Täysin erilaista oli verrattuna kahteen edelliseen pitkään suhteeseeni ennen narsistia se, että narsisti vaati sen jälkeen kun oli törkeästi haukkunut tai jäänyt kiinni pettämisestä tai uhkaillut tai jopa käyttänyt fyysistä väkivaltaa henkisen lisäksi se, että näitä ei tapahtumia ei ikinä keskusteltu selväksi ja se että kaiken tämän jälkeen hän vaati olemaan ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun oli paha mieli ja ahdistunut olo siitä mitä hän oli tehnyt niin siitä ei saanut edes keskustella eikä näyttää pahaa mieltään mitenkään. Jos näin kuitenkin oli ja sanoi, että ei pystynyt narsistin vaatimuksiin esim. seksistä tällaisen jälkeen tai ei pystynyt olemaan rento ja iloinen, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, niin narsisti pilkkasi ja raivosi, oli uhkaavan näköinen, syytti vainoharhaiseksi joka vain kuvittelee asioita ja aina myös syyllisti siitä että haluan vain mollata ja haukkua häntä, katkeraksi ihmiseksi, syytti tyhmäksi ja "vialliseksi", syytti siitä että en "antanut hänen elää normaalia elämää vaain yritin määräillä", usein kuultu lause oli "älä uikuta" jne. Jos yritti vieläkin keskustella tapahtuneita asioita "loppuun", saada edes hänet myöntämään tekonsa, niin hän oli niin väkivaltaisen näköinen ja usein huusi jotain tyyliin että "vedä v*ttu päähäsi" ja poistui raivostuneena ovesta sanoen menevänsä sellaisen naisen luokse joka osaa antaa hänelle hänen arvonsa mukaisen kohtelun. Yleensä nämä toiset naiset eivät kauaa kestäneet häntä, ja kun muutaman päivän päästä sai lähtöpassit näidenkin naisten luota, palasi taas "kotiin" ja olisi pitänyt taas olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Jossain vaiheessa olin niin manipuloitu ja peloteltu, että en enää jaksanut "vastustaa" häntä, ja olin niin manipuloitu ja alistettu että oli helpompi "uskoa" häntä ja tunsin itseni niin huonoksi ja vialliseksi, että tuntui etten ollut ansainnutkaan parempaa. Koin hänet myös niin uhkaavaksi ja pelottavaksi etten pitään aikaan uskaltanut toteuttaa eroakaan, koska olin varma että siinä tapauksessa hän tappaisi minut. Tähän kaikkeen vielä lisättynä se, että toisaalta hän antoi ymmärtää, että tarvitsi minua niin paljon, että hänellä ei olisi enää elämää jos jätän hänet, hän kuolisi ja se olisi sitten minun syyni.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia narsisteista?
Jossain vaiheessa olin niin manipuloitu ja peloteltu, että en enää jaksanut "vastustaa" häntä, ja olin niin manipuloitu ja alistettu että oli helpompi "uskoa" häntä ja tunsin itseni niin huonoksi ja vialliseksi, että tuntui etten ollut ansainnutkaan parempaa. Koin hänet myös niin uhkaavaksi ja pelottavaksi etten pitään aikaan uskaltanut toteuttaa eroakaan, koska olin varma että siinä tapauksessa hän tappaisi minut. Tähän kaikkeen vielä lisättynä se, että toisaalta hän antoi ymmärtää, että tarvitsi minua niin paljon, että hänellä ei olisi enää elämää jos jätän hänet, hän kuolisi ja se olisi sitten minun syyni.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia narsisteista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
´Älä uikuta´ on varmaan ollut aika lähellä totuutta jos samalla tavalla olet manifestiäsi julkaissut
Narsisteista en tiedä mutta tuollaisista ihmisistä on kokemuksia ja paljon, heitähän kohtaa jatkuvasti. Osa on parantumattomampia kuin toiset. Osalla menee seuraavat 30 vuotta tajutessaan "mitään", jotkut heräävät jonkin ison mullistuksen yhteydessä tai kuolemankorvilla vasta...
Hyökkäys on paras puolustus kun on kykenemätön käsittelemään omien tekojensa tuomaan häpeää, muun muassa. Siksi se pitää ulkoistaa toiseen tai vaientaa.
"Tähän kaikkeen vielä lisättynä se, että toisaalta hän antoi ymmärtää, että tarvitsi minua niin paljon, että hänellä ei olisi enää elämää jos jätän hänet"
Tämä voi hyvin pitkälti olla tottakin, siis ihan oikea tunne mutta tasapainoton ihminen ei kykene senkään tunteen turvaamana (tai sen tuoman turvattomuuden alla) muuttamaan käytöstään suhteessa joka on jo muuttunut kuvaamasilaiseksi tantereeksi.
Eli toinen on mokaillut, toinen vaatii vastauksia joita toinen ei kykene antamaan ja kierre jatkuu. Tuskallinen sellainen.
Silloin on parasta erota ja rajata alueensa. Sellainen pariskunta on juuri "toisiaan tuhoava" oli kuka tehnyt mitä tahansa tai miten tahansa. Kierre on jo alkanut eikä siitä noin vain tulla ulos varsinkin kun toinen on kykenemätön (ainakin vielä) kohtaamaan mm sitä häpeäänsä jne.
Minulla ei ole vastaavia kokemuksia vaikka ennen tätä olin jo nähnyt suhteellisen paljon elämää ja kokenut ihmisuhteita muidenkin kanssa,
Voihan se tunne olla totta ettei voi elää ilman minua, mutta sitten se oli vain tunne koska käytännössä hyvin suvereenisti siirtyi seuraavan naisen kanssa avoliittoon hyvin pikaisesti eromme jälkeen ja samallalailla tuo porskuttaa nytkin. Ja samat ovat kuulemma ongelmatkin, sanoi nykyinen nainen, joka otti minuun yhteyttä.
En tarkoittanut asialla vain parisuhteita vaan ihmisiä yleensäkin.
Eli kieltävät viimeiseen asti valehdelleensa, sanoneensa tai tehneensä jotakin ja suuttuvat tms kun pistetään koville - se on tiettyyn pisteeseen asti ihan normaalia.
Parisuhteissa varsinkin ongelmia helposti lähestytään aika "hyökkäävästi" ja se herättää vielä herkemmin vastareaktion (mm hylkäämisenpelonkin vuoksi) ; yleensä sen oman häpeän tai vaikka kostonhalunkin vuoksi (koska sinä teit niin ja näin...).
Tunne ja käytännön toiminta eivät tällaisen ihmisen kanssa välttämättä kulje käsi kädessä. Tunne voi oikeastikin olla aito, hän voi haaveilla vaikka vuosisadan rakkaustarinasta mutta kun...
Tuo suhteesta suhteeseen siirtyminen on taas yksi "defenssi" todistaakseen esim että minulla menee hyvin, en tarvitsekaan sinua, hylätyksitulemisen kokemisen peittelyä jne... ja jokainen tietää mihin tavallisemmatkin laastarisuhteet päättyy... ei hyvin.
Ehkä tällainen ihminen voi olla juuri ja nimenomaan laastarisuhdekierteessä...
Ei narsistilta saa mitään oikeutusta tunteilleen, mutta kyllä uhrilla on niihin ihan samanlainen oikeus kuin kenellä tahansa. Narsisti kyllä osaa vaatia sitä empatiaa ja oikeuksia itselleen, joten uhrin on tehtävä samoin, kunhan ei odota niitä narsistilta. Kuluttavaahan se on kun on koko ajan laitettava kovalla kovaa vastaan, mutta jos välillä väsyykin, niin ei silti anneta periksi.