Oksennus kammo,panikointi. ;/

Lueppa tietoa emetofobiasta niin jopas löytyy kohtalotovereita. Tässä yks sellainen ja elämä oon rankkaa, tautiaikana varsinkin. Yleensä emetofoobikot ei edes itse sairastu kovin herkästi niinku en minäkään ennen ja silti pelkäsin. Mut nyt kun olen pari kertaa sairastunut muutaman vuoden sisällä niin pelkään entistä enemmän.

Täällä sama vaiva!
Ja just viimeviikolla kollega sarastu mahatautiin. Itselle tuli huono olo samantien. Viikonloppu meni hyvin kun ei tarvinnut lähteä mihinkään ja sai vain rentoutua kotona. Tänään sairastui toinen ihminen työpaikalla : S Oikein epidemia näyttää olevan liikkeellä. Siiyä kärsii ( ja v*tuuntuu) myös poikaystävä kun olen jatkuvasti huonovointinen kun mietin noita asioita ja stressaan olenko saanut tartunnan :(

Hei!

Kuulostaa aika lailla omalta tarinaltani. Itse olen ollut oksennuskammoinen niin kauan kuin muistan. Joskus ensimmäisellä luokalla sairastin viimeksi vatsataudin, ja sen jälkeen en olekaan (onneksi) joutunut oksentamaan kertaakaan. Toisaalta tämä oksentamattomuus saattaa osaltaan pitää yllä pelkoani, kuka tietää.

Vaivani on inhottava, aina jos alkaa enemmän oksettaa tai maha menee sekaisin, pelkään heti olevani taudissa tai edes joutuvani oksentamaan. Tällaisena pelon kanssa kuitenkin pärjää. Noin vuosi sitten kesällä onnistuin sitten saamaan auringonpistoksen (tjsp). En ole koskaan kokenut yhtä kovaa oksetusta ja huonoa oloa. Olin vielä ihan toisessa kaupungissakin vierailulla, joten ei ollut toivoakaan päästä "kotiin turvaan". Istuin juna-asemalla, välillä vessassa (mukavasti meni rahaa kun oli maksullinen vessa) ja välillä aseman penkillä. Nieleskellen ja lähes vedet silmistä valuen, rukoillen vain etten joutuisi oksentamaan. Loppujen lopuksi selvisin oksentamatta tapauksesta, mutta pahoinvointi ei hellittänyt millään. En pystynyt syömään vieraluni aikana enää mitään (ja sitten kun vatsassa kurni nälkä -> lisäsi pahoinvointia) ja odotin vain kotiin pääsyä. Kun pahoinvointi ei hellittänyt kotonakaan, kävin terveyskeskuksessa. Sain pahoinvointilääkkeitä jotka eivät nekään auttaneet. Kun söin vähänkin enemmän, oksetus lisääntyi. Kävin vielä toisen kerran terveyskeskuksessa ja myöhemmin jopa yksityisellä lääkärillä, joka otti helico-näytteen. Ei mitään, arvoni ovat hyvät.

Pian aloin huomata, että pahoinvointi oli suurimmillaan kun esimerkiksi lähdin kauppaan tai ylipäänsä pois kotoa. Kotona taas oli helpoin olla. Tajusin, että kyseessä onkin jokin päänsisäinen ongelma, eikä suinkaan fyysinen tauti. Ongelman tajuaminen ei kuitenkaan tehnyt asiaa yhtään helpommaksi. Lopulta varasin ajan hypnoosiin. Ensimmäisen hypnoosikerran jälkeen olo helpotti huomattavasti. Poistunut se ei kuitenkaan kokonaan, ja kävinkin vielä monta kertaa hypnoosissa. Olen nyt hypnoosin jälkeen käynyt psykologilla, ja saanut lääkärin kirjoittamana lääkkeet paniikkihäiriöön.

Toistaiseksi elämä on vielä aikalailla sinnittelemistä päivästä toiseen tämän olon kanssa. Välillä olin jo paremmassa jamassa, pystyin jopa käymään syömässä ulkona tai leffassa. Nyt se on kuitenkin ottanut takapakkia, ja pelkkä pikkukaupassa käyminen nostaa niin suuren pahoinvoinnin että itku meinaa tulla. Mihinkään en voisi kuvitellakaan lähteväni ilman vesipulloa, muovipussia ja hätävarapaniikkilääkkeitä. Paniikkihäiriössähän on ongelmana myös se, että pelkkä "kohtaus" (minun tapauksessani kova pahoinvointi ja pelko oksennuksesta) ei ole se ainoa paha asia, vaan ylipäänsä se hirveä pelko olon tulemisesta uudestaan. Itseään ja jokaista pientä tunnetta kehossa ei pitäisi tarkkailla, mutta silti niin tekee.

Tarinani ei toistaiseksi ole mikään mieltäpiristävä selviytymistarina, mutta toivottavasti helpottaa tietää ettet ole yksin! Suosittelen myös lämpimästi sinne hypnoosiin menemistä. Vaikka itse en siellä mitään ihmeparantumista kokenutkaan, se kuitenkin helpotti oloani suunnattomasti. Hypnotisoija sanoi oksennuskammon olevan oikein helppo päästä eroon, ja ettei siihen tarvita yleensä kuin pari kertaa, joten olen vissiin vain onneton poikkeus. Kuitenkin itsekin haaveilen vielä normaalista elämästä. Elämästä, jossa voisi vain elää niinkuin haluaa eikä miettiä omaa oloa joka välissä ja pelätä.

Samanlaista elämää lähes täälläkin, olen kärsinyt emetofobiasta lapsesta saakka, ja en itse ole oksentanut kun kaksi kertaa. Viimeisestä aikaa noin 25v.
Eli en ole kovin oksenteluun taipuvaa tyyppiä,mutta silti se pelottaa.En voi katsoa jos joku oksentaa, olen hysteerinen jos lapsilla vaikka mahatauti. Viime vuonna sairastimme koko perhe noro-viruksen ja minä selvisin oksentamatta Primperan-pahoinvointilääkkeen avulla. Myös Stemetil-lääkettä olen ottanut paniikkiin ja oksettavaan oloon ja auttaa. Nyt se on kielletty, koska aloitin taas paniikkihäiriöön lääkityksen. Se ei todellakaan poista pelkoa oksentamisesta, mutta muita oireita poistaa, esim jännityksen töissä ja julkisilla paikoilla. Pääsisimpä joskus eroon näistä peloista:(

terve kohtalo sisaret ja veljetkin)
itse olen ollut aina oksennustauti pelkoinen en mene busseihin, juniin, julkisiin vessoihin missä tartunnan voi saada en pelkää mitään niin paljon kun oksennustautia , mieheni onneksi jo vähän ymmärtää kun hänelle olen asian selittänyt . suomessahan on 4 kertaa vuodessa tämä tauti liikkeellä näin olen ymmärtänyt ? se on varmaa että jouluna saa olla varuillaan !
olin tossa hiljattain mieheni vanhemmilla lomalla ja hän kertoi että työpaikalla kaikki vuorollaan kipeitä ja minulle iski paniikki en syönyt 2 päivään mitää ja kotiin piti lähteä ajaan yöllä kun tuli tunne että olen sairas, no onneksi en ollut liika ajattelin asiaa ja tuntui hirveältä .

näin syksyllä kun paljon märkää kaikki tarttuu nopeasti kun kipeä sylkee kadulle ja vesisade levittää sen ja kävelet esim bussiasemalla niin varma tartunta . välttelen ihmispaljoutta kun tiedän taudin liikkuvan .

toivon jaksamista muille joilla samaa ongelmaa onneksi emme ole yksin ja tämä ei ole ihan outoa vaikka moni toki tätä ihmettelee kun olen kertonut :)

olen huomannut tämän paljon rajoittavan vapaata elämää ja kun nämä taudit taas jyllää on tärkeää pestä käsiä ja olla koskematta jokapaikkaan ovenkahvoihin hissin nappuloihin ym paljain käsin,
ja mikä outoa että tätä mahatautia on vain suomessa siis tätä tarttuvaa virusta jota muualla maissa ei ole hymm outoa

Hyvä hypnoosialan ammattilainen voisi auttaa.

Mulla alkoi emetofobia teini-iässä, samaan aikaan kuin kilpirauhasen liikatoiminta, minkä oireiden takia olikin ihan kamalaa (oireina jatkuva pahoinvointi, pulssi todella korkea jne.) Asiaa ei tietenkään auttanut, että kerran oksensin vatsataudin takia rappukäytävään ja luokkakaverit sitten kiusasivat angstaavaa tyttöä..
En pystynyt käymään koulua, lähinnä kävelin koko ajan. Talvisin tämä oirehti eniten, koska kaikkialla tuntui olevan oksennusläikkiä lumella.
En sietänyt oksentamisen katsomista, pelkkä kakominenkin sai paniikkiin.
Kilpparitaudista pääsin eroon 18-vuotiaana, mutta fobia seurasi pitkään ja sitkeästi aina parikymppiseksi. Pidän lapsista, ja lähdinkin au pairiksi maailmalle. Koko ajan pelko oli, onnekseni lapset eivät olleet hoidossani kun sairastivat, ja jotenkin kävi aina onni että sairastumiset tapahtuivat juuri öisin.

Nyt monen vuoden jälkeen, minulla on oma tytär. Hänen myötään on fobiani kadonnut. Olemme ihan kahden olleet aina, siis isä ei ole kuvioissa ollenkaan. Likka on nyt 8-vuotias. Jokaisen vatsataudin olen viettänyt tytön vieressä, paijannut selkää hänen oksentaessa ja kehunut että on hyvä saada pöpöt pois. Tätä teen siksi, että toivon ettei hän saa samaa kammoa.
Kyllä edelleen, ennen noita oksennustauteja, kun se kausi alkaa(juuri syksy ja kevät) on pieni pelko. Mutta yleensä se kerkeää hälvenemään siihen mennessä kun tyttö saa taudin.

Toivon kaikille emetofoobikoille voimia! Fobiastahan pitäisi päästä kohtaamalla pelko, mutta joillakin se varmaan vie useamman kerran ja useamman vuoden