Haluaisin ettei mieheni saa tietää painoani vaikka tuleekin mukaan synnytykseen. Käykö äidin paino ilmi synnytyshetkellä esim. lääkeannostelun takia vai katsotaanko se yleensä neuvolakortista?
Tiedän, että tää on pientä ja hölmöä, mutta haluan painoni pysyvän yksityisasiana.
Tiedän, että tää on pientä ja hölmöä, mutta haluan painoni pysyvän yksityisasiana.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Mikset halua miehen tietävän painoasi?
Minulla niin reippaasti ylipainoa, etten aluksi halunnut miestä neuvolaan mukaan, kun siellä aina punnitaan. Mutta sitten ajattelin, että mitäpä tuo haittaa. Tuskin se rakkaus siihen minun painon selville saamiseen loppuu. Ja eiköhän mies suunnilleen osannut aavistaa painoni ennestään. Eikä tuo sitä ole mitenkään kommentoinutkaan. Sama juttu aluksi tutkimusten kanssa. En halunnut miestä mukaan, kun minun alapäätä sorkitaan. Mutta eiköhän se alapää ole miehelle tuttu, kun kerran lapsikin on saatu aikaiseksi....
Ja jos painon haluat pitää yksityisasiana, entäs synnytys? Varsinkin jos miehesi lähtee mukaan? Siitä ei saa kyllä yksityisasiaa tekemälläkään. :D
Kysymykseesi en osaa vastata, mutta halusin vain kommentoida, kuinka pienestä asiasta loppupeleistä on kyse...
Saattaa se käydä ilmi, mutta voit laittaa synnytystoivomuslistaan, ettei sitä paljasteta miehelle, niin punnitsevat sinut tarvittaessa poissa hänen näkyvistään ja eivät puhu asiasta ääneen.
Kaikilla omat ongelmansa... :D
Minusta on aivan täysin ymmärrettävää, jos haluaa pitää oman painonsa yksityisasiana. Sinulla on siihen täysi oikeus ja siinä ei ole mitää hölmöä!
Mieheni kyttää ja kyselee painoani jatkuvasti ja se on todella rasittavaa. Hän haluaisi minun laihtuvan 10 kg, mutta en suostu siihen, koska pidän omasta vartalostani juuri sellaisena kuin se on.
Olen 169 cm ja painan 69 kg, joten en ole edes ylipainoinen vaan hieman kurvikkaampi normaalipainoinen nainen. Painonhallintani on todellakin yksityisyyteni piiriin kuuluva asia, joten mies saa kasvaa aikuiseksi ja lopettaa moisen hössötyksen.
Sinuna alkaisin katselemaan muita miehiä. Jos ei kelpaa "pullukkana" miehellesi, niin jossakin on sitten jotain vikaa...
Laihduttamisen pitäisi aina tuottaa itselle iloa ja sen tulisi tapahtua omasta tahdosta ei esimerkiksi miehen.
Jos mies vaatii laihduttamaan niin pistä mies pellolle!
No ei mua ainakaan synnytyssairaalassa punnittu ollenkaan, kummallakaan kerralla.
Pullukka??? Siis sinä "onnellinen pullukka", et ole läskiä nähnytkään. Tulen lyömään miestäsi valurautapannulla niin, että nuo helvetin typerät jutut katoavat hänen päästään. Terkuin oikeasti pullukka, 169cm/99kg!
ps.eipä tiedä minunkaan mieheni painoani, eikä saakkaan tietää ;) Tottakai se nyt tietää että en oo se kaikista kevyin tyttö, mutta tarkka kg-määrä pysyköön pimennossa.
Minut on punnittu joka kerta kun synnärille menin, vaatteiden vaihdon yhteydessä, että saadaan viime hetken paino. Tietoa tarvitaan varmaankin mahdollisten lääkityksien oikeaan annostukseen (oksitosiini, epiduraali, kipulääke tms)
Ihmeellisiä ongelmia ihmisillä...tai sitten vain totaalinen luottamuspula parisuhteessa? Miksi aletaan lastentekoon sellaisen ihmisen kanssa, jonka läsnäoloon ei voi luottaa, jos hän saa kuulla naisen painon?? Mielestäni yksityisiä asioita ei juurikaan ole kunnon parisuhteessa, itse ainakin puhun KAIKESTA avomieheni kanssa.
Olen runsaasti ylipainoinen (167/100) ja mieheni kyllä tietää tarkat mittani. Olen seurustelemaan ryhtyessämme ollut normaalipainoinen (167/70), mutta näihin vuosiin on mahtunut melkoisen paljon vastoinkäymisiä, joiden myötä painokin on vain noussut. Olin aiemmin urheilullinen ja lihaksikas, joten en edelleenkään ulkomitoiltani ole yhtä ison näköinen kuin monet samoissa mitoissa olevat (lihasmassa painaa enemmän kuin läski, jota minulta kyllä myös löytyy aivan liikaa, en väitä muuta). Mieheni ei todellakaan ole kiinnostunut vaa'an lukemista, sillä hänelle riittää, että vartaloni on hänen mielestään edelleen seksikäs ja ovatpahan ainakin rintanikin isot ;) Olen nyt laihtunut raskauden alkumetrien aikana 4,5 kiloa ja pahoinvointi jatkuu edelleen, joten kaipa sitä painoakin lähtee vielä lisää ilman minkäänlaista dieettiä ;) Olen ajatellut, että yritän pitää painon raskausaikana mahdollisimman hyvin kurissa (mielellään ei saisi nousta ollenkaan), jotta sitten imetysaikana voisin pudottaa näitä kiloja, kun nyt viimein leikattu nilkkani on saatu täysin kuntoon ja pääsen taas monen vuoden tauon jälkeen lenkkipolulle :)
Painoni ei ole minulle ongelma, sillä tiedän pääseväni näistä kiloista kyllä helposti eroon, kun raskauden jälkeen pääsen taas kunnolla treenaamaan. Minun piti aloittaa jo nyt, mutta sitten sain kuulla olevani raskaana ja kunnon treeni vaihtui sitten vain lenkkeilyyn koiran ja miehen kanssa :) Mutta uskon, että jo tällä pelkällä lenkkeilylläkin paino saattaa pudota jo raskausaikanakin (toki pidän huolen hyvästä ruokavaliosta heti kun tämä ympärivuorokautinen pahoinvointi loppuu), sillä minun ei aiemmin ollut mitenkään hankalaa pitää painoani hallinnassa.
Koittakaa nyt alkaa luottaa siihen puolisoonne, kun kerran hänen kanssaan lapsiakin saatte! :)
Vähän sama tilanne täällä. Nuorempana olin urheilullinen ja suurin piirtein "normaaleissa mitoissa" kunnes vanhemmalla iällä elämä toi vastoinkäymisiä ja niiden myötä painokin nousi. Tiedän, ettei tämä oli selitys mutta niin vaan kävi.
Monet ovatkin ihmetelleet, että miten voit painaa noin paljon korimalliisi nähden? Olen aina ollut luustoani myöten rotevarakenteinen naiseksi ja kun rotevan luuston ympärille kertyy tavaraa niin sieltä sitä painoakin sitten tulee.
Itse tuijotan enemmän siihen miltä kroppa näyttää kuin että mitä vaaka näyttää. En edes käy säännöllisesti vaa'alla vaan olen opetellut kuuntelemaan omaa kroppaa muutoin. Tällä hetkellä en edes tiedä aivan tarkkaa painoani, sillä se ei itseäni kiinnosta.
Minulle riittää tieto siitä, että housut alkavat pikku hiljaa jäädä isoiksi. ;)
Housut tosiaan jäävät täälläkin isoiksi, vaikka raskaana olenkin! Farkut eivät enää pysy jalassa ja kihlasormuskin uhkaa tippua sormesta....
6kg painoa pudonnut ihan vain pahoinvoinnin voimalla reilussa kolmessa viikossa... Olo ei ole kummoinen, mutta kyllähän tuo painon putoaminen saa hymyilemään; kasvotkin taas näkyvät, kun on pulloposket ja kaksoisleuka tiessään! Yritän kyllä syödä sitä mikä vain maistuu; murot, lämpimät voileivät ja karjalanpiirakat menevät tällä hetkellä ihan hyvin (päivästä riippuen). Mehua ja vettä juon yhteensä varmaan yli 2 litraa päivässä, kun koko ajan janottaa. Lenkkeilykin on nyt jäänyt vähemmälle, kun en vain yksinkertaisesti jaksa joka päivä edes nousta sängystä kuin vessareissuja varten (joita muuten on paljon, joko pissattaa tai oksettaa). Onneksi mieheni niinä päivinä jaksaa huolehtia minusta. Mutta toivottavasti tämä pahoinvointi alkaisi pian helpottaa, että pääsisin minäkin nauttimaan odotusajasta...
Onko suhteenne vakaalla ja luottavaisella pohjalla, jos ei uskalla miehellesi painoa kertoa? Siinäviheessa jos on jo lapsia tekemässä, niin luulisi että tuo on aika pikku juttu. Todennäköisesti hän on sinut kumminkin alasti nähnyt...
mitä väliä saako miehesi tietää painosi, kai hänellä nyt joka tapauksessa silmät on päässään ja näkee ettet välttämättä maailman kevyin keijukainen ole. Tuskin miestäsi painosi edes kiinnostaa. Voihan se paino siinä joltakulta lipsahtaa, koskä kätilöillä ja lääkäreillä on isompaakin vastuuta kuin muistaa ettei paino tule kirjoitettua mihinkään mistä mies sen voisi urkkia.
Saman haluaisin minäkin tietää. Olen menossa suunniteltuun sektioon parin päivän päästä, ja mieheni tulee mukaan. En halua, että painoani kuulutetaan mieheni kuullen. Ja ei, kyse ei ole luottamuksesta tms. Olen sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus yksityisyyteensä myös parisuhteessa...kaikkea ei tarvitse jakaa. Kukin päättäköön itse mitä asioita ei halua jaettavan. Niitä kuitenkn löytyy kaikilta.
En myöskään käsitä suhteita, joissa esim. vessassa käymiset "jaetaan". Eli vessaan saatetaan mennä kun toinen on vaikka pesemässä hampaita, ja asioida siinä samalla....jopa kakkoshädät. Ja omassa ystäväpiirissäni on naisia, jotka röyhtäilevät ja piereskelevät estoitta.."koska onhan se luonnollista" Luonnollista joo, mutta ei fksua. Sitten vielä ihmetellään, että romantiikka kuolee suhteesta. Itse toivon mieheni näkevän minut aina sinä "ihanana naisena" johon hän ihastui, eikä huonotapaisena hompsuna. On toki tilanteita, ettei aina voi olla parhaimmillaan (sairaus jne.) mutta pakkoko sitä on ehdoin tahdoin ne ikävät puolet tuoda esille?? Ja itselleni ikävä puoli on tuo lievä ylipaino. Tiedän, ettei se ole miehelleni mikään yllätys, että olen lihonnut, mutta en myöskään halua ihan alleviivata asiaa....
Onhan se nyt outoa, jos omassa kodissaan pitää esittää prinsessaa, ettei mies järkyty. :D Ei siinä ihan ole parisuhde kohdallaan, jos on sellainen olo, että jotain pitää jättää tekemättä siksi, että haluaa esittää miehelleen jotain!
Kyllä minä ainakin OMASSA KODISSANI piereskelen ja röyhtäilen (en nyt tietenkään, jos meillä on vieraita tai muutenkaan esimerkiksi ruokapöydässä tai vaikkapa kesken seksin ;) ) ja niin tekee kyllä myös mieheni. Minusta se, että pitäisi maha kipeänä pidätellä OMASSA KODISSAAN siksi, ettei mies saa huonoa kuvaa, on aikamoisen teennäistä. Ja ei meillä myöskään oman perheen kesken kotona oltaessa vessan ovi ole lukossa ja todellakin, jos minä tai mieheni jotain vessasta tarvitsemme ja toinen siellä istuu, käymme kyllä surutta hakemassa. Etenkin, jos ollaan vaikka johonkin kiireellä lähdössä, haen usein meikkejäni vessasta nopeuttaakseni lähtöä, vaikka mies siellä istuisikin. Hampaitani harjaan kyllä ilman hajuhaittoja, samoin mieheni ;)
Ehkä raskausajan hormonit saavat moiset pikkuasiat vaikuttamaan elämääkin suuremmilta, mutta kannattaisi niidenkin keskellä koittaa pitää pää selvänä! Ja edelleen, kuten moni tuolla jo sanoikin; jos on sellainen tunne, että parisuhdetta pitää suojella naisen painolta, piereskelyltä ja röyhtäilyltä, onkohan vielä oikea aika saada niitä lapsia...?
Voi jeesus, tulevan äidin pitäisi olla kyllä vähän kypsempi kuin mitä tällä palstalla ollaan. Kukaan ei taatusti ylläty vaakan lukemista jos näkee edessään ylipainoisen ihmisen. Meinaatteko että mies uskoisi jos lapussa lukisi 50 kg ja näytätte kuitenkin satakiloisilta?? Ongelmat ei katoa sillä että niistä ei puhuta.
Sitäpaitsi jokainen saa olla sen kokoinen kun on, kukaan ei ole rakastunut vaakalukemaan vaan ihmiseen.
No entäpä jos mies on niin veemäinen, että jaksaa vähän väliä huomautella painosta ja kyselee jatkuvasti, että ethän oo vaan lihonu. Musta todellakin näkee ulospäin, että oon läski, mutta mun mies on siinä uskossa että painan 20 kiloa vähemmän kuin oikeesti painan. (joo ja olin suhteen alkaessa jo lihava) Olen siis 171/95, 113-78-120. En uskalla edes kuvitella kuinka kauhea reaktio siitä seurais jos se kuulis totuuden. Tää mun paino kyllä muutenkin hiertää meidän suhdetta ja on joskus tullu jopa mietittyä että pitäiskö tän asian takia erota, kun en jaksa kuunnella koko ajan haukkumista mun painosta.
Eli jos olisin raskaana, niin en todellakaan haluais että ukkokulta on mukana neuvolan punnituksissa etc. Ja voi vaan arvata, mitä siitä seurais kun terkka sanois: "Kun sulla tota painoa on jo noin paljon niin yhtään ei tarttis tulla raskauden aikana lisää..." Sitten siinä menis koko raskausaika siihen että ukko kyttäis mun jokaista suupalaa ja kritisoisi koko ajan mun syömsiä tyyliin. "Sähän söit 4 tuntia sitten, miten sulla voi taas olla nälkä."
Onko sinusta itsestäsi sitten hyvä olla parisuhteessa, missä sinua arvostellaan jatkuvasti? Ei kuulosta hyvältä. Toivottavasti päädyt lopettamaan kyseisen suhteen ja saat lapsia jonkun muun kanssa, mikäli niitä haluat.
Eihän tuossakaan ole kysymys SINUN PAINOSTASI vaan MIEHESI TYPERYYDESTÄ.
Eli tähänkin pätee se, mitä aiemmin sanoin: "jos on sellainen tunne, että parisuhdetta pitää suojella naisen painolta, piereskelyltä ja röyhtäilyltä, onkohan vielä oikea aika saada niitä lapsia...?" Eli onkohan myöskään järkeä jatkaa suhdetta, jossa on moisia ongelmia??? Eivät nuo ongelmat korjaantuisi, vaikka laihtuisit hoikaksi, sillä miehelläsi sattuu olemaan pakkomielle kiloistasi. Hän todennäköisesti ivaisi syömistäsi, vaikka olisit alipainoinen, sillä hänellä on jokin ongelma.
Mies vaihtoon ja heti!
Jos et kelpaa hänelle "läskeinesi" niin et kelpaa hänelle kyllä muutoinkaan.
Miksi edes alistut olemaan tuollaisessa suhteessa. Etsikööt miehesi jonkun hoikemman joka on hänen mieleensä.
Mahdollisen laihduttamisen tulisi lähteä liikkeelle sinusta itsestäsi, ei siitä että mies sitä haluaa sinun tekevän. Jos olet onnellinen läskinä, se on ok. Älä aloita laihduttamaan jos et itse oikeasti sitä halua, älä tee sitä vain miehen vuoksi.
Ja voin kokemuksesta sanoa, että kun kuuntelet miehesi mollausta niin se saattaa johtaa lohtusyömiseen ja sitä kautta paino vaan entisestään nousee.
Mies vaan vaihtoon! :)
Ei tajuu niin ei. Meillä kyllä voidaan pestä hampaat kylki kyljessä mutta kakkoshtä tehdään kyllä ihan yksityisyydessä. Olen lapsien jälkeen olut reilusti ylipainoinen, mutta en ikuna katselisi miestä joka painosta huomauttelee. En olisi katsellut hoikkana - enkä katselisi nytkään.
Sanoisin että vika on miehessä eikä puolison painossa. En tajua millainen mies haukkuu noin. Todella törkeää käytöstä. Puoliso ei ole mikään näyttelyesine.
Todellinen ongelma ei liene toisen ylipaino vaan halu alistaa, narsistinen luonne tms. Normaali täysjärkinen rakastava mies ei sano naiselle tuollaista.
Jos laihtuisitte niin mies varmasti keksisi uuden asian mikä teissä on vikana.
Todella surullista.
Uskomatonta! Vai on normaalia piereskellä ja röyhtäillä?!? Ehkä se sitten jossain suhteissa on, mutta ei meillä. Yhdessä ollaan oltu 15 vuotta, joista 13 naimisissa ja hyvin on mennyt. Koskaan ei ole puolin tai toisin tarvinnut asiasta keskustella....kumpikin ajattelee asiasta samoin...eli kuuluu jo hyviin tapoihin ottaa toinen (vaikka se olis vaan! se oma tuttu puoliso) huomioon ja olla päästelemättä sitä kaikkea suolen sisältöä noin vain ilmoille. JOs minulla on ollut kovat ilmavaivat, niin olen kyllä silti pystynyt "odottamaan" sen muutaman metrin matkan ilmatakseni vessassa. Niin kummalliselta kun se (ilmeisesti) monista tuntuu vaikuttavan, myös parisuhteessa voi noudattaa hyviä käytöstapoja.
Mieheni nyt tuskin järkyttyy siitä tiedosta, että minäkin käyn vessassa tekemässä muutakin kuin puuteroimassa nenäni ;) (maatalon poikii) mutta olen edelleen sitä mieltä, että vessa-asiat ovat yksityisiä.
Järki on vähissä siltä henkilöltä, joka väittää ettemme ole sopivia vanhemmiksi sillä perusteella etten ole halukas paljastamaan painoani miehelleni tai haluan piereskellä rauhassa. Ja miestäni ei suuremmin painoni kiinnosta....eikä hän ole koskaan siitä huomautellut tai kysellyt. Meillä on tärkeämpiä ja mielenkiintoisempiakin keskustelunaiheita.
Jos tuollainen teatteri toimii, niin mikäs siinä.
Minun mielestäni moinen esittäminen olisi hirvittävän omituista, jos kuitenkin ollaan päätetty elää koko loppuelämä yhdessä. Eihän sitä ilmaa nyt tarvitse tarkoituksella puskea (toivottavasti kukaan ei ole ymmärtänyt, että noin olisi :D ), mutta jos nyt illalla televisiota (täysin ei-seksuaalisissa merkeissä) katsellaan kauhtuneissa yöpaidoissa, ei ole mielestäni mitenkään väärin, jos siellä oman viltin alla hiukan tuhnauttaa ;) Itse olen raskaana ja sen johdosta iltaisin ilmavaivoja todella riittää! Jos haluaisin jokaisen pierun päästää yksinäni vessassa, minun pitäisi sitten asua siellä vessassa... Mutta teillä molemmat ovat tyytyväisiä ja samoin meillä. Ihmiset ovat erilaisia :)
"Ja miestäni ei suuremmin painoni kiinnosta....eikä hän ole koskaan siitä huomautellut tai kysellyt. Meillä on tärkeämpiä ja mielenkiintoisempiakin keskustelunaiheita"
Täällähän onkin kyse siitä, että halutaan nimenomaan keinolla millä hyvänsä SALATA mieheltä se paino. Minusta on ihan normaalia, jos puolisot eivät vain satu tietämään toistensa tarkkoja painoja, mutta se, että asiasta tehdään elämää suurempi kysymys ja sille miehelle ei uskalleta eikä missään nimessä haluta kertoa painoa, on jotenkin epänormaalia eikä ainakaan kovin tasapainoisen suhteen merkki...mitähän muita asioita salataan? Ja miksi pitää pelätä miehen reaktiota niin paljon, että se paino on PAKKO SALATA? Ja miksi sellaisen miehen kanssa uskalletaan saada lapsia, jos pelkän naisen painon epäillään olevan suhteelle liikaa? Tai miksi lapsia halutaan, jos suhde perustuu salailulle ja epävarmuudelle?
Mistä muuten saa sellaisia maatalon poikia, jotka eivät piere? :D Itse en ole törmännyt yhteenkään ja piireissä kuljen melkoisen paljon (itsekin maatalon tyttö).
Mua ei ole sairaalassa synnytysten yhteidysse punnittu kertaakaan. Tuskin siis sinuakaan. Vauvaa siellä vaan punnitaan, monta kertaa :)
Edellisen synnytyksen yhteydessä minua ei punnittu, mutta kun mentiin synnärille ja kätilö kirjasi tietoja ylös, niin siinä yhteydessä paino sanottiin ääneen. Samoin painoni oli merkitty synnytyskertomukseen, jonka mies myöhemmin tietenkin halusi myös katsoa läpi.
Lohduttaisin sinua sillä että vaikka miten itse ujosteletkin painoasi, niin siinä synnytyksen aikana miehellä on aivan varmasti ihan muut asiat mielessä kuin naisen paino. Tuskin edes muistaa vauvan synnyttyä enää, onko painoksesi sanottu 50 - vai 150kg:)
Minä ymmärrän täysin näitä, jotka eivät halua miehensä tietävän painoaan. Itselläkin se on suurin syy miksi en ole toistaiseks pyydellyt miestäni mukaan neuvolaan... nyt olen kyllä kääntymässä seuraavan käynnin suhteen sille kannalle, että tulkoon jos tulee, ihan kivahan se olisi yhdessäkin mennä.
Mulla ongelma on siinä, että mieheni ihan oikeasti varmaan luulee mua kevyemmäksi kuin mitä olen. Mies itse on ns. kevytrakenteinen, vaikka masua vähän löytyykin. Minä olen myös normaalipainoinen, mutta pelkään, että tässä raskauden edetessä lähestyn pikkuhiljaa mieheni painoa...aika paljon saisin "kasvaa", jotta paremmaksi panisin, mutta silti... jostain syystä se on musta noloa. Tiedän, aivan älytöntä!! Mutta ei se silti mukavalta tunnu. Olin ennen pyöreämpi, jopa vähän ylipainoinen, siksi varmaan asia on mulle arka. Kevyimmillään aikuisiällä 165/53, painavimmillaan 70 kg (ennen mieheni tapaamista). Kai sitä haluaisi vaan pitää vaikeat asiat itsellään. Ei tässä ole mun mielestä kyse kypsyydestä tai kypsymättömyydestä, mun korvien välissä paino vaan on semmoinen asia, josta en osaa avoimesti puhua. Tuskin tulee koskaan muuttumaan. Jos se tekee minusta huonon äidin, niin voi lapsiparkaa sitten. :(
Ei kai kukaan ole sanonut, että se tarkoittaisi huonoa äitiä. Ihmettelen vain minäkin sitä, että jos ei nainen voi luottaa siihen, että siippa pysyy vierellä ja on huomauttelematta, vaikka naisen painon kuulisikin, miten siihen siippaan voi luottaa niin paljon, että hänen kanssaan haluaa saada lapsen? Ja jos kyse ei ole siitä, että epäilisi miehen häipyvän, on mielestäni järkyttävää, jos oman elämänkumppaninsa rinnalla kokee olonsa niin epämiellyttäväksi, ettei voi olla oma itsensä. Moinen salailuhan kuluttaa energiaakin melkoisesti.
Itse tosiaan jaan KAIKEN mieheni kanssa ja ainakin toivon (ja uskonkin) hänen tekevän samoin minun kanssani. Ilot, surut, ylipainokilot...elämä on paljon kevyempää, kun on joku, jonka kanssa asioita voi pohtia ja puhua kaikista mieltä askarruttavista asioista. Itsestäni on painonkin kanssa tuskaillessa tuntunut hienolta, kun mies lohduttaa sanomalla, että hänelle olen juuri täydellinen, vaikka painaisin mitä - mikä muu voisikaan lohduttaa paremmin?
hahahaaa läskit mä painan 48kg trolololololollollolololopoooo
Läskit ahhahahaaa
Myyykää ps3!
14-vuotiaana on ihan normaalia painaa 48 kiloa :)
Voi luottamustakehiin, kuulostaa ihanalta. Siis tuo ihan kaiken jakaminen. Kyllä minäkin mieheeni luotan, ei hän minua painonnousun takia jättäisi, tuskin edes sanoisi pahasti. Asia vaan on mulle itelleni kiusallinen. Eikö meillä kaikilla ole joku asia, josta olisi mieluummin hiljaa, jos vaan mahdollista? En tiedä. En yritä olla mieheni silmissä mikään prinsessa, kyllä meillä piereskellään ja röyhtäillään ihan avoimesti, kun joku nyt lähti näitä asioita vertaamaan... ;) Toivon lapseni saavan paremman itseluottamuksen, ettei mikään omaan itseen liittyvä (ainakaan näin normaali asia) olisi tabu.
Itse olen ehkä karjalaissukuun syntyneenä niin lörppä, etten osaa mieheltäni mitään asioita salata ;)
Eihän siinä mitään pahaa ole, jos jotkut asiat tuntuvat liian arkaluontoisilta jaettaviksi, mutta jotenkin tunnen surua niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat kantamaan tuollaisia asioita (paino kun ei ole se helpoiten käsiteltävä asia siellä mielessäkään) yksinään, ilman läheisen tukea. Itsekin olen lapsena (jolloin en edes vielä ollut grammaakaan ylipainoinen, mutta serkkuni oli sairaanloisen laiha) saanut kuulla omalta mummoltani painostani ja tuo asia vaivaa minua edelleen. Se, että vanhempi ihminen sanoo n. 10-vuotiaalle lapselle, että "pitäisi sinunkin äitisi vähän katsoa mitä sinulle syöttää, kun olet noin paljon serkkulikkaasi pyöreämpi", kolahtaa todella syvälle (muutenkin tein aina kaiken serkkuani huonommin ja olin se huonommin käyttäytyvä ja kaikinpuolin kakkoslaatua). Muistan itkeneeni asiaa äidilleni monet kerrat. Mutta silti, vaikka paino ei siis ole minullekkaan millään muotoa helppo asia (nyt, kun oikeasti ylipainokiloja on, kuulen mummoni sanat aina hänet nähdessäni korvissani edelleen, yli 10 vuotta myöhemmin), olen halunnut jakaa sen minulle rakkaan miehen kanssa. Ja se on ihan oikeasti ollut helpottavaa ja vapauttavaa, aivan kuin muidenkin kipeiden asioiden jakaminen. Ja onhan se niinkin, että kun mies tietää, miten kipeä asia se paino on, osaa hänkin puheissaan ottaa asian paremmin huomioon, eikä tahattomasti tule loukanneeksi toista.
Kyllä se meillä ainakin kävi ilmi. Asia oli ja on niitä mistä ei puhuta. Varmaankin voit esittää toiveesi.
Jos ap ei halua että mies saa tietää hänen painonsa niin koitetaan sit ymmärtää sitä eikä mollata! MITÄ se ap.ta hyödyttääkään?!? Ite olen ollut mieheni kanssa 14v enkä ole painoani kertonut, koska en halua, läski olen joo :) ja neljättä lähdetään tässä varmaan viikon sisällä synnyttämään enkä ole koskaan aikasemminkaan joutunut siellä mieheni aikana puntarille tai sanomaan mitä painan,eiköhän se selviä aina neuvolakortista mikä on mukana?!?
Oikeesti? Mitä v****a?! Vaikka te useat naiset pidättekin miehiä joskus vähän tyhminä, ja vaikka uset naiset luulevat että miehet eivät tiedä mitään raskaudesta sun muusta, niin tässä teille yllätys:
MINÄ (MIEHENÄ) AINAKIN VAIMONI RASKAUDEN AIKANA YMMÄRSIN OIKEIN HYVIN, ETTÄ VAUVAN KASVAESSA MYÖS PAINO NOUSEE LAPSIVEDET JA KOHDUT SUN MUUT PAINAVAT! Ihan keskustelimme vaimoni kanssa näistä asioista raskauden aikana - ehkä teidänkin kannattaisi kokeilla!
Ymmärsin myös sen, että on ihan normaalia, että naisen varteen tarttuu muutama ylimääräinenkin kilo, koska raskauden aikana helposti yrittää helpottaa tukalaa oloaan herkuilla, tai saattaa tulla pitkin raskautta kaikenlaisia yllättäviä mielitekoja (suklaa, rasvainen ruoka, jne). Se on ihan normaalia raskauden aikana. Ja minua se ei ainakaan haitannut yhtään - tärkeintä oli, että lapsemme ja vaimoni jaksavat ja pärjäävät ja ovat terveitä. Ja hän oli kaunis koko raskauden ajan, ei paljoa hetkauttanut minua hänen painonnousunsa, kun kyse oli MEIDÄN LAPSESTA.
Vaimoni paino nousi raskauden aikana yli 20 kg, mikä tarkoitti, että normaalisti vajaa 70kg painava upea vaimoni painoi raskauden lopussa noin 90 kg. SO WHAT? Kyllä miehet tajuaa, että se VATSA ON SE, mikä sitä painoa nostaa?
Naiset, haloo oikeesti nyt ****u.
Tähän vielä lisäisin senkin, että mies ei ole niin tyhmä, että uskoisi sinisilmäisesti, jos 100 kiloa painava nainen valehtelee painokseen vaikkapa 70 kiloa. Ja vaikka uskoisikin (moni ei ole niin tyhmä, että alkaisi asiasta kiistelemään), kyllä hän silti silmillään näkee, ettei kyse ole keijukaisesta ja rakastaa silti.
Ja tällä palstalla suurin osa on vieläpä niitä, jotka ovat olleet ylipainoisia (ainakin jossain määrin) jo ennen raskautta ja hävenneet kertoa painostaan jo silloin; jos siis miehenne haluaisi naisen, joka painaa 50 kiloa, eiköhän hän sitten aikoinaan olisi jättänyt teidät valitsematta ja valinnut jonkun siromman. Miehenne siis rakastavat juuri teitä, painoittepa sitten 60 tai 150 kiloa! Eivät kaikki miehet ole pinnallisia urpoja, joiden mielestä nainen saa painaa maksimissaan 60kg, hänellä pitää olla C-kupin rinnat ja täydellinen takamus. Suurin osa miehistäkin rakastuu naisessa juuri siihen samaan asiaan, kuin naisetkin miehissä; luonteeseen ja sisimpään, hyvä ulkonäkö on suhteellista ja yleensä ihminen, jota rakastaa kovasti, myös näyttää kauniilta omaan silmään.
HUHU! Jos häpeät itseäsi niin toinenkin häpeää sua!! SÄÄLI!!!
Ei kaikki isommat ihmiset itseään häpeä. Miksi pitäisikään. Ei ole olemassa vain yhtä kokoa johon kaikkien pitää mahtua ja muut on epänormaaleja. Jos on sujut oman painonsa ja kokonsa kanssa niin siinä ei ole mitään salattavaa tai keskusteltavaa.
Jos taas paino auheuttaa terveydellisiä ongelmia tai itselle tunteen että pitäisi pudottaa painoa, niin sitten sen eteen tehdään töitä ja sitä voi vaikka tehdä yhdessä puolison kanssa jolloin se lienee mielekkäämpää.
Mieskään ei ole sokea ja jos hänen yhteiselämänhalu on kiinni naisen painosta niin siinä ei vaakalukeman salaaminen auta. Paino kun näkyy päälle.
Nyt hieman itsearvostusta kehiin hyvät naiset!