Chinnarach Chor. Wattarin Suomeen
WMC-maailmanmestari, Lumpinin ja Rachadamnoen mestari Chinnarach Chor Wattarin "Chin" saapuu Suomeen 18.8.
Chinin vierailu Suomessa kestää kuukauden, jona aikana hän toimii valmentajana Helsinki Thaiboxing Clubilla, osallistuen kaikkien ryhmien treeneihin.
Chin on tuttu monelle suomalaiselle Thaimaan Koh Phanganilla sijaitsevalta Muaythai Chinnarach saliltaan.
Chinnarach Chor. Wattarin:
Chin (Ottelijanimi Chinnarach Chor. Wattarin) syntyi vuonna 1975 Nakhon Si Thammaratin kaupungissa Etelä-Thaimaassa. Ottelu-uransa Chin aloitti 9-vuotiaana. Voitettuaan 12-vuotiaana Etelä-Thaimaan mestaruuden Chin muutti harjoittelemaan ja ottelemaan pääkaupunkiin Bangkokiin Chor Watcharin Kiet Pet Muay Thaï Campille.
Matkalla kohti korkeinta huippua hän voitti mm. junioreiden Bangkokin mestaruuden. Chinin uran huippuhetket sijoittuvat vuosiin 1999-2001 jolloin hän piti hallussaan sekä Lumpinin ja Rajadamnoenin mestaruuksia ja voittaen myös WMC:n maailmanmestaruuden vuonna 2001.
Urallaan Chin otteli myös Channel 7 stadionilla ja ulkomailla mm. Australiassa ja Malesiassa.
Ottelijauransa lopetettuaan hän muutti vaimonsa ja tyttärensä kanssa Koh Phangnanille, jossa myös hänen ottelijanimeään kantava salinsa nykyään toimii.
Chinin ura pähkinänkuoressa:
Champion, Southern Province, 1987
Junior champion, Bangkok, 1988
Champion featherweight, Lumpini Stadium 1999,2000,2001
Champion featherweight, Rajadamnern,1999, 2000, 2001
Champion of the world, Muay Thaï featherweight, 2000, 2001
250 fights, 185 wins
www.muaythaichinnarach.com
www.htbc.fi/chinnarach
Chin tarjoaa Suomessa ollessaan myös yksityistunteja halukkaille. Tunteja voi varata ja tiedustella info(at)htbc.fi
Chinnarch Chor Wattarin Suomeen 18.8
htbc112
0
217
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591591- 261214
- 851078
- 42897
- 65826
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25541Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498