Kaikki sateenkaari-ihmiset ja muut sydänmellisesti Tervetuloa!
Etelä-Suomen väestö ja talousaluetta jonka keskuspaikka on LAHTI,
on perustettu palvelemaan uusi Seksuaalista tasavertaisuutta
edistäväyhdistys.
Mm tapahtumia toimintaa järjestänyt Lahden Koodi haipui pois
aktiivien muuttaessa muualle kouluihin.
Netissä toimiva Lahen HLBT väki on kasvanut
ja kysyntää monen tyyppiselle toiminnalle on.
( esimerkiksi nuorten ryhmät perusteilla )
Nyt on perustettu uusi järjestö vastaamaan
maakunnan kasvaviin tarpeisiin!
MUKAAN TULO EI KOSKAAN OLE OLLUT HELPOMPAA
Laita vain viesti Jäseneksi osoitteeseen lahdenseta ( ät ) gmail.com
ja pidämme Sinut ajantasalla, mitä aiomme tulevaisuudessa tehdä.
Syksyn aikana saadaan kotisivut,
( paljon on talkootyötä vielä tarjolla )
ja alamme kuunnella jäsenten toiveita ja tarpeita ja
erilaiset tapahtumat ja porukat alkavat muotoutua.
Siis kaikki vauvasta vaariin on tervetulleita ja toivotan iloisesti
koko sateenkaari värisuoran jäsenistön sekä nekin näkymättömiin
joskus jäävät ultraviolettia tai infrapunaa edustavat ihanat ihmiset
mukaan
Tätä viestiä saat kopioda, jos haluat olla mukana
kasvattamassa tietoisuutta tarjolle tulevista palveluista.
Muistathan että kun laitat oman ilmoituksen esille,
niin laitat mukaan osoitteemme lahdenseta(ät)gmail.com

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuinka ihanan aurinkoinen ja säteilevän kaunis kuva olikaan
Keskiviikkona 30.08 Etelä - Suomen sanomat lehdessä, kun
Lahden Setasta oli esittely.
Lämminhenkistä alkusyksyä ja iloa elämään
Saimaan Seta on käynnistynyt Lappeenrannassa. Facebookissa on sivu ja nettisivut avautuu tämän kuun lopussa. Ryhmätoimintaa on monenlaista mm. hengellinen ryhmä alkaa 3.10.
Tervetuloa mukaan!