Ennen vanhaanhan missä vain, mutta kuinkas on nykyisin? Viimeks kävin paatilla ennen kivisotia;)
Mites laivalla voi nykyään sauhutella?
Mr.Niksa
6586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voipi sauhutella hissien luona,on tuhkikset.kannella ja baareissa. hyteissä ei käsittääkseni,vaikka kyllä minä olen vessassa käryttänyt.=)
Ainakin Amorellalla on kaksi tupakkihuonetta, kansilla seitsemän ja kahdeksan ja tietenkin kannella saa polttaa myös.
Olin kyllä Silja Baltic Princesillä myös joku aika sitten, otin vaan "muutama" liikaa, en muista yhtään millaista siellä oli
Näillä medän autolautoilla pitäisi olla sama käytäntö kuin lentokoneissa eli kun on laivaan noustu, ei saisi matkan aikana savutella missään. Ei edes kannella. Näin siksi, että savu tarttuu vaatteisiin ja tuntuu hengityksessäkin pitkään. Miksi muiden pitää kärsiä joidenkin sairaudellisesta riippuvuudesta.
Hihhei, hassunhauskaa kaivaa näitä lähes sodanaikaisia ketjuja esiin.
Kuitenkin tämäkin on edelleen niin päivän polttava juttu, ei ole jäänyt vanhaksi, sama ongelma on edelleen laivalla liikkuvilla tupruttelijoilla, missä saa pollttaa!
Jos jollain varustamossa olisi yhtä paljon munaa kuin minulla ja määräisi täystupakointikiellon, ei koko ongelmaa olisi olemassakaan. Kuten ei ole enää lentokoneissakaan.
Tarvitaan vain rohkeutta ja päättäväisyyttä!