Minua on pitkään vaivannut ja myös osasyynä yksinäisyyteen ajanut se tosiseikka etten osaa tyhjän puhumisen taitoa. Kadehdin niitä ihmisiä jotka osaavat luontevasti heittää läppää mistä tahansa milloin tahansa. Nämä ihmiset ovat haluttuja seuramiehiä ja omaavat paljon ystäviä. Koulussa, armeijassa ja työpaikalla toistuu sama kuvio; jos et ole supliikkimies, niin et pääse piireihin ja on vaarassa joutua syrjityksi.
Puhut vähän mutta asiaa joku joskus sanoi. Sosiaalisisssa piireissä otankin usein tarkkailijan roolin ja puutun keskusteluun silloin kun mielestäni voin tuoda jotain uutta aiheeseen. En vaan osaa puhua pelkän puhumisen takia. Huumorintajustakaan se ei ole kiinni, koska useimmiten koen näiden pölöttäjien jutut hyvin viihdyttäviksi ja ymmärränkin hyvin sen miksi supliikkimiehet ovat niin suosittuja. En vaan omaa sellaisia sosiaalisia taitoja että voisin jutuillani mitään väkijoukkoa viihdyttää. Sanavalmiutta voisi varmaan jotenkin kehittää, mutta ongelma on siinä etten omaa sellaista karismaa mitä hyvältä jutun iskijältä vaaditaan. Hauskatkin jutut minun kertomana kuulostaa lattealta ja vaivaannuttavalta. Ehkäpä kaikki juontaa juurensa huonoon itsetuntoon ja siihen että jo ala-asteikäisenä koin syrjintää ikätovereiltani.
Puhut vähän mutta asiaa joku joskus sanoi. Sosiaalisisssa piireissä otankin usein tarkkailijan roolin ja puutun keskusteluun silloin kun mielestäni voin tuoda jotain uutta aiheeseen. En vaan osaa puhua pelkän puhumisen takia. Huumorintajustakaan se ei ole kiinni, koska useimmiten koen näiden pölöttäjien jutut hyvin viihdyttäviksi ja ymmärränkin hyvin sen miksi supliikkimiehet ovat niin suosittuja. En vaan omaa sellaisia sosiaalisia taitoja että voisin jutuillani mitään väkijoukkoa viihdyttää. Sanavalmiutta voisi varmaan jotenkin kehittää, mutta ongelma on siinä etten omaa sellaista karismaa mitä hyvältä jutun iskijältä vaaditaan. Hauskatkin jutut minun kertomana kuulostaa lattealta ja vaivaannuttavalta. Ehkäpä kaikki juontaa juurensa huonoon itsetuntoon ja siihen että jo ala-asteikäisenä koin syrjintää ikätovereiltani.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täysin sama juttu. Esim. poikaystäväni tulee toimeen kaikkien kanssa ja pystyy puhumaan kenen kanssa tahansa ties mitä liibalaabaa. Itse en osaa puhua luontevasti mistään, ellen tunne ihmistä. (Ehkä joskus humaltuneena saattaa olla helpompaa.) Töissä syön yksin lounaan ja vaivaannun, jos joku puhuu minulle, sillä en osaa heittäytyä siihen mukaan. Totta kai haluaisin, mutta en yksinkertaisesti vain osaa. Minullekin sukulaiset yleensä sanovat, että puhut vähän, mutta asiaa. Ja minunkin hauskat jutut kuulostavat vaivaantuneelta ja minuakin on syrjitty jo ala-asteikäisenä, eikä tuo itsetuntokaan ole koskaan ollut mitenkään korkea. Eli ihan sama juttu.
Mutta toisaalta, pitäähän ihmisiä olla erilaisiakin. Kai se pitäisi vain hyväksyä, ettei tule koskaan olemaan se suosittu ja sosiaalinen supliikkimies (tai -nainen), jos ei ole sellainen luonnostaan. Onneksi on ihmisiä, jotka osaavat arvostaa myös meitä hiljaisempia. Aina ei jaksa kuunnella niitäkään, jotka suuna päänä pälpättävät koko ajan ihan tyhjänpäiväistä paskaa. Tyydytään me puhumaan vähän, mutta asiaa.