YLEn Toistaiseksi tuntemattomasta syystä -dokumenttisarjassa oli eräs perhe, jonka vauva kuoli auto-onnettomuudessa turvaistuimeensa. Toinen lensi autosta ulos ja "yritti verisenä ryömiä takaisin autoon". Etupenkin turvaistuimessa oli vauva "elottomassa tilassa". (Lainausmerkeissä todistajan kertomaa). Autoa kuljettanut äiti loukkaantui vakavasti, mutta hänen takana istunut poika selvisi mustelmillla. Sukulaiset menivät sairaalaan ja saivat toiselta sukulaiselta kuulla, että vauva on kuollut.
Äiti ihmetteli itsekin kuinka tyynesti hän sairaalassa otti tiedon lapsensa kuolemasta. Vasta kotona hän ymmärsi, että yksi on poissa. Kyllä hän tuossa dokumentissakin oli tyyni ja ihmetteli kuinka lapset jaksoivat yhä kysellä kuolleesta vauvasta. Luulisi edes itkun tulevan, kun pitää muistella kuollutta vauvaa.
Onko se vaan niin, että suurperheen äidillä on joku systeemi joka säästää surulta voimia perheen elättämiseen? Onko se niin, että yksi kuudesta ei ole niin arvokas kuin ainokainen? Jäähän vielä viisi jäljelle...
Äiti ihmetteli itsekin kuinka tyynesti hän sairaalassa otti tiedon lapsensa kuolemasta. Vasta kotona hän ymmärsi, että yksi on poissa. Kyllä hän tuossa dokumentissakin oli tyyni ja ihmetteli kuinka lapset jaksoivat yhä kysellä kuolleesta vauvasta. Luulisi edes itkun tulevan, kun pitää muistella kuollutta vauvaa.
Onko se vaan niin, että suurperheen äidillä on joku systeemi joka säästää surulta voimia perheen elättämiseen? Onko se niin, että yksi kuudesta ei ole niin arvokas kuin ainokainen? Jäähän vielä viisi jäljelle...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eri tapoja surra. Jotkut pillittää julkisesti ja toiset (kuten ma) on julkisesti viilipyttyjä ja itsekseen sitten romahtaa poraamaan. En tiedä kumpi on parempi mutta ittellä on menetyksestä toipumiset vieneet pitkiä aikoja eli yli vuoden. Sitten vasta osannut päästää irti ja heittänyt ns. hyvästit ja sillee.
Tuskin on arvoton..Luulen että se ohjelmakin on tehty pitkässä juoksussa että suurin tuska on mennyt,pystyy jo puhumaan,mutta luulen että mielestä ei häviä koskaan,ja voihan olla että ohjelmaa varten on otettu rauhoittavia tms.
Ja heti sairaalassa tuskin on edes tajunnut asiaa kun on shokissa.
Olipa lapsi minkä ikäinen tahansa ja poistuu keskuudestamme luulen että suru on kaikilla,mutta miten sen näyttää ja kokee on hyvin yksilöllistä ja se suotakoon surijalle.