On se kumma, kun vieläkin on niitä, jotka eivät ymmärrä, että oikeusviranomaisemme vaativat rahaliikenteen sulkemisen.
HK ei edes olisi voinut sulkea sitä.
MB on nämä jo ajat sitten myöntänyt.
Nyt sitten oikeusviranomaiset eivät voi myöntää tekoaan ja vaativat MB:tä myös vaikenemaan asiasta, Näyttäisi perin oudolta, jos
kansa saisi tästä tietää, että krp oli vaatimassa tuottavan toiminnan lopettamista ja maksujen lopettamista sijoittajille.
Krp:lle on tärkeää salata se, että he ovat sulkemisen takana.
Nyt pelkäävät jo sitä, että joutuvat korvausvastuuseen toimionnan keskeyttämisestä.
Rikos piti löytyä nopeasti, mutta WC:n toiminta ei ole missään rikollista.
Krp syyttää siitä, ettei Wincapita tehnyt itse kauppaa, koska se vaan myi signaalia.--Outo syytös, kun ottaa huomioon sen, että puoli vuotta ennen
sulkemista Wincapita tiedotti, ettei se itse tee valuuttakauppaa.
On samantekevää kuka kauppaa teki, kunhan sitä tehtiin, ja maksettiin sovitut tuotot.
Lisenssit kuuluivat asiakasyhtiölle (Offshore-yritykset), joista Wincapita ei anna mitään tietoa kolmansille osapuolille (WC:n ohjeistuksen mukaan).
Tästä he ovat tehneet keskinäisen sopimuksen, jota HK ei riko.
Oikeuslaitos antoi heti pakkokeinot kaiken WC-varallisuuden anastamiseen valtiolle. Etsintä on edelleen päällä.
Mutta miten rikos näytetään todeksi?
Levittämällä mediaan tarinaa huijauksesta ja yleinen mielipide tarttuu ja pian kaikki pitävät asiaa selvänä.
Siis mustamaalausta ja manipulointia.
HK ei edes olisi voinut sulkea sitä.
MB on nämä jo ajat sitten myöntänyt.
Nyt sitten oikeusviranomaiset eivät voi myöntää tekoaan ja vaativat MB:tä myös vaikenemaan asiasta, Näyttäisi perin oudolta, jos
kansa saisi tästä tietää, että krp oli vaatimassa tuottavan toiminnan lopettamista ja maksujen lopettamista sijoittajille.
Krp:lle on tärkeää salata se, että he ovat sulkemisen takana.
Nyt pelkäävät jo sitä, että joutuvat korvausvastuuseen toimionnan keskeyttämisestä.
Rikos piti löytyä nopeasti, mutta WC:n toiminta ei ole missään rikollista.
Krp syyttää siitä, ettei Wincapita tehnyt itse kauppaa, koska se vaan myi signaalia.--Outo syytös, kun ottaa huomioon sen, että puoli vuotta ennen
sulkemista Wincapita tiedotti, ettei se itse tee valuuttakauppaa.
On samantekevää kuka kauppaa teki, kunhan sitä tehtiin, ja maksettiin sovitut tuotot.
Lisenssit kuuluivat asiakasyhtiölle (Offshore-yritykset), joista Wincapita ei anna mitään tietoa kolmansille osapuolille (WC:n ohjeistuksen mukaan).
Tästä he ovat tehneet keskinäisen sopimuksen, jota HK ei riko.
Oikeuslaitos antoi heti pakkokeinot kaiken WC-varallisuuden anastamiseen valtiolle. Etsintä on edelleen päällä.
Mutta miten rikos näytetään todeksi?
Levittämällä mediaan tarinaa huijauksesta ja yleinen mielipide tarttuu ja pian kaikki pitävät asiaa selvänä.
Siis mustamaalausta ja manipulointia.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On samantekevää kuka kauppaa teki
Mitä kauppa WC oikein teki? Keräsi rahaa ja jakoi sitä aikaisemmin liittyneille.
>On samantekevää kuka kauppaa teki
>Mitä kauppa WC oikein teki? Keräsi rahaa ja jakoi sitä aikaisemmin liittyneille.
Etkö sinä pöllö vieläkään ole tajunnut, että Wincapita myi valuuttakauppaan läheisesti liittyviä tuotteita, kuten esim. osakkeita, kimppaosuuksia, lisenssejä eli käyttöoikeuksia ja vuokrasi signaalia.
Tuotteisiin jäsenet olivat tyytyväisiä, mutta ei rosvojen rehellisen toiminnan katkaisemiseen.
melkein 3000 ei ollut tyytyväisiä vaan tekivät rikosilmoituksen varastetuista rahoista.
tulee muuten maksajille kalliiksi.
"Wincapita myi valuuttakauppaan läheisesti liittyviä tuotteita, kuten esim. osakkeita, kimppaosuuksia, lisenssejä eli käyttöoikeuksia ja vuokrasi signaalia."
Wincapitaa ei noin kuitenkaan noin markkinoitu. Wincapitan omalla kotisivullakin Hannu suositti valuuttakaupan teon jättämistä Wincapitan huoleksi. HAnnu itse oli sitä mieltä, että Wincapita oli suuri kupla.
Olis ollu 3000 tuhattakin tyytyväistä jos toiminta olisi saanu jatkua.Kateelliset paskat tuli sekaamaan.
"Olis ollu 3000 tuhattakin tyytyväistä jos toiminta olisi saanu jatkua."
Toiminta ei voinut jatkua, koska Wincapitalta loppuivat rahat tuloutusten maksamiseen. Tuloutukset takkusivat jo helmikuussa -08.
kohta aukee, per.e aukee pas.a haisee, kohta aukee.
"Olis ollu 3000 tuhattakin tyytyväistä jos toiminta olisi saanu jatkua."
Toiminta ei voinut jatkua, koska Wincapitalta loppuivat rahat tuloutusten maksamiseen. Tuloutukset takkusivat jo helmikuussa -08.
----------------------------------------------------------
On hyvin tiedossa, että rikosilmoituksen tehneistä lähes kaikki liittyivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Wincapitaan 2007 lehdistötiedotteen jälkeen, joka liitettiin myöskin etusivuille Wincapitan ohjeistuksena omilla sivuillaan ja siinä kerrottiin, että Wincapita ei itse tee valuuttakauppaa ja jo monesti aikaisemmin oli kerrottu moneen otteeseen, että se sivuilla pyörivä taulukko oli laskennallinen ja lähtenyt muistaakseni liikkeelle fiktiivisestä tuhannesta eurosta ja siltikin varmaan vieläkin on jäseniä, jotka vetoavat tuohon taulukkoon, että käytiinhän sitä valuuttakauppaa sielä sivuilla.
Se on Wincapitan suurin ongelma, että osa jäsenistä ei tuntenut valuuttakauppaa vähääkään ja he eivät ymmärtäneet mm. demokaupan ja livekaupan eroa, vaikka se olisi heille miten suomeksi esitetty.(esim. ns. lehdistötiedote 2007)
Oleellisin pointti oli kuitenkin toimivaksi todistettu signaali ja mitä silloin kenellekkään loppujenlopuksi oli merkitystä, siis juridisesti kuka sitä oikeasti käytti, sillä jäsenten panos oli lisensseissä ja käyttöoikeuksissa kimppaosuuksien myyntivoitoissa.
Oikeudenkin on pakko pitäytyä Wincapitan omissa säännöissä, ei missään uskomuksissa, jotka johtuvat jäsenten huonosta perehtyneisyydestä asiaan, tai sponsorien virheellisestä ymmärryksestä, mikä ei pitäsi kuitenkaan olla enää mahdollista 2007 lehdistötiedotteen jälkeen. Faktat on vain pakko hyväksyä, tai ei hyvää seuraa.
Jos Hannu on tehnyt järjestelmän ulkopuolella tai jopa järjestelmän sisällä jotakin väärin, niin hän vastaa siitä tietenkin henkilökohtaisesti, mutta jäsenten kannalta on tärkeää, että systeemi toimi rehellisesti, kuten toimikin.
"On hyvin tiedossa, että rikosilmoituksen tehneistä lähes kaikki liittyivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Wincapitaan 2007 lehdistötiedotteen jälkeen,......."
No EI ole. Lue Esitutkinta.!
"...lehdistötiedotteen jälkeen, joka liitettiin myöskin etusivuille Wincapitan ohjeistuksena omilla sivuillaan ja siinä kerrottiin, että Wincapita ei itse tee valuuttakauppaa ...."
No EI ollut etusivuilla eikä "ohjeistuksena" Sponssit myivät edelleen rahankiilto silmissään tätä valuttakauppatulojen perusteella kuten siihen saakkakin.
Sitäpaitsi tuota sivustoa et päässyt edes lukemaan ennenkuin olit maksanut jäsenmaksun ja sivustomaksun sekä sijoituksen capitaan.
"...ja jo monesti aikaisemmin oli kerrottu moneen otteeseen, että se sivuilla pyörivä taulukko oli laskennallinen ja lähtenyt muistaakseni liikkeelle fiktiivisestä tuhannesta eurosta ja siltikin varmaan vieläkin on jäseniä, jotka vetoavat tuohon taulukkoon, että käytiinhän sitä valuuttakauppaa sielä sivuilla.
Et siis muista itsekään mikä se oli "muistaakseni fiktiivinen" ###
Tuon taulukon avulla sponssit uskoivat valuuttakauppatuloihin ja värväsivät lisää jäseniä rahankiilto silmissä.
LUE Esitutkinta Epäiltyjen sekä asianomaisten kuulustelut !
Sieltä se totuus löytyy.
"On hyvin tiedossa, että rikosilmoituksen tehneistä lähes kaikki liittyivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Wincapitaan 2007 lehdistötiedotteen jälkeen,......."
No EI ole. Lue Esitutkinta.!
-----------------------"
Älä höpötä joutavia, koska on ihan selvää, että suuriosa rikosilmoituksen tekijöistä oli juuri niitä 2007 lopussa ja 2008 alussa tulleita, jotka eivät ehtineet kotiutaan itseään voitolle.
"--No EI ollut etusivuilla eikä "ohjeistuksena"------------"
Sinähän nyt vekkuli tosiasioiden vänkääjä olet?
Sielähän se jöpötti varmasti etusivulla ja siitä myös käytiin erittäin paljon keskusteluja capitafoorumilla. Se taasen miten sponsorit ovat asiaa markkinoineet (oikein vai väärin)on toinen juttu ja riippuu aivan sponsorista ja niitähän oli tuhansia.
"---Sitäpaitsi tuota sivustoa et päässyt edes lukemaan ennenkuin olit maksanut jäsenmaksun ja sivustomaksun sekä sijoituksen capitaan.----"
Mitä sinä nyt taasen höpötät? Meillä oli ainakin kaveripiiri ympärillä monena iltana, kun sponssin koneelta luettiin ohjeita ja nähtiinpä vähän saldojakin. Tunnareitaan sponsori hieman piilotteli.
Otettiinpa vielä kopiokoneella nuo säännöt talteenkin kaikille ja sponsori käski tutkia ja ilmoittaa sitten jos halukkuutta mukaan ilmenee. Ja ilmenihän sitä.
"--Et siis muista itsekään mikä se oli "muistaakseni fiktiivinen" ###
Tuon taulukon avulla sponssit uskoivat valuuttakauppatuloihin ja värväsivät lisää jäseniä rahankiilto silmissä.---"
No mitä sillä merkitystä lähtikö se taulukko 500€ vai tonnilla liikkeelle, mutta sillä lailla sillä oli merkitystä, että siinä näki mitä tapahtui oikeassa kaupassa, jos seurasi Hannun signaalia
"oikeusviranomaisemme vaativat rahaliikenteen sulkemisen."
Rahaliikenteen loppuminen tapahtui näin:
- Wincapitalla oli toiminnallisia ongelmia, ts. kotiutuksia jäi maksamatta
- Moneybookersin turvayksikkö huomasi asian, koska jäsenet ottivat Moneybookersiin yhteyttä ja ihmettelivät miksei raha liiku
- Moneybookers otti yhteyttä Hannuun asian selvittämiseksi, mutta Hannu ei välittänyt vastata yhteydenottoihin
- Moneybookers löi rahaliikenteen kiinni
"oikeusviranomaiset eivät voi myöntää tekoaan ja vaativat MB:tä myös vaikenemaan asiasta"
Miksi ne sen tekisivät, kun varmasti hyvin tietävät ettei Suomen viranomaisilla ole mitään vaikutusvaltaa englantilaiseen pankkiin.
"Krp:lle on tärkeää salata se, että he ovat sulkemisen takana."
Siitä ei ole mitään näyttöä, sinäkin vain väität muttei todisteita ole esittää.
"Rikos piti löytyä nopeasti, "
Ei ole vaikeaa, kun rikosilmoituksiakin on tehty yli 2000.
"Outo syytös, kun ottaa huomioon sen, että puoli vuotta ennen
sulkemista Wincapita tiedotti, ettei se itse tee valuuttakauppaa."
Ongelma onkin siinä, että mitään taloudellista toimintaa ei ollut, joka olisi kyennyt selittämään mistä saatiin rahat tuloutusten maksamiseen. Alkuvuoden 2008 rahaliikenne osoittaa sen hyvin.
"On samantekevää kuka kauppaa teki, kunhan sitä tehtiin,"
Ei sitä tehty.
"Lisenssit kuuluivat asiakasyhtiölle"
Eivätkö lisenssit kuuluneetkaan jäsenille, jotka niitä ostivat?
"Levittämällä mediaan tarinaa huijauksesta"
Missä ovat sijoitetut 32 miljoonaa alkuvuodelta 2008?
Kun mikään ei riitä, lausahti Hannu.
6700 % vuosituottokaan ei pahemmille ponzzoreille riittänyt, vaan vaativat Hannulta parempaa tuottoa.
No tuottihan se, kun uusien jäsenten rahat pantiin uusjakoon.
Jos 100millin sijoituksilla oli kumuloitunutta voittoa näyttöruudulla n. 354 miljoonaa, olisi todella mielenkiintoista nähdä kuinka se jaetaan 10000 sankarin kesken ?
32 miljoonaa ei ole tästä edes 10 %, mistä loppurahat otetaan kun ei edes valuuttakauppaa osattu käydä.
Täysin kusetus ja joku trolli vielä jaksaa vedättää Muroja.
32 miljoonaa ?
Kassassa on rahaa 5 miljoonaa, eli alle 1 % todellisista ruututuotoista !
Voisko FYI, Columbo, EOK, Takatuukka, liekkihemmo, kellistetty rolli tai joku muu pulustaja mistä puuttuvat rahat otettaisiin ?
Piitä saa käyttää apuna.
aka valuuttakauppiaalta. Veikkaan että siltä löytyy jos jonkinlaisia selityksiä mihin tahansa.
...jos siis löydät sen sieltä jostain ojan pohjalta.
No Panamasta tietty. Off-shore yhtiöt ovat Suomen KRP:n karvaisen kouran ulottumattomissa, käyneet laillista ja voitollista kauppaa tähän päivää saakka ja saaneet käyttöönsä monta kuukautta sitten iskuun viritetyn robotin.
Voi pojat ette tiedä, kuinka on hilloa purkeissa jo! Ei ihan yksi peräkärrikuorma enään riitä. Kunhan saadaan tuo viranomaiste kotoutuskielto purettua niin sitten rävähtää. Kannattaa nyt jo käydä Veholla katselemassa uusi ajopeli valmiiksi, on pitkät toimitusajat.
Ja paskaa!
Veho myy pelkkää romua nykysin mutta toimitus aika on nopeaa heti hallista ulos
"Tästä he ovat tehneet keskinäisen sopimuksen, jota HK ei riko."
Mistä tämä tiedetään vai onko vain puheen varassa?