Olen 2-vuotiaan isoäiti.Huolenani on pojanpoikani oikea etusormi.Se on ollut jo liki vuoden miltei kaksinkertainen, eli sormen nivel on turvonnut.Poikaa on käytetty röntgenissä, otettu sormesta ultaraäänikuva, verikokeita, kaikkea.Viimeksi hän oli tutkimuksissa TYKS:ssä.Sieltä soitettiin ettei mitään löytynyt, ja katsotaan ensi vuonna!
HALOO! Poika järsii sormeaan, eli kait siinä jokin kipu, tai tuntemus on?Mihin enää tällaisen pienen kanssa mennä?Lapsen äiti ulkomaalainen eikä vielä osaa hyvin suomea.Siksi koen itse huolta pienestä ja lapsen isä myös, mutta heiltä puuttuu tällainen "vanhan" ihmisen peräänantamattomuus asiassa, kuin asiassa.He antavat liian helposti periksi jos jossain sanotaan ettei mitään voida tehdä; heille asia on sitten niin, minulle EI!
Mut hyvät ihmiset, neuvokaa missä mahtais olla seuraava paikka minne tämän pienen sormen kanssa mennä?Olen aivan huolesta sairas.
2-vuotias turvonnut sorminivel
2
214
Vastaukset 2
- LL
No jos lasta on tutkittu yliopistotason sairaalassa, niin kyllähän asia on todesta otettu.
Onko lapsen isä käyttänyt lasta yksityissektorin lääkärillä? Ellei, niin pediatrille aika ja kaikki tutkimustulokset sinne mukaan. (ne saa kirjallisena, ja jos niitä ei jostain syystä ole lähetetty niin vanhempien tulee sitten pyytää lähettämään ne).
Mitä sinulle itselle tulee mieleen? Miten asiaa vielä voisi tutkia kun on otettu rtg, verikokeet ja ultra?! TT-kuvaus, se tietysti voidaan ottaa..... - yks11
Lasta on käytetty yksitysellä lääkärillä, ja sieltä passitettiin tutkimuksiin TYKS:n.Siksi täältä kyselinkin tietoa,mikä olisi seuraava etappi, että saataisiin lapsen sormen turvottaja selville.
Vai, täytyykö lähteä Amerikkaan lääkäriin?No, se tietysti voisi olla relevanttia?!Jospa sieltä saataisiin joku diagnoosi?Lapsi on kuitenkin myös amerikan kansalainen.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.191168Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54863
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 82662
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37660Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596