mutta jotakin sellaista. Mikä mussa on ja miten käsitellä tunnetta jonka tämä yksi saa aikaan. Kaipaan häntä aivan ja mulla on sellainen tyhjä ja haikea olo melko lailla koko ajan kun en kuule hänestä mitään. Olen taannoin ollut täysin ihastunut häneen ja jossakin määrin hänen läsnäolostaan tuli mulle aivan mielettömän tärkeä asia. Kerroinkin hänelle asiasta, ja hän suhtautui siihen tosi hienosti, mutta surukseni hän piti tätä tunnettani jotekin tavanomaisena hölmistyneen ihmisen ujosteluna ja pikkuihastumisena ja kertoi aikuisena ihmisenä nämä tunteet ja paljastukseni muille ikäihmisille. Huvittuneena mua sitten seurailtiin kun tämä tunteiden kohde hakeutui lähettyville ja musta tuntui että se oikein nautti tilanteesta jotenkin tilanteesta. Huvittaakin välillä. Siis todella ihan aikuisten maailmassa tapahtunutta.
Mitään ei tapahtunut enkä oikeastaan tiedä odotinko edes mitään tapahtuvaksikaan, mutta tuntui jotenkin niin väärältä olla kertomatta. No nykyään kun kuulen hänestä, tunnen tosi voimakasta vihaa häntä kohtaan, en tavallaan haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja kuitenkin alitajuisesti tiedän ja tunnen kaipaavani tuota ihmistä. En oikein tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Miksi tämä tunne vain jatkuu ja jatkuu? Miten tämä pitäisi käsitellä?
En tiedä aika lapsellista tekstiä mutta ehkä tämäkin piti kokea niin osaa sitten omille lapsille olla tukena ja antaa neuvoja kun tulevat murrosikään ja toivottavasti saavat kokea aitoa rakastumista ja sen myötä sydänsuruja.
Mitään ei tapahtunut enkä oikeastaan tiedä odotinko edes mitään tapahtuvaksikaan, mutta tuntui jotenkin niin väärältä olla kertomatta. No nykyään kun kuulen hänestä, tunnen tosi voimakasta vihaa häntä kohtaan, en tavallaan haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja kuitenkin alitajuisesti tiedän ja tunnen kaipaavani tuota ihmistä. En oikein tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Miksi tämä tunne vain jatkuu ja jatkuu? Miten tämä pitäisi käsitellä?
En tiedä aika lapsellista tekstiä mutta ehkä tämäkin piti kokea niin osaa sitten omille lapsille olla tukena ja antaa neuvoja kun tulevat murrosikään ja toivottavasti saavat kokea aitoa rakastumista ja sen myötä sydänsuruja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saispa pois nuo toistot, sori!
Niin tuttua! Ihmistä jota rakastaa ja sitten syystä tai toisesta alat vihata tiedät, että se rakkaus säilyy siellä sydämessä kuitenkin. Viha ottaa vallan ja rakkaus siirtyy syrjään, mutta säilyy... Ymmärsiköhän tästä mitään? Kyllä se viha ajan myötä laimenee ja edelleen se rakkaus säilyy ei enää ehkä niin vahvana, mutta kuitenkin. Älä yritä väkisin vihasta eroon, itse tein juuri niin ja istutin vihani vain entistä syvemmälle ja vei aikaa päästä siitä. Itselleni vain se vihan tunne itsestään oli niin uusi tunne, etten halunnut hyväksyä, että voin tuntea jotain ihmistä kohtaan näin vahvasti ja vielä ihmistä josta pidän. Anna vihallesi aikaa ja hyväksy se, sillä viha on myös positiivista elämänvoimaa sinullakin on oikeus tulla kohdelluksi oikein!
En mä tiedä onko se sitäkään. Mulla on tunne jostakin sellaisesta jota voisi verrata raiskaukseen.Ihan kuin hän olisi vienyt oikeuden päättää itse tai edes oikeutta olla olemassa vain koska hän oli sellainen kuin oli. Mä haluan saada oikeutta johonkin sellaseen johon ei lupia kyselty. Ehkä se vaistos jotenkin mun tunteet tai jotakin ja siksi käytös oli sitä mitä oli. '
Se on jotakin samaa kuin esim. koulukiusaajassa. Silloin kun he olivat lapsia he eivät tienneet mitä tekivät, sillä uskon että asenteet tulivat pääosin kotoa ja nyt aikuisina en esim. mene luokkakokouksiin koska tiedän että he ovat siellä. Yksi on pyytänyt anteeksi ja se on ihan ok. ymmärtämätön ei tiedä mitä tekee.
Tiedän että en koskaan enää tule kohtaamaan häntä, mutta en voi välttyä näkemästä hänen kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa. Mun täytyy vain jotenkin osasta käsitellä tämä.
Mutta, todellisuudessa kenkä puristaa vain siitä että haluaisin saada hänet vastuuseen siitä mitä teki minulle. Kasvostusten. Enkä kaipaa siihen yleisöä vaan ihan keskustelua kahden kesken.
Aivan vastuuseen minäkin erään ihmisen haluaisin!
Ja voisin oikeastaan sanoa, että olo oli jonkin aikaa kuin henkisesti raiskattu, kaikki vietiin, itsetuntoa myöten, mutta yhä kuitenkin syvällä säilyvät ne lämpimät tunteet.