Jälkiviisaiden kaveri analysoi oikein pankkien ja poliitikkojen kytkykaupat ja siten valtioiden ja yhteiskunnan velkaantumisen. Mutta hän ei puuttunut mitenkään siihen miksi näin tapahtui. Syy pankkien auttamiseen verorahoilla on korruptio jolla nykypoliitikot on ostettu pankeissa lymyilevän keinottelun tukijoiksi kansojen rahoilla.
Tämä merkitsee sitä että äänestäjiltä vietiin valta kokonaan ja myös rahat joilla yhteiskuntaa pidettiin pystyssä. Tätä keinotteluaaltoa ei olisi syntynyt ilman valtaisaa korruptiota eikä talous olisi kaatunut.
Kun nuo keinottelijat ostivat poliitikot niin kaikki vaalit ovatkin olleet näytöstä eikä demokratia ole toiminut lainkaan. Edelleen eletään korruption varjossa koska tämä valta ei halua kriminalisoida korruptiota oman rikoksensa takia.
Kansalaisten ja äänestäjien pitää ryhdistäytyä ja tuomita korruptio ja ne puolueet jotka sitä ovat ylläpitäneet. Tämä meininki tulee ihmisille liian kalliiksi. IPU on taatusti korruptiovapaa puolue eikä sorru demokratian pilkkaan. Tehdään siitä maan hallitseva puolue niin elintasomme nousee uudelle tasolle rikollisuuden poistumisen myötä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Korruptio on aina rikollista ja sen ainut tarkoitus on ryöstää rahaa ihmisiltä.