Olen saanut jatkokoulutuspaikan useamman sadan kilometrin päästä nykyisestä kotikaupungistani. En siis voi paeta edes joka kuukausi kotikaupunkiini, ensinnäkin koska matkustaminen maksaa yksinkertaisesti niin paljon. Minua huolettaa, etten saakaan mitään hyvää ja tiivistä kaveriporukkaa, jonka kanssa kokkailla, istua iltaa, katsella leffoja, käydä baareissa yms. Ei sillä, että minulla nytkään sellaista olisi, mutta on minulla tässä kaupungissa sentään muutaman kaveria ja jokunen ystäväkin. Sekin vähän huolettaa, että kuinka tiuhaan näihin kavereihin ja ystäviini tulee pidettyä yhteyttä, kun ei voi enää nähdä samaan tapaan kuin ennen. Toisaalta, luulisi että vuosien ystävyys tällaisen etäisyyden kestää?
Kokemuksesta tiedän, että opiskelumotivaationi laskee kuin lehmän häntä jos en löydä itselleni mieluisaa seuraa. Minulla on myös taipumusta erakoitua, jos en saa ystäviä. En ole kauhean hyvä käymään yksin harrastamassa, viihteellä yms ilman seuraa.
Kokemuksesta tiedän, että opiskelumotivaationi laskee kuin lehmän häntä jos en löydä itselleni mieluisaa seuraa. Minulla on myös taipumusta erakoitua, jos en saa ystäviä. En ole kauhean hyvä käymään yksin harrastamassa, viihteellä yms ilman seuraa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
oln itsekkin samassa tilanteessa, pelottaa ihan perkeleesti... mutta toisaalta, kyllä ajan kanssa aina löytää jonkun kaverin :) vaikkei bälttämättä heti tuliskaan vastaa ^^
Muutimme myös avomieheni kanssa uuteen kaupunkiin, täältä yli 300km paikkaan jossa perhe ja ystävät ym.
Itselleni kävi ystävien kanssa vähän kurjasti. Jo 130km välimatka aiheutti sen, että yhteydenpito pikkuhiljaa hiipui ja lopulta loppui kokonaan.
Hoen vain itselleni tänäkin päivänä, että jos ei ystävyys välimatkaa kestä, oliko se sitten aitoa ja elinikäistä ystävyyttä?
En tunne tältä paikkakunnalta ketään, tuskin edes tutustun uusiin ihmisiin kun menen aikuiskoulutukseen, jossa ei välttämättä itseni ikäisiä ole.
Avomieheni opiskelupaikan vuoksi muutimme tänne ja tällä hetkellä olo on tuntunut yksinäisemmältä kuin koskaan aiemmin hänen ollessa koulussa ja itse olen kotona kissojen kanssa kun opiskelut alkaa vasta 19.9. ..
Perhettäni näin aiemmin melkeinpä joka viikko, mutta nyt taitaa hetki vierähtää ennen kuin pääsee heitä taas katsomaan...
Toivon tsemppiä sinulle ja todennäköisesti koulusta löytyy paljon kavereita, ehkä jopa se yksi hyvä ystävä, niin kuin minullekin kävi aiemmassa kaupungissa.
Täällä siitäkään tuskin on pelkoa......
Saat koulusta uusia kavereita.
Kirjoitus vois olla kuin suoraan omalta näppikseltä, sama tilanne täälläkin. Jatkuvasti päällä pieni paniikki ja tekis mieli vaan perua kaikki ja jäädä tänne tuttuihin, turvallisiin mutta myös tunkkaisiin kuvioihin.
Pakko vaan järjellä perustella itselleen, että on siellä muitakin samassa tilanteessa olevia, ihan tavallisia suomalaisia ne on sielläkin eikä ole itse ole mikään pakko toistaa niitä vanhoja käyttäytymismalleja. Eikä se elämä nyt siihen kaadu vaikka meniskin persiilleen, aina voi tulla takaisin.
Omassa tilanteessa ongelmana kun tuli muutettua kaupunkiin, jossa vaivaiset 12 000 asukasta. Paikka tuntuu pieneltä käpykylältä jossa kaikki tuntee kaikki ja kun kaupassakin käy niin on tukala olo. En tiedä kuvittelenko mutta tuntui ensimmäisinä päivinä täällä siltä, että kaikki kattoo vinoon... :/
Nyt on tullu eleltyä täällä tasan viikko, eikä minkäänlaista kontaktia ihmisiin....... (kaupan työntekijöitä ei lasketa).
Tuli viikonloppuna käytyä paikallisessakin, mutta eipä tullut puhuttua kenenkään kanssa, voipi johtua siitäkin kun olin kahvilinjalla... :/
Olo on jotenkin ulkopuolinen koko ajan ja ei edes huvittaisi missään käydä. Hyvin olen kotona neljän seinän sisässä viihtynyt kun ulos meneminen tuntuu jokseenkin epämukavalta......
Hei voin sanoa että hyvin se menee kun ottaa vaan sellaisen positiivisen ansenteen.. Itte oon viimisen 7 vuoden aikana muutanut sen 8 kertaan aina paikkakunnalta toiselle. Ja joka kerta joutunut aloittamana homman ihan alusta. Mulla ei oo kauheesti ollut kavereita, mutta kannattaa olla tyytyväinen jos saa sen yhdenkin pikku hiljaa hyvää tulee.. Ja muista että siellä on myös muita samassa tilanteessa olevia
Helppoa se ei oo muuta kun asennoittuu siihen ja kannattaa sielt kohde paikka kunnalta ettii vaikka joku harrastus mikä kiinnostaa niin sitä kautta pääsee aikas hyvin sisälle ja ennen kaikkea liikkua kaupungilla käydä kahviloissa kävellä luonnossa tutustuu paikkoihin, ei sitä tiedä mistä sen ystävän itselleen löytää.. :)
Ja koululla on kaikkii ja järjestää erilaisii tilaisuuksia niin mukaan vaan.. :)
Kuulostan tosi yltiö positiiviselta, mutta oikeesti se toimii.. ja se että tänäänkin kävin tossa kirjastossa,, jossain vaiheessa tuntu että yhtenään käyn siellä niin tänään ne kirjaston ihmiset alkoivat juttelemaan vaan niitä näitä, mikä oli kiva huomata, olin muodostunut heille jo kantta asiakkaksi :)
Ja usein ne ystävyys suhteet ja uudet tuttavuudet tulee vähän kerralla..;) Mutta hyvin se menee luova vaan ittees ja koita tai koittakaa löytää positiivisia asioita siihenkin että muutaa uudelle paikkakunnalle ja aloittaa usien asioiden opiskelun.
Kiitti kaikki ihan tosi paljon tsempistä! Ja olen tässä itsekin yrittänyt järjellä ajatella, että esimerkiksi minulle voi sattua todella mukava kämppis/kämppikset (minulla ei vieläkään edes asuntoa!), joiden kanssa voi puuhailla kaikkea mukavaa ja pitää jaksaa juosta kaikissa opiskelijakotkotuksissa ensimmäiset viikot, luulisi edes jokusen kaverin tarttuvan mukaan?
Ja totta tuokin, että taatusti on muitakin samassa tilanteessa. Pitää siis tiirailla ne jotka ovat kaikista yksinäisimmän näköisiä ja änkeä seuraan :)
Minun entinen ystäväni on ainakin unohtanut korkeakouluopintojensa ohella minut kokonaan, en tiedä johtuuko välimatkasta vai hänen uusista kavereistaan. Ehkä molemmista. Itse luulin ystävyytemme kestävän, olimmehan olleet ystävyksinä ala-asteelta lähtien. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Tai en tiedä, mitä hän pitää ystävyytenä, sitäkö että ehkä kerran vuodessa hampaat irvessä suostuu näkemään jos on aikaa ja jaksamista? Silloinkin minä kelpaan vain hänen murheidensa kuuntelemiseen, mitään hauskaa ei voi tehdä. Kieltämättä kaipaisin iltaa ulkona tai jotain hauskaa reissua, en niinkään mitään kuuden tunnin valitusmaratoonia.
Oli hauskaa edellisenä syntymäpäivänäni, kun olin yksin kotona ja luin tämän "ystävän" facebook-päivityksestä hänen viettäneen hauskan päivän kaupungilla uusien kavereidensa kanssa. Voin kertoa, että tuntui aika ikävältä. Muistan kyselleeni, josko hän olisi voinut vierailla silloin täällä, mutta ei kuulemma ollut aikaa. Tuntuu pahalta kun oma ystävä pettää. Tai ei kai se mikään ystävä enää ole, hyvän päivän tuttu ehkä.
En tiiä ittellä tuntuu kanssa että monet kaverit ovat ns. unohtaneet.. Mutta oikeesti kyll sen huomaa että ketä ne oikeat kaverit ovat ja kenestä kannattaa ns. luopua. vaikka välillä tuntuukin siltä että jos mä luovun tosta kaverista niin mä jään yksin. Mutta kannattaa miettiä sitä omaa parasta eikä olla jonkun kanssa kaveri vaan sen kaveruuden takia, vaikka huomaakin että oikeesti tää ihminen käytää vaan sua hyväksi.
Ja itte oon ainakin tässä ajan kanssa huomannut että aika erottaa ihmisiä, ihmiset muuttuu... Ja ennen kaikkea se että monet ihmiset joiden kanssa oon ollut jossain vaiheessa enemmin tekemisissä, niin niiden kanssa ei välttis olla niin kovin enään tekemisissä jos paikka kunta muuttuu... muuta se on vain itsestä kiinni että oikeesti lähtee moikkaamaan sitä kaveria ja soittaa sille, vaikka välillä tuntuukin että tää on niiin tyhmää, ettei mitään järkeä koko hommassa..
Ja ne ihmiset jotka susta pitää oikeesti niin ne antaa myös sulle jotain takas päin ja sen kuulee ja näkee niiden puheista sekä käytöksestä..
Itse muutin vuosi sitten toiselle puolelle suomea, koko elämä muuttui kerralla. vuosi on ollut hyvin vaikeaa ja uusiin ihmisiin tutustuminen hidasta. Enkä vieläkään tunne kuuluvani tänne uuteen paikkaan, edelleen haluan takaisin kotiin. Opiskelupaikan takia muutin toiselle puolelle suomea, tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että tein väärän ratkaisun vuosi sitten. ehkä koko elämää ei kannata "uhrata" vain yhden opiskelu paikan takia? Kyllä niitä opiskelu mahdollisuuksia tulee vastaan myöhemminkin.
Toisaalta olen kokenut vuoden aikana niin paljon kaikkea uutta ja saanut muutaman hyvän ystävän, ja näitä asioita en olisi ikinä saanut ilman uskallusta lähteä muualle opiskelemaan.