Ikää 29-vuotta ja olen kärsinyt ajoittaisista masennuskausista koko aikuisikäni. Silloin nuorempana kun vielä oli energiaa niin halusin kuolla. Enää en edes jaksa sitä:) No oikeasti sanottuna tuo kuolemisjakso kesti jostain 17-vuotiaasta about pari vuotta eteenpäin.
Kerran olen käynyt juttelemassa lääkärin kanssa kun olin 18-vuotias ja sain cipramilit ja jotain unilääkettä, diagnoosina vaikea masennus. En koskaan syönyt kumpiakaan. Viikon päästä kävin kontrollissa ja samainen lääkäri totesi minut terveeksi. Se on koko hoitohistoriani.
Unihäiriöitä on ollut myös koko aikuisikä. Hieman holtitonta käytöstä, lähtenyt parista työpaikasta koska en jaksanut ja ei paljoa huvittanut. Ei tietenkään mitään suunnitelmaa miten taloudellisesti tulee selviämään.
Nyt olen taas valmis kirjoittamaan irtisanomislapun. En jaksa enää yhtään työpäivää. Työ on paskaa. En pääse millään tavoin toteuttamaan itseäni. En saa mitään irti työkavereistani. Vihaan esimiestäni.
Joka yö valvon kolmeen-neljään koska tiedän, että aamulla herätys on 05:30 ja jos menen nukkumaan aikaisemmin niin joudun töihin nopeammin (loogista...) hieman aivot jurraa koko päivän ja on tullut useammasti nukuttua hieman liian pitkään.
En jaksa enää nähdä kavereita. En vastaa puhelimeen. En siivoa. En pese pyykkiä. Käyn suihkussa varmaankin kaksi kertaa viikossa.
Mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Mut ihan loistavana pointtina se, että nyt on parin kuukauden aikana lähtenyt 10kg painoa. Ei ole muistanut syödä!!
En tiedä miksi aina sanon, että mä olin ennen ihan erilainen, koska ei kukaan mun kavereista sitä tiedä kun siitä on "ennen" jutusta on on ainakin kymmenen vuotta aikaa.
En jaksa ymmärtää miksi jaksan kirjoittaa tätä näin kauan:)
No....siinä oli kuitenkin hieman historiaa. Paljon jäi kirjoittamatta, mutta tarkoitus oli tuoda esille se, että olen kausimasentuja, jolla on välissä ihan ok kausia. Epäilen myös työuupumista, mutta se saattaa kyllä johtua täysin masennuksestakin.
Ja sitten siihen pääpointtiin.
Eli: Haluaisin kovasti käydä työterveyslääkärin juttusilla. Kertoa tilanteestani ja suunnitella jonkinlaisen hoitomuoton. Olen kuitenkin täysin varma, että vaikka saisinkin ajan varattua niin en koskaan saa kerrottua koko totuutta, tai edes puolta totuutta.
Pidän mielenterveyshäiriöitä niin isona pahana, että luultavasti kärsin niistä koko elämäni kuin sitten, että haluan niistä merkinnän yhtään mihinkään papereihin. Tiedän, että tämä kuulostaa naurettavalle, mutta niin se vain on.
Toinen pointti olisi se, että jos kuitenkin saisin avauduttua niin ihan varmasti nostan muurini pystyyn heti sen jälkeen kuten tein nuorempanakin ja sain lääkärin vakuuttuneeksi, että se oli vain hetkittäinen paha olo.
Eli miten te olette lähteneet purkamaan tilannetta? Oletteko sanoneet lääkärillenne, että älä aina usko jos kaikki vaikuttaa liian hyvälle? Tiedän, että hoidot perustuu yleisesti ottaen vapaaehtoisuuteen, mutta satun olemaan niitä laiskaperseitä joita pitää joskus hieman potkia.
Ja sitten mulla on vielä yks pieni ongelma. Kun mulla on asiaa ja puhun siitä jollekin niin mä hymyilen ja sanon asiani energisesti. Mä olen melko varma, että kukaan ei voi edes ottaa todesta mua tämän takia...
En ole edes varma onko tässä tekstissä kokonaisuudessaan mitään järkeä.
Kerran olen käynyt juttelemassa lääkärin kanssa kun olin 18-vuotias ja sain cipramilit ja jotain unilääkettä, diagnoosina vaikea masennus. En koskaan syönyt kumpiakaan. Viikon päästä kävin kontrollissa ja samainen lääkäri totesi minut terveeksi. Se on koko hoitohistoriani.
Unihäiriöitä on ollut myös koko aikuisikä. Hieman holtitonta käytöstä, lähtenyt parista työpaikasta koska en jaksanut ja ei paljoa huvittanut. Ei tietenkään mitään suunnitelmaa miten taloudellisesti tulee selviämään.
Nyt olen taas valmis kirjoittamaan irtisanomislapun. En jaksa enää yhtään työpäivää. Työ on paskaa. En pääse millään tavoin toteuttamaan itseäni. En saa mitään irti työkavereistani. Vihaan esimiestäni.
Joka yö valvon kolmeen-neljään koska tiedän, että aamulla herätys on 05:30 ja jos menen nukkumaan aikaisemmin niin joudun töihin nopeammin (loogista...) hieman aivot jurraa koko päivän ja on tullut useammasti nukuttua hieman liian pitkään.
En jaksa enää nähdä kavereita. En vastaa puhelimeen. En siivoa. En pese pyykkiä. Käyn suihkussa varmaankin kaksi kertaa viikossa.
Mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Mut ihan loistavana pointtina se, että nyt on parin kuukauden aikana lähtenyt 10kg painoa. Ei ole muistanut syödä!!
En tiedä miksi aina sanon, että mä olin ennen ihan erilainen, koska ei kukaan mun kavereista sitä tiedä kun siitä on "ennen" jutusta on on ainakin kymmenen vuotta aikaa.
En jaksa ymmärtää miksi jaksan kirjoittaa tätä näin kauan:)
No....siinä oli kuitenkin hieman historiaa. Paljon jäi kirjoittamatta, mutta tarkoitus oli tuoda esille se, että olen kausimasentuja, jolla on välissä ihan ok kausia. Epäilen myös työuupumista, mutta se saattaa kyllä johtua täysin masennuksestakin.
Ja sitten siihen pääpointtiin.
Eli: Haluaisin kovasti käydä työterveyslääkärin juttusilla. Kertoa tilanteestani ja suunnitella jonkinlaisen hoitomuoton. Olen kuitenkin täysin varma, että vaikka saisinkin ajan varattua niin en koskaan saa kerrottua koko totuutta, tai edes puolta totuutta.
Pidän mielenterveyshäiriöitä niin isona pahana, että luultavasti kärsin niistä koko elämäni kuin sitten, että haluan niistä merkinnän yhtään mihinkään papereihin. Tiedän, että tämä kuulostaa naurettavalle, mutta niin se vain on.
Toinen pointti olisi se, että jos kuitenkin saisin avauduttua niin ihan varmasti nostan muurini pystyyn heti sen jälkeen kuten tein nuorempanakin ja sain lääkärin vakuuttuneeksi, että se oli vain hetkittäinen paha olo.
Eli miten te olette lähteneet purkamaan tilannetta? Oletteko sanoneet lääkärillenne, että älä aina usko jos kaikki vaikuttaa liian hyvälle? Tiedän, että hoidot perustuu yleisesti ottaen vapaaehtoisuuteen, mutta satun olemaan niitä laiskaperseitä joita pitää joskus hieman potkia.
Ja sitten mulla on vielä yks pieni ongelma. Kun mulla on asiaa ja puhun siitä jollekin niin mä hymyilen ja sanon asiani energisesti. Mä olen melko varma, että kukaan ei voi edes ottaa todesta mua tämän takia...
En ole edes varma onko tässä tekstissä kokonaisuudessaan mitään järkeä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No nyt kun luin tuon niin nähtävästi siitäkään ei saa kovin hyvää käsitystä mun mielentilasta. Taidan harrastaa melkoista itsesensuuria jopa nimettömänä. En yksinkertaisesti pysty käsittelemään pääni sisällä tapahtuvia asioita kovin yleisesti.
Minulla meni useita vuosia hukkaan sen takia kun a) esittäydyin lääkäreissä liian energisesti/positiivisesti ja b) koin masennus-diagnoosin ja hoitoonhakeutumisen epäonnistumisena elämässä. Nyt hoidon piirissä ymmärrän, että kohdallani tuo käyttäytyminen oli omaa "suojelusreaktiota" itsetunnon kohottamiseksi, mutta tosiasiallisesti vain aiheutti kierteen alaspäin.
Oireista päätellen olet kovin masentunut. Mene lääkäriin, kerro asiat vapaasti, älä mieti merkintöjä. Pyydä päästä psykoterapiaan. Tervehtymistä!
Sanoit että et mene hoidon piiriin siitä syystä että pelkäät merkintää rekistereihin. Sinullahan on jo merkintä koska olet jo diagnosoitu kerran mielenterveyshäiriöiseksi. Ei sillä ole väliä että lääkäri sanoi että olet tervehtynyt, koska merkintä diagnoosista on silti siellä.