Mikä mua vaivaa. Nyt kun olevinaan asiat reilassa, 31v ikää, hyvä mies, talo/asuntolaina kaks autoo ja lapsia 2. Hyväpalkkainen työ ja omat harrastukset. Mikä mua vaivaa kun ei mikään tunnu miltään? Yhtäkkiä kotona olo on tylsää, en innostu mistään, työaamut vaan puuduttaa enkä nauti siellä olosta yhtään?! En revi iloa omasta ajasta enkä ajasta lasten/perheen kanssa. En iloitse edes vaihtelusta. En shoppailusta en mistään. Monta vuotta kannoin kovaa taakkaa kun läheisiä kaatui kuin heinää omat ukit ja mummit ja oma äitikin(!) mukaan lukien. Olo on nyt että elämä jatkuu ja asiat on kunnossa. Raskauskilotkin pudotettu. Mikä mättää että en osaa olla ja rentoutua? Mua kyllästyttää! En itsekään enää tiedä millä piristyisin, mitä vielä vaadin en mitään mutta olo on ihan pökkelö ja tunnoton ihan kaikkeen.
Onko tää joku vaihe? En ainakaan haluais olla elämäänsä kyllästynyt jo näin 31 vuotiaana?!
Onko tää joku vaihe? En ainakaan haluais olla elämäänsä kyllästynyt jo näin 31 vuotiaana?!
Vastaukset 8
Vanhimmat
En usko että oot kyllästynyt elämään. Uskon, että sulla ei ole tällä hetkellä TILAA nauttia kaikesta siitä, mitä sulla elämässä on, koska se tila on täytetty. Miten sitten purkaa sitä väljemmäksi? Tuli mieleen, että ootko päässyt kunnolla suremaan ja itkemään monien vuosien taakkaasi, josta kerroit? Oot menettänyt todella läheisiä ihmisiä, ja vaikken tiedäkään millaiset välit sulla on ollut mummoosi/Äitiisi jne. niin uskon, että kipeää on tehnyt. Kaikki on kenties peittynyt sen alle, että sun on "pitänyt" olla vahva, jaksaa, ja hoitaa asiat kuntoon? Mutta entä sinä, sun sydän ja sun suru? Ootko saanut itkeä ja raivota ja puhua tarpeeksi? Ja ennenkaikkea: ootko saanut olla heikko joka imee virtaa, voimaa ja energiaa toisista, vai ootko enemmän vahva selviytyjä luonne, johon muut tukeutuu? Mä uskoisin, et sun mielihyvän tunteet elämään liittyen on kaiken tuon moskan alla :( Tunnottomuus ja masennus (turtumus elmään) on sun suojakeinot kivulta ja surulta) Pystyisitkö ottamaan itsetutkiskelulle aikaa? Saisit voimia.
En kyllä ole. Kun äitini/äitimme kuoli oli meistä nuorin sisarus 10 vuotias ja minä tietyisti vanhimpana tyttärenä otin vastuuta vielä alaikäisten sisarusten elämästä. Olemisesta, voinnista, jaksamisesta.. Vaikka isä vielä olikin ja on olemassa ja elossa niin itse olin aikuinen ja nainen, se oli näille nuoremmille naisille selvästi tarpeen että oli läsnä muutakin kun isä. Nyt ovat jo itsenäisiä ja kotoa muuttaneita hekin mutta mulle on tullut lapset ja perheet ja kaikki.. ei ole ollut aikaa.. mihinkään, muuta kun tässä hetkessä elämiseen. Emmä ole ehtinyt suremaan, vain harvoin joissain tilanteissa on tullut ne omat itkun pyrähdykset kun olis itekin tarvinnut äitiä tai on suunnattomasti harmittanut kun ei lapsillani ole mummoa ja isoa mummoa jne.. olen juurikin sellainen että ensin kaikki muut, sitten minä itse, enkä muista milloin viimeksi olisi ollut sekuntikaan aikaa itselle. ehkä tämä johtuu siitä nyt, en osaa tehdä mitään "itselle". Enkä olla aloillanikaan.
Olo on holtiton ja masentaa. Pitäisi saada jotain irti jostain mutta mitä ja mistä!?
Hommaa rakastaja ittelles. Alkaa taas elämä maittaa.
anna mulle vaikka 500 euroa jos on niin tylsää. laitan sähköpostiosoitteen jos käy.
Kysy sydämeltäsi: http://www.evitalehti.fi/blogit/katri-manninen/kuuntele-sydäntäsi-video
Onko sulla läheistä ystävää tai tuttavaa, jonka kanssa haluaisit/pystyisit juttelemaan ns. "elämäkeskusteluja"? Mietin, että kun kerroit että sulla on hyvä mies, niin hän varmaan ymmärtäisi sen, jos kerrot että tarvitsisit vähän enemmän omaa aikaa, ehkä jonkun ikioman viikonloppuretken johonkin tms. Lapset eivät varmasti kärsi siitä, että otat nyt itsehoitoprojektille aikaa. Päin vastoin, sun pitäisi saada tilaa ja aikaa ja ihan yksin oloa sille, että voisit miettiä kaikkea mennyttä, itkeä surun ulos, kuopata sen ja tehdä sovinnon menneisyyden kanssa. Vaikee sanoa, mikä olisi se paras tapa ottaa asioissa ensi askel. Oletko ennemmin sosiaalinen vai itseksesi viihtyvä (jos saat valita)? Mitä kaikkein eniten toivoisit tällä hetkellä, jos saisit ihan mitä haluat?
Ei mulla ole varsinaista tarvetta edes purkautua menneistä. Jotenkin olo on jo hyvä kun tietää että läheisillä on kaikilla hyvä nyt. Asioiden kanssa on oppinut elämään ja elämä jatkuu. Haaveilin pitkään kodin remontista, uudesta autosta ja nekin on saatu järjestykseen. Kotona on uusi sisustus ja auto vaihtui melkein uuteen.. En oikein tiedä mistä sitten haaveilisin ja jos olisi jokin haave niin piristäisikö se tai sen tavoittelu? Olen vaan niin tyytyväinen nyt jotenkin kaikkeen että.. oikeen kyllästyttää. Omaa aikaakin saan jo ihan sopivasti, shoppailla ja lenkkeillä rauhassa ja tulipa tehtyä pieni kaupunkiloma ystävän kanssakin alkukesästä. Josta kyllä nautin silloin ihan mielettömästi kun oli ensimmäinen laatuaan lasten syntymän jälkeen.
Ehkä voisin tehdä kyläilyjä ystävieni luo ilman lapsia (ja miestä). Se voisi olla outoa ja on ehkä sellainen asia joka on jäänyt harmittamaan sitten esikoisen syntymän, niin monen kanssa kun se yhteydenpito väheni ihan merkittävästi. Tavallaan kaipaan omaakin rauhaa toisaalta taas olisi kiva kuunnella jotain muitakin ihmisten juttuja kun näitä vauva/taaperojuttuja, monella ystävällä kun on saman ikäluokan lapset. Puheenaiheetkin on aina sen mukaiset ja harvemmin jotain yleismaallista :)
Ehkä viritän vuosien takaisen haaveen mattojen kudonnasta :) Hyöty ja huvi, vähän haastetta itselle.. tiedä vaikka sais jonkun vähemmän huomiolle jääneen ystävän tai kaverin mukaan.
Veikkaan, että sä tarviit haaveita ja tavoitteita, osalla ihmisistä jää jutut aina kesken, sä taidat ainakin saada valmiiksi. Mulla iskee tyhjyyden tunne myös, jos ei ole mitään omia "projekteja" esim. käsitöitä, kesken tai jotain uutta, erilaista (vaikka matkaa, johon vamistautua), tiedossa.