Aiotko muuttaa maihin, lämpimiin? Aiotko alkaa yrittäjäksi? Aiotko eläköityä, ja vääntää lonkkaa?
Aiotko kehittää itseäsi henkisesti?
Vai, onko nyt kaikki täytetty?
Aiotko kehittää itseäsi henkisesti?
Vai, onko nyt kaikki täytetty?
Mistä haaveilet, vaiko et mistään?
hoppaloora
44165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Minulla on sekä lyhyen- että pitkänajan suunnitelmia. Voisin itse asiassa kaikkea noita neljää ensimmäistä ajatella, mutta en tuota viimeistä. Tänäänkin teen jotakin, joka auttaa unelmissa eteenpäin tai aika montaakin asiaa.
Omissa käsissä on elämän onni, kovinkin pitkälle.
Olet ahkera, kun toteutat unelmiasi.
Eivät muut niitä saa todeksi muuttumaan.
Minun suurin unelmani on saada olla edes tässä kunnossa, ja kun lähdön aika tulee, tulisi se kerralla ja nopeasti.
Haaveilen lottovoitosta täyttääkseni haaveeni.
Aion ihan vastaantaistelematta
tulla ikäihmiseksi.
Olisi se uusi kokemus, saada uida rahassa.
Hyi, kadun sanojani, kaikkea ei saa rahalla, mutta se rauhoittaa.
Tekeehän se tien sileämmäksi luistella.
Ei iske pottuvarvastaan kiviin.
Haaveita pitää ihmisen lapsella aina olla, haaveet kantavat elämään....
se ja sama ovatko haaveet suuria tai pieniä.
Itse haaveilen päivästä, jolloin ei enää koske, kävin eilen leikkauksessa,
viisauden hampaat poistettiin, AUTS !
nyt on vähän hölmö olo, mutta hölmö on hyvä olla, niin sanotaan :;))
Kaikkea on haaveiltu ja kaikki haaveet kuopattu. Alan hiljalleen rappeutua tuohon 'päivä kerrallaan' -dementiaan...
Osta ristikkolehti, sen täyttäminen estää dementiaa.
Tuolle asteelle en ole vielä ehtinyt dementoitua, täytyy vielä yrittää jotakin muuta räpistellä...
Eipä ole omaa valmistettani tuo viisastelu, vaan ihan tieteellisesti todistettua, anteeksi.
Pakenen vuorille.
Varmistan vielä: Siitä vaan jos se on haaveesi.
Aionko? Yleensä en vain aio ja jää haaveilemaan, vaikka välillä siltä näyttää. Ihan on selvät sävelet tulevan suhteen, vaikka en ennustaja olekaan ja haaveet muutuvat ihan eri näköisiksi toteutuessaan kuin haaveina. Kaikki on aivan liian kesken lonkan vetämiseen ja eläkettä en edes ajattele. Eläkeikä taitaa tulla sitten aikanaan liian nopeasti jos eläkkeelle siihen aikaan ketään edes päästetään.
Olisi se hirvijää, jos satavuotiaana pitäisi vielä raataa.
Vaikka, kai Amerikoissa sitäkin vanhemmat työskentelevät.
Aikoinaan kävin ennustajalla Raahessa, kummasti tiesi kaiken menneestä elämästäni.
Tulevansa ennustukset ovat, onneksi, jääneet toteutumatta.
Mikäpäs siinä, jos kunto kestää vielä satavuotiaana työnteon. Eipä ole sitten ongelmaa siitä, kuinka vanhuuden päivänsä viettää. Tiedä vaikka me eläisimme 130-vuotiaiksi.
Sinä olit varmaan ennustajalle kuin avoin kirja. Hän osasi lukea sinusta jo kirjoitetut sivut, mutta kirjoittamatonta hän ei pystynyt lukemaan.
Minä en ole koskaan käynyt ennustajalla, mutta mustalaisennustajat ovat hanakasti ennustaneet minulle vaikka en ole siitä maksanut mitään. Kun olin 17, mustalainen ennusti, että minulla tulee olemaan elämässäni kaksi miestä, tumma ja vaalea, joista toisen takia tulen kärsimään paljon. Sitä minä vaan näin jälkeenpäin ihmettelen että keitä kahta elämäni miestä hän mahtoi tarkoittaa.
Enpä usko, että olin avoin aapinen. :))
Lapsuuteni, nuoruuteni, vanhempani, eivät olleet mitään normisellaisia, ja hämmästyksekseni hän luetteli niitä.
Ei ole ihmisen ruumiinkunto iästä aina kiinni. Juuri äsken sen näin, kun naapurin 20 vuotta miestäni vanhempi eläkeläismies avusti häntä vehkeensä korjaamisessa.
Isännällä on tuota vyötäröä liikaa, ja siitä seuraa kömpelyys.
Mukavaa, kun on hyviä naapureita.
Mutta, kuin täälläkin, sitä saa, mitä tilaa.
Olenko "onnekas" olen eläkkeellä ollut jo jonkun vuoden.
mielellään sitä vaihtaisi osia jonkun terveen ja työssäkäyvän kanssa,
monet eivät "pääse eläkkeelle" vaan "joutuvat eläkkeelle.
Olen ollut poissa työelämästä vuodesta 2007 alkaen,
kyllä tähän elämäntapaan tottuu, vaikka lujille otti aikoinaan.
Haaveilen miehestä, jolla on tekniikka, taito ja tietämys hallinnassa.
Puhelinluetteloissa olivat ainakin ennen ne keltaiset sivut, sieltä löytyy...
Ihanko Bond on haaveissas, sun. Tosin, tupakka vie kyvyn.
jep ! remontti- ja rakennustaitoinen, kokin koulutus ja harrastuksena siivous,
kuntoilumuotona nurmikon ajo ja lumityöt , hyvä lauluääni ja iloinen luonne.
Kaikki tämä yhdessä miehessä, olisiko mahdollista ????
vai muuttuisiko nimi kotiorjaksi ? :))
haaveita vain.....
En haaveile mistään. Elän vain päivän kerrallaan ja katson miten se menee.
Haaveet, nuo elämän aaveet, ovat muksia.
Ei niiden ole hyvä aina edes toteutua.
Toteutumaton on tavoittelemisen arvoista.
Kun ja jos sen saa, se voikin olla pelkkä pettymys.
Ihminen haluaa aina jotakin ja kun sen saa, niin sittenkään ei ole tyytyväinen. Kun ei haaveile mistään, niin kaikki on mukavia yllätyksiä kun jotain mukavaa tapahtuu.
Hoppaloora vaikuttaa aikas tutulta joten enpäs vastaakkaan.
Siinähän sitä voi sit arvailla vain ;))))
Vanaha vaarihan minä, unohdoin jo oman nimenikin. :))
Oisit nyt vain vastannut.
A...a.....
Joskus näistä puhuttu, koitahan muistella.
Ei se kopsauskaan kaikkea selitä...
Nyt sie taisit erehtyä kohteesta. Minähän olen vain se kolmas tyttö oikealta, ihan tapettiin taittuva, takarivin taavin tyttökaveri. Pah!
Mua ei huomaa kukaan.
No taispa anjaniina erehtyä :)) no saahan sitä joskus olla väärässä!
päivällä muistin....ah jaaaa sehän oli se..tttrrr..just niin...tt.r.r.r. ." Motorbikes "!
Hyvä, jos muisti palailee, edes pätkittäin.
Pätkä päivässä, virke viikossa, kappale kuukaudessa.
Kiitos vinkistä. Alan kehittämään itseäni henkisesti. Tarvetta on ja nyt tahto.
Vaatiikohan se pimennettyä huonetta?
Pimeästä on alettava jos haluaa valaistua. Luulen.
Tällä hetkellä haaveilen että pääsis tästä jatkuvasta huonosta olosta eroon.
Että taas maistuis kaikki niinkun ennenkin, eikä tulis pahaa oloa jo pelkästä ruoan ajattelusta :(((
voi meriläinen.... tsemppiä sinulle.
itse en pysty syömään kuin mössöä vaikka nälkä olis.
tasan ei käy onnenlahjat
Onhan niitä ollut kaikenlaisia haaveita.
Ehkä se että kerkeisi tehdä kaikki keskeneräiset asiat valmiiksi ennekuin aika jättää.
Tai on minulla yksi oikeakin haave, joka taatusti ei toteudu. Mulla on siis toive nähdä amerikkaan 1800-luvulla siirtolaisiksi lähteneistä suomalaisita kertova elokuva, jonka Aleksi Mäkelä olisi ohjannut. Tutkinut paljon syitä ja tapahtumia siirtolaisuuden taustalla ja ottanut selvää myös suomalaisten elämästä siellä.
Visio kielimuurista, pohjalaisesta tempperamentista ym.
Lyhyesti siis haluaisin nähdä oikean suomalaisen westernin, jossa tulisi esille eripuolilta suomea olevien ihmisten erilaisuus samallatavoin kuin tuntemattomassa sotilaassa, sekä se kuinka heidän elämänsä lähti aivan erilaisille teille.
Mielestäni ei ole kuin yksi elokuva olemassa, jossa hiukan sivutaan siirtolaisuutta, mutta sekin paluumuuttajaan liittyen.
Myös vapaustaisteluun ja saksaan koulutettaviksi lähteneistä kertovan elokuvan haluaisin nähdä.
Suomen valtiolla olisi mielestäni syytä osallistua sellaisten elokuvien rahoitukseenkin ja ne elokuvat myös voisivat hyödyttää suomalaisnäyttelijöiden mahdollisuutta saada jalansijaa suuresta elokuvamaailmasta, mikä rikastuttaisi suomalaisen elokuvan sisältöä.
Jälkiviisaasta kulttuuriviennistä on puhuttu niistä artisteista jotka ovat jo saaneet jalansijan maailmalta, mutta suomalais-monikansallisella elokuvalla olisi maailmalle annettavaa ja oikealla kerronnalla sellaiset elokuvat myös antaisivat hyvää suomeenkin.
Siis tuollaista lyhyesti :)
"Vai, onko nyt kaikki täytetty?"
Oon Pullllea, kuin ilmapallo. Niin paljon asioita tuppaa tuppaantumaan mielen ja kielen sisuksiin, että välillä pitää pihauttaa edellisiä "ilmoja" veks, että uutta pääsee putkahtamaan sisään. Rajansa pallonkin venymisellä.
En oikein ehdi haaveilemaan. Ne vuodesta toiseen muuttumattomat "tavalliset" kestohaaveet ovat semmosia, ettei niitä voi laska mukaan. Ne vaan möllöttää taka-alalla ja välillä muistuttavat, että "heeeei, tämmöstäkin vois olla". Ne on kuitenkin helppo työntää takas taka-alalle ja jatkaa pullean pallon hienosäätöä, vähäkö ku kuumailmapalloa yrittäis hallita.
Saattaisin. Voisin. Kenties. Ehkä.
En haaveile, mutta himpun verran voisin Toivoa, että joskus tuonnempana saisin elämääni rakkautta; että rakastaisin.
No tuo viimeinen nyt on vain itsestä kiinni, ei oikein voi haaveeksi laskea.
Minun haaveeni ovat olleet sellaisia ettei niihin yksin omin toimin pääse, siksipä niistä yksikään ei ole toteutunutkaan vaikka itse olen kyllä kaikkeni niiden eteen tehnyt ja vähän ylikin. Mutta, haaveet ovat haaveita ja turha tässä ruikuttaa, on ihmisiä, tuttujakin, joilla on mennyt paljon huonommin vaikka todella olisivat ansainneet paremman kohtalon, jopa minua paremman.
Selvennän himpun verran tuota viimeistä lausettani, koska kentien sen voisi ymmärtää väärin. Kirjoitin, että saaaattaisin toivoa elämääni rakkautta, että rakastaISIN.
Tällä hetkellä en laisinkaan edes tahdo rakastaa ketään. Oikeastaan näin meidän kesken, pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.
Tarkoitin, että saattaisin toivoa, että Haluaisin rakastaa. Tarvitsen kaikissa asioissa ensiksi Halun tehdä jotakin ja siitä etiäpäin asiat luonnistuu helpommin.
En pidä ajatuksesta, että mukamas rakastaisin tai ehkä myöhemmin alkaisin rakastamaan tai "menee-se-näinkin, vaikkei rakkautta-olisikaan"-systeemillä. Se on epärehellistä fuskaamista sekä itselleen, että toiselle osapuolelle.
Joskus(tosin peräti harvoin) vilahtaa mieleen, että Miltähän se tuntuisi, jos alkaisi jostakin ihmisestä tosissaan välittämään. Osaisikohan sitä "opetella" olemaan toisen kanssa aidon oikeasti. Tällä haavaa en kyllä osaisi.
Minä en ruikuta. Jos ajattelen taaksepäin elämää, ihan lapsuudesta lähtien, niin oon ollut aikamoinen onnenpekka, eiku onnenmaija, että oon saanut elellä yli-hyvää elämää.
Vain pari viheliäisen ikävän yllättävää kompastuskiveä putosi eteeni, joihin en osannut varautua. En kuitenkaan ruikuta niistäkään, kunhan vaan totean.
No joo, kolmentoista rivin harhailun jälkeen päädyit samaan kuin minä yhdellä.
Nuorempana sitä kuvitteli että elämänhallinta on tosiaan vain tavoitteiden asettamista ja niiden toteuttamista. Näin myöhemmin sitten huomaa että vaikka kaikki meni suunnitelmien mukaan, tulos on jotakin vallan muuta kuin se mihin piti päästä. Siihen voi tietysti suhtautua kahdella tapaa, joko voivotella ettei onnistunut tai ihastella sitä mitä sai aikaan. Molemmat tavat käyvät mikäli sietää sisäistä ääntään niin hyvin ettei anna sen kuulua ulos.
Joskus aikoinaan tuntui että elämässä on pakko olla haaveita, suuntaa ja päämäärää ikään kuin. Sitten tein täyskäännöksen, romutin kaikki haaveet ja jätin vanhan elämän taakse. Seurasi jakso missä kaikki voimat meni pelkästään tasapainon löytämiseen.
Nyt olen ehkä vieläkin sen jakson jälkimainingeissa. Tasapaino on löytynyt, ja pidän siitä kiinni ja nautin. Ei ole muuta suuntaa elämässä kuin nauttia joka päivästä ja hetkestä, huomisesta ei tiedä, joten vähät siitä.
Pullotan tätä fiilistä. Jos joskus tulee se päivä kun mietin että miksen mä silloin mennyt ja tehnyt ja.... (se tulee, olen ihan varma) niin otan sen pullon esille ja maistelen. Muistelen, että silloin löysin elämän tarkoituksen omalta kohdaltani.
Jaha, täällä sitä vaan vedellään pulloja esiin...
Kyl te olette kans!
Ketkä me? Putki & Valo? Tai ruuvaa ite korkki kii jos näet mut kahtena :))))