Täytyy kertoa, että hyvä on vene ja mukava oli matka! Ei käyty Räävelissä, vaan ajettiin se tuohon meidän laituriin. Nyt sitten lepäillään seuraavaa matkaa varten. On sovittu kolmesta yhteisestä pitkästä reissusta. Sitten vene ylös tuonne kiskonpäähän pressujen alle syyskuun lopussa.
Siinä kiivailee jotkut veneen potkurista. Minä olen sen nähnyt. Minä olen siihen koskenut ja lukenut veneen parerista, että se on valmistetta Finnöy 400 mm, 46 mm akselibooritus, jnee... Onko se valettu Keski-Norjassa, vai alihankkialla Hollanissa, ei enää minua kiinnosta.
Niille tietäjille, jotka haluaisivat, että 140 kW moottorilla aina ja vain aina ajettaisiin täydellä kaasulla, ilmoitan, että ajakaa henkilöautoillanne aina suurimmalla vaihteella täydellä kaasulla. Miksette ajakaan? No ajakaa ykkösellä aina kaasu pohjassa nauriit!
Tämän veneen tilaaja on halunnut ajaa korkeintaan 1000 kierroksen taloudelliseslla ja hiljaisella alueella, kuitenkin liikkuen ns. runkonopeutta. Se voi olla kovin vaikeaan asuntohuijarille ymmärtää.
Ai niin en minä väsy kirjoittamaan. Ei ole vajakkien pakko vastata!
Siinä kiivailee jotkut veneen potkurista. Minä olen sen nähnyt. Minä olen siihen koskenut ja lukenut veneen parerista, että se on valmistetta Finnöy 400 mm, 46 mm akselibooritus, jnee... Onko se valettu Keski-Norjassa, vai alihankkialla Hollanissa, ei enää minua kiinnosta.
Niille tietäjille, jotka haluaisivat, että 140 kW moottorilla aina ja vain aina ajettaisiin täydellä kaasulla, ilmoitan, että ajakaa henkilöautoillanne aina suurimmalla vaihteella täydellä kaasulla. Miksette ajakaan? No ajakaa ykkösellä aina kaasu pohjassa nauriit!
Tämän veneen tilaaja on halunnut ajaa korkeintaan 1000 kierroksen taloudelliseslla ja hiljaisella alueella, kuitenkin liikkuen ns. runkonopeutta. Se voi olla kovin vaikeaan asuntohuijarille ymmärtää.
Ai niin en minä väsy kirjoittamaan. Ei ole vajakkien pakko vastata!
Vastaukset 45
Vanhimmat
No tuossahan se selitys tulikin sitten. Finney tai Finnscrew ihan sama.
Muutenhan tuossa koko yhtälössä ei olisi ollut mitään järkeäkään, ei siinä että laittaa parisen sataa konia kun muutamalla olisi pärjännyt aivan hyvin, kuten ei myöskään siinä että laittaa aivan alimittaisen potkurin. EI ennen tätä selitystä.
No matka sujuukin sitten miellyttävissä merkeissä ison koneen jauhaessa menemään aivan tyhjäkäynnin tuntumassa. Sitäkin järkevämpää olisi mitoittaa potkuri moottorin omainaiskulutuksen minimialueelle, ( ellei se sitten satu tuolla moottorilla olemaan aivan tyhjäkäynnin tietämillä).
Kerro minulle miksi seuraavissa autoissa on malleja, joissa on hevosvoimia yli kaksisataa!
BMW
Volvo
Honda
Mersu
Audi
Porche
jne....
Ei tarvita mihinkään ajoon yli 200 hv. Se vaan on kutkuttava ihme, joten jollakin on tietenkin veneessään reserviä muutama kymmenen hevosta. Eivät ehkä koskaan käännä kaasua 100 auki, mutta tietävät sen olevan. Onko vaikeaa tajuta?
Noissa jokaisessa autossa hevosia voi käyttää tarvittaessa, mutta tässä veneessä ei.
Kerro tarkemmin kulti!
Olen muuten unohtanut kertoa, että siinä/tässä (laiturissani) veneessä on erikoinen vessasysteemi. Tehtyäni hommani en pyyhi, vaan vedän pesuvivusta. Pakarojen väliin tulee lämmin vesi suuttimesta. Ensin ohuena sumuna ja sitten ainakin 20 kg sumupaineella. Siinä irtoaa jo sitkeinkin köntsä ja jopa riippuvaisemmat pukamatkin. Naiset erityisesti pitää siitä tavasta.
Ei ole paperia kuivaukseenkaan! Samalla vivulla väännetään paineellista ilmaa ja ohjataan sitä tarvittaviin paikkoihin. ilmakin on lämmintä 40-50 C ja riittävän kovalla paineella. Ei jää käynnin jälkeen mitään muuta pönttöön, kuin tavara ja muistaakseni 2,4 l huuhteluvettä. Siksi septitankkiin mahtuu ja mahtuu.
Kansi kiinni ja imu hörppää kaman sinne septiin. Hienoa on, vai mitä?
Googlatkaa, niin löydätte näitä vessoja! Myydään jopa Suomessa! Tuontitavaraa lienee kaiketi Atlantin takaa. Ei ole sitten mikään ihmekeksintö. Valtamerikilpapurjehtijoilla ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Lukekaa Harkimon kirja, niin pääsette samaan vessaan hänen veneessään. Sillä se meni epäkuntoon Intianmerellä.
Joopajoo, mitähän sun muijas miettii kun sun kalsarit pitää laittaa pesuun? Ilmeisesti jollain pihdeillä siirtää ne suoraan ulkoroskikseen ja tarjoustalosta uudet vetimet vickelle.
Oletko muuten varma, ettei se lämmin suihku peräpuoleen siellä vessassa ollut oma kusi? Pieru tuulettaa tunnetusti kokonaisen huoneen tyhjäksi tunnetusti.
Moottoriperseilyä parhaimmillaan.
Peräkamarin päivystäjäpojat (potkuriasiantuntijat, metallipinoituksen ammattilaiset, moottoritekniikan huiput ja merenkulun osaajat) heräsivät tietämättömyyteensä?
" Finnöy 400 mm, 46 mm akselibooritus, jnee... Onko se valettu Keski-Norjassa, vai alihankkialla Hollanissa, ei enää minua kiinnosta. "
Ihan järkeenkäypää, mutta LKV:lle moista ei ole olemassa, kun googlella ei heti löytynyt. Sen pitäisi googlata tietoonsa ensin termit "alihankinta" ja "lisenssi", konteksti tosin meenee siltä yli hilseen.
Tilaajan logiikasta sen verran, että oma arvaukseni on ajomelun minimointi ennen kaikkea. Toi 1000 jengaa on yleensä jo piste, jossa resonanssit tasoittuu ja kokonaismelu jopa alle tyhjäkaynnin.
Kiinnostaisi nähdä tuo vene.
Mäki sanon tuosta propellista jotaki. Tollane vene ja varustus ja rahalla suunniteltu, niin kuka homekallokuvatus kuvittelee, et siihe on laitettu väärä moottori ja vielä väärä vetoakseli ja vaihde ja väärä propelli ja kaikki väärää?
Tässä yksi vaihtoehto .
Veneeseen löytyi sopivasti toiseen projektiin alunperin hankittu moottori - v-vaihdeyhdistelmä.
Potkuriakselin pyörintänopeus vaan on sellainen, että 16" on suurin toimiva potkuri, kuten edellä joku osoitti.
Kun isompaa ropelia ei osannu laittaa, niin hankittiin parasta mahdollista, jotta saatas pelastettua edes jotain ominaisuuksista.
Muukin on tietysti voinut olla syynä.
Tuommonen 3500 kilonen pitäs kulkee uppoumavauhtia 5 litralla tunti ellei ole täysi proomu, mutta iso perkinssi ei käy tyhjäkäynnilläkään 5 litraan, ja kuormitus on alueella, jossa ominaiskulutus on lähinnä katastrofi ja ahdin joutilaana jumissa ja puskee öljyä palotilaan.
Se on niin että iso raha ei tee omistajastaan viisasta, vaikka köyhille niin uskotellaan.
16x15 - potkuri kuuluu 200 heppaseen perä/sisäperämoottoriin, jossa se on omimmillaan kun vauhtia on 30...40 kn.
Haluamme varmistaa ettet ole roskapostirobotti. Kirjoita kenttään numeroilla oheisen laskun tulos. Jos numerot vaikuttavat epäselviltä, saat kuvaa klikkaamalla näkyviin uuden laskutoimituksen.
Sinä olet välittääkin viisaampi hahmo hänessä sisällä!
Kerro miten ehjä turbo puskee öljyä palotilaan? Se olisi taas erikoinen ilmiö moottoritekniikassa. Kerro omin sanoin! Minulla on kompotedenssi ymmärtää surkeatkin selittelyt moottoriteniikasta.
Et sitten taaskaan googlannut tai ymmärtänyt? Sabre tyhjäkäynti 490- 510 ja turbo mukaan 850 ja maksimi huom! maksimi 2100 kierrosta pär minuutti.
Entäpä montako 400 mm potkuria oletkaan nähnyt perämoottorissa? Katson maahantuodut Hondat ja Johnsonit, niin 320 mm oli jo harvinaisuus. Sinä siis niitä 400 mm näet ja tiedät ne hyväksi! Miksei maahantuoja tiedä?
Kuusilitrainen moottori ei ole mikään iso, kun veneen pituus on 11 ja leveyskin muistaakseni 3.8 sm. Kantopintakin ajossa lienee suuri. W taisi epäillä painoksi 3500 kg. Johan siihen taisi olla lisäksi 700 l polttoainetta ja 480 l vettä, joten pannaan tonni lisää. Siihen neljä aikuista 300 kg tarvikkeet sapuskat yms 100 kg ja sitten vene puntariin uudelleen.
Kuten sanoin sinä välittäjä tulet päivä päivältä tyhmmemmäksi! Masturboi enemmän se relaa joitakinihmisiä! Ei kuitenkaan pelasta tyhmyydeltä!
Eikös se 3500 kg ollut kokonaispaino, ja tonni lisänäkin täytyy mennä 5 litraan se runkonopeus n.7.5 kn.
Maailmalla kulkee tuota nopeutta veneitä, joiden paino on yli 20 t alle 1l / mpk.
16 " potkureita löytyy esim. Suzukin perämoottoreissa jo vakiona .
6 L moottori on jopa pieni kun 10 m venettä ajetaan liukunopeuksilla, mutta tähän se on suuri.
Wickström W3 kertoi 900 r/min riittävän n.11 kn, joten tuo 7,5 kn on jo sinunkin antamasi tiedon mukaan alle ahtimen heräämisen.
Lienetkö käsittänyt jotenkin väärin, kun epäilet öljyn kulkeutumista ahtimesta kun se ei jostain syystä pyöri.
Ahtimessa ei ole stefaan verrattavia tiivisteitä kummassakaan päässa.
Roiske-esto on akselilla oleva levyke joka pyörii urassa estäen laakereilta paineella akselin suunnassa purkautuvan öljyn pääsyn kauemmaksi, jossa on joko samantapainen keskipakoilmiötä hyödyntävä levy(tiiviste) tai useampi.
Missään näissä ei ole kiinteää kosketusta akselin ja rungon välillä, ja uivista laakereista johtuen välys on päästä koitettuna vähintään 0.5 mm luokkaa eli tiivisteet eivät pidä öljyhöyryjä.
Tämänhän varmaan tiesitkin, mutta varmistin vain asian.
Öljyhöyryt pysyy ahtimen sisällä siitä yksinkertaisesta syystä että kummassakin päässä on siipien levy, jonka ulkoreunassa on ahtimen pyöriessä ylipaine, ja jos kone ei huohota älyttömästi niin virtaus on molemmissa päissä sisään päin.
Jos ahdin ei pyöri, niin ahtimen puolen koteloon tulee alipainetta, olipa ilmanputsari kuinka harva hyvänsä ja imee ölyhöyryä ahtimesta.
Ilmiö on selvä bensiinimoottoreissa, niissähän ahdin käytännöllisesti pysähtyy tyhjäkäynnillä, samoin vähenee ilman virtauskin, joten alipainetta ei tyhjäkäynnillä ahdinkoteloon tule, mutta kun polkaistaan kaasu pohjaan, (avataan ilmaläppä), niin alipaine imaisee öljyä ahtimesta ennenkuin ahdin alkaa tehdä painetta, ja tämä näkyy selvänä pölläyksenä pakoputkessa aina, on siis ominaisuus ei vika.
Tarina taisi rönsyä jo ohi asian, mutta toivottavasti selvisi että ahtimesta voi tulla öljyä palotilaan asti, silloinkin kun se ei ole rikki.
Voit tarkistaa mistä hyvänsä ahdetusta moottorista, onko siellä imuputkiston seinämillä öljyä.
Muuten miksi vaikutat jotenkin tuohtuneelta, en tarkoittanut kai mitään henkilökohtaista, vai onko tuo tapasi esittää asiaa ?
Tavallisia "erkka sekosia" koko sakki.
mää oon kuullu, että maailmalla kulkee sellaisia veneitä, jotka työntää tankkiin lisää polttoainetta. Oosää kuullu?
Kuinka sen turbon siivet ei lähde pyörimään, kun kaasut virtaa ja on painetta, kuten sönkötät? Kuka ne on hitsannukiinni?
Sun mielikuvasusukissa oli kuule vesiratas. Välittäjä keksii laittaa niihin kiinni suorat putket ja ajoi veden alla 89 umpisolmua.
"Minulla on kompotedenssi ymmärtää surkeatkin selittelyt moottoriteniikasta. "
Mikä hemmettiä "kompotedenssi"?? Ainakaan oikea inssi ei tuollaisia kirjoita.
"Sabre tyhjäkäynti 490- 510 ja turbo mukaan 850 ja maksimi huom! maksimi 2100 kierrosta pär minuutti"
Mikä ihmeen "pär"? Pär on ruotsinkielinen miehen nimi, mutta muuten se kirjoitetaan "per" (sekä suomeksi että ruotsiksi). Ja pakokaasuahdin ei takuulla tuota yhtään ahtopainetta mainitsemallasi kierrosluvulla, koska ahtopaineen tuottaminen edellyttää pakokaasupainetta jota syntyy moottorin ollessa kuormitettu!!
Vastaustyyli muuttui sitten taas tapasi mukaiseksi.
Taidat wannabe-insinööri olla pahasti vajaataitoinen vähän joka asiassa, paitsi itsekehussa.
Hei klever poikke! Pysy suorissa putkissa vaan pohjan läpi komentopaikkaan!
Turbon siipiin tulee 850 kierroksilla 6 litran ahdetusta koneesta yli 8000 litraa kaasua minuutissa! Se liikkuu ahtaassa siipikanavassa useita kymmeniä metrejä sekunnissa! Sinä haisunahjus luulet, että herkkälaakerinen turbo ei siinä pyöri!
Mitä tulee pääriin, niin siinähän sulla olikin äimistelemistä kyvyillesi.
Mitä tulee kompotedenssiin, niin siinä aisa joka sulta puuttuu ja puuttuu aina!
Kaiva taas ihmisten työpaikkoja esille ja esittele itsesi heidän sukulaiseksi, jotta pääset tietoiseksi kuka on missäkin milläkin vakanssilla töissä.
Olet säälittävä sibbosontiainen!
Minä laskin tuossa äkkiseltään päässäni, että noilla tiedoilla sulta on jäänyt kokonainen numero pois ja kymmentuhattilavuus. Se kaasumäärä on 28000 - 30000 litraa minuutissa!
"Turbon siipiin tulee 850 kierroksilla 6 litran ahdetusta koneesta yli 8000 litraa kaasua minuutissa! Se liikkuu ahtaassa siipikanavassa useita kymmeniä metrejä sekunnissa! Sinä haisunahjus luulet, että herkkälaakerinen turbo ei siinä pyöri! "
jep! olet oikeassa! Näppäilyvirheeksi kai se meni. Tuo sunkin luku on kai alakantissa, jos lasketaan yhden kilon ahtopaineella?
No mutta ?
6 l moottori pyörii 800 r/min, niin se haukkaa kannullisen ilmaa joka toisella kierroksella ja vaativa laskutoimitus:
6 x 800 x ½ = n. 2400 l/min
Näyttäisi tulevan suunnilleen 40 l / s !
Insinöörimiehenä tietenkin huomioit täytösasteen 0.75....0.85 ja ja lämpölaajenemisen n. 1.2 , jotka sallivat tarvittaessa mahdollisuuden hiusten halkomiseen, mutta suuruusluokka säilyy miltei samana.
VNT ahtimesta tuskin on kysymys joten ahtaat kanavat on mitoittettava niin, että täysikuorman kaasumäärä, joka lämpötilansa, kierrosluvun ja ahtopaineen vuoksi on eri kymmenluvuilla, täytyy sopia alle äänennopeuden (n. 400 m/s )samasta aukosta, että ei ne aukot niin ahtaita ole.
1 bar ahtopaineella liikkuvan kaasun nopeus tuskin vaikutta siihen lähteekö turbo pyörimään,, senhän täytyy jo puhaltaa aika lailla.
Niitä herkkiä ahtimia vaan kummasti jumittuu käytännössä, jopa niin että laakerit on koksautuneet kuin hitsattuna, ja jumittunut turbo on tukkoisen ilmanputsarin jälkeen yleisin syy öljyn pääsyyn palotilaan.
Kaneettina on taas todettava käyttäytymisestäsi välittyvä, jopa närkästystä muistuttava sävy, ja parista yrityksestä huolimatta taitosi selviytyä edellä esitetystä laskutehtävästä herättää voimakkaan epäilyn ilmoittamasi koulutustason todellisuudesta. ! !
Nämä vain noin sivuhuomiona.
Minne sinä insinööööti unohdit sen, että siellä sylinterissä puristetaan ilma 40:1 ja ruiskutetaan palava-aine, joka laajenee 1300 kertaiseksi? Tämä juuri on otto- ja dieselmoottorin perusjuttu. Puristus- ja työtahti ja kampikoneisto! Luuletko, että työtahdin aikana sylinterissä on se kahden kilon paine? Jos luulet, niin emme voi jatkaa, koska kielemme ja tietomme eivät kohtaa.
Jos ymmärrät, että työtahdin lopussakin sylinteripaine on 60-70 kiloa ja pakokanavassa kaasun liikenopeus satakunta metriä sekunnissa pakoventtiilin lautasen ohi. Tästä voimme jatkaa kirjoittelua.
Tunnustan, että laskin huolimattomasti, kuten sinä nyt ja sain tuon väärän 8000 litraa. Todellisuudessahan siellä tulee kaasuja moninkertaisesti enemmän polttonesteen lämpölaajenemisesta.
Litra dieseliä vapaastikin palaen tarvitsee 10 000 l (happia 21 %) ilmasta täydelliseen yhtymiseensä happeen. Paineen alla sylinterissä hajotetaan vielä ilman typpeä (78%), polttonesteen rikkiä ja vetyä erityyppisiksi yhdisteiksi. Tippa vettä sylinterissä laajenee 1700 kertaiseksi tulistetuksi höyryksi pakokanavaan.
Ekströmiltä varmaan kerrotaan aivan kymmenen kierroksen tarkkuudella mitä siinä Perkinsin turbossa tapahtuu. Ei se ole salaisuutta.
Kyllä nämä nykyturbot vain pyörii pienilläkin kierroksilla. Kaikki, joilla on dieselturboauto voi sen huomata ahtopainemittarista (jos se on), miten herkästi paine nousee jo kaasuun kosketuksella.
Käytätkö sinä Edk dieseliä ilman polttoainetta? Miten se pyörii kompressorina ja kuitenkin kuluttaa naftaa? Kerro tarkemmin!
Rikkinäinen kompura on nimittäin sellainen, että imee ja puristaa ja paine karkaa.
Etkö Jarmo ymmärrä alapuoleta Wickströmin neuvoa? Siinä on järkeä. Nämä vedättää ja kalvaa sinut sairaaksi. Lopeta niden kanssa kirjoittelu!
Voi taivahan vallat ! ! !
Todennäköisesti tämä on turhaa, mutta en malta olla puuttumatta, niin lohdutonta on ymmärryksesi polttomoottoreista.
Ensinnäkin se turbon pyöriminen ei ole pelkästään kierrosluvusta vaan myös kuormitusasteesta riippuva, joten kukaan Ekströmi ei taatusti kerro tarkkoja kierroslukuja.
Missään moottorissa ei puristeta 40:1, normaalisti dieseleissä käytetään 15...23 suhteita, ahdetuissa keskimäärin 17:1
Termodynamiikan mukaan adiabaattisesti 17 puristussuhde nostaa paineen 50 kertaiseksi ja lämpötilan 2.7 kertaiseksi (Kelviniä), käytännössä mitattuna paine nousee n. 30..35 bar lämpötilasta riippuen, ja työpaineen maksimi 32... 37 bar tyhjäkäynnillä.
Maksimitehoilla ja -ahtopaineilla joissain moottoreissa paineet on jopa 70/150 bar.
Polttoaineen palaessa syntyy vettä ja hiilidioksidia suhteessa n. 1/3 , ei rikkiä, eikä typpi hajoa, yhtyy vain happeen pieneltä osin.
Stoikiometsrisen seoksen pa/ ilmasuhde on suunnilleen 1l/10 m^3 mutta dieselissä ei koskaan voi käyttää niin rikasta seosta joten parhaassa tapauksessakin polttoaine lisää kaasun määrää alle 5%, ! !
Pakokaasujen määrä on siis miltei sama kuin sisään tulleen ilman määrä, kooetumus ja tiheys on vain toisenlainen.
" ruiskutetaan palava-aine, joka laajenee 1300 kertaiseksi? Tämä juuri on otto- ja dieselmoottorin perusjuttu."
Tämä juuri ei ole otto- ja dieselmoottorin perusjuttu !
Se perusjuttu molemmissa on normaali lämpövoimakoneen periaate, kaasua (ilma) puristetaan ja sen lämpötilaa nostetaan polttoaineella jolloin paisuntavaiheen paine on suurempi, kampikoneistolla ei ole merkitystä lämpövoimakoneen toimintaan.
" Jos ymmärrät, että työtahdin lopussakin sylinteripaine on 60-70 kiloa "
- Oho, 17 puristussuhteellakin paisuntavaihe alentaa painetta 20...40 osaan maksimipaineesta ilman lämmönsiirtymääkin, joten nyt ei olla edes oikeilla kymmenluvuilla.
" Tippa vettä sylinterissä laajenee 1700 kertaiseksi tulistetuksi höyryksi pakokanavaan"
- tämä yllätti, ainoa joka on suuruusluokaltaan lähellä oikeaa.
Se kylläkin on tarpeeton tieto, sillä jos sylinterissä ruvetaan höyrystämään vettä se on täsmälleen saman verran pois kaasun paisuntaenergiasta.
Huolimatta kauniista ajatuksista ja vilkkaasta mielikuvituksesta, pakokaasujen määrä on suunnilleen sama kuin sisään tullut ilmamäärä, polttoaineen osuus määrään on olematon.
Pakokaasun tilavuus kylläkin on suurempi jäännöslämmöstä johtuen, tyhjäkäynnillä noin +30 % suurempi ja täyskuormalla jotain 250 % dieseleissä.
Kirjoituksesi ja käsityksesi dieselin toiminnasta vahvisti epäilykseni, että koulutuksesi ja tietosi eivät vastaa alkuunkaan täällä esittämääsi.
Keskenkasvunen nappula tulee takki auki tarkoituksenaan pistää asiat kohdalleen ja näyttää tyhmille, miten asiat on hallussa.
Jutut ei sitten kulkeneet toivotusti kun selvisi heti alusta, että pelkkä tyhjä kolina ei kanna mihinkään.
Häpeäloma ja hiljaisuus Jarmolle on paras vaihtoehto, kaikki muu näyttää vain pahentavan alennustilaa.
? ? ? ? ?
Kannattaa sunkin Edk vähän tarkistaa mielipiteitäsi. Laskin tässä huvikseni että pakokaasujen tilavuusvirtaus on heti venttiilin jälkeen vapaaseen tilaan laskettuna nelinkertainen silloin kun pakokaasujen lämpötila 1200K , ja imuilman lämpötila 300 K .
Et ole vielä kertaakaan maininnut mitään kaasujen tilanyhtälöstä .. sillä kun on tässä jonkinlainen merkitys.
Ei niillä sylinteripaineilla tässä ole mitään merkitystä, siellähän puhisevat sylinterissä ; sillä on merkitystä mikä on pakokanavistoon purkautuvan kaasun tilavuus ja paine, ja ne riippuvat kaasujen lämpötilasta sekä vastapaineesta.
Jos turbo ja pakoputkisto ahdistaa yhden bar paineella niin tuo kaasun tilavuus puolittuu kun lämpötila pysyy samana.
Vapaan virtauksen suuruusluokka siis 1200K lämpöisellä pakolämpötilalla 6 L koneella n.9600 l/min 800 rpm käyntinopeudella.
Että kyllä siellä letkussa melkoinen puhuri käy.
EDK...."pakokaasujen määrä on suunnilleen sama kuin sisään tullut ilmamäärä, polttoaineen osuus määrään on olematon."
- No kuuntelehan nyt suuri ja tietävä EDK! Väittämäsi tarkoittaa, että polttoainetta ei kannata ruiskuttaakaan. Eihän se lisää kaasujen tilavuutta tai painetta.
.......... lisää edk sun suurta viisauttaisi: "ruiskutetaan palava-aine, joka laajenee 1300 kertaiseksi? Tämä juuri on otto- ja dieselmoottorin perusjuttu.
Tämä juuri ei ole otto- ja dieselmoottorin perusjuttu !"
- No kerrohan vaikka muutamalla virkkeellä mikä se on? Miksi yleensä käytetään polttoainetta otto- ja dieselkoneissa?
Sinä voit myöskin googlata välittäjän kanssa vaikka samoilla aivoilla yökaudet ja levittää naurettavaa tietoasi tänne. Ei kai sun aivot on välittäjän päässä?
Niin, kaasun tilanyhtälöstä en todellakaan puhunut mitään, oletin sen olevan turhaa henkilölle, jonka käsitys polttomoottorin toiminnastakin perustui kaasun määrän lisääntymiseen ja muukin tieto selvästi mielikuvituksen tuotetta .
Antamani lukemat olen osin haarukoinut juurikin tilanyhtälöistä, ja mainitsemani jäännöslämmön aiheuttama tilavuudenmuutos täyskuormalla + 250 % vastaa n 3.5 kertaista tilavuutta.
Tuo 1200 K pakokaasun lämpö on hiukan yliarvioitu dieseliin, ja toisaalta laskelmasi 1200/300 tilavuusvirta edellyttäisi kaasun isobaarista muutosta joka on mahdoton teoriassakin.
Muutenkin näytät soveltaneen tilanyhtälön kaavaa hieman oikaisten, tilavuus/paine-suhdekin pysyy vain isotermisessä muutoksessa ja moottorin työkierron muutokset ovat aika löyhästi ideaalikaasun tilanyhtälön mukaisia, mm. puristuspaine joka mitattaessa on n. 30 bar, pitäisi laskujen mukaan olla yli 50. jne.
Paineiden merkityksestäkin olen eri mieltä, paineen nousu ruikutuksen aikana on suhteessa tuotuun lämpömäärään ja mm. indikoidessa mittaillaan vain paineita, joista saadaan lämpöenergia laskemalla.
En aivan ymmärtänyt kirjoituksesi tarkoitusta, kaasuja kulkee putkissa eri lämpöisinä ja eri vauhdeilla, mutta järjettömyydet on kai hyvä oikaista.
Mikäli kirjoituksessani oli jotain tarkistettavaa, kuulisin ja tervehtisin ilolla, oppiminen kun ei pääty koskaan.
E.d.K.
Niin ei tarvitse osoittaa tyhmyyttään.
"Paineiden merkityksestäkin olen eri mieltä, paineen nousu ruikutuksen aikana on suhteessa tuotuun lämpömäärään ja mm. indikoidessa mittaillaan vain paineita, joista saadaan lämpöenergia laskemalla."
Oletko tosissasi, vai viiittuiletko ja nälvit, kun et muuta osaa googlestasi?
Sinä viisas kertoisit sitten, kuinka asiat oikein on, vai vittuiletko vaan.
Ne Edkin tiedot sitten loppuivat ........ vai taask jokin uusi lämpöopillinen keksintö?
Olet tainnut nukkua kemian ja fysiikan tunnit.
Termodynamiikan alkeet vastaisivat noihin kysymyksiin, ja pienikin ymmärrys kemiasta poistaisi tyhmän luulon, että joku laajenisi 1300 kertaiseksi.
Kaikille ei näköjään ole jaettu.
"Polttomoottorin toiminta perustuu Carnot'n kiertoprosessiin, missä moottorin tila kiertää paine-tilavuuskoordinaatistossa suljettua sykliä, jolloin osa polttoaineen sisältämästä kemiallisesta energiasta muuttuu mekaaniseksi energiaksi."
Tuossapa lainaus Wikistä, itse tuskin löytäisitte sitäkään.
Carnot prosessi kuuluu termodynamiikan(lämpöoppi) perusalkeisiin,
että siitä vaan , niin voi jättää tyhmät kyselyt.
Litra vettä höyrystyy 1680 kertaiseksi Edk-välittäjä!
Missä vaiheessa sylinterissä oleva nestemäinen vesi höyrystyy 1 kilon vakiopaineessa.
Kaikille ei tosiaan ole jaettu.
Tiedätkö,että sylinterissä mäntä liikkuu ja puristaa ilmaa riippuen 20 -40 kg? Etkö tiennyt? No tiedätkö, että siellä happi yhtyy polttonesteeseen ja tulee lämpöä yli 1000 C astetta? Etkö tiennyt tätäkään Edk-välittäjä?
Jatka vaan sitä googlaustasi! Vesi höyrystyy 100 C asteessa.
Toi höyrystymislämpötila oli kyllä osatotuus. Paineen kasvaessa kiehumislämpötila nousee, sitä vartenhan on ne painekattilatkin kokeille keksitty. Höyrystymistähän taas tapahtuu melkein lämpötilasta riippumattakin, sitä sanotaan haihtumiseksi. Pidetään yksinkertaiset asiat yksinkertaisina, mutta ei sentään yksinkertaisteta liikaa.
>>> " Ei niillä sylinteripaineilla tässä ole mitään merkitystä, siellähän puhisevat sylinterissä "
Näin tässä kun valmistaudutaan uuteen pitkään veneillyreissuun Tallinnan kautta Kotkan edustalle, niin Jarmo S...nen'lle neuvo.
Älä ota enää välittäjästä ja sen persekärpäsistä kierroksia. Ne alkavat jättää minutkin rauhaan, kun en viitsi vastailla. Rääkäävät nimimerkkiänikin. Kokeile sitä tyyliä!
Sillä Perkin Sabrella muutamia tunteja ajaneena kerron, että kun kaksoiseristettyt moottoripeitot ovat auki (kaksoiseristetty muuten alaspäinkin ja lisää kaasua alkaa turbo jo 600 pörr jälkeen elää. Sen näkee turbopainemittaristakin tietenkin 0,3 - 0,4 ja siellä 800 pörr on reilusti yli kilo. Välittäjähän voi soittaa Ekströmille maahantuojalle ja kysellä sieltä asiaa. Mutta sun pitäisi ymmärtää, mitä turbopaineet tarkoittaa.
Nyt pakataan mukaan siis viikon herkut kolmen vuorokauden varaeväät, kuten järkevä veneilijä tekee. Juomat raahataan "Viinaa Satamassa" liikkeestä. Samalla sitten lisäillään Räävelin kaupoista herkkuja varastoon.
Se siitä taas, että joku pahoittaa mielensä, että vain herkuttelemme. Emme osaa oikein venreissuilla kärsiäkään nyt tällä veneellä.
Minä olen vielä opetus- ja kapteenvastuulla tässä reissussa. Henkka ottaa sitten seuraavan jo vastuulleen. Silloin ajellaan vain pimeässä.
Kotkassa paikkoja ovat Suurmusta, Kuolioluoto, Vuorisaari ja Kaunissaari (turistit ovat häipyneet) mitä muuta....?
Fittor Wickke! Sinä osaat elää ja olla rento. Oikein tekee kateelliseksi!
Poiketkaa tok Kuopiossa.