisilla ärsykkeillä ja niiden tuottamalla jännityksellä. Ensimmäinen ihmissuhde on pettänyt lapsen ja tätä pettymystään hän purkaa kaikissa myöhemmissä ihmissuhteissaan.
2. Separaatio eli erilliseksi tuleminen
Symbioottinen vaihe päättyy, kun lapsi alkaa tajuta, ettei hän ole yhtä äidin kanssa. Fyysisen erillisyyden havaitseminen on ehto psyykkisen erillisyyden muodostumiselle. Sitä psyykkistä kasvutapahtumaa, jossa lapsi tajuaa erillisyytensä, kutsutaan separaatioksi. Ensimmäisen ikävuoden lopussa ja toisen alussa on lapsen kehityksessä voimakas omien toimintojen harjoittelemisen vaihe, jolloin lapsi oppii kävelemään ja hänen oman motoriikkansa hallinta lisääntyy ratkaisevasti. Tässä vaiheessa lapsi tarvitsee rajattomasti ihailua ja hänen täytyy saada tuntea, että hän on maailman taitavin, pidetyin ja paras lapsi. Hänen täytyy saada kokea mahdollisimman paljon onnistumisen elämyksiä ja mahdollisimman vähän arvostelua. Nämä onnistumisen elämykset ovat pohja hänen itsetunnolleen, jolloin hän pystyy myöhemmin hyväksymään itsensä puutteineen ja tunnustamaan ne, mutta arvostamaan itseään niistä huolimatta.
Eriytymisvaiheessa lapsi voi säilyttää jo vähän aikaa mielikuvan äidistä eli tunteen, että äiti on olemassa, vaikka häntä ei näy. Lapsi uskaltautuu omille tutkimusretkilleen, mutta palaa äidin luokse tankkaamaan turvallisuutta, mikä on osoitus siitä, että toista ihmistä voidaan käyttää oman psyykkisen itsesäätelyn välineenä. Lapsi palauttaa oman psyykkisen tasapainonsa ja oman turvallisuuden tunteensa käyttämällä siihen äitiä. Narsistiselle luonnevaurioiselle ihmiselle toinen ihminen toimii jatkuvasti hänen oman itsesäätelynsä välikappaleena.
Lapsen psyykkinen eriytyminen on lopullisesti tapahtunut silloin, kun lapsi pystyy muodostamaan pysyvän mielikuvan hoitajastaan ja itsestään erillisinä olentoina. Lapsi pystyy myös säilyttämään mielikuvan äidistä tämän poissaollessa ja ymmärtämään, että mielikuva ja äiti ovat eri asioita. Tämän psyykkisen erillisyyden tajuamisen jälkeen lapsi ei enää kuvittele pystyvänsä kaikkivoipaisesti määräämään äitiä. Näin narsistisen luonnevaurioisen ihmisen käsitys oikeudestaan hallita ja manipuloida muita ihmisiä palautuu tämän kehitysvaiheen häiriöön.
Kyky muodostaa mielikuvia on välttämätön sosiaalisessa kanssakäymisessä tarvittavan empatian kyvyn syntymiseksi. Empatia edellyttää, että ihminen pystyy muodostamaan mielikuvan siitä, mitä toisen mielessä tapahtuu, jolloin hän voi asettua toisen ihmisen asemaan ja kykenee ymmärtämään miltä tästä tuntuu.
Mielikuvien puuttuminen voi olla lähes täydellistä, mikä on yleistä vakavimmissa narsistisissa häiriöissä, kuten psykopatiassa. Tämä puute ilmenee sekä kyvyttömyytenä asettua toisen asemaan että kyvyttömyytenä purkaa pettymyksiä ja aggressioita mielikuvissa. Kun ihmiseltä puuttuvat mielikuvat, puuttuu häneltä myös kyky käsitellä ulkopuolisten ärsykkeiden herättämiä tunteita. Tällöin väkivaltainen elokuva on suora toimintamalli, koska ainesta ei käsitellä mitenkään omien psyykkisten prosessien avulla.
3. Individuaatio eli yksilöllisyyden lujittuminen
Separaatio-individuaatiovaiheen loppupuolella, kolmannen ikävuoden loppuun mennessä, lapsi käsittää itsensä itsenäiseksi yksilöksi, jolloin minäkuvan muodostuminen alkaa. Erityisen tärkeitä ovat ikävuodet neljästä kuuteen sekä nuoruusikä, mutta minäkuvan kehitys jatkuu kuitenkin koko elämän ajan.
Objektikonstanssin eli tunnekohteiden pysyvyyden saavuttamisesta on seurauksia ihmisen myöhemmälle psyykkiselle kehitykselle. Ensinnäkin objektikonstanssi tekee mahdolliseksi pysyvän minäkuvan muodostumisen. Realistiseen minäkuvaan kuuluu sekä hyvien että huonojen puolien hyväksyminen minään kuuluviksi ilman että huonojen puolien tiedostaminen on uhka itsetunnolle.
Narsistinen ihminen liittää itseensä vain positiivisia mielikuvia ja siirtää kaiken negatiivisen oman itsensä ulkopuolelle, mikä on tulkittu oireeksi objektipysyvyyden puutteesta.
Individuaatiovaiheessa ihmisen tulisi oppia kompromissien tekemisen taito, koska sosiaalinen kanssakäyminen on jatkuvaa kompromissien tekoa, jolloin on osattava luopua jostakin, että saa jotain tilalle.
MORAALIN KEHITYS
Arvot ja normit määrittävät ihmisten välistä sosiaalista maailmaa, yhteiselämää ja -toimintaa ja näiden normien rikkomista pidetään torjuttavana asiana. Sen sosiaalisen ympäristön normit, arvot, asenteet ja moraalin taso, jossa lapsi kasvaa vaikuttavat ratkaisevasti lapsen kehitykseen suuntaan.
Moraalin on todettu kehittyvän sujuvasti sellaisissa perheissä, joissa lapsia rohkaistaan osallistumaan keskusteluun. Vanhempien hoiva ja lämpö ovat merkittäviä tekijöitä lapsen moraaliarvojen ja -käyttäytymisen oppimisessa, sillä ne saavat lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Tämä taas vaikuttaa positiivisesti lapsen suhtautumiseen omaan itseensä luoden kyvyn ja halukkuuden ottaa huomioon muidenkin tarpeita ja ryhtyä auttamaan muita. Tämä auttamisen moraalinen velvollisuus toimii oikeudenmukaisuus- ja tasavertaisuuperiaatteella ja sitä hallitsee viime kädessä elämän ja toisen ihmisen kunnioittaminen..
Kasvattajan ja kasvatettavan välinen lämmin tunneside ilmenee myös esimerkiksi siinä, että lapsessa herää moraalisia tunteita ja omatunto, jotka asettavat velvoitteita. Perheenjäsenten välinen kanssakäyminen antaa lapsille mahdollisuuden omaksua rooleja edistäen moraalin kehittymistä ja toisen osaan asettumista.
Alhainen moraalin kehittyminen näyttää olevan yhteydessä vanhempien keskinäiseen luottamuksen puutteeseen, kasvatuksen epäjohdonmukaisuuteen, epäystävällisyyteen ja kasvatusmenetelmien ankaruuteen.
Keganin mielestä psykopaattia voidaan verrata 10-vuotiaaseen lapseen, joka näkee muut ihmiset pääasiassa omien tavoitteiden edistäjinä tai haittaajina. Psykopaatin kehitys on siis jäänyt hallitsevan minän tasolle, mutta ei tiedetä tarkkaan, miten ja miksi kehitys näyttää pysähtyvän. Voi olla, että kodin kontrolli jää puutteelliseksi tai yksilön omat valinnat tukevat tämän suuntaista kehitystä.
10-vuotias lapsi saattaa olla erittäin älykäs, mutta samalla naiivi ja hän voi keksiä erilaisia juonia ja temppuja saadakseen, mitä haluaa, syyttää herkästi muita ja karttaa vastuuta. Tyypillisestä 10-vuotiaasta ei olisi vastuulliseksi vanhemmaksi, työntekijäksi tai velan haltiaksi.
Psykopaatti tai tämän ikäinen lapsi eivät ole moraalittomia, vaan moraali ei ole vain kehittynyt sille tasolle, mitä aikuiselta odotetaan. He vain käyttävät selviytyäkseen niitä keinoja, jotka ovat 10-vuotiaalle tyypillisiä.
Kohlbergin moraalikehitysteorian lähtökohdat ovat Piaget`n teoriassa. Hänen mukaansa ihmisen moraalikehityksen perusedellytyksiä ovat yleinen kognitiivinen kehitys, jokin kognitiivinen konflikti, joka saa ihmisen mietimään moraaliperiaatteita sekä roolinottokyky. Sosiaaliset kokemukset ovat siis välttämättömiä moraalikehitykselle. Yksilön moraalin kehitystasoa ei voi päätellä hänen moraalikäyttäytymisestään vaan siitä, miten yksilö perustelee moraalisia ratkaisujaan.
I Ensimmäinen taso: Esisovinnainen moraali
Tämän tason yksilön käyttäytymisen perusta on hyvin itsekeskeinen eli egosentrinen. Oikea/väärä ja hyvä/paha arvioidaan itselle koituvien seurausten mukaan. Vaiheelle on myös ominaista, että sääntöjen ja normien fyysistä valtaa kunnioitetaan.
Esisovinnaisen moraalin taso jaetaan kahteen vaiheeseen:
Ensimmäinen vaihe: Rangaistuksen ja tottelevaisuuden moraali
Tälle vaiheelle on ominaista, että vältetään rangaistusta ja kunnioitetaan auktoriteettia. Tekoja arvioidaan fyysisten seurausten perusteella ja lapsi tottelee vain tottelevaisuuden vuoksi.
Toinen vaihe: Itsekkään relativistinen moraali
Tällöin yksilö tyydyttää omia tarpeitaan ja ottaa vain satunnaisesti huomioon muut ihmiset. Ihmissuhteet ovat vain välineitä saada itselle jotakin. Yksilö noudattaa sääntöjä vain jos niiden noudattaminen on muiden mielestä erityisen tärkeää tai siitä hyötyy konkreettisesti.
Näin ollen voidaan ajatella, että psykopaatti on esisovinnaisen moraalin tasolla.
Empatian merkitys moraalikehityksessä
Empatia tarkoittaa toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä, myötäeloa ja -ymmärrystä. Empatiaa kokiessaan yksilö todella tajuaa, mitä toinen ihminen ajattelee, kokee, tuntee ja miksi toimii siten kuin toimii. Empatian syntyyn liittyy varhaislapsuudessa psyyken sisäisiä ja sosiaalisia tekijöitä. Kun yksilön eriytyminen ja yksilöityminen on tapahtunut luonnollisesti, mahdollistuu empatian osoittaminen. Perhe taas toimii peruskasvatuspaikkana, jossa empatialle ja toiset huomioon ottavalle käyttäytymiselle luodaan perusta, sillä viime kädessä vanhemmilla on vastuu lapsensa empatian kehittämisessä.
Empatiasta puhutaan positiivisena moraalisena reaktiona, kun taas aggressio on negatiivinen moraalinen reaktio. Moraalikasvatuksen perusideaksi tulee toisen ihmisen kunnioittaminen ja empatia. Voimakeskeinen kurinpitomenettely näyttääkin liittyvän lapsen heikkoon moraalin kehitykseen ja häiriökäyttäytymiseen, sillä fyysinen kurittaminen aiheuttaa joko alistamista tai aggressiivista reagointia.
Empatia ehkäisee hyökkäävää käyttäytymistä, koska toisen asemaan asettuva käyttää vain äärimmäisessä hädässä ja itsepuolustukseksi aggressiivisia keinoja. Usein aggressiivisuus ja kilpailevuus liittyvät itsekeskeisyyteen, jolloin toisten tunteet koetaan merkityksettöminä. Itsekeskeisyys sitoo tunnetasolla niin paljon energiaa, että ajatuksetkin pyörivät vain minän ympärillä.
Empatia auttaa sietämään erilaisuutta, ymmärtämään vähemmistöjen osaa sekä ylipäätänsä kunnioitttamaan toista ihmistä inhimillisenä olentona. Psykopatiaa on selitetty myös oppimisen avulla, jonka mukaan psykopaatiksi siis kasvetaan. Keskeistä näissä selityksessä on ajatus siitä, ettei psykopaatti ole oppinut sosiaalisessa kanssakäymisessä välttämättömiä vuorovaikutustaitoja. Hänen oppimansa keinot ovat muiden mielestä moraalisesti vääriä.
SEKSUAALINEN KEHITYS
Seksuaalisuus on laaja käsite, joka muokkautuu yksilön omien kokemusten, yhteisön tapojen ja kulttuurinormien mukaan ja se on tärkeä osa minuutta. Ihminen tarvitsee tunteen, että häntä ei käytetä kuin esinettä, vaan hän hallitsee itse omaa seksuaalisuuttaan. Seksuaalisesti hyväksikäytetty ihminen menettää osan identiteettiään ja minuutensa eheyden, sillä seksuaalisuus on tärkeä näiden osa-alueiden muokkaaja.
Kun ihminen kokee, ettei itse voi määrätä edes omaa kehoaan, hän menettää tilanteen hallinnan ja seurauksena voi olla vakavia mielenterveyden ongelmia. Normaali seksuaalinen kehitys edellyttää hormonaalisen kypsymisen lisäksi hyviä lapsuuden ajan tunnesiteitä ja hyväksyntää.
Rakastamiskyvyn yhtenä ehtona on riittävän eriytynyt ja yksilöitynyt minuus. Kokemus omasta erillisestä minuudesta syntyy ja lujittuu ensimmäisinä elinvuosina sen mukaan, mitä mahdollisuuksia lapsella on saada kokea riittävän hyvää symbioosia niin kauan kuin tarvitsee ja vapauttavaa irtautumista siitä, kunnes sen aika on.
Sigmund Freud oli sitä mieltä, että ihmisen seksuaalielämän häiriöt voidaan johtaa seksuaalisen kehityksen jonkin vaiheen häiriintymiseen, mahdollisesti varhaisen siisteyskasvatuksen aikana koettuihin häiriöihin, varhaislapsuuden hylkäämiskokemuksiin, pelkoihin, syyllisyydentunteisiin tai ratkaisemattomiin oidipaalisiin ristiriitoihin. Selvittämättömät ristiriidat toimivat kasvualustana myöhemmille seksuaalielämän ongelmille.
Myös useilla psykopaateilla on häiriöitä varhaisessa seksuaalikehityksessä, sillä heitä on esimerkiksi käytetty hyväksi lapsena. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että psykopaatit tekevät yleensä julmia seksuaalirikoksia.
Sigmund Freudin seksuaaliteoria ja seksuaalisessa kehityksessä esiintyvät häiriöt
Freudin mukaan ihminen on seksuaalinen olento varhaisesta lapsuudestaan lähtien. Tätä seksuaalisuutta ohjaa viettienergia eli libido, joka on ihmisen synnynnäinen perusvoima, johon liittyy nautinto. Jokaisessa seksuaalisuuden kehityksen vaiheessa voi esiintyä häiriöitä, ihminen voi takertua johonkin vaiheeseen tai taantua.
1) Oraaliseen vaiheeseen juuttunut saa tyydytyksensä suun kautta (tutti, tupakka, alkoholi). Jos lapsi on saanut runsaasti tyydytystä suun kautta ja hänen oraalinen vaiheensa on ollut tyydyttävä, voi tilanne johtaa siihen, että ihminen edelleen etsii tyydytystä suun kautta. Tämä ilmenee usein ylensyömisenä ja bulimiana. Jos oraalisuus on koettu negatiivisena, eli suu on ollut kaiken pahan lähde, tämä voi ilmetä aggressioina ja anoreksiana.
2) Anaalisen vaiheen häiriöt voivat ilmetä likaisuutena tai ylisiisteytenä.
3) Fallisen persoonallisuuden prototyyppi on jatkuvasti naisvalloituksia tarvitseva Don Juan.Tällaisen persoonallisuuden taustalla on kypsymätön ego eli ihminen tarvitsee loputonta muiden taholta tulevaa ihailua, jotta itsetunto pysyisi kasassa. Tällaisen ihmisen identiteetti ei ole vakaa ja hänen on vaikea sitoutua tai ottaa vastaan läheisyyttä, mikä on tyypillistä psykopaattiselle käyttäytymiselle.
Psyykkiset häiriöt syntyvät tietoisen ja tiedostamattoman alueen ristiriidoista. Kun sukuvietti ylittää kaiken vastarinnan, inhon ja häpeän se johtaa Freudin mukaan perversioihin kuten vainajien makaamiseen. Perversio voidaan arvioida sairauden oireeksi silloin, kun se kaikissa olosuhteissa syrjäyttää ja korvaa normaalin käyttäytymisen, jolloin se on muodostunut yksinvaltaiseksi ja vakiintuneeksi.
Moni yksilö haluaa tuottaa kohteelleen kipua tai päinvastoin kokea kohteen aiheuttamaa tuskaa. Sadismi ja masokismi ovatkin paljon tutkittuja ilmiöitä, ja ne liittyvät olennaisesti ihmisen selviämiseen riippuvuuden synnyttämien vihan ja tuhon tunteiden kanssa. Näissä häiriöissä onkin aina kysymys alistamisesta ja alistumisesta ja ne ovat yleisimpiä perversioita.
KOTIOLOT
Ei millään muulla ole lopultakaan mitään merkitystä —
ei millään — ei yhtään mitään - - kuin sillä, että lapsia rakastetaan.
(Tuntemattoman nuoren runo Martti Paloheimon kirjasta Suomalaisen lapsuuden haavat)
Kodin tulisi olla lapselle turvallinen paikka rakastavine vanhempineen. Kaikki lapset eivät kuitenkaan saa elää turvallisessa kodissa, vaan koti on heille kaikkea muuta kuin tuvallinen kasvuympäristö. Onkin järkyttävää huomata, kuinka hirveitä kokemuksia lapset joutuvat käymään läpi juuri omissa kodeissaan.
Yleensä psykopaattien lapsuuden kotiolot ovat olleet järkyttäviä.
Voidaankin sanoa, että he elävät usein todellisessa perhehelvetissä:
· kodissa vallitsee riitaisuus ja alkoholin käyttö
· lapsia rangaistaan raa`oilla ja julmilla tavoilla usein jopa ilman minkäänlaista syytä
· perheessä vallitsee emotionaalinen kylmyys
· isä on usein julma itsevaltias
· lasta nujerretaan ja alistetaan
· vanhemmat ovat toistuvasti poissa kotoa
· lapsi voi joutua insestin uhriksi
Perheen isä on usein alkoholisti, julma itsevaltias, joka kohtelee lapsiaan sekä vaimoaan väkivaltaisesti. Kodit ovat epävakaisia esim. isä on usein pois kotoa. Monesti lasta kuritetaan ankarasti ilman mitään erityistä syytä. Jos isällä on esimerkiksi ollut huono päivä hän saattaa purkaa ärtyisyyttä ja hermostuneisuutta lapseen. Lapset joutuvat näkemään, kun isä pahoinpitelee äitiä ja uhkailee tappavansa koko perheen. He elävät pelon täyttämässä maailmassa.
Esimerkkejä murhaajien kotioloista:
Gary Gilmore:
Hän murhasi v. 1976 kaksi miestä kylmäverisesti ilman minkäänlaista motiivia. Hän ei halunnut valittaa kuolemantuomiostaan ja niinpä hänet teloitettiin v. 1977 Utahissa. Garyn isä Frank oli huijari, mustalainen ja alkoholisti. Hän oli erittäin julma itsevaltias ja hakkasi usein vaimoaan ja lapsiaan. Garylla oli myös kolme veljeä, mutta Gary oli ainoa, joka käyttäytyi ulkoisesti väkivaltaisesti.
Garyn isällä oli rikollinen tausta ja Garyn äiti oli mormoni-perheen hylkiö. Garyn isällä, Frankilla oli useita avioliittoja takanaan ja niistä myös useita lapsia, joihin hän ei ollut ikinä yhteydessä. Vain vähän sen jälkeen kuin Gary oli syntynyt, Frank päätti, ettei Gary ole hänen poikansa ja kohteli tätä varmaankin sen mukaisesti. Frank pahoinpiteli lapsiaan usein ilman mitään erityistä syytä. Perheen äiti ei suojellut lapsiaan, vaan hän osoitti pojilleen, että he olivat hänelle suuri taakka. Myös äiti alkoi hakata lapsiaan, koska hänen miehensä pahoinpiteli häntä.
Gary nousi kapinaan: hänellä oli ongelmia koulussa, hän käyttäytyi väkivaltaisesti ja alkoi liikkua isoissa poikajengeissä. Hän alkoi tehdä pieniä rikoksia, kuten varkauksia. 16-vuotiaana hän joutui vankilaan ja aina päästyään vapaaksi hän teki uudelleen rikoksen. Lopulta juuri päästyään ehdonalaiseen hän sitten teki kaksi murhaa ja hänet tuomittiin kuolemaan. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”There will always be a father”.
Jää jäljelle kysymys: oliko hän synnynnäinen psykopaatti vai normaali lapsi, jonka perheolot saivat hänessä aikaan tämän pahan? Miksi hänen veljensä eivät päätyneet samaan kohtaloon?
Psykologi Lonnie Athens on sitä mieltä, että antisosiaalisuus on seurausta useista kehitysvaiheista. Hän uskoo, että ihminen on perimmiltään hyväntahtoinen ja väkivaltainen käyttäytyminen on siten estettävissä. Hän on pyrkinyt selvittämään sitä, miksi toiset väkivaltaisessa ympäristössä kasvaneet käyttäytyvät väkivaltaisesti itsekin, kun taas toiset eivät osoita väkivallan merkkejä, vaikka olisivat omanneet väkivaltaisen käyttäytymisen mallin.
Hän haastatteli monia väkivaltarikollisia saadakseen selville heidän yhteisiä piirteitä. Hän tuli siihen tulokseen, että ihmisestä tulee väkivaltainen, kun hän käy tientyn ”prosessin” läpi. Tätä prosessia hän kutsuu väkivaltaistumisen-prosessiksi. Siinä on neljä vaihetta: 1. brutalization (julmuus) ja subjucation (alistaminen), 2. belligerency (sotaisuus), 3. violent coaching (väkivaltainen kasvatus) ja 4. criminal activity (rikollinen toiminta). Aluksi henkilö on väkivallan uhri, ja on voimaton välttämään sitä. Tämän seurauksena hän oppii, miten ja milloin käyttäydytään väkivaltaisesti. Athens tuli siis siihen tulokseen, että jos ihminen, joka on kasvanut väkivaltaisessa ympäristössä ei käyttäydy väkivaltaisesti itse, niin jokin väkivaltaistumisen-prosessin vaiheista puuttuu.
Näin ollen Gary sopii täysin Athensin malliin. Hänet ”ohjattiin” väkivaltaan ja tunteettomuuteen epävakaisten ja julmien perheolojen takia.
Toisaalta on tapauksia, johon Athensin malli ei päde. Esimerkiksi Dennis Nilsen, joka murhasi kuristamalla 15 miestä. Hänen voidaan sanoa kehittyneen perheessä, jossa vallitsi empatian puute, mutta perheessä ei esiintynyt väkivaltaisuutta. Hän oli perheen ainoa lapsi ja hänen vanhempiensa avioliitto oli täynnä konflikteja ja se päätyi eroon seitsemän vuoden jälkeen. Dennis ei käyttäytynyt ikinä julmasti tai aggressiivisesti. Hän jopa kauhisteli muiden tekemiä julmuuksia. Dennis eli yksinäistä elämää ylikuormittuneen äitinsä kanssa ja hänellä oli vain lyhyitä suhteita muihin naisiin. Myöhemmin poliisikuulusteluissa selvisi, että Dennis teki murhansa kylmän rauhallisesti. Hän ei tuntenut minkäänlaista vihaa miehiä kohtaan, hän luuli jopa auttavansa näitä miehiä. Hän toi aina miehet kotiinsa ja juotti heidät humalaan. Hän kuristi juopuneet miehet aina aamuyöllä tajutessaan, että hänen kaverinsa muuten lähtisi hänen luotaan herättyään.
Eli edellä oli kaksi tapausta, jotka eroavat siinä mielessä, että Gary käyttäytyi raivoisasti ja väkivaltaisesti tehden vastarintaa kokemansa julmuuksien vuoksi. Dennis ei tehnyt murhia jonkin tietyn raivon vallassa, joka olisi aiheutunut lapsuuden väkivaltaisista kotioloista.
Entä ne psykopaateiksi luokiteltavat ihmiset, jotka eivät käyttäydy ulkoisesti väkivaltaisesti, vaan manipuloivat muita muilla taidokkailla tavoilla ja näyttävät menestyvän elämässä? Millaiset heidän kotiolonsa ovat olleet? Hengellinen alistaminen, uhkailu. kiristäminen, lahjonta, väkivalta ja hyväksikäyttö.
Kuullostaako tutulta?
Kaikille narsistisesta luonne häiriöstä kärsiville ihmisille on tyypillistä pitkälti samanlainen persoonallisuus, oireiden määrän ja vakavuuden vaihdellessa häiriön vakavuuden mukaan.
Heikko itsetunto ja itsekeskeisyys
Narsistinen luonnehäiriö on itsetunnon ja ihmissuhteiden häiriö. Kaikki narsismin ongelmat kietoutuvat jollain tavalla vääristyneeseen käsitykseen omasta itsestä ja vääristyneisiin ihmissuhteisiin, epärealistiseen käsitykseen omasta kaikkivoipaisuudesta ja kyvyttömyydestä arvostaa ja kunnioittaa muita ihmisiä.
Narsistiset ihmiset ovat suunnattoman itsekeskeisiä ja kyvyttömiä huomioimaan muita ihmisiä. He uskovat olevansa aina oikeassa, ja heillä on oikeus tehdä mitä he haluavat ja tulkita sääntöjä omalla tavallaan. Heikko itsetunto aikaansaa sen, että narsistinen ihminen on herkästi haavoittuva, loukkaantuu kaikesta, eikä kestä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä tai leikkipuhetta. Hän ei pysty tuntemaan myötätuntoa tai asettumaan toisen ihmisen asemaan ja katsoo myös oikeutetuksi toisiin ihmisiin kohdistamansa ruumiilliset tai henkiset loukkaukset.
Ihailun ja huomionherättämisen tarve
Heikko itsetunto saa aikaan jatkuvan huomionkipeyden, jolloin tällaisen ihmisen täytyy koko ajan olla ihailtu ja huomattu. Tarve saada huomiota ajaa hänet pyrkimään täydellisyyteen kaikissa suorituksissaan, tavoittelemaan rikkautta ja valtaa ollakseen siten paras ja loistavin. Narsististiselle ihmiselle on välttämätöntä saada huomiota, joka ruokkii hänen itsetuntoaan.
Ellei hän saa huomiota käyttäytymällä ympäristössä hyväksytyllä tavalla, hän hakee tarvitsemansa huomion normien vastaisilla teoilla kuten tekemällä rikoksia.
Pätemisen tarve
Heikosta itsetunnosta johtuen hän käyttäytyy mahtipontisesti, uhoaa, mikä johtaa usein aggressiiviseen käyttäytymiseen. Aggressiivisella tai uhkarohkealla teolla hän ei pyri pelkästään näyttämään rohkeuttaan muille vaan ennen kaikkea vakuuttumaan itse omasta rohkeudestaan.
Saadakseen muilta ihailua narsistinen henkilö voi tehdä järjettömiltä näyttäviä väkivallantekoja, joissa uhri on pelkkä objekti, ensimmäinen vastaantuleva, täysin syytön ihminen. Olennaista on se, että teolla on riittävästi ihailijoita.
Tarve käyttää hyväksi ja manipuloida muita ihmisiä
Narsistinen ihminen on muiden ihmisten kanssa sen takia, että heistä on jotakin hyötyä. On hyvä tuntea tärkeitä ihmisiä, sillä heidän avullaan saa etuoikeuksia ja seurustelu tärkeiden ihmisten kanssa nostaa hänen omaa sosiaalista arvoaan. Heikko itsetunto aikaansaa tarpeen manipuloida ja hallita toista ihmistä. Narsistiselle yksilölle tuottaa tyydytystä nähdä, että hän pystyy vaikuttamaan toiseen ihmiseen saaden tämän käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Kyvyttömyys pitää yllä tunnepitoisia ja kestäviä ihmissuhteita
Narsistisella ihmisellä ei ole kykyä tunnepitoisiin ihmissuhteisiin eikä tarvetta niihin. Hän saattaa osoittaa läheisissäkin ihmissuhteissaan hämmästyttävää kylmyyttä, välinpitämättömyyttä ja myötä elämisen puutetta.
Ihmissuhteet ovat hänelle erilaisia riippuvuus- ja palkitsemissuhteita ja niitä leimaa pinnallisuus, varovaisuus ja epäluulo. Ne kestävät juuri niin kauan kuin toinen jaksaa ihailla häntä ja kyseinen ihailu on vielä tuoretta ja uutta. Kun ihailu lakkaa tai menettää tehonsa, katkeaa myös suhde.
Kypsymätön tunne-elämä
Narsistisen ihmisen kyky ilmaista erilaisia tunteita, erityisesti positiivisia, on vähäinen. Niiden sijalla ovat negatiiviset tunnepurkaukset: viha, kateus, kosto ja vahingonilo. Oma suoriutuminen aikaansaa tyytyväisyyttä, mutta kyky iloita toisen puolesta rajoittuu tilanteisiin, joissa perheenjäsenen suoriutuminen nostaa myös hänen omaa arvoa.
Narsistisella ihmisellä ei ole empatian kykyä eli hän ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, mikä vaikuttaa negatiivisesti niin ihmissuhteisiin kuin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hän saattaa loukata pahasti toista ymmärtämättä sanojensa vaikutusta ja häneltä puuttuu sosiaalinen herkkyys eli kyky havaita ja tehdä johtopäätöksiä muiden vietinnästä.
Sisäinen tyhjyys ja kyvyttömyys kestää masennusta
Narsistisille ihmisille on luoteenomaista jatkuva liikkeellä olemisen tarve, levottomuus ja usein lyhytjännitteisyys. He vaativat toimintaa ja elämää ympärilleen, minkä vuoksi jokainen vapaahetki on täytettävä ohjelmalla. Heidän sisäinen tyhjyytensä ja kyvyttömyytensä fantasiaan tekee heidät riippuvaisiksi ulkopuolisista ärsykkeistä. Yksin oleminen on ahdistava kokemus, koska he eivät pysty täyttämään näin syntynyttä tyhjiötä luovalla toiminnalla, eivätkä kehittämään omaehtoisia virikkeitä omien mielikuviensa avulla.
Hallittu käyttäytyminen ja avointen psyykkisten häiriöiden puuttuminen
Ihminen, jolla on narsistinen luonnehäiriö käyttäytyy ulkoisesti moitteettomasti, lukuunottamatta psykopaatin ajoittain avointa destruktiivisuutta ja epäsosiaalisuutta. Hän ei välttämättä vaikuta häiriintyneeltä ihmiseltä kuten moni muu yhtä vakavasta psyykkisestä häiriöstä kärsivä. Länsimainen elämäntyyli tukee pitkälle narsistista luonnevauriota, koska jo pienellä lapsella pidetään riippumattomuutta läheisistä ihmisistä itsenäisyyden osoituksena. Normaalisti siinä iässä kiintymyksen pitäisi vielä ilmetä riippuvuutena ja erilleen jäämisen pelkona.
Narsistinen ihminen onnistuu antamaan usein luotettavan kuvan itsestään, koska hän osaa jäljitellä hyväksyttävää sosiaalista käyttäytymistä, mikä on yhteydessä hänen taitoonsa manipuloida muita ihmisiä.
PSYKOPATIA
Narsistisen luonnehäiriön vakavin muoto on psykopatia ja edellä esitetyt narsistisen häiriön piirteet ovat luonteenomaisia kaikille psykopaateille, usein melko räikeässä muodossa. Psykopatia eroaa lievimmistä narsistisen häiriön muodoista ensinnäkin siihen liittyvän epäsosiaalisuuden ja tavallisesti tuhoa aikaansaavan väkivaltaisen käyttäytymisen takia.
Epäsosiaalinen aggressiivinen käyttäytyminen on tavallisesti jatkuvaa, koska aggressiivisuus on yksilön luonteenomainen tapa reagoida kaikkiin vastaantuleviin ongelmiin, ristiriitoihin ja pettymyksiin. Tyypillistä on, ettei hän itse näe omaa aggressiivisuuttaan vaan kieltää sen.
Psykopaatille on luonteenomaista kylmyys, tunteettomuus ja täydellinen välinpitämättömyys toisista ihmisistä. Ihmisellä, joka kärsii lievemmästä narsistisesta luonnehäiriöstä, on ihmissuhteita, mutta niiden tarkoitus on peilata hänen suuruuttansa, mahtavuuttansa ja kaikkivoipaisuuttansa. Psykopaatin tuntomerkeiksi on usein esitetty ahdistuksen ja masennuksen tunteiden puuttuminen.
Psykopaatti kuitenkin ahdistuu ja masentuu helpostikin, mutta ei kohdatessaan surua ja vastoinkäymisiä, vaan joutuessaan sellaisten tosiasioiden eteen, joita hän ei manipuloimalla voi muuttaa toisenlaisiksi (Huom! Vertaa Cleckleyn psykopatiakuvaus).
Psykopatian periytyvyyttä on tutkittu lähinnä psykopaateiksi luokiteltujen rikollisten avulla, mutta perinnöllisyyden ja kasvuolosuhteiden vaikutusta on näissä tutkimuksissa mahdotonta erottaa. Perinnöllistä on sekä kyseisillä rikollisilla että heidän vanhemmillaan todettu normaalia hitaampi autonomisen hermoston reagointi. Tämä saattaisi selittää sen, että psykopaattien kyky oppia ns. ehdollistumisen kautta on hitaampaa. He oppivat hitaammin kieltoja ja käskyjä, eivätkä opi kokemuksistaan samoin kuin nopeamman hermoston reagointikyvyn omaava.
Ihmissuhdevaikeuksien liittyminen psykopatian varhaissyntyyn on kuitenkin koulukunnasta riippumatta yleisesti hyväksytty väite. Tutkijat ovat myös yksimielisiä siitä, että narsistiseen häiriöön liittyy aina jonkinasteinen häiriö vanhempien ja lapsen välisessä suhteessa. Lapsen ja hänen ensimmäisten ihmissuhteidensa, lähinnä äiti-suhteen merkitys on kuitenkin niin monimutkainen ja niin ratkaisevan tärkeä lapsen kehitykselle, että on mahdotonta esittää mitään pääasiallista, yhtä ja yleistettävissä olevaa tapahtumaketjua, joka häiriön aiheuttaa.
LAPSEN PSYYKKINEN VARHAISKEHITYS
Psykoanalyytikko Mahlerin teoria lapsen kehityksessä psykologisessa mielessä tukee teoriaa narsistisen ihmisen käyttäytymisestä. Hänen mukaansa lapsella ei ole syntymästään valmiina minää, sitä persoonallisuuden osaa, joka ohjaa ihmisen toimintaa, vastaa hänen tekemisistään ja ratkaisuistaan. Lapsen psykologinen minä rakentuu lapsen ja hoitajan välisessä inhimillisessä vuorovaikutuksessa, jossa lapsi kasvaa erilliseksi, ainutkertaiseksi yksilöksi. Tätä psyykkistä kasvua kutsutaan psykologiseksi syntymäksi, joka kestää lapsen kolmen, joiltain osin kuuden ensimmäisen ikävuoden ajan.
1. Symbioottinen vaihe
Lapsen kasvuvaihetta, ikäkautta kahdesta viiteen kuukauteen kutsutaan symbioottiseksi vaiheeksi. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa vauva osoittaa kiintymystä hoitajaansa kohtaan, mutta samalla kokee olevansa yhtä hoitajansa kanssa. Tämä tunne symbioosista on seurausta lapsen minuuden tunteen puuttumisesta.
Symbioottisessa vaiheessa muodostuu lapsen ensimmäinen kiintymyssuhde toiseen ihmiseen, joka on perusta myöhemmille ihmissuhteille. Se miten lapsesta huolehditaan, muodostaa tässä vaiheessa lapsen psyykkisen kehityksen perustan ja vaikuttaa hänen itsetuntonsa kehitykseen. Lapsen tarpeista huolehtiminen ja oikeaan aikaan ajoitettu hoito saavat aikaan tunteen, että lapsi on arvokas ja maailmaan voi luottaa. Tästä lähtee muodostumaan ensimmäisen vuoden aikana kehittyvä perusluottamus, jolla on keskeinen merkitys myöhemmälle psyykkiselle kehitykselle.
Symbioottinen vaihe päättyy lapsen oman kehonkaavan muodostumiseen ja äidin kanssa yhtä olemisen tunteen häviämiseen. Tämä tapahtuu noin viiden kuukauden iässä. Eräänlainen symbioosi jatkuu kuitenkin vielä toisen vuoden loppupuolelle asti ajatus- ja tunnetason yhteyden kokemisena.
Tässä vaiheessa lapselle on ominaista kaikkivoipaisuuden tunne, jolloin lasta ei estä mitkään rajat ja hän tuntee olevansa suurin, kaunein ja mahtavin koko maailmassa. Lapsen itsetunto tarvitsee kehittyäkseen tämän kaikkivoipaisuuden tunteen sillä se on suoja monimutkaista ulkomaailmaa vastaan. Jos tätä lapsen kehitykseen normaalina kuuluvaa vaihetta ei sivuuteta onnellisesti, ilmenee se aikuisella ihmisellä omnipotenssin puolustusmekanismina, ihmisellä säilyvänä harhaisena käsityksenä omasta kaikkivoipaisuudesta ja oikeudesta tehdä mitä tahansa.
Mitä vakavammasta psyykkisestä häiriöstä on kyse, sen varhaisempaan kehitysvaiheeseen häiriön juuret ulottuvat. Narsistisen luonnehäiriön kliiniset tunnusmerkit viittaavat siihen, että vaurio on syntynyt suhteellisen varhain, psykopatia mahdollisesti jo symbioottisen vaiheen aikana. Psykopatiassa ihmisellä on jäänyt valtaan epärealistinen omnipotenssi. Hänelle ei ole kehittynyt erillisyyden tunnetta, vaan hänen ensimmäinen kiintymyssuhteensa on katkennut kokonaan siinä vaiheessa, jolloin lapsen tulisi hyväksyä ulkomaailman asettamat rajat ja todeta, että hän ei kykene hallitsemaan vanhempiaan.
Kun halutaan ymmärtää psykopaatin kyvyttömyyttä ihmissuhteisiin, nojataan Bowlbyn tutkimuksiin lapsista, joiden suhde äitiin katkaistiin liian varhain. Aluksi lapsi reagoi voimakkaasti, protestoi ja osoitti haluavansa äidin takaisin. Sitten hänet valtasi toivottomuus, joka vähitellen muuttui riippumattomuudeksi äidistä. Lapsi irrotti itsensä kokonaan tästä ja kaikista tähän liittyvistä tunnesiteistä.
Tunnetilat olivat tämän jälkeen seurausta lapsen omista kehon sisäisistä tuntemuksista, ne eivät enää liittyneet muihin ihmisiin. Sen sijaan tällaisen lapsen omaan itsekeskeiseen tyydytykseen tähtäävä toiminta oli edelleen sidoksissa muihin ihmisiin. Psykopaatti, joka ei kykene saamaan tunnepitoista tyydytystä johonkin kuulumisesta, korvaa tämän sisäisen tyhjyyden ulkopuolisilla ärsykkeillä ja niiden tuottamalla jännityksellä. Ensimmäinen ihmissuhde on pettänyt lapsen ja tätä pettymystään hän purkaa kaikissa myöhemmissä ihmissuhteissaan.
2. Separaatio eli erilliseksi tuleminen
Symbioottinen vaihe päättyy, kun lapsi alkaa tajuta, ettei hän ole yhtä äidin kanssa. Fyysisen erillisyyden havaitseminen on ehto psyykkisen erillisyyden muodostumiselle. Sitä psyykkistä kasvutapahtumaa, jossa lapsi tajuaa erillisyytensä, kutsutaan separaatioksi. Ensimmäisen ikävuoden lopussa ja toisen alussa on lapsen kehityksessä voimakas omien toimintojen harjoittelemisen vaihe, jolloin lapsi oppii kävelemään ja hänen oman motoriikkansa hallinta lisääntyy ratkaisevasti. Tässä vaiheessa lapsi tarvitsee rajattomasti ihailua ja hänen täytyy saada tuntea, että hän on maailman taitavin, pidetyin ja paras lapsi. Hänen täytyy saada kokea mahdollisimman paljon onnistumisen elämyksiä ja mahdollisimman vähän arvostelua. Nämä onnistumisen elämykset ovat pohja hänen itsetunnolleen, jolloin hän pystyy myöhemmin hyväksymään itsensä puutteineen ja tunnustamaan ne, mutta arvostamaan itseään niistä huolimatta.
Eriytymisvaiheessa lapsi voi säilyttää jo vähän aikaa mielikuvan äidistä eli tunteen, että äiti on olemassa, vaikka häntä ei näy. Lapsi uskaltautuu omille tutkimusretkilleen, mutta palaa äidin luokse tankkaamaan turvallisuutta, mikä on osoitus siitä, että toista ihmistä voidaan käyttää oman psyykkisen itsesäätelyn välineenä. Lapsi palauttaa oman psyykkisen tasapainonsa ja oman turvallisuuden tunteensa käyttämällä siihen äitiä. Narsistiselle luonnevaurioiselle ihmiselle toinen ihminen toimii jatkuvasti hänen oman itsesäätelynsä välikappaleena.
Lapsen psyykkinen eriytyminen on lopullisesti tapahtunut silloin, kun lapsi pystyy muodostamaan pysyvän mielikuvan hoitajastaan ja itsestään erillisinä olentoina. Lapsi pystyy myös säilyttämään mielikuvan äidistä tämän poissaollessa ja ymmärtämään, että mielikuva ja äiti ovat eri asioita. Tämän psyykkisen erillisyyden tajuamisen jälkeen lapsi ei enää kuvittele pystyvänsä kaikkivoipaisesti määräämään äitiä. Näin narsistisen luonnevaurioisen ihmisen käsitys oikeudestaan hallita ja manipuloida muita ihmisiä palautuu tämän kehitysvaiheen häiriöön.
Kyky muodostaa mielikuvia on välttämätön sosiaalisessa kanssakäymisessä tarvittavan empatian kyvyn syntymiseksi. Empatia edellyttää, että ihminen pystyy muodostamaan mielikuvan siitä, mitä toisen mielessä tapahtuu, jolloin hän voi asettua toisen ihmisen asemaan ja kykenee ymmärtämään miltä tästä tuntuu.
Mielikuvien puuttuminen voi olla lähes täydellistä, mikä on yleistä vakavimmissa narsistisissa häiriöissä, kuten psykopatiassa. Tämä puute ilmenee sekä kyvyttömyytenä asettua toisen asemaan että kyvyttömyytenä purkaa pettymyksiä ja aggressioita mielikuvissa. Kun ihmiseltä puuttuvat mielikuvat, puuttuu häneltä myös kyky käsitellä ulkopuolisten ärsykkeiden herättämiä tunteita. Tällöin väkivaltainen elokuva on suora toimintamalli, koska ainesta ei käsitellä mitenkään omien psyykkisten prosessien avulla.
3. Individuaatio eli yksilöllisyyden lujittuminen
Separaatio-individuaatiovaiheen loppupuolella, kolmannen ikävuoden loppuun mennessä, lapsi käsittää itsensä itsenäiseksi yksilöksi, jolloin minäkuvan muodostuminen alkaa. Erityisen tärkeitä ovat ikävuodet neljästä kuuteen sekä nuoruusikä, mutta minäkuvan kehitys jatkuu kuitenkin koko elämän ajan.
Objektikonstanssin eli tunnekohteiden pysyvyyden saavuttamisesta on seurauksia ihmisen myöhemmälle psyykkiselle kehitykselle. Ensinnäkin objektikonstanssi tekee mahdolliseksi pysyvän minäkuvan muodostumisen. Realistiseen minäkuvaan kuuluu sekä hyvien että huonojen puolien hyväksyminen minään kuuluviksi ilman että huonojen puolien tiedostaminen on uhka itsetunnolle.
Narsistinen ihminen liittää itseensä vain positiivisia mielikuvia ja siirtää kaiken negatiivisen oman itsensä ulkopuolelle, mikä on tulkittu oireeksi objektipysyvyyden puutteesta.
Individuaatiovaiheessa ihmisen tulisi oppia kompromissien tekemisen taito, koska sosiaalinen kanssakäyminen on jatkuvaa kompromissien tekoa, jolloin on osattava luopua jostakin, että saa jotain tilalle.
MORAALIN KEHITYS
Arvot ja normit määrittävät ihmisten välistä sosiaalista maailmaa, yhteiselämää ja -toimintaa ja näiden normien rikkomista pidetään torjuttavana asiana. Sen sosiaalisen ympäristön normit, arvot, asenteet ja moraalin taso, jossa lapsi kasvaa vaikuttavat ratkaisevasti lapsen kehitykseen suuntaan.
Moraalin on todettu kehittyvän sujuvasti sellaisissa perheissä, joissa lapsia rohkaistaan osallistumaan keskusteluun. Vanhempien hoiva ja lämpö ovat merkittäviä tekijöitä lapsen moraaliarvojen ja -käyttäytymisen oppimisessa, sillä ne saavat lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Tämä taas vaikuttaa positiivisesti lapsen suhtautumiseen omaan itseensä luoden kyvyn ja halukkuuden ottaa huomioon muidenkin tarpeita ja ryhtyä auttamaan muita. Tämä auttamisen moraalinen velvollisuus toimii oikeudenmukaisuus- ja tasavertaisuuperiaatteella ja sitä hallitsee viime kädessä elämän ja toisen ihmisen kunnioittaminen..
Kasvattajan ja kasvatettavan välinen lämmin tunneside ilmenee myös esimerkiksi siinä, että lapsessa herää moraalisia tunteita ja omatunto, jotka asettavat velvoitteita. Perheenjäsenten välinen kanssakäyminen antaa lapsille mahdollisuuden omaksua rooleja edistäen moraalin kehittymistä ja toisen osaan asettumista.
Alhainen moraalin kehittyminen näyttää olevan yhteydessä vanhempien keskinäiseen luottamuksen puutteeseen, kasvatuksen epäjohdonmukaisuuteen, epäystävällisyyteen ja kasvatusmenetelmien ankaruuteen.
Keganin mielestä psykopaattia voidaan verrata 10-vuotiaaseen lapseen, joka näkee muut ihmiset pääasiassa omien tavoitteiden edistäjinä tai haittaajina. Psykopaatin kehitys on siis jäänyt hallitsevan minän tasolle, mutta ei tiedetä tarkkaan, miten ja miksi kehitys näyttää pysähtyvän. Voi olla, että kodin kontrolli jää puutteelliseksi tai yksilön omat valinnat tukevat tämän suuntaista kehitystä.
10-vuotias lapsi saattaa olla erittäin älykäs, mutta samalla naiivi ja hän voi keksiä erilaisia juonia ja temppuja saadakseen, mitä haluaa, syyttää herkästi muita ja karttaa vastuuta. Tyypillisestä 10-vuotiaasta ei olisi vastuulliseksi vanhemmaksi, työntekijäksi tai velan haltiaksi.
Psykopaatti tai tämän ikäinen lapsi eivät ole moraalittomia, vaan moraali ei ole vain kehittynyt sille tasolle, mitä aikuiselta odotetaan. He vain käyttävät selviytyäkseen niitä keinoja, jotka ovat 10-vuotiaalle tyypillisiä.
Kohlbergin moraalikehitysteorian lähtökohdat ovat Piaget`n teoriassa. Hänen mukaansa ihmisen moraalikehityksen perusedellytyksiä ovat yleinen kognitiivinen kehitys, jokin kognitiivinen konflikti, joka saa ihmisen mietimään moraaliperiaatteita sekä roolinottokyky. Sosiaaliset kokemukset ovat siis välttämättömiä moraalikehitykselle. Yksilön moraalin kehitystasoa ei voi päätellä hänen moraalikäyttäytymisestään vaan siitä, miten yksilö perustelee moraalisia ratkaisujaan.
I Ensimmäinen taso: Esisovinnainen moraali
Tämän tason yksilön käyttäytymisen perusta on hyvin itsekeskeinen eli egosentrinen. Oikea/väärä ja hyvä/paha arvioidaan itselle koituvien seurausten mukaan. Vaiheelle on myös ominaista, että sääntöjen ja normien fyysistä valtaa kunnioitetaan.
Esisovinnaisen moraalin taso jaetaan kahteen vaiheeseen:
Ensimmäinen vaihe: Rangaistuksen ja tottelevaisuuden moraali
Tälle vaiheelle on ominaista, että vältetään rangaistusta ja kunnioitetaan auktoriteettia. Tekoja arvioidaan fyysisten seurausten perusteella ja lapsi tottelee vain tottelevaisuuden vuoksi.
Toinen vaihe: Itsekkään relativistinen moraali
Tällöin yksilö tyydyttää omia tarpeitaan ja ottaa vain satunnaisesti huomioon muut ihmiset. Ihmissuhteet ovat vain välineitä saada itselle jotakin. Yksilö noudattaa sääntöjä vain jos niiden noudattaminen on muiden mielestä erityisen tärkeää tai siitä hyötyy konkreettisesti.
Näin ollen voidaan ajatella, että psykopaatti on esisovinnaisen moraalin tasolla.
Empatian merkitys moraalikehityksessä
Empatia tarkoittaa toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä, myötäeloa ja -ymmärrystä. Empatiaa kokiessaan yksilö todella tajuaa, mitä toinen ihminen ajattelee, kokee, tuntee ja miksi toimii siten kuin toimii. Empatian syntyyn liittyy varhaislapsuudessa psyyken sisäisiä ja sosiaalisia tekijöitä. Kun yksilön eriytyminen ja yksilöityminen on tapahtunut luonnollisesti, mahdollistuu empatian osoittaminen. Perhe taas toimii peruskasvatuspaikkana, jossa empatialle ja toiset huomioon ottavalle käyttäytymiselle luodaan perusta, sillä viime kädessä vanhemmilla on vastuu lapsensa empatian kehittämisessä.
Empatiasta puhutaan positiivisena moraalisena reaktiona, kun taas aggressio on negatiivinen moraalinen reaktio. Moraalikasvatuksen perusideaksi tulee toisen ihmisen kunnioittaminen ja empatia. Voimakeskeinen kurinpitomenettely näyttääkin liittyvän lapsen heikkoon moraalin kehitykseen ja häiriökäyttäytymiseen, sillä fyysinen kurittaminen aiheuttaa joko alistamista tai aggressiivista reagointia.
Empatia ehkäisee hyökkäävää käyttäytymistä, koska toisen asemaan asettuva käyttää vain äärimmäisessä hädässä ja itsepuolustukseksi aggressiivisia keinoja. Usein aggressiivisuus ja kilpailevuus liittyvät itsekeskeisyyteen, jolloin toisten tunteet koetaan merkityksettöminä. Itsekeskeisyys sitoo tunnetasolla niin paljon energiaa, että ajatuksetkin pyörivät vain minän ympärillä.
Empatia auttaa sietämään erilaisuutta, ymmärtämään vähemmistöjen osaa sekä ylipäätänsä kunnioitttamaan toista ihmistä inhimillisenä olentona. Psykopatiaa on selitetty myös oppimisen avulla, jonka mukaan psykopaatiksi siis kasvetaan. Keskeistä näissä selityksessä on ajatus siitä, ettei psykopaatti ole oppinut sosiaalisessa kanssakäymisessä välttämättömiä vuorovaikutustaitoja. Hänen oppimansa keinot ovat muiden mielestä moraalisesti vääriä.
SEKSUAALINEN KEHITYS
Seksuaalisuus on laaja käsite, joka muokkautuu yksilön omien kokemusten, yhteisön tapojen ja kulttuurinormien mukaan ja se on tärkeä osa minuutta. Ihminen tarvitsee tunteen, että häntä ei käytetä kuin esinettä, vaan hän hallitsee itse omaa seksuaalisuuttaan. Seksuaalisesti hyväksikäytetty ihminen menettää osan identiteettiään ja minuutensa eheyden, sillä seksuaalisuus on tärkeä näiden osa-alueiden muokkaaja.
Kun ihminen kokee, ettei itse voi määrätä edes omaa kehoaan, hän menettää tilanteen hallinnan ja seurauksena voi olla vakavia mielenterveyden ongelmia. Normaali seksuaalinen kehitys edellyttää hormonaalisen kypsymisen lisäksi hyviä lapsuuden ajan tunnesiteitä ja hyväksyntää.
Rakastamiskyvyn yhtenä ehtona on riittävän eriytynyt ja yksilöitynyt minuus. Kokemus omasta erillisestä minuudesta syntyy ja lujittuu ensimmäisinä elinvuosina sen mukaan, mitä mahdollisuuksia lapsella on saada kokea riittävän hyvää symbioosia niin kauan kuin tarvitsee ja vapauttavaa irtautumista siitä, kunnes sen aika on.
Sigmund Freud oli sitä mieltä, että ihmisen seksuaalielämän häiriöt voidaan johtaa seksuaalisen kehityksen jonkin vaiheen häiriintymiseen, mahdollisesti varhaisen siisteyskasvatuksen aikana koettuihin häiriöihin, varhaislapsuuden hylkäämiskokemuksiin, pelkoihin, syyllisyydentunteisiin tai ratkaisemattomiin oidipaalisiin ristiriitoihin. Selvittämättömät ristiriidat toimivat kasvualustana myöhemmille seksuaalielämän ongelmille.
Myös useilla psykopaateilla on häiriöitä varhaisessa seksuaalikehityksessä, sillä heitä on esimerkiksi käytetty hyväksi lapsena. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että psykopaatit tekevät yleensä julmia seksuaalirikoksia.
Sigmund Freudin seksuaaliteoria ja seksuaalisessa kehityksessä esiintyvät häiriöt
Freudin mukaan ihminen on seksuaalinen olento varhaisesta lapsuudestaan lähtien. Tätä seksuaalisuutta ohjaa viettienergia eli libido, joka on ihmisen synnynnäinen perusvoima, johon liittyy nautinto. Jokaisessa seksuaalisuuden kehityksen vaiheessa voi esiintyä häiriöitä, ihminen voi takertua johonkin vaiheeseen tai taantua.
1) Oraaliseen vaiheeseen juuttunut saa tyydytyksensä suun kautta (tutti, tupakka, alkoholi). Jos lapsi on saanut runsaasti tyydytystä suun kautta ja hänen oraalinen vaiheensa on ollut tyydyttävä, voi tilanne johtaa siihen, että ihminen edelleen etsii tyydytystä suun kautta. Tämä ilmenee usein ylensyömisenä ja bulimiana. Jos oraalisuus on koettu negatiivisena, eli suu on ollut kaiken pahan lähde, tämä voi ilmetä aggressioina ja anoreksiana.
2) Anaalisen vaiheen häiriöt voivat ilmetä likaisuutena tai ylisiisteytenä.
3) Fallisen persoonallisuuden prototyyppi on jatkuvasti naisvalloituksia tarvitseva Don Juan.Tällaisen persoonallisuuden taustalla on kypsymätön ego eli ihminen tarvitsee loputonta muiden taholta tulevaa ihailua, jotta itsetunto pysyisi kasassa. Tällaisen ihmisen identiteetti ei ole vakaa ja hänen on vaikea sitoutua tai ottaa vastaan läheisyyttä, mikä on tyypillistä psykopaattiselle käyttäytymiselle.
Psyykkiset häiriöt syntyvät tietoisen ja tiedostamattoman alueen ristiriidoista. Kun sukuvietti ylittää kaiken vastarinnan, inhon ja häpeän se johtaa Freudin mukaan perversioihin kuten vainajien makaamiseen. Perversio voidaan arvioida sairauden oireeksi silloin, kun se kaikissa olosuhteissa syrjäyttää ja korvaa normaalin käyttäytymisen, jolloin se on muodostunut yksinvaltaiseksi ja vakiintuneeksi.
Moni yksilö haluaa tuottaa kohteelleen kipua tai päinvastoin kokea kohteen aiheuttamaa tuskaa. Sadismi ja masokismi ovatkin paljon tutkittuja ilmiöitä, ja ne liittyvät olennaisesti ihmisen selviämiseen riippuvuuden synnyttämien vihan ja tuhon tunteiden kanssa. Näissä häiriöissä onkin aina kysymys alistamisesta ja alistumisesta ja ne ovat yleisimpiä perversioita.
KOTIOLOT
Ei millään muulla ole lopultakaan mitään merkitystä —
ei millään — ei yhtään mitään - - kuin sillä, että lapsia rakastetaan.
(Tuntemattoman nuoren runo Martti Paloheimon kirjasta Suomalaisen lapsuuden haavat)
Kodin tulisi olla lapselle turvallinen paikka rakastavine vanhempineen. Kaikki lapset eivät kuitenkaan saa elää turvallisessa kodissa, vaan koti on heille kaikkea muuta kuin tuvallinen kasvuympäristö. Onkin järkyttävää huomata, kuinka hirveitä kokemuksia lapset joutuvat käymään läpi juuri omissa kodeissaan.
Yleensä psykopaattien lapsuuden kotiolot ovat olleet järkyttäviä.
Voidaankin sanoa, että he elävät usein todellisessa perhehelvetissä:
· kodissa vallitsee riitaisuus ja alkoholin käyttö
· lapsia rangaistaan raa`oilla ja julmilla tavoilla usein jopa ilman minkäänlaista syytä
· perheessä vallitsee emotionaalinen kylmyys
· isä on usein julma itsevaltias
· lasta nujerretaan ja alistetaan
· vanhemmat ovat toistuvasti poissa kotoa
· lapsi voi joutua insestin uhriksi
Perheen isä on usein alkoholisti, julma itsevaltias, joka kohtelee lapsiaan sekä vaimoaan väkivaltaisesti. Kodit ovat epävakaisia esim. isä on usein pois kotoa. Monesti lasta kuritetaan ankarasti ilman mitään erityistä syytä. Jos isällä on esimerkiksi ollut huono päivä hän saattaa purkaa ärtyisyyttä ja hermostuneisuutta lapseen. Lapset joutuvat näkemään, kun isä pahoinpitelee äitiä ja uhkailee tappavansa koko perheen. He elävät pelon täyttämässä maailmassa.
Esimerkkejä murhaajien kotioloista:
Gary Gilmore:
Hän murhasi v. 1976 kaksi miestä kylmäverisesti ilman minkäänlaista motiivia. Hän ei halunnut valittaa kuolemantuomiostaan ja niinpä hänet teloitettiin v. 1977 Utahissa. Garyn isä Frank oli huijari, mustalainen ja alkoholisti. Hän oli erittäin julma itsevaltias ja hakkasi usein vaimoaan ja lapsiaan. Garylla oli myös kolme veljeä, mutta Gary oli ainoa, joka käyttäytyi ulkoisesti väkivaltaisesti.
Garyn isällä oli rikollinen tausta ja Garyn äiti oli mormoni-perheen hylkiö. Garyn isällä, Frankilla oli useita avioliittoja takanaan ja niistä myös useita lapsia, joihin hän ei ollut ikinä yhteydessä. Vain vähän sen jälkeen kuin Gary oli syntynyt, Frank päätti, ettei Gary ole hänen poikansa ja kohteli tätä varmaankin sen mukaisesti. Frank pahoinpiteli lapsiaan usein ilman mitään erityistä syytä. Perheen äiti ei suojellut lapsiaan, vaan hän osoitti pojilleen, että he olivat hänelle suuri taakka. Myös äiti alkoi hakata lapsiaan, koska hänen miehensä pahoinpiteli häntä.
Gary nousi kapinaan: hänellä oli ongelmia koulussa, hän käyttäytyi väkivaltaisesti ja alkoi liikkua isoissa poikajengeissä. Hän alkoi tehdä pieniä rikoksia, kuten varkauksia. 16-vuotiaana hän joutui vankilaan ja aina päästyään vapaaksi hän teki uudelleen rikoksen. Lopulta juuri päästyään ehdonalaiseen hän sitten teki kaksi murhaa ja hänet tuomittiin kuolemaan. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”There will always be a father”.
Jää jäljelle kysymys: oliko hän synnynnäinen psykopaatti vai normaali lapsi, jonka perheolot saivat hänessä aikaan tämän pahan? Miksi hänen veljensä eivät päätyneet samaan kohtaloon?
Psykologi Lonnie Athens on sitä mieltä, että antisosiaalisuus on seurausta useista kehitysvaiheista. Hän uskoo, että ihminen on perimmiltään hyväntahtoinen ja väkivaltainen käyttäytyminen on siten estettävissä. Hän on pyrkinyt selvittämään sitä, miksi toiset väkivaltaisessa ympäristössä kasvaneet käyttäytyvät väkivaltaisesti itsekin, kun taas toiset eivät osoita väkivallan merkkejä, vaikka olisivat omanneet väkivaltaisen käyttäytymisen mallin.
Hän haastatteli monia väkivaltarikollisia saadakseen selville heidän yhteisiä piirteitä. Hän tuli siihen tulokseen, että ihmisestä tulee väkivaltainen, kun hän käy tientyn ”prosessin” läpi. Tätä prosessia hän kutsuu väkivaltaistumisen-prosessiksi. Siinä on neljä vaihetta: 1. brutalization (julmuus) ja subjucation (alistaminen), 2. belligerency (sotaisuus), 3. violent coaching (väkivaltainen kasvatus) ja 4. criminal activity (rikollinen toiminta). Aluksi henkilö on väkivallan uhri, ja on voimaton välttämään sitä. Tämän seurauksena hän oppii, miten ja milloin käyttäydytään väkivaltaisesti. Athens tuli siis siihen tulokseen, että jos ihminen, joka on kasvanut väkivaltaisessa ympäristössä ei käyttäydy väkivaltaisesti itse, niin jokin väkivaltaistumisen-prosessin vaiheista puuttuu.
Näin ollen Gary sopii täysin Athensin malliin. Hänet ”ohjattiin” väkivaltaan ja tunteettomuuteen epävakaisten ja julmien perheolojen takia.
Toisaalta on tapauksia, johon Athensin malli ei päde. Esimerkiksi Dennis Nilsen, joka murhasi kuristamalla 15 miestä. Hänen voidaan sanoa kehittyneen perheessä, jossa vallitsi empatian puute, mutta perheessä ei esiintynyt väkivaltaisuutta. Hän oli perheen ainoa lapsi ja hänen vanhempiensa avioliitto oli täynnä konflikteja ja se päätyi eroon seitsemän vuoden jälkeen. Dennis ei käyttäytynyt ikinä julmasti tai aggressiivisesti. Hän jopa kauhisteli muiden tekemiä julmuuksia. Dennis eli yksinäistä elämää ylikuormittuneen äitinsä kanssa ja hänellä oli vain lyhyitä suhteita muihin naisiin. Myöhemmin poliisikuulusteluissa selvisi, että Dennis teki murhansa kylmän rauhallisesti. Hän ei tuntenut minkäänlaista vihaa miehiä kohtaan, hän luuli jopa auttavansa näitä miehiä. Hän toi aina miehet kotiinsa ja juotti heidät humalaan. Hän kuristi juopuneet miehet aina aamuyöllä tajutessaan, että hänen kaverinsa muuten lähtisi hänen luotaan herättyään.
Eli edellä oli kaksi tapausta, jotka eroavat siinä mielessä, että Gary käyttäytyi raivoisasti ja väkivaltaisesti tehden vastarintaa kokemansa julmuuksien vuoksi. Dennis ei tehnyt murhia jonkin tietyn raivon vallassa, joka olisi aiheutunut lapsuuden väkivaltaisista kotioloista.
Entä ne psykopaateiksi luokiteltavat ihmiset, jotka eivät käyttäydy ulkoisesti väkivaltaisesti, vaan manipuloivat muita muilla taidokkailla tavoilla ja näyttävät menestyvän elämässä? Millaiset heidän kotiolonsa ovat olleet? Hengellinen alistaminen, uhkailu. kiristäminen, lahjonta, väkivalta ja hyväksikäyttö.
Kuullostaako tutulta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oli todella hyvä copy-paste psykopatiasta, siitä kiitos.
En kuitenkaan saanut kiinni ideastasi kopioida se tänne. Kerro se toki, niin ehkäpä keskusteluakin syntyy.
Jokainen tuon tekstisi lukija tunnistaa ympäristöstään muutamia psykopaatteja. Kaikki eivät kuitenkaan ole murhaajia. Useilla on ihan normaali kotitausta kuitenkin.
Mielenkiintoinen yhteenveto, tosin melko pitkä kommentoitavaksi. Huomio sattui kiintymään empatiaa käsittelevään kappaleeseen.
>> Empatiasta puhutaan positiivisena moraalisena reaktiona, kun taas aggressio on negatiivinen moraalinen reaktio. Moraalikasvatuksen perusideaksi tulee toisen ihmisen kunnioittaminen ja empatia. >>
Viisaita sanoja. Ajoittain lakihenkisyydestä kärsivien kanattaa muistaa että aito empatia ei tunne eriuskoisuutta.
That´s the point!
Ja jos et saa vastausta niin kannattaa ottaa yhteyttä ammattiauttajaan!!?? Ja tietenkin jos viitsit vielä tarkentaa mihin pyrit tuolla jutullasi.
enkä jaksanut kaikkea lukea...
"Narsistisella ihmisellä ei ole kykyä tunnepitoisiin ihmissuhteisiin eikä tarvetta niihin. Hän saattaa osoittaa läheisissäkin ihmissuhteissaan hämmästyttävää kylmyyttä, välinpitämättömyyttä ja myötä elämisen puutetta."
Tässä maailmassa monet kyllä elää niin, että vaelletaan ihmissuhteesta toiseen. Itse olen enemmän sitä tyyppiä, että en kovin herkästi kiinny, vie aikaa. Mutta sitten jos pitää irtautua jostain syystä, se on vaikeaa... Ja kun on jo ehtinyt tulla muistoja.