Kuulin seuroissa äidin usein sanovan muille vl.ille miten rakkaita hänelle lapset ovat. Että onhan ne kaikki yhtä rakkaita, hän sanoi kun huokaili väsymystään.
Mutta. Miksi äiti ei sanonut koskaan minulle rakastavansa minua.
Mutta. Miksi äiti ei sanonut koskaan minulle rakastavansa minua.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä noita sanoja ainakin meillä viljellään!
Yksi lapsistamme luuli taaperoikäisenä että hänen nimensä on "lakat" kun useimmiten sanottiin neitiä rakas sanalla...
Mutta naapurin ateistiperheessä en noita sanoja ole koskaan kuullut, ovat lisäksi kovia huutamaan toisilleen - onko siis kaikki ateistit sellaisia...
Lässyn lässyn lätinää. Kuinka tiuhaan siellä ateisti perheessä vierailit, kun niin hyvin tunnet heidän asiansa , taidat olla heille melkoinen riesa.
Missasit mielestäni edellisen kirjoittajan sarkasmin. Itse ainakin olin tunnistavinani hänen viestistään sen, että hän vain huumorilla iski vastaavanlaisella yleistysleimalla takaisin eli antoi samalla mitalla kuin täällä yleensä kirjoitetaan jostakin tapauksesta ja projisoidaan se koko yhteisöä koskevaksi.
Ei ylisuurissa kaniperheissä paljon ehditä viljelemään sanaa "rakas".
uttaa. Minullekaan ei ole koskaan sanottu,ei lapsena eikä isompanakaan.Ei ehkä kyseinen sana kuulu vanhempieni sanavarastoon ollenkaan...Ja isossa perheessä kyllä valitettavasti kaikki lapset eivät ole yhtä rakkaita!! vanhemmilla on ne omat "lellikkinsä" ja se lapsuudessani tuli varsin selväksi, että itse en kuulunut niihin.
Myötätuntoni sinulle! Aika karua on jos vanhemmat pitää joitakin lapsiaan "rakkaampina" kuin toisia. vakava erehdys vanhemmilta!
Ihmiset käsittelevät tunteita ja sanoja eri tavalla.
Itse en koskaan ole kaivannut sellaista että äiti ääneen sanoisi rakas. En muista lapsuudesta onko hän sen sanononut niin, enkä todellakaan ole sellaista kaivannut.
Tiedän vain sen, että äiti on minusta huolehtinut ja rakastanut.
Sana rakas on minusta hieman ongelmallinen, koska on tärkeämpi rakastaa kuin sanoa sellainen ääneen.
Kaikki kunnia sinun toiveellesi, itse taas en tunne tarvitsevani mitään sanoja ennemminkin luottamusta. Voit itse tehdä asiat joskus paremmin jos toimit joskus kasvattajana.
Tuohan on se tulos siitä, kun ei voida sanoiksi pukea asioita. Luultavasti et omille lapsillesikaan tohdi sanoa, että heitä rakastat.
Taitaa nimittäin olla niin, että sellainen, joka rakastaa, haluaa sen myös rakkautensa kohteelle sanoa.
Aika moni vanhempi tuudittautuu juuri tuohon luuloon, että kyllähän lapset tietävät, että heitä rakastan, rakastaahan kaikki vanhemmat...
"Itse en koskaan ole kaivannut sellaista että äiti ääneen sanoisi rakas. En muista lapsuudesta onko hän sen sanononut niin, enkä todellakaan ole sellaista kaivannut."
Sellaista, mistä ei mitään tiedä, ei lapsi osaa edes kaivata.
Aloittaja on päässyt aika pitkälle jo, kun on osannut tuon halunsa tunnistaa ja tunnistaa sen toteutumisen puutteen ja varmaankin myös sen, mitä se tekee lapselle.
Näkee heti, että naiset keskustelee tässä ketjussa.
Teillä on aina tunteita ja ajatuksia, mutta ette osaa käsitellä niitä.
Minusta on naiivia yrittää höpöttää jostain sanoista. Tunteet ja sanat eivät ole välttis samaa.
Minä en tarvitse yhtään mitään sanoja, minusta ne olisivat tekopyhää liturgiaa. Yleensäkkin kaikissa asioissa.. plääh kuka kaipaisi kehumistä .. plääh kuka kaipaa sanoja. Eikö tunne ole näitä huomattavasti suurempi?
Kirjoitat "Sellaista, mistä ei mitään tiedä, ei lapsi osaa edes kaivata."
Hah.. Ehkä parempi niin, miksi kuormittaa itseä roska tunteilla ..raflataan nyt naisia :)
Jokainen äiti ja isä rakastaa jokaista lastansa, se on sanomattakin selvää. Hyvä olis , jos vanhemmat myös rakastaisivat toinen toistansa , ettei tulis hajoamisia., ja omien himoin jälkeen haikailuja aidan taakse.
Lestaäidit antavat kotoa häädön lapselle, joka ei suostu lähtemään seuroihin. Tapauksia on paljon, hyvinkin läheltä ja paljon.
Ja mitenkähän se lain mukaan onnistuu? 18-vuotias on jo täysi-ikäinen, jonka kuuluukin lähteä muualle opiskelemaan ym. ja alle 18v. on lapsi, jota ei voi häätää vaan vanhemmilla velvollisuus elättää.
Joo, eipä mullekaan äiti sanonut koskaan että rakastaa... Sen sijaan muistan kuulleeni hyvinkin usein, kuinka huonoja lapsia me ollaan muiden lapsiin verrattuna. En tosin väitä, että syy olisi ainoastaan lestadiolaisuus..
Muistan äitini halanneen minua vain pari kertaa lapsuusvuosien jälkeen. Rakkaaksi kutsuin häntä vasta hänen kuolinvuotensa ääressä jäähyväisiä jättäessäni, vaikkei meillä koskaan mitään vihanpitoa ollutkaan. Tunteilu ei vain kuulunut asiaan.
Omien lasteni kohdalla en aio tehdä samoin.
Tämän ketjun ajatuksista tuli mieleen että olen lukenut jostain, että juuri sellaiset lapset ovat erityisen altistuneita hyväksikäytölle joilla on jollain lailla rakkaudeton, tai turvaton ilmapiiri kotona.
Hyväksikäyttäjän alkuun tarjoama huomio ja "kiltteys" on keino jolla hän kietoo lapsen pikkuhiljaa valheiden verkkoonsa ja alistaa. Aluksi hyväksikäyttäjä tarjoaa turvallisuutta ja myönteistä huomiota sitä kaipaavalle lapselle.
Vanhempien jokaiselle lapselleen tarjoama hyväksynnän rakkauden voima vahvistaa lapsen itsetuntoa ennakkoon.
Silloin hän pystyy itse puolustautumaan ja rohkenee kertoa eteenpäin itselle tapahtuneista asioista, mutta jos rakkautta ei ole saanut, on itsetuntokin usein heikko.
voi että, surullisia kertomuksia...
On tehokkaampaa sanoa rakastavansa kaikkia kuin sanoa se jokaiselle erikseen. Valtiollakin on tuottavuusohjelma meneillään. Se tarkoittaa joillekin irtisanomisia.
Sellaista se on suurissa perheissä, kun ei vaan ole aikaa kaikille! Vanhimpia lapsia syrjitään ja pienimmät on lellikkejä. Jos ei jotain asiaa tee oikein,siitä seuraa vaan huutamista ja just nii että jos ei käy seuroissa nii ei tarvi kotona asua. Kyllä vanhempien pitäisi rakastaa kaikkia lapsiaan jos on niin monta lasta halunnu! Vai onko ne kaikki vaan vahinko lapsia? minusta ainakin tuntuu että minä olen :sellainen lapsi jota kukaan ei halunnut jota kukaan ei rakasta.
Vl isien rakkaus voi olla KOHTALOKASTA!