Ajatelin laittaa tän topicin tänne, koska olen työskennellyt it-alalla.
ON PÖYRISTYTTÄVÄÄ miten pinnallisia ja itsekäitä ihmiset ovat nykyään.
Ollaan hirveän pinnallisia ja hyvin valmiita mollaamaan toisia, hylkimään toisia ihmisiä ja muutenkin käyttäydytään huonosti.
Ihmiset loukkaavat toisiaan, jopa joissakin työyhteisöissä ei vastata tevehdyksiin, tai juttelu lopetetaan lyhyeen. Välillä tuntuu että jos haluaa esittäytyä saa naurua vastaukseksi.
Nokiallakin ollessani kysyin kollegalta erästä ongelmaa, kysyin toisen kerran ja kolmannen kysymyksen jälkeen kollega kääntyi kolmannen puoleen ja huusi "kuuliksä mitä toi oikeen kyselee".
Illanistujaisissa vältellään ihmisiä, ollaan pinnallisia ja hyväksytään ympärille vain kaikista suosituimmat, tutut ja turvalliset kaverit.
Itselläni reilusti yli 10 vuotta työhistoriaa, 70-luvulla syntynyt ja muutenkin laaja elämänkokemus.
Jää kysymykseksi että onko tällainen työympäristö ja elämä siinä mieleistä ?
Älykkäänä ihmisenä, kun poissuljen numerot,faktat ja tuotot, näen että elämä ei ole nykytyöpaikoilla niin nautinnollista.
Olenkin alkanut ottamaan välillä työelämästä etäisyyttä, monena lähivuotena ollut useita kuukausia työttömänä tai muuten vapaalla. Koen että vapaus ja irtaantuminen pinnallisista ihmisistä on antoisampaa kuin raha ja ura.
Itse AINA uusissa ihmiskontakteissa hymyilen reilusti, kättelen kunnolla, kerron päällisin puolin kuka olen ja taustani. Mikäli uusi ihminen sekoilee sanoissaan, ei ymmärrä jotain, "on hetken pihalla", en koskaan suhtaudu asiaan loukkaavasti tai koitan parhaani mukaan kääntää asian mitättömäksi tai huumoriksi. TÄRKEINTÄ ON että toinen ihminen ei loukkaannu.
Jotenkin tuntuu että ihmiset eivät yritäkään välttää tositen loukkaamista, tai ei yritetä olla ystävällisiä.
EN koe että olisin työpaikkakiusaamisen uhri, enkä osaa sanoa syrjinnästäkään, en myöskään ole "nynny", vaan iso ja voimakas mies joka ihan tosipaikan tullen harrastaa myös vapaaotteluita.
Kyse ei siis ole heikon ihmisen ruikutuksesta julmaa maailmaa vastaan, vaan päätä pudistellen ihmettelen ihmisten pinnallista käytöstä.
Kun työtä haetaan, on 3 tonnia se minimi että pääkaupunkiseudulla pärjää.
Olenkin päättänyt, että kun seuraavan puolen vuoden lomailuni jälkeen palaan työelämään, otan mieluummin työpaikan vaikka 1400 euron koiran palkalla, jos vain sellainen sattuisi olemaan missä olisi kiva työilmapiiri eikä siellä olisi pinnallisia ihmisiä.
Saisi kyllä olla työyhteisössä ihmisiä, joiden elämän arvoihin kuuluu hyvin vahvasti, että toisen ihmisen loukkaaminen on hyvin häpeällistä, kiellettyä, niin noloa että sitä tule välttää kaikin keinoin. Myös olisi tärkeää käyttäytyä kaikkia kohtaan TASAPUOLISESTI.
Itsekin oppinut lapsuudesta ja teini-iästä hymyilemään paljon ja juttelemaan paljon,nimenomaan kohteliaasti juttelemaan.(ehkä harvinaista miehelle). Jotenkin tuntuu että tällaiset iloiset ja ystävällisesti toisiin suhtautuvat ihmiset leimataan itse "hörhöiksi" tai ihmisiksi joita vältetään.
AH, on niin ihanan suomalaista että työpaikalla tunteita pidättäen hiljaa paikallaan ollen kytätään miten muut käyttäytyy, kytätään lisää, ja sitten ollaan yhtenäisessä porukassa ja dissataan ne ihmiset jotka eivät ole samasta muotista. O llaan itse niin vitun kovia (?!) ja siten päästään ylimielisten laumaan mukaan.
Siis kun hymyilen - kärsin. Kun olen pinnallinen ja esitän kovaa, voi olla että pääsen juttukaveriksi piireihin.
Ja sitten vielä se tarve kytätä toisten elämää ja KATEUS.... noo niistä saa jo toisen romaanin aikaiseksi mutta ei mennä siihen...kitos kun luit tämän.
Onko muita joita kiusaa pinnallisuus työpaikoilla ?
Tai muita jotka ovat valmiita jättämään työelämän pinallisen yhteisön takia ?

Vastaukset 28
Vanhimmat
Sinulla on tainnut käydä huono tuuri työpaikan kanssa. Valitettavasti jotkut eivät koskaan kasva ulos murrosikäisestä käyttäytymismallista.
Täytyy sanoa, että Suomi on vähättlelyn, kateellisuuden ja puhumattomuuden maa. Ulkomailta lomilta palatessa suomalainen tympeys iskee aina päin naamaa kuin märkä rätti. Jos olisin nuorempi, harkitsisin ulkomaille töihin lähtemistä.
It-alalla viestinnän merkitys korostuu. Ala ei ole ulospäinsuuntautuneiden suosiossa. Meikälisessä mentaliteetissa tämä johtaa siihen, että samankin firman eri nurkissa kehitetään muualla jo kauan sitten keksittyä pyörää yhä uudelleen.
Valitettavasti it-alalla tyypillinen asenne on tämä: "Minähän en kommentoi koodiani tai kirjoita dokumentteja, tiedän itse mitä olen tehnyt". Vuosia myöhemmin tämän virtuoosin jätettyä firman jäljellejääneet työntekijät yrittävät epätoivoisesti ymmärtää kryptistä ohjlemakoodia.
Johtopäätöksenä sanoisin, että alalla on mahdollisuuksia ulospäinsuuntautuneille ihmisille. Sosiaalisista ja samalla asioita ymmärtävistä projektipäälliköistä ja muista pomoista on aina pulaa.
"Valitettavasti it-alalla tyypillinen asenne on tämä: "Minähän en kommentoi koodiani tai kirjoita dokumentteja, tiedän itse mitä olen tehnyt". Vuosia myöhemmin tämän virtuoosin jätettyä firman jäljellejääneet työntekijät yrittävät epätoivoisesti ymmärtää kryptistä ohjlemakoodia. "
Muinoin suhtauduin tähän kielteisesti kuten sinäkin, vaan en enää.
It ala kyllä opettaa.
Olen huomannut, että on paljon ihmisiä jotka eivät itsenäisesti halua, viitsi tai kykene omaksumaan asioita. Jossakin vaiheessa sitä kyllästyy antamaan valmiita vastauksia, ottakoon selvää asioista kuten itsekkin joudun.
Toinen asia, mikä puoltaa tiedon pitämistä omassa päässä on työnantajan tapa kohdella työntekijöitä ja ylipäätään luottamuksen puute. Kun työnantaja katsoo vain hintalappua, eikä näe hyvin tehtyä työtä... on parempi pitää asiat itsellä.
Yksi ihmistyyppi työpaikoillakin on just se huomiota kaipaava ja epätoivoisesti keräilevä, jonka mielestä sisäpiirin juttuporukkaan kuuluvat ovat niitä hyviä tyyppejä ja muut sitten lähinnä myrkyttävät työilmapiiriä. Nämä huomionkipeät ovat töissä lähinnä paivähoidossa ja eivät ymmärrä, että työyhteisöön kuuluu erilaisia ihmisiä ja se on voima, ei heikkous, ihan työn tekemisen kannaltakin. Anonyyminä sitten antavat toisista palautetta esimiehille ja kuvittelevat, että muut eivät arvaa kuka se on tilittänyt. Surkeita tapauksia.
On pöyristyttävää, miten aloittaja haluaa määrätä millaisia muiden pitää olla. Annetaan kaikkien olla ihan itsensä.
Hei vaan. En tiedä kuuluksä niihin pinnallisiin ihmisiin vai sanoitko huvikseen vaan. Sulel kummiskin vastaan eka.
En tietenkään vaadi ihmisiä muottiin, sukupuolella,kulttuuritaustalla, rodulla, iällä tai koulutuksella tai millään muulla vastaavalla ei ole väliä ja itse koen tulevani aina kaikkien kanssa toimeen.
Kyse on perusarvoista. Oli ihmisen tautsta mikä tahansa, olisi hienoa jos kyettäisiin sosiaaliseen kanssakäymiseen laajemminkin ja tosiaan vältettäis ylimielistä käyttäytymistä ja toisen loukkaamista.
Muuten en kyllä ymmärrä väitettäsi että määräisin miten muiden kuuluu olla, mutta kyllä ne peruskäytöstavat olisi oltava hallussa. Muuten siitä eteenpäin ihminen voi olla täsin omanlaisensa - ja sitä parempi mitä vähemmän toisille aiheuttaa mielipahaa.
Uhoat kovasti 'pinnallisuutta' vastaan itse kuitenkaan tajuamatta sanan oikeaa merkitystä. Pinnallisuuhan on nimenomaan tuota itsesi harrastamaa 'hymyilemistä kaikille vaikka mikä olisi'. Jospa voivit vähän miettiä oikeita fiiliksiäsi, etkä vain toimisi kuin hyvin kasvatettu (ohjelmoitu) robotti. Ehkäpä muut ihmiset huomaavat epäaitoutesi?
Ai se, että on ystävällinen muille silloinkin, kun oikeasti ottaa päähän, on pinnallisuutta - niinkö!?
Voi sinua! Taidat olla ihminen, joka väärällä jalalla noustessaan tulee töihin kiukkuisena, ja pilaa koko päivän muilta - vain siksi, että haluaa olla AITO.
Jos kaikki olisivat kuten sinä, työpaikoilla olisi murhattu jo useampi henkilö...
Kyse ei ole siitä, että haluaisi määrätä millainen toisen pitää olla. Mutta jotenkin toivoisi, että olisi jotain käyttäytymissääntöjä joita kaikki noudattaisivat.
Eräässä keskisuuressa tamperelaisfirmassa juniori saapui kokoukseen myöhässä. Ovelta hän suunnisti kehenkään katsomatta neukkarin vapaaseen tuoliin ja vajosi siihen. Ei tervehtinyt. Ei esittänyt pahoittelua myöhästymisestä, saati muutenkaan osoittanut havaitsevansa muita kokoukseen osallistujia. Otti sentään kuitenkin ipad-kuulokkeet korviltaan.
Minä olen tullut siihen tulokseen, että osa näistä pintaliitäjistä oikeasti pelkää erilaisia ihmisiä noin yleensä ja on helpompaa tulla toimeen samankaltaisten kanssa. Kun joku jo mainitsi, ettei IT-alalle oikeasti hakeudu ne kaikkein sosiaalisimmat tapaukset, niin siitähän se lähtee.
Muistelepa kouluaikojasi ja katso nykyhetkeä olisikohan tyypit ehtineet muuttua matkan varrella. Veikkaan että siellä vieläkin on pieniä aikuisia lapsia, jotka pelkäävät muita ja tekevät kaikkensa peittääkseen omia heikkouksiaan.
Voit vaan koittaa olla välittämättä ja ajatella, että kai niillä on sitten ihan kauhea elämä, että entäpä jos en vaatiskaan tollasilta yhtikäs mitään.
Joo tälläistä tää on nykyään,mullekkin luvattiin kun aloitin kesäduunit että työt jatkuu elokuun lopulla normaalisti niin nyt sitten sanotiinkin etä se olisiinä...sanon vaan että ihmisen mielikin muuttuu sekunnissa! Elikka ei voi luottaa edes nyky pomoihin ja niitten lupauksiin jos ei ole mustaa valkosalle!
Mihinkähän tässä ollaan menossa tässä yhteiskunnassa,tosiaankin ollaan niin Vi...... pinnalllista sakkia ja kehutaan vaan omia asoita mitenkä hyvin menee,mutta toisia ei sitten oteta ollenkaan huomioon!! :( Vielä että parisuhteessa pätee samat asiat.....toisella on millä mällätä ja toisella ei ole mitään niin revi siitä sitten huumoria!
Et vain osaa arvostaa suomalaista kulttuuria. Minusta tuo mitä kuvassit on sitä mitä olen kohdannut lapsesta asti. Et varmaan ole täältä päin
Ihan on samat kokemukset, vaikka olenkin eri alalla. Hulluinta on, että joskus asioidessa jopa potilaana sairaalassa havaitsee, että sielläkin työntekijät ovat ilkeitä niin toisilleen kuin asiakkaillekin. Ehkä olen liian vanha, ehkä tämä on vain "normaalia" maailman muuttumista. Niin tai näin, ei kenenkään tarvitse hurskastellen kysellä, mistä lapset oppivat kiusaamaan, valehtelemaan ja ylipäätään käyttäytymään huonosti. Joskus tuntuu, että ihmisten yksinäistyminen ja erakoituminen juontavat juurensa juuri siihen, että olemme niin ilkeitä toisillemme. On paljon miellyttävämpää viettää vapaa-aikansa yksin tehden mukavia asioita, kuin lähteä toisten pariin arvosteltavaksi ja kuuntelemaan herjan heittoa.
näin se menee.parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa!!
Minä en ole joutanut liittymään näihin "klikkeihin" vaan olen keskittynyt olennaiseen eli työhön.
Jätän draaman niille jotka tarvitsevat myös hamekangasta.
Viestisi on harvinaisen selvä: Kiellät koko ongelman olemassaolon. Kaltaisesi ihmiset ovat juuri niitä, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi työpaikan ongelmiin. Kun joku otaa ne esille, sinua v:ttaa.
Olen ollut suurimman osan elämästäni työttömänä. Ne vähäiset työkokemukset, joita minulla on ollut, ovat olleet vähättelyä, hylkimistä, pilkkaamista, mitätöimistä, kiusaamista, mustamaalaamista, kyttäämistä, kateutta... Työpaikat ovat olleet tukityöpaikkoja, joten palkkakin on ollut sen mukainen eli alle tonnin, reilustikin. Eli ei ole ollut iloa palkasta, ei työyhteisöstä, itse työstä. Ikä päälle 40. Olen hyvin koulutettu nainen, mutta yhteiskunnan ja työyhteisöjen ulkopuolelle hylätty ja päähän potkittu. Nyt työttömänä olen onnellisempi kuin koskaan! Minä en juo alkoholia, en polta tupakkaa.
Ja eläkeikää suunnitellaan nostettavaksi!
Naulankantaan, ihan kuin olisin itseni tunnistanut teksistäsi!!!! Olen kokenut samanlaista kohtelua. Myöskin IT-alalla työskennellyt, mutta myös metallialalla...samanlaista käytöstä valitettavasti.
En ole joutunut jättämään työpaikkaa, KOSKA EN OLE EDES SAANUT SELLAISTA. Mikään ruudinkeksijä en väitä olevani, mutta erittäin hyvätapainen ja suoraselkäinen suomalainen nainen. Olen hakenut ns. paskahommia, koulutustani vastaavia.
Ikävä tosiasia on, että usein jo haastattelussa työnantaja näyttää todelliset värinsä: hän on se kuningatar/kuningas, hän määrää, hän vaatii mm. hienotunteisuutta mutta seuraavassa lauseessa juoruilee minulle alaisistaan. Osa alaisista on palkattu sukulaissuhteilla ja/tai ulkonäöllä- ja se näkyy. Harmittaa, kun minulle ei anneta mahdollisuutta, vaikka työtodistukseni ovat ainoastaan kiitettäviä!
Työnantaja tahtoo ihmisen, joka on valmis tulemaan töihin mitä erikoisempiin vuorokaudenaikoihin, ei käy kunnolla tauoilla, saa huonointa mahdollista taulukkopalkkaa (osa paikoista "sovelsi" muun kuin oman alansa palkkaa, sillä se tuli heille halvemmaksi!), ei ole pois sairaanakaan...lista on loputon. Palkkaa ei maksettaisi mieluiten ollenkaan, minultakin tivattiin oikeutta työkkärin palkkatukiin jne. Tuli nöyryytetty olo. Lähtiessäni työnantaja jaksoi vielä naureskella asiakkaidensa kuullen eräälle osalle vaatetustani. Kiitos ja näkemiin.
Tapakasvatuksen puute tai välinpitämättömyys sitä kohtaan näkyy siis alaisissa, mutta myös esimiehissä, jotka palkkaavat kaiken muun kuin pätevyyden perusteella itselleen hännystelijöitä. Vaikka nämä pomot puhuvat ronskeja, alaisiltaan vaativat täydellistä kunnioitusta.
ammattikoulussa luokallani on parikin tämmöistä vähän "lapsellista" persoonaa jotka hyppii silmille ja sanoo/tekee mitä lystää ei välitä toisen tunteista
Oletpas it alalla tai sitten jossain muualla samallainen meiniki on joka paikassa jos kysyt ei vastata tai nyrpistellään nenää.
Itse olen luonteeltani samanlainen ja elän sillä "koiran palkalla"ja olen jopa tyytyväinen elämäänikin koska minusta riippuu itsestäni miten asennoidun asioihin.
Minusta työkaveruus on aika pintapuolista ja heti jos mahdollista "puukotetaan" selkään ja harvassa oikeat ihmisuhteet on vaikka kyllä niitäkin on.
Nokialaiset ovat kaikista paskimpia.. Uskomattoman ärsyttävät puheet...ollaan niin hienoja vaikka paska haiseeee
no eipä sitten tartte ihmetellä jos nokia menee nurin...
Hyvään ja ajankohtaiseen ongelmaan tartut!
Siskoni olo vajaan vuoden määräaikasena it-alan yrityksessä. Hän sanoi, että se oli kamalin työpaikka ikinä. Ihmiset olivat tylyjä ja pitivät itseään huippuälykkäinä. Huumorintaju puuttui kokonaan. Jos siskoni yritti laskea asioista leikkiä, häntä katsottiin kuin halpaa makkaraa ja poistuttiin paikalta sanakaan sanomatta.
Työpaikoilla pärjäävät nykyään laumasielut, jotka osaavat miellyttämisen (lue: mielistelyn) taidon. Joillekin ("tärkeille") henkilöille ollaan mielin kielin, toisia puukotetaan selkään. Avoimuus on tuntematon käsite. Tämä pätee ylipäänsä työyhteisöihin, ei pelkästään it-alaan.
Kaltaistasi itsenäistä ajattelijaa ei suvaita nykymaailmassa. Hyvä, että olet pitänyt pintasi ja pystyt katsomaan koko touhua etäältä. Jatka vain samaa kyseenalaistamista, sinunlaisia ihmisiä tarvitaan lisää!
Kyseenalaistamista olisi hyvä jokaisen harrastaa silloin kun siihen on perusteita. Jos sitä tekee vain harvat, niin he saavat helposti aiheetta valittajan maineen, esim. jos esimies ei kykene käsittelemään palautetta ja kokee itsensä riittämättömäksi siihen (miten sinä olet tuollainen kun kaikki muut jne.).
Miksi kaikkien olisi pitänyt pitää siskosi "huumorista"? Miksi työkavereiden olisi pitänyt olla siskollesi mielin kielin ja hekottaa muodon vuoksi? Huonoon vitsiin voi saada kummastelevan katseen, jonka siskosi on voinut tulkinnut "halvaksi makkaraksi".
Sallitaan ihmisten olla erilaisia. Ei kaikkien tarvitse olla pakosta ns. sosiaalisia. Nuot tyypit, kuten aloittaja ja emelie.1970, pyrkivat alistamaan toiset muottiinsa.
Kiitos ihmisille vastauksista!
Tehdään kirjoituksestani suosituin tällä palstalla, aihe on hyvä ja tärkeä ehkä monissa yhteisöissä ihan tabu ?
Hyvin on tullut vastauksia. Onko vielä mielipiteitä jälkimäisen kysymykseeni:
Onko ihmisiä jotka ovat valmiita jättämään työelämän pinallisen yhteisön takia?
Siis ihmisiä, jotka kokevat muut elämänarvot korkeampana kuin rahan?
Tai kokevat että pinnallisuus on jo niin raskasta, että vapaus ja oma terveys ja (vielä) ehjä luonne ovat niin tärkeitä aarteita suojella että valitsee irtisanomisen.
Jokainen joka irtisanoutuu ajoissa, ennenkuin muuttuu luonteeltaan liian pinnalliseksi, säilyttää oman ihmisyytensä sekä henkisen terveytensä, on todellinen aarre ja rohkeuden symboli !
Rohkeiden irtisanomistarinoita saa myös tulla....
Meitäkin vielä on jotka haluvat säilyttää itsemääräämis oikeutensa eikä raha merkitse kaikkea .
Välillä ollaan työelämässä mukana ja kun siltä alkaa tuntumaan että haluaa pois päästä niin suunittelee asiat toisella tavalla.
Minusta elämä ei ole rahanperässä juoksemista vaan sitä tarvitaan elämiseen ja muut asiat ovat sitten tärkeämpiä.
Koen aika "taitolajiksi" säilyttää tasapainon työyhtöisössä nykyaikana kun ihmiset ajattelevat aika itsekkäästi asiat ja yrittävät "syödä" pois ja jossain vaiheessa suonkin heille sen "ilon" mutta en vielä tällähetkellä.
Nykysessä työelämässä koen että pitää sitä "kovuuttaa" olla että siellä pärjää ja taitaa sitä hieman minussakin sitten olla mutta en aijo kuitenkaan muuttua samanlaiseksi vaan säilytän sen että otan huomioon muutkin enkä ainoastaan itseäni.
Jos on esimies tehtävässä niin pitäisi osata katsoa asioita aika laajakatseisesti ei syytellä itseän eikä muita yrittää ottaa asiosita selvää ja keskustella niistä.
En ihmettele yhtään että on mielenterveys ongelmia kun ihminen joutuu taistelemaan paikastaan kokoajan.
IT-alan nörtit eivät omaa sosiaalisia saati käytöstapoja. Mikä johtuu siitä että he työskentelevät yleensä samaa ikäryhmää olevien 'poikien' kanssa. Vaikka he ovat yleensä omassa tehtävässä erittäin hyviä, mutta heidän elämänsä pyörii vain ja ja ainoastaan tietokoneen ympärillä, niin heillä ei ole käsitystä OIKEASTA ELÄMÄSTÄ!
ITse olen oman firman kautta ollut tekemisissä paljon eri IT-firmojen kanssa, ja komppaan täysin aloittajan tuntemuksia ja kokemuksia. Sekä vaimoni on täysin kypsä erään kotimaisen puhelinvalmistajafirman assarina firman insinööri'lapsiin'. Apua heiltä ei saa mihinkään ongelmaan, luimistelevat vaan kahvipöydässä ja tuijottelevat lattioita ja seiniä. Kahvipöytä puheet pyörivät vain koodin ja tietokonepelien ympärillä.