Miten purjehtivilla pariskunnilla työnjako yleensä purjeveneessä toimii? Paljon näkee veneitä joissa kannella on ainoastaan mies, oletettavasti kippari, yksinpurjehtijoitakin toki on, mutta onko niin ettei useimmissa veneissä naisväki osallistu purjehtimiseen niin aktiivisesti? Tai onko joillakin toisensuuntaisia kokemuksia?
Miehistö/naisistogallup
Kunhan kyselen
15254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mulla on molempia kokemuksia, melko usein perhe osallistuu prujehduksen, mutta silloin tällöin tulee mentyä yksin autopilotilla, jos esim haluaa lähteä ennen klo 11 .
Samassa laiturissa sattuu olemaan vene, jonka pariskunnan rouva on kippari/navigaattoori ja aviomies hoitelee kansihommat landauksissa.
Meillä taitaa olla "klassisempi" työn jako. Itse hoitelen kansihommat merellä kuten reivaukset, spinnutyöt, genuan spiiraamisen, myrskyfokan laiton jne. Landatessa vaimo haluaa mielluummin olla kannella laittelemassa fendareita kuin styyraamassa laituriin (hypääminen kiellettyä). Vahtivuorot yöpurjehduksissa ollaan jaettu niin, että vaimo ottaa 1-2 tunnin vuoron ja itse tuplasti pidemmät. Meillä on erilainen unen tarve. Kumpikaan ei väsy pitkillä legeillä. Ruualaitto on automaattisesti vaimolla, koska oma taitoni siihen on heikko. Vastaavasti moottorin huolto ym konemestarin hommat on yksin itselläni, samoin radistin hommat kaukopurjehduksilla. En tiedä yhtään venettä, jossa vaimo hoitelisi öljynvaihdot, venttiilien säädöt tai rikin huollot.
Mahdatko kysymykselläsi etsiä jonkinlaista tasa-arvon problematiikkaa? Meillä tehtävien jako on muodostunut luonnolliseksi yli 20 purjehdusvuoden kuluessa. "Hyppää akka, perkele" on pelkkä vitsi, ei realismia - enää.
Tuota, miten te pääsette laituriin, jos siellä ei ole joku vastaanottamassa ja kiinnittämässä tai ottamassa köyttä vastaan pollarin ympäri? Pitääkö kotisatamaankin soittaa joku vastaan?
Piti jonkun kerran ihmetellä, mitä hittoa tuo teksti tarkoitti. Vaan ilmeisesti se "hyppääminen kielletty" kirvoitti kyseisen aivopierun. Kun yhteistyö pelaa, niin keulagastin ei tarvitse hypätä, hän astuu laiturille.
Samaa linjaa noudatetaan meilläkin. Teen kyllä safkaakin ja tiskaan, koska vaimo on sen verran pahasuinen ja tavoittelee aina tasa-arvoa :)
Spinnulegeillä hän ajaa ja minä hoidan seilit, kryssissä 50/50. Rantautuminen menee yleensä niin että minä ajan ja hän hoitaa keulan. Ankkuri on melkein aina mun homma, tosin hän entisenä tanssijana ja urheilijana on aika vahva, joten kympin Bruce ja 3 m kettinkiä nousee tarvittaessa...
Meillä työnjako on selkeä: minä teen kaiken, ja vaimo tulee kyytiin, jos on hyvä keli :)
Toimii yllättävän hyvin, plussana nimittäin se, että olen tottunut jo aika hyvin purjehtimaan yksin. Manööveret onnistuu kelissä kuin kelissä.
Tunnen yhden veneen minäkin, jossa rouva on selkeästi kippari ja mies hyppii keula-/kansigastina.
Meidän veneessä minä ajan pääasiallisesti ja hoidan samalla osittain genuan köydet, fraulein säätelee isopurjetta, vääntää genuan vinssiä ja hoitelee keulaköydet sekä poijun nappaamiset.
Johtuu kahdesta syystä: minulla on paljon enemmän ajokokemusta ja 100% enemmän navigaatio-osaamista. Mutta koulutus on koko ajan käynnissä, välillä fraulein ajaa ja minä säädän purjeita tai otan aurinkoa. Ai niin, se toinen syy on ihan puhtaasti se, että olen tottunut olemaan kuskin enkä pelkääjän paikalla. Mutta tätä taipumusta yritän tietoisesti karsia, koska tulevaisuudessa uskon meidän tekevän pidempiä avomeripurjehduksiakin ja silloin minun vain kerta kaikkiaan täytyy osata/luottaa nukkua välillä toisen ajaessa.
Aiot tulevaisuudessa tehdä "pitempiä" avomeripurjehduksia. Niihin sinun ja puolisosi kannattaa totutella jo täällä "kotivesillä" eli Itämeren alueella. Jos vaikka purjehditte Suomen rannikolta niin, että eka pysähdys on Holtenaun sululla, totutte avomerirytmiin aika nopeasti. Vapaavuorolla oppii nukkumaan sikeästi, viimeistään parin purjehdusvuorokauden kuluttua. Nukahtaminen on tietysti vaikeaa aluksi, jos luottamus vahtivuorolaiseen on vielä puutteellinen. Se kuitenkin korjautuu nopeasti.
Meillä vahtivuorossa oleva puoliso hoitelee tähystyksen ja tarvittavat purjesäädöt. Tosin reivaamista tai reivin poistoa vaimo ei tee yksin. Hän herättää töihin, jos keli muuttuu. Hän herättää myös, jos hiukankin epäilee toisen aluksen olevan törmäyskurssilla. Omalla vahtivuorollani hoitelen reivaamiset tai spiirapuomit ym manööverit yksin, vaimoa herättämättä.
Tällä systeemillä vaimo motivoitui avomeriseiluuseen. Oli kuulemma sopivasti itsenäistä vastuuta, mutta ei pelottavaa osaamattomuuden tunnetta.
Se veneemme kolmas gasti, jolla avomerellä on ikuinen vahtivuoro, on tietysti autopilotti (meillä viimeiset 12 vuotta myös tuuliperäsin). Navigointi avomerellä on käytännössä sitä, että autopilotti ajelee gps:n waypointtia kohti. Ensimmäinen waypoint on yleensä Gotska Sandön Kyrkuddenin itäviitta, seuraava Ölands Norra grund, koska nykyisin ensimmäinen etappisatamamme on Kalmar (nuorempana piti ehtiä lyhyehkön kesäloman aikana pitkälle ja eka stoppi oli usein Christinsö tai Bornholm). Seuraava on Holtenau tai Kööpenhamina riippuen siitä, mihin päin Pohjanmerta kesäretkemme milloinkin suuntautuu. Sijainnit paperikarttaan merkitään vahdin vaihtuessa, huonolla säällä useammin. Jos on kryssi, teemme vendat yleensä vahtivuoron vaihtuessa.
Ilmeisesti meillä on erilainen suhtautuminen aurinkoon kuin "23":lla. Aurinkoa emme ota. Auringolta yritämme suojautua! Kivahan tietysti on, kun varsinkin kevätpurjehduksella aurinko lämmittää. Merellä vaan tahtoo säteilyä saada ihan riittävästi, helposti liikaa. Pitää ajoissa ajatella auringon haittavaikutuksia, jos aikoo purjehtia vielä monia vuosia...
Miehillä väitetään tuon avaruudellisen hahmottamisen olevan parempi ja sillä perustelulla meidän "kuskin paikalle tottunut" mieskippari on mieluummin toistaiseksi halunnut itse ohjata veneen laituriin.
Minua vielä jännittää mennä hoitamaan purjeita keikkuvassa veneessä, joten olen pidellyt pinnaa ja toivonut, että mies pysyy veneessä.
Tavoitteena on kuitenkin oppia tekemään kaikkea, eikä sitä opi, jos ei tee. Nuorisojaoksemme oppii ehkä nopeamminkin.
Joskus voi olla tilanne, että on pakko selviytyä ja mieluummin sitä on harjoitellut ennen sitä.
Minä olen aluksen päällikkö ja vaimo försti. Välillä vaimo saa ylennyksen perämieheksi ja minä alennuksen kansimieheksi. Very simple.
Meillä purjehdus on jäänyt minun hoidettavaksi, lapset 7,5,0 v, ruoanlaitto ym. vaimolle. Molemmilla riittää hommaa. Autopilotti on ehdoton "yksinpujehduksessa". Laituroinneissa yhdessä mukana, aikaiset lähdöt monesti yksin. Tiukoissa tilanteissa kyllä apua löytyy myös purjehtimiseen. Tämän kesän saldo on mm. onnistunut Ruotsin retki. Valitettavasti suurin osa muista nähdyistä veneistä kuuluu sarjaan 50 vuotta pariskunnat.
....jutut kuulostaa näiltä "poikien" jutuilta poikien kesken...entä oikeesti veneessä ? ;-)
Te "yksinpurjehtijat" muistakaapa pitää huoli, että se parempikin puolisko hallitsee veneen ja tärkeimmät laitteet, etenkin navigoinnin...-meinaan jos SINULLE sattuu jotain (taju kankaalla, yms)...
Försti ei voi ylentyä perämieheksi.
poikien juttuja?? kuten aloittajakin sanoi, on ajaminen monesti miehen hommaa, ja ei sitä voi olla huomaamatta, kun katselee vastaantulevia veneitä. Pääasia on, että työnjako toimii ja kaikki viihtyvät. Kyllä meillä hätätilanteita varten on harjoiteltu niin, että vaimokin tietää mitä tehdä em. tapauksissa. Ja kyllähän vaimokin tykkää ottaa osaa ajamiseen ja purjehdukseen aika ajoin, mutta pääsääntöisesti työnjako on kuten yllä.
"Miehillä väitetään tuon avaruudellisen hahmottamisen olevan parempi ja sillä perustelulla meidän "kuskin paikalle tottunut" mieskippari on mieluummin toistaiseksi halunnut itse ohjata veneen laituriin. "
Laituriin ajettaessa vene liikkuu 2-ulotteisella tasolla ja sen pystyy nainenkin hahmottamaan! :D
Meillä purjehtiessa hommat menee kutakuinkin 50-50, mies osaa myös kokata. Tai no, purjeen nostot hoitaa mies useimmin, se kun saa isonkin kiskaistua melkein toppiin käsivoimin jolloin homma hoituu nopeammin. Minä joudun vinssaamaan viimeisen kolmanneksen.
Rantautuessa minä ajan useammin, koska siihen hommaan ei tarvita voimaa, ankkurin käsittelyyn sen sijaan tarvitaan ja keulassa voi pidemistä jaloista olla hyötyä. Minä en esim. välttämättä pääse matalata laiturilta takaisin veneeseen yhtä helposti kuin mies.
Moottorin huolltoihin en sekaannu minä, eikä mies rikaukseen keväällä.