Ryhmäseksi/parinvaihto

Parinvaihtajat

Keskustelin kauan sitten vaimoni kanssa ryhmäseksistä. Hän ei nähnyt siinä mitään positiivista, koska seksi mielestään oli kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
Parinvaihto sen sijaan saattaisi tuntua kivalta, jos yhdynnät tapahtuisivat eri huoneissa. Tästä jatkettiin juttua ja etsittiin vaihdosta kiinnostuneita pareja silloisten seksilehtien treffipalstojen avulla. Kun mieleisiämme vastauksia alkoi tulla, otimme yhteyttä näihin aviopareihin ja kutsuimme kokeeksi yhden parin kesämökillemme.
Naiset saunoivat keskenään ja sen jälkeen me miehet. Ilta jatkui lievästi sanottuna kiihottavalla tavalla, koska vaimot olivat meikanneet sekä pukeutuneet seksikkäisiin alusasuihin. Otettiin porukalla vain mietoa viiniä ja sitten mentiin eri huoneisiin loppuyöksi. Minua panetti hullun lailla, kun sain vierasta naista ja kuulin samalla ohuen lautaseinän läpi oman puolisoni voihkimiset. Vaimokin sai vierasta kalua ja sitten seuraavana aamuna vaikutti sangen tyytyväiseltä, kun kyseinen pariskunta oli poistunut.
Kokemus oli ollut odotettua parempi eikä se jäänyt sitten ainoaksi. Kutsuimme luoksemme muitakin aviopareja ja vierailimme vuorostaan heidän luonaan.

59

21882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokeilu kiinnostaisi

      Tekee mieli esittää jokunen kysymys.
      - Ovatko parinvaihdot vaikuttaneet millään tavalla kielteisesti teidän avioliittoonne?
      - Kuinka usein olette olleet muiden kanssa?
      - Miten ehkäisystä on huolehdittu?
      - Onko vaihtoa harrastettu muuallakin kuin teidän tai toisten kesämökeillä?
      - Millainen fiilis sitten, kun olette kahdestaan?

      • Olemme paljon pitkäaikaisten ystävien kanssa.
        Kaverit käyvät viikonloppuisin meillä kylässä ja kyllä jos sattuu kiima niin ollaan menty naimaan välillä.
        Useimmiten ollaan naitu 1N 2-4M kerrallaan.
        Ehkäisynä toimii vaimon kierukka.
        Toimii hyvin tuttujen kaverien kanssa eikä ole ollut ongelmia vaikka vaimoa nussitaankin.
        Oikein vieraat ovat harvinaisempaa herkkua vaimollekin.
        Muutama kerta vuodessa ja kortsun kanssa.


      • N44v kirjoitti:

        Olemme paljon pitkäaikaisten ystävien kanssa.
        Kaverit käyvät viikonloppuisin meillä kylässä ja kyllä jos sattuu kiima niin ollaan menty naimaan välillä.
        Useimmiten ollaan naitu 1N 2-4M kerrallaan.
        Ehkäisynä toimii vaimon kierukka.
        Toimii hyvin tuttujen kaverien kanssa eikä ole ollut ongelmia vaikka vaimoa nussitaankin.
        Oikein vieraat ovat harvinaisempaa herkkua vaimollekin.
        Muutama kerta vuodessa ja kortsun kanssa.

        Täällä olisi 22v nainen melko uteliaana.


      • Melkoisen-kallista
        Sini.22 kirjoitti:

        Täällä olisi 22v nainen melko uteliaana.

        Voitko tinkiä siitä 150 eurosta?


      • Melkoisen-kallista kirjoitti:

        Voitko tinkiä siitä 150 eurosta?

        150€ on häirikön ilmoitus!
        Itse en ole koskaan ottanut maksua seksistä.


      • Kyllä-kai-juu
        Sini.22 kirjoitti:

        150€ on häirikön ilmoitus!
        Itse en ole koskaan ottanut maksua seksistä.

        Mutta ihmeen kovin mainostat.

        Kumpaa nimimerkkiäsi ilmoituksesi koskee?


      • Anonyymi
        Melkoisen-kallista kirjoitti:

        Voitko tinkiä siitä 150 eurosta?

        En veloita seksistä
        Jos jätät yhteystietosi niin otan yhteyttä ja saat persettä.


      • Anonyymi
        Sini.22 kirjoitti:

        Täällä olisi 22v nainen melko uteliaana.

        Me ollaan vakimiesten kansa 5 miestä ja ehkä 3 vierasta vuodessa.
        Vakimies viikonloppuisin varmaan 1-3 vakituista kumppania panee joka viikko ainakin kerran.


      • Anonyymi
        Sini.22 kirjoitti:

        Täällä olisi 22v nainen melko uteliaana.

        Miten saan kiinni sut Sini?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En veloita seksistä
        Jos jätät yhteystietosi niin otan yhteyttä ja saat persettä.

        Saaks määki?


      • Anonyymi

        Käytiin 3vrk matkalla ja vaihdettiin puolisoja heti tullin jälkeen hotellilla päätettiin tävätä kahden tunnin päästä aulassa.
        Huoneessa heti tutustumaan uuteen puolisoon seksuaalisesti.
        Aulassa pusu omalle vaimolle.
        Vaimo oli myös pantu heti tullessamme.
        Lentokentällä palautimme vaimot takaisin.


      • Anonyymi

        Ollaan yleisellä uimarannalla öiseen aikaan.


    • Parinvaihtajat

      Hyvää huomenta:)
      - Sanoisin paremminkin niin, että avioliittomme on entistä tukevammalla pohjalla, kun kumpikin on saanut välillä vierasta samaan aikaan samojen seinien sisäpuolella ja tämä tapahtunut yhteisestä sopimuksesta.
      - Parinvaihtoa on harrastettu sellaiset 30 kertaa.
      - Vaimoni käytti ehkäisyvaahtoa, joten kondomia ei tarvittu.
      - Kotona ei koskaan, mutta kesähuvilalla ja eniten laivaristeilyjen puitteissa. Vaihto on kestänyt illasta aamuun asti. Kerran se kesti koko viikonlopun, kun vaimoja vaihdettiin perjantaina eräällä huoltoasemalla ja palautettiin takaisin sunnuntaina.
      - Fiilis on ollut aina hyvin tunteellinen vaihdon jälkeen. Yksityiskohdista emme ole koskaan puhuneet vaan yleisesti kummankin saamasta nautinnosta. Vaimo sanoi kerran, että osasi antautua omien nautintojensa vietäväksi, kun tiesi minun saavan vieraalta naiselta samaan aikaan.

    • Kokeilu kiinnostaisi

      Ymmärsinkö nyt oikein tuon ehkäisyasian?
      Antoiko vaimosi vieraan miehen laueta hänelle sisään? Ja miten sinä, siemensitkö myös niitä vieraita naisia?

      • Parinvaihtajat

        Ymmärsit aivan oikein.
        Tämä oili asia, mistä neuvoteltiin aina etukäteen ja koska ne muutkin olivat naimisissa olevia pareja, kondomeita ei koskaan käytetty.
        Siemensin:) siinä vieraat rouvat, missä heidän puolisonsa siemensivät minun vaimoani.


      • Mulla oli,
        Parinvaihtajat kirjoitti:

        Ymmärsit aivan oikein.
        Tämä oili asia, mistä neuvoteltiin aina etukäteen ja koska ne muutkin olivat naimisissa olevia pareja, kondomeita ei koskaan käytetty.
        Siemensin:) siinä vieraat rouvat, missä heidän puolisonsa siemensivät minun vaimoani.

        Joo, se vaaj´hto estää myös herpeksen, se kuulemma voi jopa parantaa herpeksen!


      • Anonyymi
        Parinvaihtajat kirjoitti:

        Ymmärsit aivan oikein.
        Tämä oili asia, mistä neuvoteltiin aina etukäteen ja koska ne muutkin olivat naimisissa olevia pareja, kondomeita ei koskaan käytetty.
        Siemensin:) siinä vieraat rouvat, missä heidän puolisonsa siemensivät minun vaimoani.

        Siinä on siemenet menneet "vääriin" osoitteisiin, mutta hyvä niin.


      • Anonyymi
        Parinvaihtajat kirjoitti:

        Ymmärsit aivan oikein.
        Tämä oili asia, mistä neuvoteltiin aina etukäteen ja koska ne muutkin olivat naimisissa olevia pareja, kondomeita ei koskaan käytetty.
        Siemensin:) siinä vieraat rouvat, missä heidän puolisonsa siemensivät minun vaimoani.

        Muistan eka kerralla kun parin rouva sanoi," nyt mun mies panee sun vaimoa onks sun vaimolla ehkäisy kunnossa".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan eka kerralla kun parin rouva sanoi," nyt mun mies panee sun vaimoa onks sun vaimolla ehkäisy kunnossa".

        Onkohan käynyt niin että ollaan tavattu sama pari? Vuosi oli jotain 2017 - 18. Rouvalla oli ruskean punertava, noin kaulalle ulottuvat suorat hiukset, hänellä taisi olla silmälasit ja oli hieman tanakka, mutta ei mikään lihava ja semmoinen normaalin pituinen ja tissit olivat normaalit myös, ja he olivat kotoisin Vaasan seudulta. Tuollainen nainen on sanonut minulle ihan samanlaisen lauseen, että "Mun mies panee sun vaimoa, onko vaimolla ehkäisy kunnossa?"


    • Joo joo

      Ehkäisyvaahtoa..., sen myynti taisi loppua jo 80-luvulla ja yksin sen teho ei riitä...

      • Parinvaihtajat

        Ehkäisyvaahtoa saa edelleenkin apteekeista ja ilman reseptiä.
        Nimi on Patentex Oval.


    • Parinvaihtajat

      Saa sitä vieläkin apteekeista. Ja mitä tulee vaimooni, teho riitti loistavasti.

    • Paria vaihtava

      Tere hommikust!

      Olen parhaillaan vaimoni kanssa Tallinnan satamassa. Yö Baltic Prinses-laivalla kului parinvaihdon merkeissä ja puolisoni parhaillaan aamiaisella sen miehen mukana, jolle hän on viime yönä antanut. Minulle puolestaan antanut nainen häipyi omaan hyttiinsä siistiytymään ennen kuin lähtee kaupungille.
      Vaimoni laittoi parit tekstarit ja kertoi saaneensa kohtalaisen hyvin vierasta sisäänsä, mutta haluaa silti saada minut aamiaisen jälkeen:)

      • Paria

        Me ollaan "pari" vaikka ei olla keskenään oltu, minä 19v ja naiseni 18v. Naisen ehdotuksesta laivalla mentiin vaihtamaan paria vanhemman pariskunnan kanssa. Kovasti kiinnosouvat kun pari sai nuorempaa, naiseni ei saanut kun parikertaa. Minä sain naida 61v rouvaa kokoyön. Ja sain puhelin numeron ja maissa käyn sen kanssa hotellissa kun haluu, saa ainakin välillä pussit tyhjäksi kun on kyltymätön nainen.


    • Naimisissa 20v

      Olemme harrastaneet parinvaihtoa viitisen kertaa. Kokemukset ovat avartaneet omaa suhdettamme ja saaneet meidän ymmärtämään itseämme, toisiamme ja seksuaalisuutta. Mutta: on uskallettava kohdata alitajuntainen mustasukkaisuus ja oma epävarmuus toisen naisen tyydyttämisestä. Sen jälkeen seksimaailma on näyttäytynyt entistä avarampana. Nyt emme ole harrastaneet parinvaihtoa vähään aikaa. Ehkä emme enää koskaan? Tai, sitten toteamme, että on ihan piristävää harrastaa seksiä muidenkin kanssa ja se ei ole meiltä pois - kuten ei mikään parinvaihtokokemuksistakaan.

    • sipe34

      Moi! Ukkoni kanssa etsitty jo pitkään uusia temppuja, mistä mahtais parhaiten löytyä joku tavallisen kullin omaava kaveri meidän väliin? Siis panemaan mua ja ukko panis sitä samaan aikaan? Johonkin ilmotuksia laitettu mutta tapaamisia ei oo onnistuttu järkkäämään....

      • laita viestiä tulisin kolmanneksi


    • Mahtava kokemus

      Kun saa vierasta, omankin vaimon vako tuntuu pitkään vieraalta.
      Puolisoni on asiasta samaa mieltä, onneksi. Me toimimme siten, että huolimatta omasta kesähuvilasta vuokrasimme mökin tähän tarkoitukseen henkilöllisyyksiemme salaamiseksi. Kun kutsutut vieraat saapuivat luoksemme, vietimme yhdessä rattoisan illan ja teimme vaihdon siinä vaiheessa, jolloin päätettiin mennä nukkumaan.
      Tuntuihan se hiukan vaikealta nähdä, kuinka toinen mies piti kättään vaimoni pepulla heidän häipyessä makuuhuoneen puolelle. Ei kestäisi kauan, kun vaimoni jalkojen välissä olisi toinen mies, mutta toisaalta taas minullakin olisi pääsy tämän miehen vaimon pukille.
      Harmitti aika lailla, kun laukesin miltei kättelyssä. Onneksi nainen oli aktiivinen ja kiihotti minut uudelleen ja sitten naitiinkin kauan. Aamulla herättyämme sain vielä kerran ja jos oikein kuulin, myös oma vaimoni antoi namia seinän toisella puolella.

    • Hyviä kokemuksia

      Olemme harrastaneet parinvaihtoa jo pitkään, useasti olemme vuokranneet mökin läheisestä lomakylästä ja viettäneet mahtavan viikonlopun.
      Tämä toinen pariskunta on vaimoni opiskelu kavereita ja tuntevat toisensa jo pikältä aikaa. Kaveri on nainut vaimoani opiskelu aikana moneen kertaan ja tuntuu tykkäävän vaimoni pillusta edelleenkin ja minusta hänen vaimon pillu on aivan mahtava. Joskus levitämme patjat mökin lattialle ja naimme siinä ihan vierekkäin toistemme puolisoja.
      Meistä tämä on ihan mahtavaa ja haluamme jatka sitä edelleenkin.

      • Parinvaihtajat

        Teillä on siis ollut vaihtoa sekä kimppakivaa samaan aikaan.
        Kuten aloituksessani mainitsin, kimppaan ei vaimoni suostunut lainkaan. Parien vaihto sen sijaa sopi hänelle ja nyt tilanne sellainen, että hän se meistä kahdesta on aktiivisempi etsimään uusia pareja, jotka myös haluavat puolisoiden vaihtoa.


    • nautiskelijat..

      Meillä on myös hyviä kokemuksia, vaikkemme ole harrastaneet kuin muutaman kerran.. Ja meillä on kyllä parisuhde parantunut, vahvistunut se yhteenkuuluvaisuuden tunne..
      Ensin pelkäsin että tulen mustasukkaiseksi, mutta itseasiassa kiihotuin siitä tosi paljon kun ukko pani toista naista vieressä..ja kun olemme tapaamisten jälkeen jääneet kahdestaan on seksi aivan mahtavaa. Tottakai aikaa meni kypsytellessä tähän ajatukseen, ja eka kerta jännitti, mutta sitä jännitystä sai pois parilla viinilasilla. Uskon, että tästä tuli loppuelämän harrastus, ihana sellainen ;)

    • mr.smooth

      Meillä ei kokemuksia mutta vaihdosta on joskus puhuttu.
      Olisko näin ensikertalaisille helpompaa ryhmäseksi, eli kaikki neljä samassa tilassa vai selkeä parinvaihto pariskunnat erillään?
      Mielestäni molempien parien tulisi olla yhdessä.

      • Parinvaihtajat

        Se on neuvottelukysymys.
        Mikä sopii yhdelle, ei aina sovi toiselle.


      • Parinvaihtajat
        Parinvaihtajat kirjoitti:

        Se on neuvottelukysymys.
        Mikä sopii yhdelle, ei aina sovi toiselle.

        Kuten jo aloituksessani kerroin, vaimolle ei kimppaseksi käynyt alkuunkaan. Parinvaihto ja seksin harrastaminen eri huoneissa sen sijaan sopi mainiosti, kun kumpikin meistä saisi vierasta samaan aikaan.
        Yksin en ole koskaan vieraissa käynyt enkä usko vaimonkaan sellaista tehneen.
        Olemme molemmat jonkin verran kiihottuneessa tilassa, kun odottelemme toista paria saapuvaksi ja nyt, kun emme tunne enää turhaa jännitystä, Saamme nauttia parittelujen riemuista vieraiden kanssa ja aina aamuisin tavatessamme me vain hymyilemme toisillemme.
        Parinvaihto on osoittautunut meille hyväksi avioliittoa ajatellen. Seksi vaimoni kanssa pysynyt kiihkeänä ikävuosistamme huolimatta.


      • Vaihto virkisti
        Parinvaihtajat kirjoitti:

        Kuten jo aloituksessani kerroin, vaimolle ei kimppaseksi käynyt alkuunkaan. Parinvaihto ja seksin harrastaminen eri huoneissa sen sijaan sopi mainiosti, kun kumpikin meistä saisi vierasta samaan aikaan.
        Yksin en ole koskaan vieraissa käynyt enkä usko vaimonkaan sellaista tehneen.
        Olemme molemmat jonkin verran kiihottuneessa tilassa, kun odottelemme toista paria saapuvaksi ja nyt, kun emme tunne enää turhaa jännitystä, Saamme nauttia parittelujen riemuista vieraiden kanssa ja aina aamuisin tavatessamme me vain hymyilemme toisillemme.
        Parinvaihto on osoittautunut meille hyväksi avioliittoa ajatellen. Seksi vaimoni kanssa pysynyt kiihkeänä ikävuosistamme huolimatta.

        Sovimme vaimon kanssa, että kokeilemme kerran parinvaihtoa. Huvittavaa tai ei, mutta puolisoni kanta oli täsmälleen sama kuin aloittajankin vaimolla. Ei ryhmäseksiä vaan pelkkä vaihto ja sitten lakanoiden väliin. Myönnän tunteneeni mustasukkaisuutta siinä vaiheessa, kun ajoimme eräälle kesämökille, missä vieras mies saisi nautiskella vaimoni kanssa yhdynnän iloista. En ajatellut, että itseäni odotti sama tilanne vieraan naisen kanssa.
        Onneksi tämä tunne väistyi taka-alalle, kun vietimme miellyttävän illan toisen pariskunnan seurassa ja lähdimme yöksi eri huoneisiin. Seuraavana aamuna oli tarjolla sauna ja herkullinen kahvipöytä, jonka jälkeen lähdimme kotimatkalle. Kysyin vaimoltani, millainen fiilis hänellä nyt oli enkä jäänyt vastausta vaille. Vaimo kertoi partnerinsa lauenneen melkein heti, kun työntyi sisään, mutta seuraava pano kestikin sitten pitkään ja nosti hänet hekuman huipulle.
        Minulle oli käynyt kutakuinkin samalla tavalla, minkä hänelle tunnustin. Keskustelumme tuloksena oli päätös jatkaa parinvaihtoa vielä tulevaisuudessakin.


    • melkein nuoripari

      Mistä löytyy pareja tähän vaihtoon? Olen poikaystäväni kanssa pohtinut tälläistä kokeilua, mutta emme tiedä mistä etsiä..

      • Sattumaa

        Laivalla tutustuin 40v leidin ja itse olen yli 20v heppu. Yhden yön tunnettiin ja eukko halus parinvaihtoon. Pokas kuuskymppisen parin ja mentiin eri hytteihin. Sain kokoyön naista ja oli tyytyväinen, mun leidi ei saanut kun kerran pariminuuttia. Kuuskypänen soitteli jatkuvasti kun ukko oli matkoilla, tuli käytyä kun oli vetävä mamma ja sai naida niiin paljon kun jakso. Joskus löytää viejän seksi asioissa..


      • ihana toukokuu

        Moikka! Sama kysymys mulla..ollaan avopuolison kanssa kiinnostuneita ryhmästä ja parinvaihdosta. Tuntuu vaikealta löytää..


      • OnnellinenRyhmä
        ihana toukokuu kirjoitti:

        Moikka! Sama kysymys mulla..ollaan avopuolison kanssa kiinnostuneita ryhmästä ja parinvaihdosta. Tuntuu vaikealta löytää..

        Me ratkaisimme ongelman ottamalla tuttavia ja kavereita.
        Ensin tuttava pariskunta ja naimme yhdessä meidän isossa sängyssä. Vuoroin omaa vaimoa ja kaverin vaimoa.
        Naiset tykkäsivät kun välillä keskityimme vain yhteen naiseen kerrallaan kumpaankin vuorollaan.
        Sitten päätimme ottaa kaksi miestä lisää ja sen jälkeen naimme viikonloppuisin 2N 4M jos kaikki pääsee tulemaan mutta joku ryhmä kuitenkin koossa.
        Tämä ryhmä on ollut kasassa 11 vuotta.


      • NaisilleKunniaa
        ihana toukokuu kirjoitti:

        Moikka! Sama kysymys mulla..ollaan avopuolison kanssa kiinnostuneita ryhmästä ja parinvaihdosta. Tuntuu vaikealta löytää..

        Kaverit ja ystävät mietittiin läpi tuttavat lähibubin miestarjonta risteilyt.
        Kavereista ja ystävistä saatiin parhaat kokemukset
        Vaimo hommasi naiset ja minä miehet kimppaan.
        Pian osoittautui meille sopivimmaksi 1N 2-3M
        Joten minä järjestän edelleen miehet vaimoani naimaan kanssani.
        On ollut myös kaksi vaimoni x poikaystävää mukana parikin kertaa.


    • jjjhjjjhjjh

      Minulla on ollut vaimoni pikkusiskon kanssa pientä silmäpeliä ja flirttiä melkein niin kauan kuin olemme tunteneet, ihan viatonta kuitenkin. Kerran kun satuimme olemaan samassa huoneeessa kahdestaan hän nosti aamutakkinsa helmoja ja levitti haarojansa niin että ihanuus oli tarjolla. Maltoin mieleni vaikka tilanteessa olisi hyvin voinut antaa neidolle aisaakin jäämättä kiinni.

      Viime kesänä olimme mökillä vaimoni, hänen siskonsa ja siskon miehen kanssa. Miesten kesken tuli pikku kaljoissa saunassa puhe seksistä, ja naisistamme. Lopulta keskustelu päätyi siihen että kummallakin oli mielenkiintoa kokeilla maistuisko vieras pimpero kuinka hyvältä. No, neitojen kanssa keskusteltuamme päädyimme lopulta kokeilemaan parinvaihtoa. Omalta kohdaltani kokemus oli mahtava, vaimoni pikkusisko sai kunnolla kyytiä ja itseäni sen enemmän kehumatta, isoa patukkaa. Vaimoni ei ollut siskoni miehen taitoihin kovin tyytyväinen, ja kokeilu jäikin yhteen kertaan. Tai no, kävin kyllä salaa naimassa vaimon siskoa toistamiseen.

    • 50+ parinvaihtajat

      Olemme nyt 50 ja harrastaneet swingers toimintaa eli parinvaihtoa jo usean vuoden ajan, ehkä n. 8-9 vuotta. Meillä on ollut 10 eri paria tänä aikana. Näin jälkeenpäin kun asiaa pääsee tutkailemaan, lähdimme varsin "sinisilmäisesti" mukaan toimintaan.

      Aluksi kun aloitimme tämän yhteisen harrastuksen, minä (m) olin se liikkeelle ajanut puoli. Emme olleet kovin paljoa parinvaihdosta ja siihen liittyvästä asiasta keskenämme keskustelleet, tosin eihän meillä ollut kokemustakaan parinvaihdosta. Meidän onnemme oli, että tapaamamme ensimmäinen pari oli kaikinpuolin ihana ja heidän suhteensa tuntui olevan kunnossa. Valitettavastasti pitkä matka (n. 280 km/suunta) ja tämän parin molempien jatkuva 3-vuorotyö (sairaalassa) kuitenkin aiheutti sen, että kunnollisia vkl tapaamisia ei oikein onnistuttu sopimaan vaikeiden työvuorojen vuoksi ja siksi homma loppui kolmen onnistuneen ja kiihkeän tapaamisen jälkeen.

      Siispä etsimme uutta paria ja sitten vasta huomasimme mitä voi olla, kun kaikki asiat eivät menekään niin kuin pitäisi. Tuli vastaan pari, jossa mies osoittautui aivan mielettömän mustasukkaiseksi ja lupaavan illan pilasi tämän parin raju riita. Seuraava pari oli lähes toisinto, mutta nyt nainen oli mustasukkainen ja kesken illan hän alkoi riehua ja huutaa, että hänet on pakoitettu tähän, huh huh sinä yönä emme uskaltaneet vaimoni kanssa nukkua siellä mökillä.

      Näiden pettymysten jälkeen pidimme ns. tuumaustauon, mutta uskalsimme taas jonkin ajan päästä hakea uutta paria ja löysimme kaksikin eri paria, toisen parin kanssa vietimme yhden mökkiviikonlopun, emme kuitenkaan halunneet jatkaa, koska mies paljastui alkoholin väärinkäyttäjäksi ja sammui kesken illanvieton.
      Tämä toinen pari oli oikein mukava seurapari ja heidän kanssaan vietimme kolme yhteistä vkl. Minulla ja parin naisella meni kaikki loistavasti, sujui niin keskustelut kuin seksikin, mutta parin miehellä oli potenssi ongelma ja vaimoni kertoi, että hän ei saanut mieheltä muuta kuin huonoa suuseksiä, miehellä ei seisonut yhtenäkään kertana. Vaimoni pyynnöstä sitten lopetimme yhdessäolon tämän parin kanssa, koska näytti siltä että he hakivat vain vaimolle "munaa".

      Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ajattelimme ja nyt meillä kävi tuuri, sillä löysimme ikäisemme parin, joiden kanssa meillä synkkasi yhteen loistavasti. Olimme kokojemme puolesta hieman erilaisia, esim vaimoni on isorintainen, kurvikas ja keskipituinen, kun taas tämän parin nainen oli pienirintainen, poikamainen lyhyt sähäkkä pakkaus. Miehissä ero oli peniksen pituudessa, minulla on paljon pidempi penis kuin hänellä, mutta se ei todellakaan ollut vaimoni mielestä ongelma - hän oli panomies.
      Tämän jutun loppuminen teki meidät surullisiksi, sillä olimme yhdessä n. neljä vuotta. Heidän kanssaan koimme seksistä todella laajan skaalan, meillä oli hauskaa ja kokeilimme rajojamme ja uusia seksitemppuja bi-seksistä tuplapanoon. Miksi se loppui - ikävä kyllä tämä mies bongasi muitakin kuin muuttolintuja ja jollakin hänen matkallaan hän sai sukupuolitaudin ja joutui tunnnustamaan vaimolleen pettämisensä. Avioerohan siitä heille tuli.

      Taas pidimme taukoa ja ajattelimme jatkaako vai ei. Päätimme jatkaa ja kahden pikaisen ja epäonnistuneen parinvaihto suhteen jälkeen, löysimme taas mukavan parin, joiden kanssa olimme pitkään. Tämä pari ei ollut niin kiihkeä, mutta tulimme loistavasti toimeen keskenämme ja seksi toimi moitteettomasti. Ikävä kyllä tämä juttu loppui, kun parin naisella havaittiin rintasyöpä ja he eivät halunneet enää jatkaa.

      Nyt päätimme pitää taukoa ja pidimmekin parisen vuotta, kunnes parisen kuukautta sitten aloitimme taas yhteyden pidon erääseen pariin. Heillä ei ollut parinvaihtokokemusta, mutta heillä oli kokemusta 2N M ryhmästä, eli nainen oli bi. Sovimme tapaamisen luonamme, tehtiin ruokaa yhdessä, saunottiin ja pelattiin seksipeliä yhdessä ja sitten oli vuorossa parinvaihtoa, mutta silloin tämä nainen alkoi itkeä hysteerisesti ja valittamaan, että hän ei halua ja samalla hän toi esille todella huonon itsetuntonsa (liian pienet rinnat, löysät kädet, peppu liian iso ja mitä muuta hän kertoikaan).

      Nyt emme enää tiedä jatkammeko? Jaksaako enää alkaa etsimään, kun ei tiedä millainen pettymys sieltä tulee tällä kertaa vastaan.
      Mustasukkaisuus, liika alkoholin käyttö, miehillä seisomaton pili, valehtelu, pettäminen, sukupuolitautipelko yms. kaikkiin niihin tässä on törmätty. Toisaalta on tavattu myös hienoja ihmisiä.

      Olisi mielenkiintoista kuulla onko vastaavia kokemuksia paljonkin?

      • uudetryhmäläiset...

        Eikös matkalla ollut monta onnistumistakin?

        Meillä oli ensimmäinen kerta äskettäin ja todennäköisesti jatkoa tulee jossain vaiheessa kun aika antaa myöden. Sen verran puhdisti ilmaa että puhutaan asiioista niiden oikeilla nimillä. Nyt miehellä luvalla seuranhaku menossa ja jos sopiva pari tai mies löytyy, niin rouva lähtee mielellään myöhemmin mukaan. On vaan aika vähän 3-kymppisiä pareja tarjolla, mutta jatketaan etsimistä. Hauskaa kesää kaikille =)


      • Kokemattomat
        uudetryhmäläiset... kirjoitti:

        Eikös matkalla ollut monta onnistumistakin?

        Meillä oli ensimmäinen kerta äskettäin ja todennäköisesti jatkoa tulee jossain vaiheessa kun aika antaa myöden. Sen verran puhdisti ilmaa että puhutaan asiioista niiden oikeilla nimillä. Nyt miehellä luvalla seuranhaku menossa ja jos sopiva pari tai mies löytyy, niin rouva lähtee mielellään myöhemmin mukaan. On vaan aika vähän 3-kymppisiä pareja tarjolla, mutta jatketaan etsimistä. Hauskaa kesää kaikille =)

        Miten teillä meni eka kerta uudetryhmäläiset? Mistä löysitte parin? Me ollaan 28/33 ja kokeilu kiinnostais. Arveluttaa vaan että mitäs jos ei jompaa kumpaa kiinnosta toisen puolisko ollenkaan tai toisin päin..kun ei sitä nyt ihan kenen kanssa tahansa halua..


      • uudetryhmäläiset
        Kokemattomat kirjoitti:

        Miten teillä meni eka kerta uudetryhmäläiset? Mistä löysitte parin? Me ollaan 28/33 ja kokeilu kiinnostais. Arveluttaa vaan että mitäs jos ei jompaa kumpaa kiinnosta toisen puolisko ollenkaan tai toisin päin..kun ei sitä nyt ihan kenen kanssa tahansa halua..

        samat asiat askarrutti meitäkin. Joskus kun miettinyt jotain "juhlia", niin ajatus siitä että jäädään lopuksi kahdestaan oli hämmentävä. Sen takia seura löytyi netin seuranhakupalstalta, ja muutaman sähköpostin jälkeen päätös tavata synty jmi.yhteisen ravintolaillan jlkeen olimme kokemusta rikkaampia.kun kaikki ajattelee samalla tavalla niin asiat voivat mennä eteenpäin. Tietenkin kenellä tahansa on oikeus laittaa homma poikki milloin tahansa. Mielestäni "vieraan" saaminen oli mahtavaa, varsinkin kun näki samalla oman puolison saavan samalla...


    • KimppaJaParinVaihto

      Meidän parinvaihdot ovat positiivisesti onnistuneet.
      Meillä on ollut myös
      1-2 lisämiestä mukana silloin tällöin.
      Miehet touhuavat ainoastaan naisten kanssa.
      Jos toinen naisista on väsynyt niin ollaan kaikki miehet yhden naisen kanssa.
      Olemme yleensä meidän yhdessä huoneessa jonka lattiaa peittää 4×4 m oleva painimatto.

    • Kokeiltuon

      Meillä alkoi ensimmäinen parinvaihto niin, että olimme ensimmäisen yön pareittain eri huoneissa. Minä nautin vieraasta pillusta monta kertaa. Vaimoni oli ollut jännittynyt, eikä parittelusta ollut tullut mitään.
      Aamulla hän kuitenkin kaivoi geishapallot pillustaan, jotka kaveri oli sinne laittanut. Aamiaisen jälkeen vaimoni ja pariskunnan mies menivät yhdessä suihkuun ja sieltä alkoi kuulua pian nainnin ääntä.
      Se kiihotti meitä ja siirryimme sänkyyn jatkamaan yöllistä puuhaamme. Suihkussa olijat ilmaantuivat pian katsomaan, kuinka kaverin vaimo ratsasti kyrvälläni. Eivät katsoneet kauaa, kun vetäytyivät viereiseen huoneeseen ja kuulin, kuinka vaimoni sai piankovan orgasmin.
      Kaverin poistuttua huoneesta, siirryin vaimoni viereen ja kokeilin, kuinka sperma valui hänen pillustaan. Se kiihotti niin, että sain taas seisokin ja tunkeuduin spermaiseen pilluun.
      Kaveri teki viereisessä huoneessa saman vaimolleen.
      Sen jälkeen ei kenelläkään enää ollut mitään estoja ja naimme ristinnrastiin omia ja toistemme vaimoja päivän aikana useasti muiden katsellessa tai sitten vain kahdestaan.
      Olimme mökillä ja kaveri haki esimerkiksi telttapatjan nurmikolle ja vaimoni ratsasti kaverillasiinä itselleen huvän orgasmin. Vaimoni halusi myös kahta miestä ja otti kaverin pienemmän kyrvän pyllyynsä.
      Tapasimme pariskuntaa useita kertoja ja meno oli joka kerralla yhtä vapaata. Sovimme heti aluksi, että paljaalla saa panna ja siitä pidettiin kiinni. Kaikki vannoivat toki ensin, ettei puolisoita oltu petetty ja parisuhteen olivat pitkiä. Molemilla pareilla parinvaihto oli keino saada vierasta ihan luvallisesti ja se toimi ainakin meillä hyvin. Tuli uutta potkua rutiiniksi menneeseen seksielämään.
      No jossain vaiheessa parinvaihtokin alkoi muuttua vähemmän hihdokkaaksi ja päätimme pitää tauon.
      Sitten muutaman vuoden jälkeen kokeilimme uutta paria, mutta se ei oikein toiminut. Kerran vietimme myös yhden hitelliyön tämän ensimmäisen parin kanssa, mutta siinäkään ei enää ollut samaa kiihkoa kuin ensimmäisellä jaksolla.
      Tapahtuneita on kuitenkin kiva edelleen muistella ja ties vaikka vielä joskus?

      • Anonyymi

        Itselläni ensimmäinen "kimppakerta" oli kolmisen vuotta sitten. Olin puoli vuotta aiemmin eronnut. Ero oli vaikea ja tuntui etten halunnut sitoutua enää kehenkään. Seksiä teki silloin mieli, mutta olin arka etsimään miehiä baareista yms. Parin korttelin päässä asui pitkäaikainen ystäväni, siis vaan ystävä Jani, joka hänkin oli sinkku. En pitänyt sitä edes vaihtoehtona, että olisin Janin kanssa sänkyyn hypännyt, vaan pyysin häntä mukaan parinvaihtobileisiin esittämään poikaystävääni. Jani piti pyyntöäni erikoisena, mutta ymmärsi puutteeni asteen, ja lähti "siipakseni".
        Kävimme useissa bileissä, ja nussimme eri huoneissa näkemättä toisiamme toimissa. Aina lähdimme mukamas hyvänä pariskuntana pois bileistä. Tämä järjestely oli oikein hyvä. Bileissä alkoi tulemaan joillekin tutummaksi, ja pystyimme jättämään tuttujen kesken kondomin pois. Yhteisesti sovittuna tietenkin. Käytin kuitenkin hormonaalista ehkäisyä.
        Sitten vain tuli sellainen kerta, taisi olla juhannuksen tienoilla 2021, kun bileisiin ei tullut kuin yksi pariskunta meidän lisäksi. Hommat alkoi kuitenkin ihan normaalisti ja vieras mies painoi menemään pilluuni. Muutamat asennot käytiin läpi kunnes hän laukesi karjahdellen sisääni. Hän sai siinä sitten ajatuksen, että koska meitä on nyt näin vähän, lämmitetään sauna ja käydään siellä yhdessä. Näin tehtiin, ja lauteille mentiin. Ajattelin, että voihan sieltä alkaa toinen kierroskin.
        Saunottelu meni ihan ilman mitään muuta kuin tiivistä katselua. Takkahuoneen puolelle kun menimme, ja tämä toinen nainen, Sirpa, kumartui ottamaan jääkaapista lisää juotavaa, menikin hänen oma miehensä taakse ja painoi munansa vaimonsa pilluun. Hieman Sirpa hätkähti, varsinkin kun oli oma ukkonsa, Sami, siinä. Hän vain tuumasi, että tuupataan välillä omiinkin kun noin hyvältä näyttää.
        Siinä Sami työnteli Sirpaan sohvan reunalla. Me Janin kanssa ei oikein osattu muuta kuin katsella heidän toimintaa, kunnes Sami ja Sirpakin pysähtyivät ihmettelemään, kun meillä ei mitään tapahdu. Sanoin, että me asennoiduttiin vaihtojuttuihin.
        Sami vaan sanoi, että "voi kai sitä nyt omaa naistaankin panna paljaalla jos vierastakin. Antaa mennä vaan". Katsoin hetken Jania silmiin kysyvästi, ja asetuin kontalleni nojatuolin reunalle. Jani tuli taakseni ja painoi kyrpänsä pohjaan asti. Voi luoja, en edes ajatellut että se oli niin iso. Alkuun oli vaivaantunut olo, mutta äkkiä se hävisi, kun tuntui niin mahdottoman hyvältä. En aiemmin voinut kuvitellakaan harrastavani seksiä Janin kanssa. Hän on ollut minulle ennemminkin veli vaikka ei sukua ollakaan.
        Vaihdoin vielä ratsaille Janin päälle, kunnes hänen nesteensä alkoi täyttämään pyhintäni. Se tuntui kyllä hyvältä. Sami ja Sirpa katselivat meidän orgasmit vierestä ja kehuivat miten kaunista se oli. Siitä mentiin sitten suihkuun ja pukeutumaan.
        Kävimme tuon kerran jälkeen vielä kahdesti näissä bileissä, kunnes kuin yhteistuumin halusimme keskustella Janin kanssa tämä asia. Tulimme siihen tulokseen, että nautimme niin paljon keskinäisestä seksistä, eikä kummallakaan ole halua sitoutua, ja parhaiten saamme aikataulut sopimaan ihan kahdestaan. Bileitä oli kuitenkin vain 1-2 krt kuussa, ja itse ainakin halua seksiä useammin. Eli vajaa kaksi vuotta olemme naineet Janin kanssa kahdestaan, ilman mitään tarvetta lähteä vaihtelemaan. Mutta ilman parinvaihtoja tuskin olisimme löytäneet tätä ratkaisua puutteeseemme.

        Eli lopputulemana, kannattaa kokeilla jos parin kanssa säännöt on selvät. Vaihto voi avata aivan uusia uria parisuhteeseen ja seksielämään. Elämä on liian lyhyt puutteessa riutumiseen.

        Ja vielä ps. tämä juttu on tosi, olkoon tumputtajat mitä mieltä tahansa.

        N29


    • Itä-suomi

      Kyllähän parinvaihto kiinnostaa ja kiihottaa molempia meilläkin. Ei vaan ole löydetty sopivaa paria..

    • Kokeiltuon

      Kyllä sitä kokeilla kannattaa.

    • Kahvilleensin

      Pareja kyllä löytyy. Kannattaa vain ensin käydä yhdessä vaikka kahvilla, niin näkee synkkaako kaikilla.

    • Netistälöytyy

      Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy pareja. Hyvä aloittaa varmaan niin, että molemmat puolisot tutustuvat rauhassa erikseen uusiin tuttavuuksiin ja panevat eri huoneissa. Kyllä se siitä pian ryhmäksi kääntyy. Ainakin meillä kävi niin. Annoin kaverille makkarissa ja mies pani uutta naista vierashuoneessa. Voi sitä miehen ilmettä, kun oli saanut vierasta pimpsaa. Ja taisin olla minäkin aika punaposkinen ja valuva.

    • KimppaaVaimonKanssa

      Meidän parinvaihto on muuttunut 2N 4M jutuksi ja vaimon kanssa 1N 2-3M jutuksi joka sopii meille paremmin.

    • Me vaimon kanssa halutaan miehiä naimaan vaimoa.
      Ollaan myös siinä onnistuttu.

    • ppssrshn

      Meillä se lähti siitä kun olin sinkku niin kaveri ja hänen vaimo houkutteli minut kolmanneksi. Vähänajan kuluttua tapasin nykyisen vaimoni ja ajattelin ottaa asian esiin ettei tule yllättäen sillä kaverin vaimo oli aika kiihkeä pakkaus. Ekakerta lähti siitä kun heidän mökillä vietettiin iltaa ja saunottiin yhdessä ja loppuillasta kimpattiin. Vaimo kertoi että illanmittaan alkoi kiihottaa kun asiaa ajatteli ja sitten halutti ja eniten jännitystä toi naisten koskettelu keskenään, mutta jos on osaava kaveri niin sekin tuntui haluttavalta.

    • Me kokeiltiin kaikkia kimppa muotoja parasta on kun pannaan vaimoa kavereiden kanssa kimpassa

    • Anonyymi

      Parasta on samassa huoneessa niin näkee kun vaimoa nussitaan

    • Anonyymi

      Meitä oli kaksi pariskuntaa mökkilomalla. Molempien vaimot on kaunisrunkoisia, katseltiin Penan kanssa kun Satu vaimoni ja Lissu liikkuivat pihalla bikineissään. Sanoin Penalle on tuo sinun vaimo kyllä seksy antaskohan panna, naureskeltiin ajatuksilla vaihdetaan. Naiset tuli terassille istumaan, mitä te nauratte. Sanoin että ajateltiin vaihtaa vaimoja. Satu ja Lissu nauroivat, jaa että tosta vain. Joo kyllä ajateltiin Satu ja Pena vois lämmittää saunan kun me Lissun kanssa tehdään ruokaa, vai mitä te ajattelitta. Kun Pena läksi saunalle kuiskasin kokeile hyväillä vähän mitä nähdään lämpiääkö ollenkaa vaikka esitys oli kaksimielinen.
      Liisa ja minä laitettiin ruokaa Lissu paistoi kaloja kävin vierellä ja samalla hyväilin vähän pyllyä naureskeli tekeekö mieli, menin taakse ja kokeilin rintoja, kuiskasin aivan helvetisti tekis. Lissu meni ikkunaan näetkö saunalle, Satu oli Penassa kiinni ja suuteli Penen kädet hyväili pyllyä, Hyväilin Lissun pyllyä katsoi vaan saunalle suutelin niskaa hyväilin rintoja kokeilin pikkarien alta Lissu nojasi taakseppäin suutelin kaulaa kuiskas katsotaan syönnin jälkeen.
      Illalla tansittiin, Satu oli aivan kiinni Penassa Lissu kuiskas, olen sinun tämän yön. Myöhemmin Lissu vain ilmoitti Me nukutaan tuolla ja veti minut sisään. Työnsi sängylle ja otti heti kalun suuhun ja kääntyi siten että laski pillun naamalleni kaunis pillu kuten pornokuvissa laskeutui huulille, suukotin nuolin sormetin Lissu nautti kääntyi ja istui kalun sisään, kuiskas et usko kuimka monesti olen kuvitellut että nait minua tunnetko ja painoi syvälle, rakasteltiin monessa eri asennossa ja mentiin keittiöön. Satu ja Pena tuli myös,
      Satu ja Lissu seisoivat vierekkäin ja suutelivat toisiaan, olemme toivoneet tätä, haluamme kumpikin antaa pillua teille eikö ollutkin ihanaa Lissu, oli ja suuteli Satua ja lähtivät makkariin. Skoolasimme Penan kanssa ja lähdettiin perään.

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7917
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1744
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      61
      1015
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      191
      934
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      813
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe