Ministeri Väyrynen lukittiin kännittelyn takia hotellihuoneeseen

Juhakossi

Entä tähtein tällä puolen -teoksessa ulkoasianneuvo Juhani Suomi kertoo myös lukinneensa kerran ministeri Paavo Väyrysen valtiovierailulla piiloon, jotta tämä "ei tekisi hallaa itselleen ja maansa eduille."

Väyrysellä oli tälläkin kertaa jäänyt nk. ryyppy päälle.

14

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inios

      Eräissä piireissä hieman väsynyt tarkoittaa umpihumalaista.

    • ei hän muista tapauk

      Väyrynenhän on itse kertonut, ettei hän muista tapauksesta paljonkaan ja ehkä juuri siitä johtuu, ettei hän ole katsonut tapeelliseksi itse kertoa siitä mitään. Olisi kyllä pitänyt kertoa jo ajoissa ja aikaahan tässä on ollut. Nyt kun hän on taas ehdolla presidentinvaaliin, kuka tietää mitä luurankoja sieltä vielä paljastuu, hänen kaapeistaan tarkoitan. Vai onko hän itsekin vielä kaapissaan.

      • Kansan kynttilä

        Väyrynen ei muista tapauksesta paljonkaan, koska oli niin kännissä. Tunnetusti Paavo Väyryselle viina maistuu muutenkin aika paljon.

        Myös Urho Kekkonen veti viinaa valtiovierailuilla. Ohessa Kekkosen ilmaveivi Pasi Nurmisen tapaan. Tässä Kekkonen on laskeutumassa valtiovierailulla lentokoneesta. Huomioikaa myös Ahti Karjalaisen kunto liikuttavassa tilassa :)

        http://www.youtube.com/watch?v=pDtfTRkNzb8&feature=related


      • Vanhukset kaatuileva
        Kansan kynttilä kirjoitti:

        Väyrynen ei muista tapauksesta paljonkaan, koska oli niin kännissä. Tunnetusti Paavo Väyryselle viina maistuu muutenkin aika paljon.

        Myös Urho Kekkonen veti viinaa valtiovierailuilla. Ohessa Kekkosen ilmaveivi Pasi Nurmisen tapaan. Tässä Kekkonen on laskeutumassa valtiovierailulla lentokoneesta. Huomioikaa myös Ahti Karjalaisen kunto liikuttavassa tilassa :)

        http://www.youtube.com/watch?v=pDtfTRkNzb8&feature=related

        Vanhukset nyt kaatuilevat muutenkin, ei aina tarvitse kännissä olla. Kekkonen oli tuolloin jo vanha mies ja lihaskunto oli tietenkin sen mukainen, suksia kuljetettiin mukana Lapin hiihtoreissuilla vain näön vuoksi.
        Ahti Karjalainen oli sen sijaan aivan oikea alkoholisti, eikä hän pystynyt mitenkään enää hillitsemään ryyppäämistään.


      • Kekkonen alkoholisti
        Vanhukset kaatuileva kirjoitti:

        Vanhukset nyt kaatuilevat muutenkin, ei aina tarvitse kännissä olla. Kekkonen oli tuolloin jo vanha mies ja lihaskunto oli tietenkin sen mukainen, suksia kuljetettiin mukana Lapin hiihtoreissuilla vain näön vuoksi.
        Ahti Karjalainen oli sen sijaan aivan oikea alkoholisti, eikä hän pystynyt mitenkään enää hillitsemään ryyppäämistään.

        Kekkonen oli alkoholisti. Hän alkoholisoitu jo ennen sotia. Useilla valtiovierailuilla hän oli niin huonossa kunnossa, että ei pystynyt hoitamaan tehtäviään.


    • Kansan piikkiin

      Nytpä löytyi selitys ministeriviinat-sanonnalle. Onkohan verorahoilla maksettu känni parempi kuin itsemaksettu känni?

    • Zombi-Paavo

      Kysy Zombie Lipposelta!

    • Juhakossi on oikeilla jäljillä. KEPUssa alkoholismi on meriitti.

      Siihen aikaan kun KEPU oli vielä hallituspuolue, rattijuoppoustuomio oli suorastaan meriitti kuten Heikki "MTK" Haaviston ja Tanja Karpelan tapauksista voimme todeta. Väyrysen raju juopottelukin takasi hänen valintansa Vanhasen ja Kiviniemen hallituksiin.

      Onneksi KEPU on nykyisin eduskunnan pienin oppositiopuolue.

    • ukk oli viimeinen

      Niin onkos tää paha alkoholi ongelma kuinka yleistä kepussa?
      ukk = alkoholisti
      karjalainen = täys deeku
      kääriäinen = joi mut osas laittaa pullon kiinni
      väyrynen = juoppo vai tuuri juoppo?
      faxi-anneli = viinilasi pysyy hyvin kädessä
      kiviniemi = aina terasilla kittaamas keskaria
      pekkarointi = ei uskalla korkata kossu pulloa kun dokaa seuraavat viisi vuotta?
      aho = pystynyt pitään juomisen piilossa
      lautas-matti = "ei muista" juoda muuta kuin koka-kolaa tai valion maitoa :))
      laaninen = aina nenä punaisena..

      • Ehitus

        Soppa maistuu kepulaiselle.


    • elämä on

      Terasilla se minkkimarikin kittaa keskikaljaa! köyhä:))

    • Komissarov.

      Sellainen se kepun ehdokas on.

    • Viktor Vladimirov

      Pavelle viina on aina maistunut.

    • Pystyyn_kuollut.

      Taisi olla Väyrynen eilen televisiossa kännissä. Vaikutti aika sekavalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3117
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2356
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1425
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe