Maailmanpankinjohtaja: myllerrys vasta alussa

Sunnuntai 14.8.2011

Maailmanpankin johtaja Robert Zoellick varoittaa, että maailmantaloudessa on edessä uhkaavia aikoja. Ongelmallisimpana tekijänä Zoellick pitää euroalueen maiden velkakriisiä.

- Elämme uuden ja erilaisen myllerryksen alkuaikoja. Tilanne on toinen kuin vuonna 2008. Useimmat teollisuusmaat ovat käyttäneet pelivaransa talouspolitiikassa.Viime viikkoina maailma on siirtynyt kangerrelleesta ja eri vauhtia edenneestä elpymisestä uuteen uhkaavaan vaiheeseen

http://www.iltalehti.fi/talous/2011081414204114_ta.shtml
7107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Huvittaa nähdä, että tällä palstalla ei pelkästään ole asuntomuuleja, vaan myös pörssimuuleja, joita kusetetaan ensi viikolla oikein kunnolla, kuinkas muuten.

Äänestä
  • No typeryyttähän se on nyt myydä paniikissa osakkeita pois kun nousu on jo alkanut. Ensi viikolla nousu on aika rajua. Sama juttu asunnoissa. Ammattisijoittajat aloittivat tankkaamaan osakkeita jo keskiviikkona.

    Kuilu kasvaa.

    Äänestä

  • Alas ja YLÖS kirjoitti:

    No typeryyttähän se on nyt myydä paniikissa osakkeita pois kun nousu on jo alkanut. Ensi viikolla nousu on aika rajua. Sama juttu asunnoissa. Ammattisijoittajat aloittivat tankkaamaan osakkeita jo keskiviikkona.

    Kuilu kasvaa.

    Buaaaahhhahahahahahh!!!!! Varsinainen TÄYDELLINEN RYMÄYS odottaa ensi keväänä, jolloin on ostamisen paikka. Tottakai ammattisijoittajat toitottavat isolla torvella että tehdään ostoja tehdään ostoja. Tämähän saa pikkutekijät sankoin joukoin liikkeelle tekemään "edullisia" ostoksia. Kun piensijoittajat ovat toiseen kertaan (hiukan kalliimmalla) ostaneet nämä suursijoittajien osakkeet, niin puolen vuoden päästä he tekevät uuden tilin kun kurssit romahtavat ja pikkusijoittajareppanat myyvät äkkiä pois :)) ja nauravat iloisesti, että kyllä piensijoittajaa on kiva kusettaa :D Buahhahhahahah....

    Äänestä

Minäpä ennustan tässä ja nyt: näitä zollickeja, roubineja, dr doomeja ym. maailmanlopun pasuunoita tulee esiintymään alan mediassa tästä hamaan tulevaisuuteen saakka säännöllisin väliajoin. Aivan kuten on tähänkin saakka näkynyt, jos on vähänkin tarkemmin ja pidempään seurannut.

Koskaan ei ole hyvä aika ostaa. Aina on joku ongelma joka tapahtuu "kohta" tai keväällä tai syksyllä. Ja Läski Isäntä kiittää ja kuittaa rasvaiset +10% vuosittain. Pyyteetön kaveri tuo Läski. Hänelle riittää vuosittainen matka Karibian aurinkoon. Sekä tietysti se asuttamasi asunto maksettuna. Mieluiten useampaan kertaan.

Äänestä
  • No harvoinpa noin negatiivisia talousuutisia kuin nyt tulee jatkuvasti... Eivatka kaikki asu vuokralla, vaan monet miettivat sijoitusasunnon ostoa. Mutta se on monelle tuulipuvulle vaikea ymmartaa.

    Roubini muuten oli oikeassa ennustaessaan GFC:n 2008..;

    Äänestä

  • Kohta rytisee kirjoitti:

    No harvoinpa noin negatiivisia talousuutisia kuin nyt tulee jatkuvasti... Eivatka kaikki asu vuokralla, vaan monet miettivat sijoitusasunnon ostoa. Mutta se on monelle tuulipuvulle vaikea ymmartaa.

    Roubini muuten oli oikeassa ennustaessaan GFC:n 2008..;

    Tänään on kieltämättä tullut kunnon jysäys negatiivisia talousuutisia aamusta iltaan. Mielenkiintoista nähdä, miten tuulipuvut kieriskelevät velkamarinaadissaan kun yt-neuvottelut lähestyvät.

    Siinä on helppo hokea mantraa 'korko ei nouse, korko ei nouse' kun kävelee pankin käytävää hikipisarat ohimoilla selittämään pankinjohtajalle miksi lyhennykset eivät pelitä.

    Vaimo pakkaa laukkujaan kun haluaa kaupungin sykkeeseen, poisvelkaloukusta korven keskeltä. Jugenlinnan omistusasukkaat eivät kuitenkaan okt takapihan kasslerilla kasvatettuja naikkosia nurkkiinsa huoli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Velkaa Velaksi kirjoitti:

Sunnuntai 14.8.2011

Maailmanpankin johtaja Robert Zoellick varoittaa, että maailmantaloudessa on edessä uhkaavia aikoja. Ongelmallisimpana tekijänä Zoellick pitää euroalueen maiden velkakriisiä.

- Elämme uuden ja erilaisen myllerryksen alkuaikoja. Tilanne on toinen kuin vuonna 2008. Useimmat teollisuusmaat ovat käyttäneet pelivaransa talouspolitiikassa.Viime viikkoina maailma on siirtynyt kangerrelleesta ja eri vauhtia edenneestä elpymisestä uuteen uhkaavaan vaiheeseen

http://www.iltalehti.fi/talous/2011081414204114_ta.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu