Sain tiedon, että mummoni kuoli tänään yöllä. Töissä yrtin olla ajattelematta siitä, jopa joskus nauroin asiakkaiden kanssa. Ajattelen, että jos mulla on suru ja ongelmat, nii ei kannatta lajenttää niitä toisille. Mutta nyt, kun pääsen kotiin, tunteitä ihan liika. Yritin keskustella toisella palstalla- ei onnistunut. Josta syystä en voi itkeä, vaikka tunnen niin iso paino ja suru ja viha ja vaikka mitä. Mummoni on toisessa maassa, en pysty lennä sinne. Tai pysty, mutta joka tapauksessa en ehti hyvästelemään. Mä en tiedä mitä voisin kirjoitta vielä.. Ajattelin että jos kirjoittasin tänne, purkisin kaikki tunnet, löytän sitten jonkulainen rauhan, tai, ainakin, pystyisin itkemään. Ei onnistunut. Tänään ei mitään onnistunut.
Pitäisi puhua nyt mummosta, sanoa kuinka hyvää hän oli, mutta siitäkään en pysty tehdä. Kun mummoni aiheutti isot muutokset mun elämässä, kun olen ollut vielä lapsi. Vasta nyt, aikuisena, olen antanut hänelle anteeksi. Se anteeksi antaaminen vaati paljon... Nyt mua harmitti paljon, että en oo pystynyt hyvästelemään kun hän oli elossa. Minä pyytäisin häneltä anteeksi. Anteeksi hänen puolestansa. Mutta haluan uskoa että hän ymmärtänyt vaikka kuoleman edessä mitä hän oli tehnyt ja antaisi itellensi anteeksi. Nyt mä jo itken. Sanovat, että ei saa puhua pahaa kuoleista ihmisista. En minäkään kerro pahaa. Mutta perkele, vasta nyt tajusin, että se on vielä aika arkka paikka, se sattu. Näköjään en ole antanut oikeaa anteeks, jos vielä olen suutunut ja kipeä sydän, kun muistan noita juttuja. Olen kirjoittanut ensiksi palstan "kuolema ja suru" mutta se olisi aika ilkeä laitta sellainen teksti sinne. Laitan tänne, koska olen vihainen itseäni että ajattelin että olen parempi kuin oikeasti olen, en pysty antaa anteeksi...
Pitäisi puhua nyt mummosta, sanoa kuinka hyvää hän oli, mutta siitäkään en pysty tehdä. Kun mummoni aiheutti isot muutokset mun elämässä, kun olen ollut vielä lapsi. Vasta nyt, aikuisena, olen antanut hänelle anteeksi. Se anteeksi antaaminen vaati paljon... Nyt mua harmitti paljon, että en oo pystynyt hyvästelemään kun hän oli elossa. Minä pyytäisin häneltä anteeksi. Anteeksi hänen puolestansa. Mutta haluan uskoa että hän ymmärtänyt vaikka kuoleman edessä mitä hän oli tehnyt ja antaisi itellensi anteeksi. Nyt mä jo itken. Sanovat, että ei saa puhua pahaa kuoleista ihmisista. En minäkään kerro pahaa. Mutta perkele, vasta nyt tajusin, että se on vielä aika arkka paikka, se sattu. Näköjään en ole antanut oikeaa anteeks, jos vielä olen suutunut ja kipeä sydän, kun muistan noita juttuja. Olen kirjoittanut ensiksi palstan "kuolema ja suru" mutta se olisi aika ilkeä laitta sellainen teksti sinne. Laitan tänne, koska olen vihainen itseäni että ajattelin että olen parempi kuin oikeasti olen, en pysty antaa anteeksi...
Vastaukset 2
Vanhimmat
VAI NIN KÄVI
Me säkki si sykiatril.